Pro gradu -tutkielma: Kuuluuko auktoriteetti kirkossa Raamatulle vai sitä tulkitsevalle yhteisölle?

Teologisissa keskusteluissa kysymys raamatuntulkinnasta on viimeaikoina noussut polttopisteeseen. Raamatuntulkintaa koskevan mielenkiinnon heräämiseen ovat osaltaan vaikuttaneet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viimeaikaiset tapahtumat. Jotkut kirkon työntekijöistä ovat raamatuntulkintaan vedoten kieltäytyneet jopa työtehtävistään. Toiset taas ovat esittäneet traditiosta poikkeavia tulkintoja ja niihin perustuvia eettisiä kannanottoja. Tämä on herättänyt kysymyksen siitä, kenellä on oikeus tulkita Raamattua ja millainen raamatuntulkinta on kirkon opin mukaista. Huoli on herännyt myös sen suhteen, kenelle auktoriteetti kirkossa kuuluu. Kuuluuko se Raamatulle vai sitä tulkitsevalle yhteisölle, ja miten näiden välille voidaan tehdä eroa? Tässä artikkelissa esittelen lyhyesti evankelikaalisen teologin Kevin J. Vanhoozerin näkemyksiä teemaan liittyen.

Vanhoozer on huolissaan siitä, että Raamatun asema kristinuskon ytimessä on heikentynyt. Raamattu on lakannut toimimasta linssinä, jonka läpi teologit katselevat maailmaa. Sen sijaan Raamatusta on tullut tutkimuksen kohde, jonka uskonnollisesti tärkeä merkitys sijoitetaan tekstin ulkopuolelle. Vanhoozerin mukaan ongelmia ilmenee myös sellaisten traditioiden sisällä, jotka yrittävät vastata puheessaan ja toiminnassaan Jumalan sanaan. Monet tämän ajan teologit eivät ole varmoja, pitäisikö vedota käsitykseen auktoriteetista. Lisäksi ne, jotka vetoavat, ovat epävarmoja siitä, mihin auktoriteetti tulisi sijoittaa: Jeesuksen historiaan, raamatullisiin teksteihin vai uskovaan yhteisöön.

Raamattu on Jumalan mahtava puheakti

Vanhoozer on vakuuttunut siitä, ettei kukaan voisi havaita Jumalan läsnäoloa tai tietää hänestä ylipäänsä mitään ilman Jumalan puolelta tulevaa kommunikaatiota. Jumalan puhe on ensisijaista teologian puheeseen nähden. Vanhoozer ajattelee kristinuskon rakentuvan sen varaan, että Jumala puhuu ihmisille. Vanhoozerille ajatus Jumalasta kommunikatiivisena agenttina on keskeinen, ja hänen esittelemänsä kanonis-kielellinen teoria rakentuu pitkälti juuri sen varaan. Vanhoozerin mukaan kieli on Jumalan antama kyky olla suhteessa häneen, maailmaan ja toisiin ihmisiin. Kieli on tärkein keino ja väline kommunikointiin ja uskon yhteyteen.

Vanhoozer ajattelee, että Jumala puhuu ihmisille nykyään pääasiassa Raamatun kautta. Siksi oppi inspiraatiosta on hänelle keskeinen. Se oikeuttaa väitteen, jonka mukaan Jumala puhuu Raamatussa. Vanhoozer ajattelee Raamatun olevan Jumalan kommunikatiivisen työn tulosta ja siten Raamattu jakaa hänen mukaansa Jumalan työhön kuuluvan täydellisyyden, olematta kuitenkaan samaa olemusta Jumalan kanssa. Vanhoozerilla on vahva ja samalla syvästi puheaktiteoriaan sitoutunut käsitys inspiraatiosta. Puheaktiteorian mukaan teemme asioita puheella. Kun tämän ottaa huomioon, ei tarvitse tehdä jyrkkää eroa Jumalan sanomisten ja tekemisten välille.

Raamattu on Jumalan arvovaltainen sana täsmälleen sen takia, että se on sana, johon Jumalalla on tekijänoikeudet ja vastuu. Raamattu nauttii Jumalan kommunikaatiolle kuuluvaa arvovaltaa, sitä tulee noudattaa ja siihen tulee luottaa, mutta sitä ei tule palvoa.

Inspiraatio ei tee tyhjäksi ihmisten osuutta Raamatun syntyyn

Vanhoozer haluaa kuitenkin säilyttää näkemyksen Raamatusta myös ihmisten tekona, sillä hän pyrkii välttämään kritiikin, jonka mukaan Raamatusta katoaa inspiraatioteorian mukana kaikki inhimillisyys. Näkemys, jonka mukaan Raamattu on yksipuolisesti Jumalan kirjoittama, ei nimittäin tee oikeutta sille tosiasialle, että Raamattu on ihmisten kirjoittama ja on siksi näkemyksenä kestämätön.

Vanhoozer ei kuitenkaan määritä Pyhän Hengen täsmällistä vaikutusta missään vaiheessa. Tämä on ymmärrettävää, sillä hänen mukaansa inspiraatioteoriasta puhuminen ei määritä itse prosessia, vaan sen, mikä on lopputulos: Raamattu on Pyhän Hengen omaa puhetta kirkolle kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa. Hän on kuitenkin sitä mieltä, ettei inspiraatio tee Raamattua kirjoittaneiden ihmisten kommunikatiivisia käytänteitä tyhjiksi, vaan pyhittää ne, niin että ne voivat palvella Jumalan päämääriä.

Välittääkö Raamattu Jumalan asettaman tavan nähdä maailma vai yhteisön tavan ajatella Jumalasta?

Vanhoozer painottaa Raamatun omaa auktoriteettia. Vanhoozerin mukaan yhteisö, joka korostaa tulkitsevan yhteisön auktoriteettia, oppii Raamatusta lähinnä yhteisön tavan ajatella ja puhua Jumalasta. Sitä vastoin yhteisö, joka korostaa Raamatun omaa auktoriteettia, oppii Raamatusta Jumalan asettaman tavan puhua ja ajatella maailmasta. Siksi auktoriteetti on hänen mukaansa aina annettava Raamatulle.

Tämä ei kuitenkaan poista kysymystä raamatuntulkinnasta, sillä Raamatussa olevat Jumalan sanat täytyy tulkita ulos kirjasta. Myönnetään auktoriteetti sitten Raamatulle tai sitä tulkitsevalle yhteisölle, on kysymys raamatuntulkinnasta joka tapauksessa keskeinen.

Vaikka minkään yhteisön tulkinnalle tekstistä ei tule antaa liian suurta painoarvoa, on selvää, että tulkitsijan ennakko-oletukset vaikuttavat vahvasti tulkintaan. Siksi Vanhoozerin mukaan tulee tavoitella oikeanlaisia ennakko-oletuksia. Vanhoozerin mukaan uskonsääntö tarjoaa Raamatun lukijoille oikeanlaiset ennakko-oletukset. Raamatun lukeminen uskonsäännön mukaan tarkoittaa yksinkertaisesti Vanhan testamentin lukemista suhteessa Uuteen testamenttiin ja luoja-Jumalan ja Jeesuksen isä-Jumalan yhdessä pitämistä. Uskonsäännön mukaan Jumala, joka loi maailman ja teki liiton Israelin kanssa, on sama Jumala, joka on Jeesuksen isä. Näin sääntö saa narratiivisen muodon. Se korostaa kertomuksen yhtenäisyyttä. Uskonsääntö pyrkii kumoamaan sellaiset tulkinnat, jotka uhkaavat kirjoitusten yhtenäisyyttä.

Raamattu on potentiaalinen tuomitsemaan tradition vääräksi

Vanhoozerin mukaan tekstin merkitys tulee sijoittaa tekstiin tai oikeammin tekstissä ilmenevään kirjoittajan intentioon. Vanhoozerin edustama kirjoittajan intentiota painottava hermeneutiikka tulee kuitenkin erottaa sellaisesta pitkään vallinneesta kirjoittajan intentiota painottavasta hermeneutiikasta, joka on kiinnostunut tekstin takaisista kirjoittajan mielensisäisistä liikkeistä. Vanhoozer korostaa sitä, että kirjoittajan intentio aukeaa meille julkisten puheaktien kautta. Vanhoozer ei siis ole kiinnostunut niinkään tekstin takaisista kirjoittajan mielensisäisistä liikkeistä, vaan siitä julkisesta teosta, jonka kirjoittaja on puheellaan tehnyt ja joka ilmenee tekstissä.

Vanhoozer haluaa palauttaa teologisen auktoriteetin tulkitsevalta yhteisöltä Raamattuun ja tarkemmin sanottuna sen kaanoniin. Hän pitää Raamattua uskon ylimpänä normina, mutta sola scriptura eli yksin Raamattu -normi ei hänen mukaansa vaikuta kirkosta ja sen traditiosta erillään. Sola scriptura kuvaa Vanhoozerin mukaan auktoriteettikuviota, joka ilmenee Raamatun ja tradition välillä. Sola scriptura määrittää ylimmän normin, joka määrittää kristilliset teot ja kristillisen opin. Se ilmaisee myös sen, miten kirkon tulee harjoittaa jumalallista auktoriteettia. Negatiivisesti ilmaistuna sola scriptura taas ilmaisee, että kirkko voi erehtyä. Sola Scriptura ei Vanhoozerin mukaan merkitse Raamattua ilman traditiota, eikä uskonsäännön hylkäämistä, vaan Raamattua ensisijaisena normina, potentiaalisena tuomitsemaan tradition vääräksi. Reformaattorit pitivät hänen mielestään varhaisen kirkon konsiileja suurimmalta osin tosina, koska ne perustuivat Raamattuun, eivät sen tähden, että niillä olisi ollut auktoriteettia itsessään.

On kuitenkin yksi asia paikantaa teologinen auktoriteetti kaanoniin ja toinen sanoa, mitä kirjoitukset merkitsevät ja miten niitä tulisi käyttää. Jumalallisen auktoriteetin paikantaminen tiettyihin kirjoihin, Raamatun kaanoniin, ei ratkaise tulkinnan ongelmaa. Vaikka kaanon on lukkoon lyöty, sen tulkintaa ei ole.

Kirjallisuudenlajit auttavat tulkitsijaa

Lähtökohtana raamatuntulkinnassa on Vanhoozerin mukaan se, että ensin teologinen auktoriteetti on paikannettava Raamattuun ja sen jälkeen on tulkittava, mitä Jumala haluaa Raamatun kautta sanoa. Raamatuntulkinnassa on Vanhoozerin mukaan keskeistä ymmärtää, etteivät Raamatun historialliset totuusväittämät tule koskaan oikein ymmärretyiksi ellei niitä kirjallisuudenlajeja, joilla ne on esitetty, ymmärretä. Vanhoozer uskoo, että tämä pätee kaikkeen Raamatun asiasisältöön, ei vain sen historialliseen sisältöön. Tästä johtuen kirjallisuuden lajeista eli genreistä muodostuu Vanhoozerille avain Raamatun sanoman ymmärtämiseen.

Genren korostaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että on tärkeää selvittää, minkälaista tekstiä on käsittelemässä ja mitä kyseinen teksti pyrkii tekemään. Genret antavat vihjeen siitä, miten tietyntyyppisessä sosiaalisessa tilanteessa tulee toimia. Ne toimivat avaimina sen ymmärtämiseen, miten yhteisön toimintaan voi osallistua. Raamatun tulkitsijalle ei riitä yksittäisten sanojen merkityksen tunteminen, vaan hänen täytyy tunnistaa, mitä kyseessä olevassa tekstissä tapahtuu kirjallisella kokonaistasolla. Tämä johtuu siitä, että tietyt kirjoittajan kommunikoimat asiat tulevat ilmeisiksi vain genrejen tasolla. Vanhoozerin esityksessä on kuitenkin merkittävä puute, sillä hän ei missään määritä, miten genren tunnistaminen tapahtuu. Osaltaan tästä johtuen myöskään Vanhoozerin teoria ei ole lopullinen vastaus raamatuntulkinnan haasteisiin.

 

Kirjoittaja Daniel Nummela on TM, jonka systemaattisen teologian alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Opin hermeneutiikka. Kanonis-kielellisen ja kulttuuris-kielellisen hermeneutiikan keskeiset erot.” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa helmikuussa 2008. Työn voi lukea kokonaisuudessaan Helsingin yliopiston E-thesis-palvelusta.

 

Kirjallisuutta:

Bartholomew, Craig et al. (Ed.): The Scripture and Hermeneutics Series. Vol. 1-7. Grand Rapids, Michigan: Zondervan, 2000-2006.

Juntunen, Sammeli: Mitä on sola scriptura -periaate tänään? – Raamattu ja kirkon usko tänään. Toim. Maarit Hytönen. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 87. Tampere. 32-52, 2004.

Vanhoozer, Kevin J: The Drama of Doctrine. A Canonical-Linguistic Approach to Christian Theology. Louisville, Kentucky: Westminster John Knox Press, 2005.

Vanhoozer, Kevin J: First Theology. God, Scripture & Hermeneutics. Downers Grove: InterVarsity Press, 2002.

Vanhoozer, Kevin J: Is There a Meaning in This Text? The Bible, the Reader, and the Morality of Literary Knowledge. Grand Rapids, Michigan: Zondervan, 1998.