Pro gradu -tutkielma: Kummisetä ja Sopranos -fiktiot peilaavat Amerikan katolisen kirkon vaiheita

Tutkin millaisen kuvan Kummisetä-elokuvatrilogia ja Sopranos-televisiosarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta antavat Amerikan roomalaiskatolisesta kirkosta.

Francis Ford Coppolan ohjaamat ja käsikirjoittamat kolme Kummisetä-elokuvaa, joita nykyisin jo pidetään klassikoina, valmistuivat vuosina 1972, 1974 ja 1990. David Chasen luoma televisiosarja Sopranos puolestaan sai ensiesityksensä Yhdysvalloissa vuonna 1999. Kummisetä-trilogia ja Sopranos-sarja kattavat liki sadan vuoden ajanjakson Amerikan ja katolisen kirkon historiaa. Ne kuvaavat aikaa 1900-luvun alusta aina 2000-luvun alkuun. Molemmissa tarinan keskeinen juonielementti on mafia ja mafian toiminnan kuvaaminen. Lisäksi Francis Ford Coppola ja David Chase ovat molemmat lähtöisin amerikanitalialaisista yhteisöistä ja peilaavat kokemuksiaan näistä yhteisöistä fiktioissaan.

Tuloksena on hyvin värikäs ja mielenkiintoinen kuvaus amerikanitalialaisista yhteisöistä ja katolisesta kirkosta. Kuvaus myös vaikuttaisi pitävän paikkaansa viimeisimpien Amerikan katolista kirkkoa koskevien tutkimustulosten kanssa. Fiktioissa kuvatut tapahtumat vastaavat melko hyvin todellisia tapahtumia ja muutoksia Amerikan katolisessa kirkossa ja sen jäsenistössä.

Katolisen kirkon kipukohdat näkyvät kahdessa ensimmäisessä Kummisetä-elokuvassa

Kahden ensimmäisen Kummisetä-elokuvan perusteella kristillisellä uskolla ei tunnu olevan kovin näkyvää merkitystä Corleone-perheen elämässä. Vahvimmin roomalaiskatolisen kirkon vaikutus näkyy nuoren Vito Corleonen elämästä kertovissa jaksoissa. Viton nuorin poika ja seuraaja Michael Corleone pysyy katolilaisena, mutta hänen asenteensa kirkkoon on lähes täysin välinpitämätön eikä katolisuus ole enää oleellinen osa hänen identiteettiään.

Kaksi ensimmäistä Kummisetä-elokuvaa kuvaavat Amerikan Yhdysvaltoja 1900-luvun alusta 1950-luvun loppupuolelle päätapahtumien sijoittuessa toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Elokuvat ovat kuitenkin valmistuneet vuosina 1972 ja 1974. Vaikuttaisi siltä, että Kummisetä-elokuvien tekohetken tilanne heijastuu siihen tapaan, jolla Coppola kuvaa Michaelia. Michael edustaa hyvin kyynistä sukupolvea: hän ei esimerkiksi usko presidenttien ja senaattoreiden perimmäiseen rehtiyteen ja hänen suhteensa kirkkoon ja omaan perinteeseen on hyvin välinpitämätön.

Mario Puzon romaanissa, johon elokuvat perustuvat, jopa kerrotaan, miten Michael suhtautuu suorastaan halveksuvan huvittuneesti vaimonsa Kayn kääntymiseen katolilaiseksi. Michaelin koko asennemaailma kuvaakin 1950-luvun isänmaallisen ja optimistisen amerikkalaisen sijaan pikemminkin Watergate-skandaalin ja Vietnamin sodan nähnyttä, perimmäisen viattomuutensa menettänyttä 1970-luvun ihmistä.

Katoliselle kirkolle 1960- ja 1970-luvut muodostuivat Yhdysvalloissa hyvin dramaattisiksi. Vatikaanin II:n konsiilin mukanaan tuomat muutokset toteutuivat Yhdysvalloissa vuosien 1964 ja 1970 välisenä aikana. Tuolloin sellaisetkin asiat, joita oli totuttu pitämään universaalin ja muuttumattoman kirkon symboleina, kokivat dramaattisia muutoksia. Suurin yksittäinen traumaattinen muutos oli vuonna 1968 julkaistu paavin kiertokirje Humanae Vitae, jossa paavi Paavali VI vahvisti kirkon kielteisen kannan ehkäisynkäyttöön. Tämä oli erittäin tuhoisa isku amerikkalaiselle katoliselle identiteetille. Ihmisten raju pettymys kirkon opetukseen purkautui avoimina mielenilmauksina ja moni jätti kirkon kokonaan vastalauseena.

Kahdessa ensimmäisessä elokuvassa on kuitenkin toisaalta kovin vähän Michaelin selkeää uskonnollista pohdiskelua. Näin on mahdotonta sanoa ehdottoman varmasti, että Michaelin roolihahmo kuvaisi pikemminkin 1970-luvun ”uuden ajan ihmisen” katolista identiteettiä 1950-luvun ihmisen sijaan. Todennäköistä se kuitenkin on, koska Corleone-perhe kuvaa Coppolan omien sanojen mukaan Amerikassa tapahtuneita muutoksia. Myös muutos uskonnollisuudessa ja suhde katoliseen kirkkoon olivat niitä asioita, jotka muuttuivat, kun Viton edustamat arvot siirtyivät historiaan Michaelin ajan tieltä.

Kummisetä III rakentuu epähistoriallisten salaliittoteorioiden varaan

Kolmas Kummisetä-elokuva on saanut sisältönsä pitkälti paavi Johannes Paavali I:n äkillisen kuoleman synnyttämistä salaliittoteorioista. Niiden mukaan paavi murhattiin, jotta Vatikaanin pankkiskandaalit eivät olisi paljastuneet. Coppola on myös kertonut uskovansa, että elokuvassa kuvatut tapahtumat perustuvat tositapahtumiin. Vaikka Coppola ei mainitsekaan rikoskirjailija David Yallopia, näyttäisi olevan ilmeistä, että Yallopin vuonna 1984 julkaisema kirja In God’s Name. An Investigation into the Murder of Pope John Paul I on ollut yhtenä merkittävänä lähteenä.

Monet Yallopin kirjassaan hahmottelemat teoriat, skenaariot ja motiivit löytyvät myös elokuvasta.Coppola ei täysin noudata Yallopin kirjan tai yleisesti tiedossa olevia historiallisia tapahtumia elokuvassaan. Hän poikkeaa todellisten tapahtumien aikajanasta ja muokkaa henkilöitä ja heidän nimiään niin että ne eivät varsinaisesti perustu todellisiin ihmisiin. Henkilöhahmojen ”esikuvat” ovat silti monesti tunnistettavissa. Esimerkiksi arkkipiispa Gildayn hahmo perustuu mitä ilmeisimmin Vatikaanin pankkia johtaneeseen piispa Paul Marcinkukseen. Häntä Yallop syytti paavin murhan pääarkkitehdiksi ja osallisuudesta erilaisiin talousrikoksiin, joihin Vatikaanin pankin neuvonantajat Michele Sindona ja Roberto Calvi syyllistyivät 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa.

John Cornwellin vuonna 1989 laatima puolueeton tutkimus A Thief in the Night. The Death of Pope John Paul I paavi Johannes Paavali I:n kuolemaan johtaneista tapahtumista osoitti kuitenkin, että Yallopin – ja näin ollen myös Coppolan – kuvaus paavin kuolemasta ei pidä paikkaansa. Paavia ei murhattu, vaan hän kuoli luonnollisen kuoleman, jota tosin edesauttoi paavin jo ennestään heikko terveys ja liiallinen työmäärä. Paavin kuolemaan liittyviä yksityiskohtia yritettiin kaunistella Vatikaanin taholta, mutta mistään salaliitosta ei voi puhua. Piispa Marcinkus ei myöskään ollut osallinen paavin kuolemaan eikä todisteita Marcinkuksen osallisuudesta Vatikaanin pankin neuvonantajien talousrikoksiin ole.

Uudenlainen, maallistunut katolinen identiteetti on Sopranos-sarjan keskiössä

2000-luvun alkua lähestyttäessä amerikkalaisessa katolisessa identiteetissä tapahtui muutoksia. Sitoutuminen kirkkoon ja sen oppeihin laski; samalla myös osallistumisaktiivisuus kirkon toimintaan väheni. Sopranos-televisiosarja kuvaa omalla tavallaan tätä muutosta. Sarjan päähenkilöt Tony Soprano ja hänen mafiosonsa ovat lähes täysin vieraantuneita katolisesta kirkosta ja sen opista; ainoastaan Tonyn vaimo Carmela mieltää itsensä vakaumukselliseksi katolilaiseksi.

Amerikkalaisten katolilaisten näkemys siitä, kuka on ’hyvä katolilainen’ on muuttunut Yhdysvalloissa 1900-luvun loppupuolelle tultaessa. Muutos on tapahtunut ennen kaikkea siinä, miten sitoviksi ihmiset tulkitsevat katolisen kirkon opetuksen. Kirkon opetusta ei enää pidetä ehdottomana ja ainoana oikeana vaihtoehtona.  Varsinkin nuorten ja nuorten aikuisten enemmistön mielestä ihmisen yksilöllisen omantunnon tulisi olla ylin auktoriteetti, joka ohittaa kirkon arvovallan. Tämä näkyy Sopranos-televisio-sarjassakin, jossa esimerkiksi Carmelakin on valmis pitämään omaa näkemystään ehkäisystä tärkeämpänä kuin kirkon opetusta vaatiessaan Tonya tekemään vasektomian.

Vaikka Sopranos-sarjan antama kuva katolisuuden tilasta ja nykypäivän katolilaisista onkin luonnollisesti liioiteltu ja kärjistetty, kuva katolisuudesta vaikuttaa oikealta. Vaikka kriittisyys kirkkoon onkin lisääntynyt ja sitoutuminen kirkkoon vähentynyt, katolilaiset pysyvät silti huomattavan uskollisesti kirkkonsa jäseninä. Yhdeksi selityksenä on esitetty katolisuuden liittymistä läheisesti identiteettiin. Katolisuus on ollut pitkään Yhdysvalloissa suorastaan alisteisessa asemassa oleva vähemmistöuskonto, mikä on yhdistänyt katolilaisia ja samalla saanut heidät tuntemaan ylpeyttä omasta perinteestään.

Niinpä Sopranos-sarjassakin Tony vie lapsensa katsomaan kirkkoa, jota hänen isoisänsä oli rakentamassa; Tonyn pojan AJ:n taas tulee käydä konfirmaatiossa, koska se on osa perhetraditiota. Tony Soprano ja hänen ystävänsä ovat katolilaisia, koska he ovat historiastaan ja perheistään ylpeitä amerikanitalialaisia ja katolilaisuus on erottamaton osa tätä identiteettiä.

Fiktiot antavat katolisesta kirkosta totuudenmukaisen kuvan

Pintakatsomalta voi vaikuttaa siltä, että Kummisetä-elokuvatrilogian ja Sopranos-televisiosarjan kytkökset Amerikan katoliseen kirkkoon ovat ohuita. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että ne antavat katolisesta kirkosta hyvin monipuolisen ja totuudenmukaisen kuvan. Ainoana poikkeuksena voidaan pitää epähistoriallisten teorioiden varaan rakentuvaa elokuvaa Kummisetä III. Vaikka elokuvantekijöiden oma henkilöhistoria ja erilaiset tekohetken skandaalit ovatkin värittäneet kirkkokuvausta, Kummisetä-elokuvien ja Sopranos-televisiosarjan kuvaamien tapahtumien yhteydet Amerikan katolisen kirkon tilanteeseen ja kehittymiseen ovat selkeät. Siten ne muodostavat värikkään läpileikkauksen Amerikan katolisen kirkon kehityksestä amerikanitalialaisessa yhteisössä 1900-luvun alusta 2000-luvun alkuun.

 

Kirjoittaja Jussi Haavisto on teologian ylioppilas, jonka yleisen kirkkohistorian alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Kummisetien katolinen kirkko. Kummisetä-trilogian ja Sopranos-televisiosarjan välittämä kuva roomalaiskatolisesta kirkosta” hyväksyttiin Helsingin yliopiston tiedekunnassa toukokuussa 2008.

 

Kirjallisuutta:

Carey, Patrick W.: Catholics in America. A History. Westport, 2004.

Cornwell, John: A Thief in the Night. The Death of Pope John Paul I. Lontoo, 1989.

Cowie, Peter: The Godfather Book. Lontoo, 1997.

Dolan, Jay P.: The American Catholic Experience. A History from Colonial Times to the Present. Garden City, 1985.

Gibson, David: The Coming Catholic Church. How the Faithful Are Shaping a New AmericanCatholicism. San Francisco, 2003.

Steinfels, Peter: A People Adrift. The Crisis of the Roman Catholic Church in America. New York, 2003.

Yallop, David A.: In God’s Name. An Investigation into the Murder of Pope John Paul I. New York, 1984.