Pro gradu -tutkielma: Hukkuuko Jumalan sana, jos kaanon unohtuu?

Artikkeli luo katsauksen yhdysvaltalaisen Brevard S. Childsin luomaan kanoniseen lukutapaan. Childs on nykyajan merkittävimpiä kanonisen hermeneutiikan edustajia. Hän on tuotannossaan tarkastellut Raamatun kaanonin merkitystä Raamatun tulkinnalle. Childs korostaa, että Raamattua on tulkittava kokonaisuutena, mutta tulkinnassa on silti huomioitava historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen kiistattomat saavutukset.

Mikä ihmeen hermeneutiikka?

Raamattu on kristillisen kirkon pyhä kirja. Kirkon tehtävänä on siis ammentaa Raamatusta teologiaa, jonka avulla se määrittelee itseään ja kantaansa moniin nykyajan kysymyksiin. Tällöin keskeiseksi kysymykseksi nousee se, miten Raamattua tulisi tulkita. Nykykirkolle keskeinen kysymys on myös millä tavoin moderni historiallis-kriittinen raamatuntutkimus suhteutuu Raamatun kirkolliseen ja teologiseen tulkintaan. Kun teologiassa puhutaan erilaisista Raamatun tulkintatavoista, joissa pyritään huomioimaan historiallis-kriittinen raamatuntutkimus sekä Raamatun soveltava teologinen tulkinta, käytetään usein termejä teologinen hermeneutiikka tai Raamatun hermeneutiikka.

Erilaisia teologisen hermeneutiikan malleja on kehitelty useita. Eri teologisukupolvet ja niiden edustajat ovat painottaneet raamatuntulkinnan painopisteitä eri tavoin. Viime vuosisadan keskeisiä teologisen hermeneutiikan suuntauksia ovat olleet esimerkiksi Rudolf Bultmannin edustama eksistentiaalinen hermeneutiikka ja Hans Frein edustama narratiivinen hermeneutiikka.

Tulkitsijan on ymmärrettävä tekstin lähtökohdat

Kun mitä tahansa tekstiä pyritään tulkitsemaan, on lähdettävä liikkeelle kysymyksestä: mikä tulkittava teksti on? Mistä teksti on peräisin ja mitä teksti edustaa? Kun Raamattua pyritään tulkitsemaan, on lähdettävä liikkeelle siitä, että Raamattu on kristillisen kirkon kanoninen pyhien kirjoitusten kokoelma. Raamatun kaanon muodostuu useista eri kirjoista, jotka on kirjoitettu eri aikoina, eri ihmisille ja erilaisissa tilanteissa. Mitä Raamatun kaanon itsessään sitten merkitsee sen eri osien tulkinnalle?

Kysymys ei ole yksinkertainen, eikä sitä akateemisen teologian piirissä usein edes esitetä. Moderni historiallis-kriittinen raamatuntutkimus on mielellään painottanut enemmän Raamatun eri osien eroavaisuutta ja epäyhteneväisyyttä, kuin tuonut esiin kaanonin eri osien yhteenkuuluvuutta. Nykytutkimuksen piirissä kaanon mielletään usein itse Raamatun tekstille vieraaksi, verrattain myöhäisiksi rabbiinisen yhteisön (VT) ja kirkolliskokousten (UT) tekemiksi dogmaattisiksi päätöksiksi.

Poikkeuksen tästä tekee yhdysvaltalainen VT:n eksegeetti Brevard S. Childs (s. 1923). Yalen yliopiston teologisen tiedekunnan professorina mittavan uran tehnyt Childs on tuotannossaan toistuvasti tarkastellut kaanonin merkitystä Raamatun tulkinnalle.

Kanoninen lukutapa: Raamattua tulee tulkita kokonaisuutena

Childs on luonut oman Raamatun hermeneutiikan mallinsa, jota suomenkielisessä tutkimuksessa on kutsuttu kanoniseksi lukutavaksi (canonical approach). Childs korostaa, että kanonisessa lukutavassa Raamatun yksittäisiä kirjoja ei tule tulkita yksinään, vaan yhdessä muiden kanonisten kirjojen kanssa. Childsin mukaan kaanonin eri osat täydentävät toisiaan. Kaanon muodostaa mielekkään tulkinnallisen kokonaisuuden, joka avaa sen yksittäisille kirjoille uusia, täydempiä merkityksiä.

Raamatun kokonaisuutta painottava kanoninen tulkinta ei itsessään ole mitään uutta ja mullistavaa. Kirkko on mieltänyt Raamatun mielekkääksi kokonaisuudeksi halki historiansa. Jo kirkkoisät painottivat, että evankeliumien sanomaa ei tule gnostilaisten tavoin vääristellä valikoimalla niistä yksittäisiä, asiayhteyksistään irrotettuja lauseita erilaisten argumenttien tueksi.

Childsin kanoninen lukutapa poikkeaa kirkon klassisesta raamatuntulkinnasta kuitenkin siinä, että eksegeettinä Childs on liittänyt historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen olennaiseksi osaksi hermeneutiikkaansa. Myöskin Childsin perustelut Raamatun kanoniselle tulkinnalle ovat nimenomaan historiallisia ja kaanonin kehityshistoriaan liittyviä.

Kaanon kehittyi kaanontietoisuuden ohjaamassa prosessissa

Childsin kanoninen lukutapa perustuu hänen käsitykseensä kaanonin kehityshistoriasta. Childsin käsitys kaanonin historiallisesta kehityksestä noudattelee historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen käsityksiä kaanonin kehityshistoriasta. Sekä VT:n että UT:n kaanonit ovat syntyneet pitkässä historiallisessa kehitysprosessissa, jossa Raamattuun päätyneet traditiot hiljalleen kasvoivat ja muotoutuivat. Tätä kaanonin pitkää kehitysprosessia Childs nimittää kanoniseksi prosessiksi.

Kanoninen prosessi eteni tietyn uskonyhteisön keskuudessa. VT:n kaanon muotoutui Israelin uskonyhteisön ja UT:n kaanon varhaisen kristillisen uskonyhteisön keskuudessa. Mikä tätä uskonyhteisön sisällä edennyttä prosessia sitten ohjasi eteenpäin? Childsin mukaan kanonisen prosessin ohjaava tekijä oli uskonyhteisöissä vaikuttanut kaanontietoisuus. Kaanontietoisuudella Childs tarkoittaa uskonyhteisöissä vaikuttanutta teologista tietoisuutta siitä, että tietyt traditiot olivat uskonyhteisön keskuudessa erityisasemassa, ja että nämä traditiot muodostivat yhteisön kaikkein pyhimpien traditioiden kokoelman. Tämän kaanontietoisuuden vaikutuksesta uskonyhteisö lähti muokkaamaan näitä erityisaseman saaneita traditioita eteenpäin. Kaanontietoisuus syntyi uskonyhteisössä Childsin mukaan jo kanonisen prosessin alussa, siis kauan ennen kuin minkäänlaista virallista päätöstä Raamatun kanonisesta kokoelmasta tehtiin kummankaan testamentin osalta.

Traditioiden muokkaamisessa avainsanana oli Childsin mukaan aktualisaatio. Aktualisaatiolla Childs tarkoittaa sitä, että traditioita muokattiin siten, että niiden sanoma avautuisi myös uskonyhteisön myöhemmille sukupolville ja niille, jotka eivät itse voineet olla osallisia traditioiden kuvaamiin tapahtumiin. Traditioiden merkitystä siis avattiin siten, että niitä voitiin hyödyntää uskonnollisesti ja niiden teologinen merkitys olisi ajankohtainen myös myöhempinä aikoina.

Childsin teoria kaanontietoisuudesta saa historiallista tukea esimerkiksi Armin Langen tutkimuksesta. Lange on Qumranin tekstejä koskevassa tutkimuksessaan tarkastellut sitä, mitä tekstejä Qumranin tekstilöydöt siteeraavat. Tutkimus selventää, mitä tekstejä niiden kirjoittajat pitivät niin auktoritatiivisina, että niihin kannatti lainausten muodossa tukeutua. Langen tutkimus osoittaa, että nimenomaan ne traditiot, jotka lopulta päätyivät VT:n kaanoniin, olivat erityisasemassa juutalaisen uskonyhteisön piirissä ennen kuin virallisia päätöksiä kaanonin laajuudesta ja sisällöstä oli tehty. Juutalaisuuden piirissä vaikuttaa siis eläneen jonkinlainen kaanontietoisuus siitä, mitkä traditiot muodostivat kaikkein pyhimpien kirjoitusten kokoelman jo kauan ennen kaanonin lopullista sulkemista.

Childsin kanonisen lukutavan perustana on siis käsitys siitä, että niin VT:n kuin UT:nkin muovanneissa uskonyhteisöissä vaikutti voimakas kaanontietoisuus kaanonin kehityshistorian alusta lähtien. Näin ollen käsitys kaanonista ei Childsin mukaan ole Raamatun teksteille itselleen vieras ja traditioiden ulkopuolinen myöhäinen päätös. Nimenomaan kaanontietoisuus synnytti kaanonin kehitysprosessin ja ohjasi sitä loppuun eli virallisiin kanonisointipäätöksiin asti.

Kaanonin kehityshistoriassa oli tilaa myös inspiraatiolle

Childsin käsityksessä kaanonin kehityshistoriasta on tilaa myös käsitykselle Raamatun inspiraatiosta. Käsitys Raamatun inspiraatiosta istuu luonnollisesti Childsin käsitykseen kaanontietoisuudesta. Childs itse on vaitonainen inspiraatiokäsityksestään. Hän kuitenkin vihjaisee epäsuorasti, että kaanontietoisuus voidaan liittää myös inspiraation teologiaan. Childs itse pitää kaanontietoisuutta Jumalan synnyttämänä. Kaanontietoisuus syntyi, kun Jumalan sana kohtasi uskonyhteisön itseymmärryksen. Tämä johti dialektiseen kanoniseen prosessiin, jossa Jumalan sana muokkasi uskonyhteisön itseymmärrystä. Uskonyhteisö puolestaan muovasi aktiivisesti näitä erityisaseman saaneita traditioita eteenpäin. Koko kanoninen prosessi voidaan nähdä inspiraation alaisena prosessina, jossa inspiraatio sitoutuu koko kaanonin tuottaneeseen uskonyhteisöön ja kaikkiin niihin kirjoittajiin, jotka osallistuivat kaanonin kirjojen muokkaamiseen.

Childsin hermeneutiikka osoittaa, että modernin historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen käsitys Raamatun syntyhistoriasta ja käsitys Raamatun inspiraatiosta eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja. Childsin teologian taustalla voidaan havaita käsitys Raamatun inspiraatiosta, jossa inspiraatio tulkitaan dynaamisesti ja koko kaanonin kehityshistorian kattavaksi.

Eli miksi tutustua Childsin teologiaan?

Lopuksi voidaan todeta, että Brevard S. Childs on tuotannossaan nostanut esiin mielenkiintoisia kysymyksiä Raamatun kaanonin ja tulkinnan suhteesta. Childsin kanonisen lukutavan ehdoton vahvuus moniin nykyisiin Raamatun kokonaisvaltaista tulkintaa edustaviin hermeneutiikan malleihin verrattuna on Childsin kyky perustella käsityksiään historiallisin ja eksegeettisin argumentein. Childsin teologia on aina ollut ja luultavasti tulee myös aina olemaan hyvin kiistanalaista. Kanoninen lukutapa on saanut osakseen niin laajaa kannatusta kuin murskaavaa kritiikkiäkin. Ehkä juuri tämän vuoksi jokaisen teologisesta hermeneutiikasta ja Raamatun tulkinnasta kiinnostuneen kannattaa itse etsiä käsiinsä Childsin tuotantoa, ja tutustua kanonisen lukutavan mahdollisuuksiin ja rajoituksiin.

Kirjoittaja Valtteri Virta on teologian maisteri, jonka systemaattisen teologian alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Kanoninen lukutapa. Brevard S. Childsin käsitys Raamatun hermeneutiikasta vuosina 1979-1992” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa toukokuussa 2007.

Kirjallisuutta:

Childs, Brevard S. (1979). Introduction to the Old Testament as Scripture. Philadelphia: Fortress Press.

Childs, Brevard S. (1984). The New Testament as Canon: An Introduction. London: SCM Press Ltd.

Childs, Brevard S. (1985). Old Testament Theology in a Canonical Context. London: SCM Press Ltd.

Childs, Brevard S. (1992). Biblical Theology of the Old and New Testaments. Theological Reflection on the Christian Bible. London: SCM Press Ltd.

Lange, Armin (2004). From Literature to Scripture. The Unity and Plurality of the Hebrew Scriptures in Light of the Qumran Library. – One Scripture or Many? Canon from Biblical, Theological, and Philosophical Perspectives. Ed by Helmer & Landmesser. Oxford: Oxford University Press. 51-107.