Väitöstiedote: Pyhät naiset Venäjällä
Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkija, FL Elina Kahla väittelee venäjän kielen ja kirjallisuuden alalta otsikolla ”Life as Exploit: Representations of Twentieth-Century Saintly Women in Russia” (Elämä kilvoitteluna: 1900-luvun pyhien naisten representaatioita Venäjällä) perjantaina 4.5.2007 klo 10.15 Joensuun yliopiston Agora-talon salissa H1. Vastaväittäjänä toimii professori Marcia A. Morris Georgetownin yliopistosta (Washington D.C.), kustoksena professori Natalia Baschmakoff Joensuun yliopistosta.
Putinin aikana ennätysmäärä uuspyhien kanonisointeja
Venäjän nykykulttuurin ja erityisesti pyhien elämäkertojen alaan liittyvä tutkimus käsittelee 1900-luvulla eläneiden ortodoksinaisten elämäkertoja ja heidän omaa itseilmaisuaan, uskonnollisia kuvia ja kirjoituksia.
Tutkimustilanne sijoittuu neuvostokauden jälkeiseen murrokseen, jota leimaa arvotyhjiö ja kollektiivisen muistin uudelleenmuokkaus. Kun kommunistisen doktriinin mukaiset esikuvat hylättiin, niiden tilalle alettiin etsiä uusia sankarityyppejä. Näistä oman ryhmänsä muodostavat Venäjän ortodoksisen kirkon kanonisoimat ns. uuspyhät. Virallisesti näitä uusmarttyyreita ja muita pyhiä on siitä lähtien, kun Venäjän ortodoksinen kirkko sai toimintavapautensa (1988) kanonisoitu jo toista tuhatta: enemmän kuin aiempina vuosisatoina yhteensä. Erityisesti presidentti Putinin aikana 2000-luvulla uuspyhien kanonisointia on kiihdyttänyt neuvostovuosina patoutunut hartauden julkinen harjoittaminen. Epävirallisesti kunnioitettuja pyhiä on vielä huomattavasti enemmän kuin kanonisoituja. Näiden lähihistorian henkilöiden tietä uskonnollisiksi kulttihahmoiksi on toistaiseksi tutkittu erittäin vähän.
Uskonnollinen elämä naisistuu vaikka virallisesti kanonisoituja pyhiä naisia vähän
Elina Kahlan tutkimus keskittyy erityisen vähän tutkittuun ryhmään: pyhiin naisiin, joita on vain muutama prosentti verrattuna pyhäksi julistettuihin miehiin. Tutkija esittää, että vaikka kirkon virallisesti pyhiksi toteamia pyhiä naisia on vähän, niin todellisuudessa 1900-luvulla uskonnollinen elämä naisistui. Naisten rooli kristinuskon ylläpitämisessä ja siirtämisessä uusille sukupolville tuli erityisesti neuvostoaikana aiempaa merkittävämmäksi. Vaikka ateistinen valta tuhosi kirkon instituutiot, se ei kyennyt eliminoimaan Kristuksen tähden houkkia ”pyhiä hulluja”. Nämä toimivat parantajina, ennustajina ja esirukoilijoina ja elivät yhteiskunnan marginaalissa. Useat neuvostoajan kanonisoidut naispyhät ovat juuri näitä houkkia.
Kolmenlaisia pyhiä naisia
Tutkimus erottelee kolmenlaisia modernin ajan tyyppihahmoja: edellä mainitut houkat, joista kuuluisin on Matrona Moskovalainen. Houkkien elämäkerrat liittyvät erottamattomasti historian ”suureen kertomukseen”, ennen kaikkea Venäjän henkiseen puolustautumiseen vihollisilta 2. maailmansodassa. Toista tyyppiä edustaa ylhäinen hyväntekijä, modernin naisyhteisön perustaja pyhä suuriruhtinatar Elisabet, kolmatta intellektuelli emigrantti Maria Skobtsova.
Uushagiografinen kaava korvaa sosialistisen realismin
Tutkimuskysymyksiä on kolme: 1. Miten lähihistoria representoituu uusissa pyhien elämäkerroissa. 2. Miten tutkittujen henkilöiden oma tuotanto eroaa heistä kirjoitetuista elämäkerroista. 3. Mitkä ovat naiskilvoittelijoiden erityispiirteet. Lähtöoletuksena on, että venäläisen kulttuurin kaksijakoisuutta viralliseen ja epäviralliseen, pyhään ja epäpyhään, omaan ja vieraaseen, korkea- ja massakulttuuriin voidaan tutkia myös tämän työn tutkimusaineiston valossa.
Tekstianalyysi osoittaa, että dokumentaarisia aineistoja ja henkilön omaa tuotantoa rajataan ja yhdenmukaistetaan voimakkaasti luotaessa henkilöstä virallinen ja populaari kansallissankarin tyyppi. Uushagiografia on Venäjällä yhtäältä kansallisia tarpeita vastaavaa ihannoivaa historiankirjoitusta, mutta toisaalta se jatkaa myös aiempia kirjallisia kaanoneita, niiden joukossa sosialistisen realismin perinnettä. Uushagiografialle on tyypillistä mm. kaavamainen esitystapa ja tapahtumien valikointi. Henkilöt esitetään yhteisönsä lunastajina, ja he edustavat yhteisöllisyyden venäläisiä arvoja. Yhteisenä piirteenä on myös se, että pyhät naiset kilvoittelijoiksi ryhtyessään joko kirjaimellisesti tai retorisesti vapautuvat ”naisellisista heikkouksista´”. Samalla heidän kilvoittelunsa vertautuu miehiseen kilvoitukseen.
Uuspyhät massakulttuuria
Yhteenvetona esitetään, että uuden ajan pyhien naisten kirjallisilla tyyppihahmoilla on esikuvansa aiemmassa hagiografisessa kirjallisuudessa. Tästä huolimatta sankarit osoittavat myös oman aikansa kipupisteitä. Hagiografioissa näitä tapahtumia kuvataan yhtä aikaa maallisesta ja uskonnollisesta näkökulmasta, jossa ”pyhä Venäjä” voidaan ymmärtää poliittisena iskulauseena, hengellisen kilvoittelun päämääränä tai eskatologisena käsitteenä. Uudet pyhien elämäkerrat ja ikonit ovat olennainen osa uutta massakulttuuria, jossa pyhä ja maallinen kietoutuvat yhteen.
FL Elina Kahla on venäläisen kulttuurin, kirjallisuuden ja taiteen tutkija. Hän on suomentanut venäläistä kaunokirjallisuutta, mm. Marina Tsvetajevaa ja Ljudmila Ulitskajaa, ja julkaissut esseitä. Kahla työskentelee Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkijana ja toimituspäällikkönä.
Helsingin yliopisto
Viestintäosasto
26.4.2007