Pro gradu -tutkielma: Paratiisikertomus kuvaa ihmisen psyykkistä kasvua
Paratiisikertomus (Genesis 2:4-3:24) on perinteisesti tulkittu siten, että kertomuksessa ihminen lankeaa syntiin ja kuolevaisuus astuu ihmisen elämään. Useiden tutkijoiden mielestä tulkinta on kuitenkin puutteellinen. Paratiisikertomuksessa ei kertaakaan mainita sanaa synti, eikä teksti pohjimmiltaan tuomitse ihmisen tekoja. Entä jos tarina puutarhan tapahtumista kuvaakin ihmisen kehityskaarta lapsesta aikuiseksi? Paratiisikertomuksessa on nähtävissä kehityspsykologinen teema, jota tutkimalla on mahdollista löytää uusia ulottuvuuksia tekstistä.
Perinteinen tulkinta: paratiisikertomus kertoo perisynnistä
Paratiisikertomus (Gen. 2:4-3:24) on kenties Raamatun eniten tutkittuja ja tulkittuja kertomuksia. Kertomus sijoittuu ainutlaatuiseen paikkaan, jota kutsutaan Edenin puutarhaksi. Alussa Jumala asettaa juuri luodun ihmisen paratiisiin asumaan, ja lopussa Jumala karkottaa miehen ja naisen paratiisista lopullisesti. Tarinan keskivaiheilla kuvaan astuu uusi hahmo, käärme, joka muuttaa tapahtumien kulkua merkittävästi. Käärme houkuttelee miehen ja naisen tottelemattomuuteen, joka johtaa peruuttamattomiin seurauksiin.
Paratiisikertomus on perinteisesti tulkittu kuvaamaan perisyntiä, seksin astumista ihmisen elämään ja naisen petturuutta. Kertomus voidaan kuitenkin ymmärtää myös toisin. Mitä jos paratiisikertomus ei olekaan tarina ihmisyyden turmeltumisesta, vaan kuvaakin ihmisen kypsymistä, kasvamista aikuiseksi? Entä jos hyvän ja pahan tiedon puusta syöminen ei ollutkaan vain Jumalan tahtoa vastaan tehty rike, josta seurasi rangaistus? Jospa tiedon puu kuvaakin vastuuta ja itsemääräämisoikeutta?
Perinteisessä paratiisikertomuksen tulkinnassa naista ja miestä koskevat kohdat on tulkittu rangaistuksiksi tai kirouksiksi tehdystä synnistä. Feministitutkija Lyn Bechtelin mukaan kyseessä ovat kuitenkin vain tavalliset elämään kuuluvat realiteetit ja rajoitukset. Paratiisikertomuksen realiteetit kuvaavat aikansa yhteiskunnan elämään liittyneitä rajoituksia. Ihmisen on tultava niistä tietoiseksi kasvaessaan aikuiseksi.
Toisenlainen tulkinta: Paratiisikertomus kertoo ihmisen psyykkisestä kasvusta
Paratiisikertomuksesta voidaan havaita, kuinka Eevan ja Aadamin psyykkiset ja seksuaalisuuteen liittyvät resurssit kehittyvät kertomuksen edetessä. Kehitys on verrattavissa psykologian teorioihin ihmisen kypsymisestä lapsesta aikuiseksi. Ensin kehittyvät aistit ja motoriikka sekä ympäristön tutkiminen. Lapselle kehittyy myös luottamuksen tunne. Varhaisessa lapsuudessa lapsi alkaa muodostaa puhetta ja kieltä. Myöhemmin lapselle muodostuu suhteita toisiin ihmisiin, ja lapsen kyvyt kehittyvät. Ihmisen identiteetin, seksuaalisuuden kypsyminen sekä intiimit suhteet kuuluvat murrosikään ja valmistavat ihmistä hedelmällisyyteen ja lisääntymiseen. Kehityspsykologit, kuten Erikson, Kohlberg, Kohut ja Gilligan ovat näistä ihmisen kehityksen päälinjoista yhtä mieltä, vaikka heidän ajatuksensa eroavatkin toisistaan yksityiskohdissa. Ihmisen kehitysvaiheiden mukaan Bechtel jakaa paratiisikertomuksen näin:
1. Luonto enteilee ihmisen kypsymisprosessia (2:4b-6)
2. Luominen ja varhaislapsuus (2:7-9)
3. Kypsymistä enteilevä siirtymävaihe (2:10-15)
4. Varhaislapsuus ja keskivaihe (2:16-23)
5. Kypsymistä enteilevä siirtymävaihe (2:24-25)
6. Kasvaminen nuoruusikään(3:1-19)
7. Aikuisuuteen siirtyminen (3:20-24)
Kypsymisessä aikuisuuteen ei ole kyse lapsen ja vanhemman vieraantumisesta toisistaan, vaan suhteen muuttumisesta kypsien aikuisten väliseksi suhteeksi. Samoin ihmisen ja Jumalan suhde ei katkea, vaan muuttuu. Suhteen muuttuminen on usein osapuolille kriisi tai jonkinlainen risteys. Se on tilaisuus, joka saattaa johtaa vaaraan tai mahdollisuuksiin. Muutos vaatii päätöksiä ja muutosta sekä henkilökohtaista kasvua.
Tarinaa ei ole kirjoitettu kuolemattomuuden haikailemisen vuoksi, vaan kuolevaisuuden hyväksymiseksi. Alussa Jumala luo maailman, joka jo symbolisesti enteilee ihmisen kasvua aikuiseksi. Jumalan rooli myytissä on olla vanhempi, luoja ja suojelija, joka hoitaa ihmisen lapsuuden maailmaa eli paratiisia. Jumala opettaa ihmiselle sosiaalisia taitoja luomalla eläimet ja antamalla ihmisen nimetä ne. Näin ihmisen identiteetti alkaa muodostua ja hän kykenee erottamaan minuutensa eläimistä. Sen jälkeen ihminen on valmis suhteeseen lajitoverinsa kanssa, ja Jumala luo hänelle kumppaniksi naisen. Naisen avulla mies kykenee määrittelemään ihmisyytensä. Näkemällä omat eronsa suhteessa toiseen ihmiseen on mahdollista kehittää omaa identiteettiään.
Käärme edustaa elämänkokemuksia
Elämänkokemukset kypsyttävät nuorta ihmistä. Käärme on perinteisesti tulkittu pahan, jopa saatanan symboliksi. Paha tuli osaksi käärmeen symboliikkaa kuitenkin vasta noin 300 eaa. Sen lisäksi tekstissä selvästi mainitaan, että käärme on yksi Jumalan luomista olennoista, ei siis ulkopuolinen pahuuden ilmentymä. Perinteisen syntiinlankeemuskäsityksen valossa on mielenkiintoista huomata, että paratiisikertomuksessa ei mainita sanaa synti kertaakaan. Pahan symboloimisen sijaan käärme edustaa tekstissä elämänkokemuksia. Käärme suostuttelee ihmisen tahtoonsa taitavasti ja saa ihmisen toimimaan Jumalan tahtoa vastaan. Ihminen tekee ensimmäisen oman valintansa ja tavoittelee itsenäisyyttä kuin kuka tahansa murrosikäinen. Ihminen on liian nuori ymmärtääkseen vastuuta, joka oman valinnan tekemiseen ja aikuisuuteen siirtymiseen liittyy.
Kun ihmiset aikuistuvat, heillä on kyky määrittää ja erottaa vastavoimia, he tuntevat hyvän ja pahan. Heillä on kyky viljellä ja hoitaa maata, tuottaa elämää ja hoitaa ja suojella omien lastensa maailmaa. Heistä tulee siis Jumalan, vanhempansa kaltaisia. Kun ihmiset ovat aikuistuneet, Jumala lähettää heidät pois puutarhasta ja estää pääsyn elämän puulle. Puusta syöminen merkitsisi, että ihminen eläisi ikuisesti. Silloin ihminen palaisi lapsuutensa tietämättömään maailmaan eikä tuntisi enää kuolemaa. Jumala ei anna tällaisen taantumisen tapahtua. Niinpä Jumala estää pääsyn Elämän puulle kerubein ja palavin miekoin.
Tulkintatraditio kehittyy tuhoisaksi
Nykytulkinta syntiinlankeemuksesta on muokkaantunut ajan kuluessa. Paratiisikertomukseen kokonaisuudessaan ei viitata missään muualla Vanhassa testamentissa. Eeva katoaa kokonaan Genesiksen luvun 4 jälkeen, Aadam mainitaan joissain sukuluetteloissa. Eden mainitaan myöhemmin hedelmällisyyden ja runsauden vertauskuvana (esimerkiksi Jes 51:3; Hes 36:35; Joel 2:3). Hyvän ja pahan tiedon puuta ei mainita enää laisinkaan, elämänpuuhun viitataan sananlaskuissa, kun puhutaan ihmisen toivotuista ominaisuuksista.
Paratiisikertomuksen tapahtumaketjua kommentoidaan vasta kaanoninjälkeisissä kirjoissa sekä apokryfikirjoissa, kuten Tobitin kirjassa, Viisauden kirjassa, Siirakin kirjassa sekä Riemuvuosien kirjassa. Näissä teksteissä Eden alkaa muodostua taivaalliseksi paikaksi tai tulevaisuuden paratiisiksi. Tekstit keskittyvät miehen ja naisen suhteeseen ja avioliittoon, joka kuvataan huomattavan seksuaaliseksi. Käärme yhdistetään saatanaan, ja Evan syyllisyyttä korostetaan. Aadamin osuutta tapahtumiin vähätellään tai kielletään kokonaan. Teksteissä korostuu näkemys, jonka mukaan synti astui maailmaan tottelemattomuuden johdosta.
Ensimmäisten vuosisatojen aikana varhaisessa kristinuskossa tarinan kaksi pääteemaa alkavat saada uusia muotoja kaanonin ulkopuolisissa teksteissä. Paratiisi on muuttunut kolmanneksi taivaaksi, jonne Eeva, Aadam ja Abel on haudattu. Seuraavien vuosisatojen aikana tulkinnat keskittyvät miehen ja naisen tekemän synnin luonteeseen. Osa teksteistä sanoo synnin olleen seksuaalinen, ja ihmiset karkotettiin paratiisista suorittamansa yhdynnän vuoksi. Osan teksteistä mukaan merkittävää oli tottelemattomuus, joka johti ihmissielun turmeltumiseen, ja teki ihmisestä kyvyttömän toimimaan oikein. Tätä perisyntiajattelua edusti muun muassa Augustinus (354-430), jonka ansiosta näkemyksestä tuli kirkon yleinen kanta viidennellä vuosisadalla.
Syntiinlankeemusteoria värittää vuoden 1992 raamatunkäännöstä ja vaikuttaa lukijan tulkintaan
Vuonna 1992 Kirkolliskokouksen hyväksymässä raamatunkäännöksessä on huomattavissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulkinta tekstistä. Tekstissä esimerkiksi käännetään puutarhaa merkitsevä sana paratiisiksi. Tämä antaa helposti lukijalle mielikuvan täydellisestä paikasta, josta puuttuu täysin kärsimys ja puute. Näin muodostuu valtava ero puutarhan aikaisen ja ”syntiinlankeemusta” seuranneen maailman välille.
Tulkinnan mukaan ihminen on pahuutensa ja syntisyytensä vuoksi menettänyt mahdollisuuden ideaaliin elämään. Termi johtaa lukijaa harhaan. Käännöksessä käytetään käärmeestä adjektiivia ”kavala”, kun termin parempi käännös olisi ”älykäs” tai ”ovela”. Kavalan sisältämät mielleyhtymät ovat lähinnä negatiivisia, ja yhdistävät käärmeen pahaan. Koska pahuus ei kuulunut käärmeen symbolisiin merkityksiin paratiisikertomuksen syntyaikoihin, on ”kavala” harhaanjohtava attribuutti. Merkittävin lukijan tulkintaa johdatteleva seikka käännöksessä on kuitenkin kappaleen otsikointi; luku 3 on saanut otsikon ”Syntiinlankeemus”.
Perinteinen tulkinta paratiisikertomuksesta syntiinlankeemuksena on johtanut naisen aseman heikkenemiseen ja miehiseen ylivaltaan. Mitä syyllisempänä Eeva nähdään, sitä tarpeellisemmaksi käy Eevan hallinta. Koska Eeva edustaa koko sukupuoltaan, naisen on katsottu tarvitsevan miehistä dominointia. Teoriat syntiinlankeemuksesta ja perisynnistä ovat johtaneet ihmiskäsitykseen, jonka mukaan ihminen on pohjimmiltaan huono ja pahuuteen taipuva. Jos paratiisikertomusta luettaisiin ilman näitä ennakkokäsityksiä, teksti voisi parhaimmillaan vapauttaa lukijaansa.
Kirjoittaja Anna Matilainen on TM, jonka Vanhan testamentin eksegetiikkaan kuuluva pro gradu tutkielma ”Paluu puutarhaan – ihmisen kehityskaari paratiisikertomuksessa” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa syyskuussa 2007.
Kirjallisuutta:
Bechtel, Lyn: Rethinking The Interpretation of Genesis 2:4b-3:24. in A Feminist Companion to Genesis. Sheffield 1993.
Genesis 2:4b-3:24: A Myth About Human Maturation. JSOT 67/1995.
Developmental Psychology in Biblical Studies. in: Psychology and the Bible. A New Way to Read the Scriptures. Vol. I. From Freud to Kohut. USA 2004.
Kille Andrew: Psychological Biblical Criticism. Guides to Biblical Scholarship: OTS. Minneapolis 1995.
Meyers, Carol: Gender Roles and Genesis 3.16. in A Feminist Companion to Genesis. Sheffield 1993.
Discovering Eve: Ancient Israelite Women in Context. New York 1988.