Pro gradu -tutkielma: Neitseitä eunukkeina

Artikkelissa tarkastellaan 400-luvulta peräisin olevaa Eufrosyne-nimisen ristiinpukeutuvan pyhimyksen legendaa neitseen ja eunukin hahmojen kautta. Eufrosyne on helppo tulkita yksinkertaiseksi naiseksi, joka naamioituu mieheksi. Tällainen tulkinta kuitenkin sivuuttaa legendaan sisältyvät uskonnolliset merkitykset ja sukupuolen monet ulottuvuudet. Mielekkäämpi tulkinta voisi olla se, että pyhimys tavoittelee uskonnollisesti merkityksellistä sukupuolettomuutta.

Bysanttilaisiin pyhimyslegendoihin alkoi 400-luvulta lähtien ilmestyä miehen vaatteisiin pukeutuneita ja miehenä eläneitä neitseitä. Tutkin uskontotieteen pro gradu -työssäni ”Ei ole miestä eikä naista” sitä, mitä ja millä tavalla näistä ns. ristiinpukeutuvista pyhimyksistä ja heidän sukupuolestaan on kirjoitettu. Oma näkökulmani teksteihin oli queer-tutkimuksellinen. Esittelen tässä artikkelissa pro gradu -tutkielmani aineistoa ja tutkimusotettani yhden pyhimyslegendan avulla.

Eufrosynen tarina

Legendan mukaan Eufrosyne oli rikkaan ja hurskaan aleksandrialaisen miehen tytär ja kauan toivottu ainoa lapsi. Eufrosynen äiti kuoli lapsen ollessa noin 11-vuotias. Isä lupasi kauniin tyttärensä vaimoksi rikkaalle nuorelle miehelle, mutta Eufrosyne halusi omistautua hengelliselle elämälle. Hänen kerrotaan antaneen korunsa köyhille, alkaneen vältellä ikäistensä seuraa ja lakanneen pesemästä kasvojaan. Lopulta Eufrosyne päätti jättää kotinsa ja antoi munkin leikata hiuksensa lyhyiksi. Hän karkasi munkkiluostariin miehen vaatteissa ja esitteli siellä itsensä Smaragduksena.

Eufrosyne/Smaragdus jäi luostariin, sai opetusta ja osoitti nopeasti suurta hengellistä viisautta. Kukaan ei kyseenalaistanut hänen sukupuoltaan. Apotti oli sen sijaan huolissaan siitä, että nuorukaisen häikäisevä kauneus olisi turmioksi muille munkeille. Hän neuvoi Smaragdusta vetäytymään yksin omaan kammioonsa. Smaragdus oli tekemisissä muiden munkkien kanssa vain silloin, kun joku haki häneltä hengellistä neuvoa.

Isä etsi kadonnutta lastaan ympäri valtakuntaa. Smaragduksen maine pyhänä ja viisaana munkkina kiiri laajalle. Jonkin ajan päästä myös hänen isänsä tuli hakemaan neuvoa tunnetulta askeetilta. Smaragduksen kerrotaan tunnistaneen isänsä, mutta isä ei tunnistanut häntä. Smaragdus lohdutti isäänsä ja kertoi, että tämän tytär on löytänyt rauhan. Totuuden pyhimys paljasti isälle omalla kuolinvuoteellaan.

Eufrosyne/Smaragdus oli Bysantin valtakunnan ajalla hyvin suosittu pyhimys. Legendan ajatellaan olevan peräisin 400-luvun Egyptistä. Se liikkui Euroopassa sydänkeskiajalla ranskan-, saksan- ja italiankielisinä versioina sekä runouden että proosan muodossa. 1400-luvun Ranskassa legenda tunnettiin myös näytelmänä. Legendan merkityksestä kertoo myös se, että siihen viitattiin puolustuspuheenvuoroissa Jeanne d’Arcin oikeudenkäynnissä 1400-luvulla.

Neitsyttä voi sanoa mieheksi

Kirjallisuudentutkija John Ansonin luennassa Smaragduksen kauneus on yhtä kuin feminiinisyys: munkkeja viehättää Ansonin mukaan nimenomaan tulokkaan naisellisuus.Kauneus ei siis ole Ansonille ihmisen, miehen tai munkin kauneutta, vaan nimenomaan naisen kauneutta. Aito naisen kauneus löytyy miehen asun ja olemuksen takaa ja ikään kuin hohtaa niiden läpi.

Anson rinnastaa laajemminkin naiseuden kauneuteen. Hän kertoo, että osa ristiinpukeutuvista pyhimyksistä rankaisee itseään naiseutensa takia.  Pyhimys ikään kuin kastroi itsensä tekemällä itsensä rumaksi, esimerkiksi antautumalla hyttysten pistettäväksi suolla.Myös ristiinpukeutumista Anson pitää naiseuden kieltämisenä, naiseudesta rankaisemisena ja lihallisuuteen kohdistuvana vihana.

Voi kuitenkin ajatella, että kristitylle naiselle oli uskonnollisesti johdonmukainen ajatus tavalla tai toisella luopua naiseudestaan – tai muuttua mieheksi. Muun muassa kirkkoisä Basileios korosti, että miehen hengelliselle tasolle noustakseen neitseen tulisi häivyttää ruumiistaan kaikki naisellinen viehättävyys ja saada itsensä näyttämään ja kuulostamaan mieheltä. Paljon siteeratussa apokryfisessä Tuomaan evankeliumissa Jeesus sanoo tekevänsä Mariasta miehen. Jeesus toteaa, että jokainen nainen, joka tekee itsensä mieheksi, pääsee taivasten valtakuntaan (Tuomas 114). Myöskään kirkkoisä Hieronymuksen mukaan neitsyt ei ole nainen, vaan häntä voidaan kutsua mieheksi. Origeneen mukaan neitseen koskematon ruumis symboloi sielun alkuperäistä puhdasta tilaa.

Naiseudesta luopumisen merkitykset riippuvat siitä, mitä merkityksiä naiseudelle annetaan. Länsimais-kristillisissä mielikuvissa naisen ruumis on ollut hyvin voimakkaasti äidin, tai potentiaalisen äidin, ruumis. Naisen sukupuoli on sijoitettu raskauteen, synnyttämiseen ja imettämiseen tarvittaviin piirteisiin, jotka erottavat naisen miehestä. Neitsyydessä voi siis nähdä tien ulos naisen paikasta ja sukupuolesta kohti sukupuoletonta hengellistä täydellistymistä.

Kuka on eunukki?

Historioitsija Valerie Hotchkissin tulkinta on, että Eufrosyneä pidettiin luostarissa eunukkina. Sama pätee hänen mielestään moneen muuhunkin ristiinpukeutuvaan pyhimykseen. Hotchkiss nostaa esille myös ajatuksen, että miehen vaatteet saattavat Eufrosynen legendassa viivata sukupuolettomaksi, ”neutriksi” muuttumiseen.

Eunukin kategoriaan yhdistettiin antiikin ja keskiajan kirjoituksissa monia erilaisia ihmisryhmiä. Tällaisia olivat esimerkiksi miehet, joiden genitaalit ovat epätäydellisesti kehittyneet, hermafrodiitit tai anatomiselta sukupuoleltaan ambivalentit ihmiset ja impotentit miehet.Antiikin lähteissä mainitaan myös naispuolisia eunukkeja. Ei kuitenkaan ole selvää, mihin näillä viitataan.

Historioitsija Kathryn M. Ringrosen mukaan eunukki oli Antiikin ja Bysantin aikoina nimenomaan lisääntymiskyvyttömien ihmisten kategoria. Suvunjatkaminen oli yhteiskunnan kannalta keskeinen asia. Siihen osallistumatta jättäminen teki ihmisestä poikkeavan.

Kuka haluaa eunukkia?

Ringrose huomauttaa kuitenkin, että Bysantissa seksuaalisen aktiivisuuden ja suvunjatkamisen välillä ei ilmeisesti nähty suoraa linkkiä, vaan eunukitkin saattoivat olla seksuaalisesti aktiivisia sekä miesten että naisten kanssa. Myös Antiikin Roomassa nuorena kastroidut, nuorukaisen sileän ihon ja heleän äänen säilyttäneet eunukit olivat yleisesti sekä miesten että naisten seksuaalisen halun kohteita. Eunukin rooli assosioitiin myös voimakkaasti prostituutioon.

Eunukkiin kohdistuva haluava katse voisi siis olla perusteltua nähdä nuoruuden kauneuden ja koskemattomuuden erotisoimisena. Toisaalta eunukeilla oli erityisten rooliensa lisäksi aivan omanlaisensa pukeutumistyyli, puhetapa ja jopa elekieli. Eunukin haluaminen voi siis olla myös nimenomaan eunukin haluamista – halua, joka kohdistuu ihmiseen, joka ei ole mies eikä nainen tai joka on ehkä molempia.

Eunukki tulkinta-avaimena

Kirkkohistorioitsija Stephen J. Davis pitää eunukin hahmoa yhtenä avaimena ristiinpukeutuvien pyhimysten ymmärtämiseen.Se, että munkit pitivät Eufrosyneä eunukkina, voidaan Davisin mukaan lukea sukupuolen häilyvien merkitysten alleviivaamiseksi legendassa. Sukupuolen uskonnolliset merkitykset ovat moninaisempia ja rajat häilyvämpiä kuin ajatus kahdesta vastakkaisesta, toisensa poissulkevasta sukupuolesta antaisi ymmärtää.

Toisaalta eunukkiin liitettiin ainakin Bysantin ajan maallisissa keskusteluissa voimakkaasti kielteisiä mielikuvia. Näissä mielikuvissa eunukit olivat esimerkiksi sairaalloisia, epämiellyttäviä ja petollisia.Eunukin kuva saattoi siis olla kristillisessä legendassa käyttökelpoinen myös siksi, että se toimi esimerkkinä siitä, miten Jumalan viisaus on eri asia kuin maailman viisaus. Eunukki osoitti, että sellainen, joka on rangaistavaa tai tuomittavaa maailmassa, voi olla ylistettyä Jumalan edessä.

Neitsyt ja eunukki sukupuolten kartalla

Eunukki ei siis ole sen itsestään selvemmin mies kuin neitsyt on nainen. Molemmat jättävät vastaamatta suvunjatkamiseen liittyviin sukupuoliodotuksiin ja kieltäytyvät naisen paikasta suhteessa mieheen tai toisinpäin. Näin molemmat asettuvat kulttuurisen sukupuolijaon ulkopuolelle tai reunamille. Kathryn M. Ringrose viittaa Bysantin eunukkeja käsittelevässä tutkimuksessaan siihen, miten samankaltaisia tuon ajan kuvastossa olivat eunukkien ja enkeleiden hahmot. Yhteyttä neitseellisen, miehisen ja täydellisen välillä taas voi pitää tärkeänä osana kristillistä traditiota.

Entä jos Eufrosynen, ja muidenkin ristiinpukeutuvien pyhimysten, tavoitteena ei ollutkaan naamioitua mieheksi? Entä jos tavoite oli löytää mieheyden ja naiseuden välille, tai maallisten sukupuolten ulkopuolelle, sijoittuva tapa olla? Ehkäpä myös munkkien halu kohdistui nimenomaan Eufrosynen ilmaisemaan kastroituun maskuliinisuuteen tai sukupuolettomuuteen.

 

Kirjoittaja Tiia Aarnipuu on FM, jonka uskontotieteen pro gradu ”Ei ole miestä eikä naista. Queer-luenta keskiajan Euroopassa tunnettuja ristiinpukeutuvia pyhimyksiä kuvaavista teksteistä” hyväksyttiin Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa syksyllä 2005.

 

Kirjallisuutta

Aarnipuu, Tiia: Ei ole miestä eikä naista (2006) (kokoteksti-versio).

Aarnipuu, Tiia: ”Kristuksen kummat sukupuolet” (Naistutkimus-lehdessä 1/2007)

Anson, John: ”The female transvestite in early monasticism: the origin and development of a motif” (VIATOR -lehdessä 5/1974)

Aspegren,Kerstin: The Male Woman. A Feminine Ideal in the Early Church (1990)

Bullough, Vern L. & Brundage, James A. (eds.): Handbook of Medieval Sexuality (1996)

Bynum, Caroline Walker: Fragmentation and Redemption (1991)

Davis, Stephen J: ”Crossed Texts, Crossed Sex” (Journal of Early Christian Studies -lehdessä 10/2002)

Fradenburg, Louise & Freccero, Carla (eds.): Premodern Sexualities (1996)

Herdt, Gilbert (ed.): Third Sex, Third Gender (1996)

Hotchkiss, Valerie R: Clothes Make the Man (1996)