| Kaisa-Maria Pihlava |

Pro gradu -tutkielma: Naisia ensimmäisten seurakuntien johtajina?

kaisa-maria_pihlava_ing
Kaisa-Maria Pihlava

Varhaiskristillisiä seurakuntia kokoontui naisten kodeissa. Näistä naisista kertovat tekstikohdat varhaiskristillisissä kirjoituksissa ovat yleensä hyvin lyhyitä ja niukkoja. Mitä heistä voidaan siis tietää? Erityisesti kreikkalais-roomalaisen naisen omaisuutensa omistamismahdollisuuksien ja kodeissa kokoontuvien seurakuntien luonteen tarkastelu osoittautuvat tärkeiksi tiedonlähteiksi. Lähdetekstien ja taustatietojen kautta selviää, että nämä naiset olivat seurakunnissaan todennäköisesti johtavissa asemissa. He johtivat ateriointia kokoontumisissa ja ”kaitsivat” seurakuntiaan. Nämä tehtävät eivät johtuneet varhaisten kristittyjen tasa-arvopyrkimyksistä, vaan siitä, että joissain tilanteissa varakkuus voitti sukupuolen asettamat esteet.

Seurakuntia kokoontui naisten kodeissa

Ensimmäisten vuosisatojen kristityt kokoontuivat tavallisesti kodeissa. Kodeissa kokoontumisen tavasta kerrotaan useissa varhaiskristillisissä kirjoituksissa. Usein saattaa kuitenkin jäädä huomaamatta, että naisten omistuksessa oli joitain näistä kodeista. Naisia, joiden kodeissa kokoontuu seurakunta, mainitaan varhaiskristillisissä kirjoituksissa kohdissa Ap.t. 12:12, 16:14-15, 16:40; Kol. 4:15, 1.Kor. 16:19 ja Room. 16:3-5. Kahdessa viimeksi mainitussa tosin kerrotaan Priscasta, joka omisti kotinsa yhdessä miehensä Aquilan kanssa. Naisista, joiden kodeissa mahdollisesti kokoontui seurakuntia, on mainintoja kohdissa 1.Kor. 1:11, Ign.Smyrn. 13:2 ja Ign.Pol. 8:2.

Naiset mainitaan kirjoituksissa useimmiten hyvin lyhyesti. Lyhyetkin maininnat kuitenkin paljastavat, ettei kokoontuminen naisten kodeissa ollut epätavallista. Jotkut kirjoituksissa mainituista naisista saattavat olla fiktiivisiä hahmoja. Tämäkin viittaa siihen, ettei kokoontumisia pidetty ainakaan kaikkina aikoina kaikkien kristittyjen keskuudessa ongelmallisena. Mutta mikä oli naisten rooli seurakunnissa, jotka kokoontuivat heidän kodeissaan? Mitä heistä voidaan yleensä tietää?

Hiljennetyt naiset

Naisista kertovien mainintojen niukkasanaisuudesta ei voida päätellä, että he olisivat vain tarjonneet seurakunnilleen kokoontumistiloja ja sen jälkeen vetäytyneet ”omalle hiljaiselle paikalleen”. Sen sijaan mainintojen lyhyys kertoo ainakin osittain siitä, että heidän roolinsa alettiin nähdä jossain määrin ongelmallisina, ja tietoa heidän toiminnastaan alettiin marginalisoida. Tätä kehityskulkua tuki myös varhaiskristillisten ja muiden antiikin tekstien mieskeskeisyys. Naiset on jätetty näissä teksteissä sivuosiin, vaikka he eivät olisi olleet sivuosissa elämässä, jota kirjoitukset kuvaavat. Varhaiskristillistenkään tekstien ei siis voida olettaa kertovan objektiivista totuutta varhaiskristittyjen naisten elämästä.

Yleisemmin varhaiskristittyjä naisia on viime vuosikymmenten aikana tutkittu yhä enemmän. Silti naisia, joiden kodeissa kokoontui seurakuntia, on edelleen tutkittu hyvin vähän. Heidän hiljentämisensä on siis jatkunut.

Sosiaalisen maailman tutkiminen auttaa saamaan tietoa naisista

Lähdetekstit yksin eivät auta kovin pitkälle näiden naisten tutkimisessa. Heistä voidaan kuitenkin saada tietoa tarkastelemalla naisten sosiaalista maailmaa. Erityisesti kaksi teemaa nousee esiin. Ensimmäinen näistä on kreikkalais-roomalaisen naisen mahdollisuudet omistaa ja käyttää omaisuuttaan. Toinen on kodeissa kokoontuvien seurakuntien luonne. Molempia aiheita on tutkittu hyvinkin paljon, joten on tärkeää erottaa tästä tutkimustiedosta keskeisimmät tulokset. Tämän jälkeen tietoja sovelletaan naisiin, joiden kodeissa kokoontui seurakuntia. Tässä tutkimuksessa erityisen tärkeiksi nousevat antiikin lähteet, jotka eivät ole kirjallisuutta, esimerkiksi erilaiset dokumentit ja muistomerkit.

Kreikkalais-roomalaiset naiset itsenäisinä omaisuutensa omistajina

Kreikkalais-roomalaisista naisista vallitsee monia stereotyyppejä, joiden oikeutusta on syytä tarkastella. Yksi näistä on kuva kreikkalais-roomalaisesta naisesta täysin miesten alistamana olentona. Toisaalta joissakin viimeaikaisissa tutkimuksissa on menty toiseen ääripäähän; kreikkalais-roomalainen nainen on alettu nähdä täysin itsenäisenä, emansipoituneena ja miehistä riippumattomana. Molemmat edellä esitetyt kuvat osoittautuvat karikatyyreiksi, jotka usein heijastelevat joko nykyaikaisia ihanteita tai antiikin kirjoitusten lukemista objektiivisena totuutena.  

Todennäköisimmäksi nousee kuva naisesta, joka pystyi omistamaan oman kotinsa ja omaisuutensa, jos ei ollut naimisissa ja hänen isänsä oli kuollut. Useat omaisuutensa itsenäisesti omistaneet naiset näyttävät olleen leskiä. Ei ollut aivan epätavallista, että naisilla saattoi olla omistuksessaan talo tai muu suhteellisen suuri asunto. Monilla naisilla oli holhoojat, mutta ajanlaskun alussa holhoojien toiminta oli lähinnä muodollisuus. Jos naisella oli omaisuutta, hän pystyi käyttämään sitä itsenäisesti.

Näiden naisten täytyi olla vähintään suhteellisen varakkaita. Sen sijaan he eivät välttämättä kuuluneet yhteiskuntansa eliittiin. Alempien yhteiskuntaluokkien naiset ja miehet, esimerkiksi vapautetut orjat, saattoivat olla esimerkiksi työntekonsa ansiosta hyvinkin varakkaita. Ilmeisesti naiset voittivat varakkuudellaan esteitä, joita heidän sukupuolensa asetti heille.

Kodeissa kokoontuvat seurakunnat naisten toimintaympäristönä

Kodeissa kokoontuvat seurakunnat ovat tärkeä tutkimuskohde tarkasteltaessa naisia, jotka tarjosivat seurakunnille kokoontumistilat. Myös niistä on usein esitetty oletuksia, joiden todenmukaisuuden voi perustellusti kyseenalaistaa. Yksi näistä on se, että seurakunnat kokoontuivat ”kotien yksityisyyden piirissä”. Tämä käsitys heijastaa enemmän nykyaikaisia käsityksiä kuin kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan todellisuutta. Kreikkalais-roomalaiset kotitaloudet eivät kuuluneet yksiselitteisesti yksityisyyden piiriin, joten myöskään kodeissa kokoontuvat seurakunnat eivät voineet kuulua siihen.

Toinen yleinen harhakäsitys on, että seurakunnat olivat eristäytyneet ympäröivästä yhteiskunnasta. Seurakuntia on esimerkiksi pidetty joistain samankaltaisuuksista huolimatta perustavalla tavalla erilaisina kuin antiikin yhdistyksiä. Uusimmassa tutkimuksessa näitä käsityksiä on kuitenkin alettu tarkastella uudelleen. Kristityt eivät näytä itsestään selvästi eristäytyneen yhteiskunnastaan. On jopa esitetty, että seurakunnat voidaan samastaa täysin antiikin yhdistyksiin. Näin yhä tärkeämmäksi teemaksi nousee myös yhdistysten naissuojelijoiden, taloudellisten tukijoiden, tarkastelu. Yhdistysten nais- ja miessuojelijat osoittautuvat yhdistysten johtaviksi henkilöiksi, joilla oli monia tärkeitä tehtäviä.

Mitä siis voidaan tietää naisista, joiden kodeissa kokoontui seurakuntia?

Sosiaalisen maailman tutkimuksessa alkaa muodostua yllättävänkin yksityiskohtainen kuva naisista, joiden kodeissa kokoontuu seurakuntia. He omistivat itsenäisesti kotinsa ja olivat perhekuntiensa perheenpäitä, johtajia. He olivat ainakin suhteellisen varakkaita, mutta eivät todennäköisesti kuuluneet ylempiin yhteiskuntaluokkiin. He olivat luultavasti tottuneet erilaisiin velvollisuuksiin, joita varakkailla henkilöillä oli yhteiskunnassa. Näihin kuului esimerkiksi ryhmien suojelijoina, eräänlaisina johtajina toimiminen.

Todennäköisesti nämä naiset olivatkin seurakunnissaan johtavissa asemissa samoin kuin miehet vastaavissa asemissa. Luultavasti heidän tehtäviinsä kuuluivat kokoontumisissa muun muassa kokoontumisten aterioiden johtaminen, seurakunnan ”kaitseminen” ja joidenkin hallinnollisten tehtävien hoitaminen. Nämä tehtävät naisilla eivät johtuneet varhaisten kristittyjen pyrkimyksestä sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Tällaista pyrkimystä tuskin oli olemassakaan. Myös kokoontumisia yksityisyyden piirissä on pidetty eräänä naisten johtavien asemien mahdollistajana. Kokoontumisten yksityisyys on kuitenkin osoittautunut kyseenalaiseksi. Ilmeisesti lähes ainoa syy naisten johtaville rooleille oli heidän varakkuutensa. Varhaisten kristittyjen ei ollut järkevää torjua taloudellista tukea tukijan sukupuolen perusteella.

Naisten roolit alkoivat kuitenkin muuttua. Todennäköisiksi syiksi nousevat seurakuntien järjestäytyminen, organisoituminen, verkostoituminen ja keskusjohtoisuuden kehittyminen. Nämä seurakuntien rakenteiden muutokset kulkivat rinnakkain kokoontumistilojen muutosten kanssa. ”Kirkkorakennusten” käyttöönotto alkoi olla monin paikoin mahdollista 200-luvulla. Naistenkaan koteja ei enää tarvittu seurakuntien kokoontumistiloiksi.

Naisten tutkimuksen anti nykyajalle

Naiset, joiden kodeissa kokoontui seurakuntia, on saatettu sivuuttaa tähänastisessa tutkimuksessa monista syistä. Ehkä on ajateltu, ettei heistä voida saada tietoa tai ettei heitä ole tarpeellista tutkia omana ryhmänään. Ehkä heitä ei ole pidetty tarpeeksi merkittävinä. Nämä syyt osoittautuvat lähemmässä tarkastelussa perusteettomiksi. Naisten tutkiminen osoittaa, että he olivat merkittäviä kristinuskon muotoutumisessa ja kasvussa. Tämä antaa uuden näkökulman yleisemminkin naisten merkitykseen varhaisessa kristinuskossa.

Usein ei ymmärretä, etteivät varhaiskristilliset tekstit kerro, eivätkä voisikaan kertoa objektiivista totuutta varhaiskristillisestä elämästä. Meille on säilynyt lähinnä erilaisten tilanteiden tuokiokuvia, ja jo niissä on kirjoittajan oma näkökulma tapahtumiin. Oletus varhaiskristillisten tekstien objektiivisuudesta tulee ongelmalliseksi, kun halutaan pitää niiden antamaa kuvaa varhaiskristittyjen elämästä ohjeellisena myös nykypäiväisessä elämässä. Ymmärtämättä saattaa jäädä, että tällöin pyritään pitämään mallina jotain, joka ei ole koskaan ollut todellisuutta.

Kirjoittaja Kaisa-Maria Pihlava on teologian ja psykologian ylioppilas, jonka Uuden testamentin eksegetiikan alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Naiset kodeissaan kokoontuvissa seurakunnissa ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa marraskuussa 2007.

 

Kirjallisuus

 

Collins, Adela Yarbro (toim.): Feminist Perspectives on Biblical Scholarship. Chico, CA: Scholars, 1985.

Harland, Philip A: Associations, Synagogues, and Congregations: Claiming a Place in Ancient Mediterranean Society. Minneapolis, MI: Fortress, 2003.

Osiek, Carolyn, MacDonald, Margaret Y. & Tulloch, Janet H: A Woman’s Place: House Churches in Earliest Christianity. Minneapolis, MI: Fortress, 2006.

Pomeroy, Sarah B: Goddesses, Whores, Wives, and Slaves: Women in Classical Antiquity. 2. ed. New York: Schocken, 1995.