Pro gradu -tutkielma: Luterilainen Pannenberg ekumeenisen kastekäsityksen rakentajana

Sakramentit eivät koskaan ole olleet kristinuskossa pelkästään teoreettinen kysymys. Sakramentteina pidetyillä toimituksilla on kristinuskon varhaisesta vaiheesta alkaen ollut keskeinen kirkon ja seurakuntien elämää jäsentävä vaikutus. Sakramenttien merkityksestä yksittäisen ihmisen näkökulmasta on teologianhistorian aikana kiistelty. Esimerkiksi kasteen sakramentin kohdalla on helppo tunnistaa näkyvästi erilaiset kastekäytännöt.

Dogmatiikan alaan kuuluvassa pro gradu -tutkielmassani selvitin arvostetun ekumeenisesti orientoituneen protestanttisen teologin Wolfhart Pannenbergin (s. 1928) käsitystä kasteen sakramentista. Tutkin sitä millaiseksi kokonaisuudeksi kasteen sakramentin sisällölliset teemat Pannenbergin ajattelussa asettuvat. Saksalainen Pannenberg on osallistunut kirkkojen maailmanneuvoston Faith and Order -komitean työhön, sekä huomattavan kasteasiakirjan Kaste, ehtoollinen ja virka (Baptism, Eucharist and Ministry) kirjoittamiseen.

Pannenbergin kastekäsitystä voidaan hahmotella useastakin näkökulmasta. Kaste liittyy hänen ajattelussaan niin kääntymykseen ja katumukseen kuin uskon syntymiseen, konfirmaatioon ja kristityn päivittäiseen elämään. Kasteella on Pannenbergin teologiassa yhteys myös oppiin vanhurskauttamisesta. Kaiken perustana on kasteessa syntyvä partisipaatio, kohtalonyhteys uskovan ja Kristuksen välillä. Paitsi että kasteella on merkitys yksilön kannalta, se toimii laajemmassa seurakunnallisessa ja kirkollisessa kontekstissa yhteisen uskon tunnuksena.

Kaste kääntymyksen ja katumuksen tapahtumana

Pannenberg tiivistää Jeesuksen sanoman Matteuksen evankeliumista lainattuun kohtaan: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!”. Tällaisen käskyn myötä Pannenberg näkee Jeesuksen liittyvän Johannes Kastajan ja Israelin kansan profeettojen edustamaan viestiin luopua Jumalan tahdon vastaisesta toiminnasta ja itsekkäistä valinnoista. Kääntymisen olennainen sisältö on turvautuminen Jumalaan. Kääntyminen Jumalan puoleen ei Pannenbergin mukaan millään muotoa poikkea kasteesta. Kääntyminen ei esimerkiksi edellä kastetta, tai tapahdu vasta sen jälkeen.

Osoitus kasteen ja kääntymyksen läheisestä yhteydestä on Pannenbergin mukaan siinä, ettei Uudessa Testamentissa ole juurikaan viittauksia kastettujen kristittyjen kääntymyksestä. Uuden Testamentin kirjoittajille kaste on merkinnyt kertakaikkista kääntymistä Jumalan puoleen. Kastetun uudestisyntymästä huolimatta oli Pannenbergin mukaan jo alkukirkon aikana selvää, että kastetut kristityt saattoivat syyllistyä vakaviinkin synteihin. Seurakunnat tarvitsivat ohjeita, kuinka menetellä tilanteissa, jossa seurakunnan jäsenen tiedettiin tekevän syntiä. Alun perin kirkon historiassa kehittynyt ripin käytäntö auttoi erotettua kristittyä palaamaan seurakunnan yhteyteen. Myöhemmin ripittäytymiseen antoivat aihetta vähäisemmätkin rikkomukset ja toistuva rippi alkoi koskea kaikkia kristittyjä.

Pannenberg pitää kasteen ja ripin välisen heikenneen yhteyden uudelleenlöytämistä yhtenä Lutherin teologian tärkeimmistä ansioista. Luther korosti kasteen ja ripin läheistä yhteyttä ja selitti katumuksen olevan kristityn päivittäinen tehtävä, jolla kasteessa kertakaikkisesti tapahtunutta kääntymystä ja uudestisyntymää saatettiin toteuttaa. Ihminen on kerran kastettu sakramentaalisesti, mutta hänet tulee jatkuvasti kastaa uskolla. On tarpeen nähdä ero sakramentin ulkoapäin annetun ja kestävän merkityksen, uudestisyntymisen sekä sen päivittäisen toteuttamisen välillä ihmisen arkielämässä. Ensin mainittu on Jumalan teko ihmisessä ja niin muodoin kestävä ajasta riippumatta. Jälkimmäinen on tehtävä, joka luonteensa puolesta edellyttää päivittäistä työstämistä.

Kaste ja usko kuuluvat yhteen

Kysymys kasteen ja uskon välisestä suhteesta nousee väistämättä esille, kun pohditaan erilaisten kastekäytäntöjen taustalla olevaa ajattelua. Merkittävä ero on siinä, tapahtuuko kääntymys ja uskon syntyminen juuri kasteessa kolmiyhteisen Jumalan vaikuttamana, vai onko kaste lähinnä symbolinen merkki kääntymyksestä, joka on tapahtunut jo aikaisemmin. Vastaus kysymykseen kääntymyksen ja kasteen tapahtumien ajallisesta järjestyksestä tai yhteydestä on usein vastaus myös kysymykseen lapsikasteen oikeutuksesta.

Koska kääntyminen ja usko tarkoittavat Pannenbergin teologiassa kahta toisilleen hyvin läheistä asiaa, on yllä todetun jälkeen luonnollista, että myös uskon syntyminen tapahtuu kasteessa. Pannenberg ei salli uskoontulemisen ja kasteen erottamista toisistaan, koska vasta kasteessa saadaan kertakaikkisesti yhteys Jeesukseen Kristukseen ja syntien anteeksianto hänen sovituskuolemansa perusteella.

Pannenbergin mukaan on selvää, että lapsikaste on torjuttava, mikäli kaste tarkoittaa ainoastaan julkista tunnustautumista uskoon. Jos kaste sen sijaan vaikuttaa jotakin, jota ennen kastetta kääntyneet eivät itse voi itselleen tehdä, kysymys on paljon monimutkaisempi. Mikäli kasteessa vastaanotetaan yhteys Jeesukseen ja hänen kohtaloonsa, asia on Pannenbergin mukaan vaikeampi kuin uskovien kasteen kannattajat usein olettavat: Siinä tapauksessa kastetta ei voida nähdä ihmisen tekona. Usko ilman kastetta ei Pannenbergin teologiassa ole kristillistä pelastavaa uskoa sanan varsinaisessa merkityksessä. Näin ollen on ymmärrettävää, että hän kannattaa lasten kastamisen käytäntöä. Kastetun usko ei enää ole ainoastaan ihmisen omaa tekoa. Voima, joka yhdistää uskovan ja Kristuksen ei ole inhimillinen. Tämä vaikutus on sidottu kasteen sakramenttiin, jota ihmiset hallitsevat Kristuksen kirkossa.

Jos ei usko pelastakaan ilman kastetta, ei kasteen sakramenttikaan pelasta ilman uskoa. Lutherin tavoin Pannenberg näkee kasteen pelastavan vaikutuksen toteutuvan vain yhteydessä sen uskon kautta tapahtuvaan toteuttamiseen. Kasteen sakramentti siis lahjoittaa uskon ja samalla haastaa ihmistä kasvamaan kohti omakohtaista luottamusta Jumalaan. Tämä uskon kahtalainen luonne yhtäältä Kristus-osallisuuden perustana ja toisaalta jonakin, jota ihminen itse harjoittaa on tunnistettu myös Faith and Order -liikkeessä, kun on etsitty kasteen suhteen yhteistä tulkintaa.

Uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa

Pannenbergin teologiassa kaste on uudestisyntymisen tapahtuma. Hänen mukaansa uudestisyntymisen sisältö on kasteessa muodostuva partisipaatio ihmisen ja kolmiyhteisen Jumalan välillä, jonka varaan kristityn uusi identiteetti rakentuu. Myös Kaste, ehtoollinen ja virka lausuu kasteen tarkoittavan partisipaatiota Jeesuksen Kristuksen elämään, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Pannenbergin ajattelussa on keskeistä, että uudestisyntyminen ja partisipaatio tapahtuvat kasteessa Jumalan vaikuttamana. Tämä korostus poikkeaa esimerkiksi baptistista kastekäytäntöä noudattavien mallista, jossa uudestisyntymisen on tapahduttava ennen kastetta.

Pannenbergin käsitys kasteen ja uudestisyntymisen suhteesta liittyy toisen protestanttisen teologin, Thomas F. Torrancen näkemykseen. Torrance korostaa, että Jumala on sitoutunut ihmiseen ennen kuin tämä on sitoutunut Jumalaan. Kaste ei ole Jumalan ja ihmisen yhteistyötä, vaikka sen merkitys on siten toisinaan tulkittu. Torrancen mukaan kasteessa Jumala toimii ihmisessä tavalla, jota ihminen ei itse voi tehdä. Pannenbergin mukaan tämä Jumalan työ on nimenomaan kastetun liittämistä Jeesuksen kohtaloon. Faith and Order-liikkeen ekumeenisessa työssä partisipaation ylläkuvatun luonteen, kohtalonyhteyden on havaittu olevan erityisesti luterilaisten tulkinta.

Kasteessa lahjoitetaan pelastava usko

Pannenbergin teologiassa kastetta voi luonnehtia pelastuksen kannalta olennaiseksi ja perustavaksi sakramentiksi. Siinä muodostuu kristityn uuden identiteetin konstituoiva partisipaatio ihmisen ja Jumalan välille. Ilman sitä usko uhkaa jäädä vain ihmisen inhimilliseksi suoritukseksi. Kasteessa syntyvä, uskon kautta toteutuva ykseys, unio, tuo pelastuksen läsnäolevaksi ihmisen nyt-hetkeen. Kasteessa Pyhä Henki synnyttää ihmisen uudesti. Kasteen perusteella ihminen tulee Jumalan lapseksi. Pannenberg ymmärtää kasteen lahjoiksi syntien anteeksiannon, uskon, uudestisyntymisen ja kääntymisen ja tulkitsee kasteen painokkaasti vanhurskauttamisen näkökulmasta. Kristuksen sovituskuolema, jonka vastaanottaminen on uskovien vanhurskauden perusta, luetaan yksilön hyväksi kasteessa. Pannenbergin käsitys liittyy pitkälti luterilaisen reformaation tunnustuskirjoissa kuvattuun tulkintaan kasteen ja pelastuksen suhteesta.

Kaste yhteisen uskon tunnuksena

Kaste on Pannenbergin kirkko-opissa eräänlainen yhteisen uskon tunnus. Kristityt kuuluvat Kristukselle ja edelleen kristittyjen yhteisöön vain kasteen ja henkilökohtaisen tunnustuksen perusteella.  Kaste ja usko ovat olennaisen tärkeitä tekijöitä Kristuksen ruumiin, uskovien yhteisön jäsenyyden kannalta. Kaste, sekä muodossa tai toisessa annettu henkilökohtainen tunnustus ovat Pannenbergin teologiassa kirkon jäsenyyden ehtoja. Tämä auttaa hänen mukaansa ymmärtämään, miksi seurakunnan yhteinen uskontunnustus edeltää ehtoollisen viettoa ja on ehtoolliselle osallistumisen ehto. Yhteisen tunnustuksen keskeisestä asemasta on käänteisesti kyse myös niissä tapauksissa, joissa poikkeava tunnustus, tai epäily kristillisestä tunnustuksesta poikkeavasta opetuksesta on johtanut erottamiseen ehtoollisyhteydestä.

Kaste liittyy olennaisella tavalla uskoon ja henkilökohtaiseen tunnustukseen. Tunnustuksella on ykseyttä vaaliva merkitys. Kasteen sakramentti yhteisen uskon tunnuksena ekklesiologiassa tarkoittaa, että kaste on merkki seurakunnan yhteisestä uskosta. Uskoon puolestaan kuuluu tunnustus. Näin kaste viittaa siis seurakunnan yhteiseen tunnustukseen. Ottaen huomioon Pannenbergin ekumeenisen virittyneisyyden, voi kasteen sanoa viittaavaan jakamattoman kirkon yhteisiin tunnustuksiin myös kirkko- ja tunnustuskuntien välisessä ekumeenisen keskustelun kentässä. Siellä kaste osoittaa kolmeen vanhan kirkon tunnustukseen, sekä niissä potentiaalisesti löydettävissä olevaan ykseyteen, vaikka kaikista kasteeseen itseensä kuuluvista yksityiskohdista ei oltaisikaan saavutettu yksimielisyyttä.

 

Kirjoittaja Aapo Kaivosoja on teologian ylioppilas, jonka systemaattisen teologian alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Kasteen sakramentti Wolfhart Pannenbergin teologiassa” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa toukokuussa 2008.

 

Lähteet:

Pannenberg, Wolfhart, 1998 Systematic Theology, volume 3. Translated by Geoffrey W. Bromiley. T & T Clark Ltd, Edinburgh.

1994 Systematic Theology, volume 2. Translated by Geoffrey W. Bromiley. T & T Clark Ltd, Edinburgh.

1991 Systematic Theology, volume 1. Translated by Geoffrey W. Bromiley. T & T Clark Ltd, Edinburgh.

1983 Basic Questions in Theology, volume 1. Translated by George H. Kehm. The Westminster Press, Philadelphia.