Pro gradu -tutkielma: Vapaaehtoistoiminta ja seurakuntatyön tulevaisuus

Onko seurakunnan palkattu työntekijä vapaaehtoistoiminnan kehittämisen suurin este? Tällaisen käsityksen voisi saada lukemalla viimeisen parin kymmenen vuoden aikana laadittuja kirkon strategioita, joissa kautta linjan kehotetaan työntekijöitä luomaan seurakuntalaisille osallistumismahdollisuuksia.

Ehkä hieman yllättävä huomio nousi esille osana Pro gradu -tutkimustani, jossa paneuduin selvittämään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vapaaehtoistoiminnan tulevaisuudenkuvia. Aineistoina käytin kirkon strategioita ja seurakuntien työntekijöille suunnattua kyselytutkimusta.

Vuonna 2007 kerätyssä 267 vastausta käsittävässä aineistossa työntekijät kokivat vapaaehtoistoiminnan hyvin tärkeäksi osaksi seurakunnan toimintaa. Suhtautuminen vapaaehtoistoiminnan lisääntymiseen oli erittäin toiveikasta ja positiivista. Myönteiset asenteet eivät kuitenkaan ole siirtyneet aina toiminnaksi: Tilastojen perusteella 2000-luvulla seurakuntiin on palkattu huomattavasti lisää työntekijöitä ja vapaaehtoisten määrä on suhteessa vähentynyt.

Kauniita puheita vapaaehtoistoiminnasta?

Vuoden 2008 alussa hyväksytyssä Meidän kirkko 2015 -strategiassa alleviivataan ihmisten rohkaisemista välittämään osana kirkon perustehtävää. Kirkon tarjoama kanava välittämiselle on vapaaehtoistoiminta. Strategian mukaan kirkossa halutaan luopua työntekijäkeskeisestä ajattelutavasta ja luoda ihmisille mielekkäitä toimintamahdollisuuksia.

Kirkon strategiatyöskentelyssä seurakuntalaisia on haluttu aktivoida jo vuonna 1986 käynnistyneestä Kirkko 2000 -prosessista lähtien. Jo tuolloin seurakuntia kehotettiin tarjoamaan seurakuntalaisille vastuullisia ja haastavia tehtäviä ja rohkaisemaan ihmisiä enemmän mukaan vapaaehtoistoimintaan. Kehotus on toistettu tämän jälkeen hieman eri muodoissa kaikissa kirkon strategioissa nykyiseen koko kirkon strategiaan asti.

Meidän kirkko -strategian taustamietinnössä hahmottuu kuitenkin uusi näkökulma vapaaehtoistoimintaan. Kirkon jäsenmäärän ja verotulojen arvioidaan laskevan tulevaisuudessa. Samalla palkkakulut luultavasti kohoavat ja seurakunnissa on entistä tarkemmin priorisoitava mitkä työt tehdään palkkatyönä. Tähän muutokseen toivotaan helpotusta vapaaehtoisten työpanoksesta. Enää vapaaehtoistoiminnassa ei siis välttämättä ole vain toimintamuoto muiden joukossa, vaan yhä enemmän tapa tehdä seurakuntatyötä.

Todellisuus ja tavoitteet eivät kohtaa

Koska vapaaehtoistoiminta on ollut strategioissa kehittämiskohde koko 2000-luvun, on syytä arvioida seurakuntien onnistumista asetetuissa tavoitteissa. Kirkon tutkimuskeskuksen laatimien tilastojen pohjalta voidaan tarkastella palkattujen työntekijöiden ja vapaaehtoisten määrän kehittymistä.

Vuodesta 2000 vuoteen 2006 koko maassa seurakuntien hengellisten työntekijöiden määrä kasvoi yli 14 prosenttia. Tähän ryhmään lasketaan muiden muassa papit, musiikkityön, diakoniatyön, nuorisotyön ja lapsityön työntekijät. Määrällisesti eniten henkilöstöä lisättiin papistoon ja lapsityöhön. Yhteensä henkilöstöä palkattiin lisää lähes 1200 työntekijää.

Tarkastelujakson aikana, 2000-2006, vapaaehtoisten määrä suhteessa työntekijöihin laski. Samalla ajanjaksolla myös vapaaehtoisten määrä on tilastojen valossa lisääntynyt seitsemän prosenttia, eli yli 8000 vapaaehtoisella. Isosena toimineiden määrä lisääntyi yli 5000 nuorella ja lähetystyön vapaaehtoisia oli lähes 7000 ihmistä enemmän. Ilmeisesti isostoiminta vaikutti kuitenkin käänteisesti innokkuuteen toimia ohjaajina muissa tehtävissä. Lapsi- ja nuorisotyön vapaaehtoisten ohjaajien määrä putosi lähes 4000 henkilöllä. Isostoimintaa lukuun ottamatta vapaaehtoisten määrä putosi myös kaikissa muissakin ryhmänohjaajien vapaaehtoistehtävissä. Diakonian ja lähetystyön ryhmänohjaajia oli lähes 600 ihmistä vähemmän.

Vapaaehtoistoiminta koetaan tarpeelliseksi ja toivottavaksi

Tutkimuksessa seurakuntien työntekijöitä pyydettiin itse kuvailemaan, miksi heidän seurakunnassaan tarjottiin mahdollisuutta vapaaehtoistoimintaan. Tutkimukseen osallistuneista lähes 90 prosenttia kirjoitti vastauksen kysymykseen. Vastaukset luokiteltiin käytännöllisiin, sosiaalisiin ja teologisiin perusteluihin.

Vastanneista yli kolmannes kuvaili käytännön näkökulmasta, että palkattujen työntekijöiden resurssit eivät riitä kaiken työn tekemiseen ja vapaaehtoisten työpanos on välttämätön. Monet seurakuntien toimintamuodot eivät toimisi lainkaan ilman vapaaehtoisia. Pelkästään palkattujen tekemän työn varassa seurakunnan toimintatarjonta olisi hyvin yksipuolista.

Työntekijöiden mielestä vapaaehtoistoiminta myös kannustaa luomaan uusia ihmissuhteita. Vapaaehtoistehtävän kautta ihmiset sitoutuvat seurakuntaan, löytävät oman paikkansa ja saavat uusia ystäviä. Vapaaehtoisena toimiminen tuo hyvän mielen ja samalla kasvattaa ihmisiä kristilliseen vastuuseen.

Noin neljännes vastanneista oli sitä mieltä, että teologisesta näkökulmasta jo seurakunnan olemukseen kuuluu työn tekeminen yhdessä työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa. Vapaaehtoistoiminta toteuttaa lähetyskäskyn, rakkauden kaksoiskäskyn, yhteisen pappeuden ja diakoniaseurakunnan periaatteita. Vapaaehtoistoiminnan on ihmisille myös kanava ylläpitää seurakuntayhteyttä ja toteuttaa omaa kristityn identiteettiään.

Käytännössä ihanteita on vaikeampi toteuttaa

Vapaaehtoistoiminnan nykytilanteessa koettiin kuitenkin myös varjopuolia. Osa työntekijöistä koki, että vapaaehtoisia kirkossa arvostetaan vain periaatteellisella tasolla. Kirkon rakenteiden ajateltiin tukevan työntekijäkeskeistä toimintaa. Myös osa seurakuntalaisista ajatteli seurakuntaa ensisijaisesti työntekijöiden yhteisönä. Vapaaehtoiset kuvasivat toimintansa tarkoitukseksi työntekijöiden auttamisen. Muiden työntekijöiden koettiin myös kontrolloivan ja seuraavan liikaa seurakuntalaisten toimintaa vapaaehtoisina. Osa vastanneista epäili, että seurakuntatyöstä puuttuu työntekijöiden ja vapaaehtoisten yhdessä tekemisen kulttuuri.

Vapaaehtoisten sijoittamista ei koettu aina helpoksi. Yli kaksi kolmesta vastaajasta oli joutunut jossain tilanteessa torjumaan henkilön osallistumisen vapaaehtoistehtävään. Vastaajista lähes puolet oli ainakin tilapäisesti torjunut mielenterveys- tai alkoholiongelmista kärsivän henkilön toimimisen vapaaehtoisena. Alle kymmenen prosenttia vastaajista oli jättänyt henkilön pois vapaaehtoistehtävästä uskonnollisten syiden vuoksi. Esimerkiksi auttamistehtävään vapaaehtoiseksi ei ollut otettu toisen uskonnon edustajaa tai hyvin innokasta hengellistä käännyttäjää. Näissä tapauksissa henkilön motiiviin auttaa toista ihmistä suhtauduttiin epäilyksellä.  

Vapaaehtoistoiminnan uskotaan ja toivotaan lisääntyvän

Kyselyyn osallistuneista seurakuntien työntekijöistä yli 90 prosenttia piti toivottavana vapaaehtoistoiminnan lisääntymistä seuraavan 10 vuoden kuluessa. Vain pari prosenttia piti toivottavana vähenemistä ja nelisen prosenttia oli tyytyväisiä nykyisenkaltaiseen tilanteeseen. Arviot vapaaehtoisten määrän todennäköisestä muuttumisesta olivat jonkin verran maltillisempia. Vapaaehtoistoiminnan lisääntymistä piti todennäköisenä noin 70 prosenttia vastaajista. Vähenemistä piti kuitenkin todennäköisenä jo 15 prosenttia vastaajista ja tilanteen uskoi pysyvän nykyisenkaltaisena 14 prosenttia vastaajista. Kaikkein suurin pudotus verrattaessa arvioita toivottavasta ja todennäköisestä tulevaisuudesta tapahtui arvioissa vapaaehtoistoiminnan huomattavasta lisääntymisestä. Toivottavana huomattavaa lisääntymistä piti lähes 80 prosenttia vastaajista, mutta todennäköisenä vain vajaa 30 prosenttia.

Miten seurakuntatyötä tehdään tulevaisuudessa?

Kirkon strategioissa seurakuntalaisten osallistumista on haluttu lisätä jo yli 20 vuoden ajan. Tilastojen perusteella kehitystyö vaikuttaa jääneen osin pelkäksi puheeksi. Työntekijöiden määrän kasvu on tuonut mukanaan seurakuntiin lisää vapaaehtoisia, mutta kuitenkin vapaaehtoisten ryhmänohjaajien määrä on 2000-luvulla useissa tehtävissä vähentynyt. Tilastoja myös kaunistaa suurelta osin lähetystyön vapaaehtoisten ryhmä, joka saattaa olla tilastollinen poikkeama. Vapaaehtoisten ohjaajien väheneminen on ongelmallista siksi, että juuri heitä tarvittaisiin ohjaamaan muita vapaaehtoisia. Kun työntekijöiden määrä vähenee, ei palkattuja työntekijöitä riitä ohjaamaan jokaista vapaaehtoista henkilökohtaisesti. Meidän kirkko -strategian tavoitteiden saavuttamiseksi kehitys pitäisi pystyä kääntämään ohjaajien osalta päinvastaiseen suuntaan.

Jos pessimistiset ennusteet kirkon taloudesta toteutuvat, seurakunnat joutuvat pakon edessä opettelemaan tehtävien siirtämistä vapaaehtoisille ja uudenlaisten yhteistyömallien rakentamista. Muutos vaatii työtä, sillä tutkimukseen osallistuneistakin osa toivoi vapaaehtoistoiminnalle omaa työntekijää, jotta muut työntekijät olisivat voineet keskittyä enemmän ”varsinaisen” työn tekemiseen. Toisaalta osa taas olisi halunnut jo nyt käyttää enemmän työaikaansa vapaaehtoisten ohjaamiseen.

Kirkossa olisi hyvä käydä avointa keskustelua siitä, millä tavoin tulevaisuudessa kohdennetaan työntekijöiden työaikaa vapaaehtoisten ohjaamiseen ja muuhun seurakuntatyöhön. Silti jo nyt vaikuttaa siltä, että paine vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen on nostanut esille johtamiskoulutuksen tarpeen. Suuren vapaaehtoisten joukon koordinoiminen vaatii toisenlaisia taitoja kuin perusseurakuntatyö. Työntekijöiden erittäin positiivinen suhtautuminen vapaaehtoistoimintaan on kuitenkin hyvä perusta jolle rakentaa uudenlaista ajattelua ja osaamista seurakuntatyöstä. 

 

Kirjoittaja Tomi Oravasaari on teologian kandidaatti, jonka kirkkososiologian alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Työtä riittää kaikille – Tutkimus vapaaehtoistoiminnan tulevaisuudenkuvista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa huhtikuussa 2008.

Lähteet

Kirkon tilastollinen vuosikirja. Kirkkohallitus. Helsinki, 2000.

Kirkon tilastollinen vuosikirja. Kirkkohallitus. Helsinki, 2006.

Meidän kirkko – Osallisuuden yhteisö. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategiaa vuoteen 2015 laatineen työryhmän mietintö. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinto. Sarja C 2007:10. Kirkkohallitus. Helsinki, 2007.  

Meidän kirkko – Osallisuuden yhteisö. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015. Kirkkohallitus. Helsinki, 2008.