| Janne Helin |

Pro Gradu -tutkielma: Talvisodan marttyyrit ja uhrit

janne_helin_ing
Janne Helin

Sodankuvauksissa on tyypillisesti viljelty marttyyri- ja uhrikäsitteitä. Talvisodan yhteydessä käytettiin esimerkiksi termejä pyhä, ihme, marttyyrius ja uhrit. Uhriteema kiteytyykin sodan muistomerkkien pyhissä kirjoituksissa. Myös marttyyriuden perintö näkyy talvisodassa. Ilmiö on tuttu myös nykyään. Esimerkiksi kun tarkastellaan uskontojen ja sotilaallisten konfliktien välisiä yhteyksiä.

Sodankuvaus ja uskonnollisuus liitetään yhteen

Uskontojen ja sotilaallisten konfliktien välinen yhteys on ajankohtainen ilmiö. Uskonnollisuus oli sodankuvauksen tyypillinen piirre. Persianlahden maiden ja Pohjolan kansojen uskonnolliset rituaalit ja kuvastot tuntuvat aluksi hyvin erilaisilta. Mitään periaatteellista eroa niiden välillä ei kuitenkaan ole. Irakin ja Iranin välisessä sodassa 1980-luvulla miinanraivaajapojalle laitettiin kaulaan muovinen paratiisinavain ja punainen marttyyrihuivi. Suomessa taistelijat kokoontuivat talvisodan aikana Herran ehtoolliselle. Talvisodassa Luterilainen kirkko olikin kansallisen identiteetin merkittävä pilari.
 
Sodan muistomerkeissä puhutaan isänmaan uhreista

Talvisodan yhteydessä käytettiin termejä pyhä, ihme, marttyyrius ja uhrit. Uhriteema kiteytyy sodan muistomerkkien pyhissä kirjoituksissa. Niissä sanotaan esimerkiksi: ”He antoivat elämänsä, että me voimme elää”. Muistomerkit toistavat neljää Kristuksen passiotarinan pääelementtiä, kärsimystä, petosta ja kuolemaa uhrina sekä ylösnousemusta. Muistomerkit toistavat ja uudelleenmuodostavat tätä vanhaa eurooppalaista draamaa.

Martti Ruuth kuvaa Kotimaa-lehden sotavuosien uutisointia: Järkyttävät olot ja kärsimykset korostivat kärsivällisyyden, uhrivalmiuden ja avuliaisuuden kristillisiä hyveitä uskossa Jumalan isälliseen johdatukseen. Korostettiin myös kuuliaisuutta apostoliselle sanalle: ”Kantakaa toinen toisenne kuormaa ja Kristuksen lakia täyttäkää”.

Abrahamin ja Iisakin tarina toistuu sodan uhriajattelussa

Uhriajattelu ei ole minkään uskonnon yksinoikeus. Useissa uskonnoissa löytyy ajatus, että  elävän olennon surmaaminen tuottaa hyötyä yhteisölle. Tarina Jumalan koettelemasta Abrahamista ja hänen pojastaan Iisakista (1. Moos. 22:1-16) on esimerkki uskollisuudesta, uhrista ja Jumalan antamista lupauksista. Patriarkka Abrahamin tarina toistaa ja uudistaa itseään erilaisissa kriiseissä. Sodassa tämä nähdään niin, että ”lapset” lähetetään sotaan valtion ”isien” puolesta.

Talvisodan kielikuvissa Suomi vertautuu Israeliin ja Abrahamin uskollisuuteen. Kansakunnan pojat nähdään uhrautumassa rintamalla kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta.  Kuten muinaisen Israelin kohdalla, uhrauksesta hyötyy kokonainen kansa.

Yhteisö uhraa syntipukin ja pääsee eroon pahasta

Kristinuskon suuri tarina kertoo miehestä, joka kuoli Jerusalemissa. Näin siksi, että hänen seuraajansa pääsisivät paratiisiin.  Kriisitilanteissa vanha eläinuhriajatus siirtyy helposti ihmisuhreihin, joissa yhden hyvän kuolema tuottaa hyötyä suurelle joukolle.

Myös René Girard tarkastelee teoksessaan ”Väkivalta ja pyhä” ajatusta syntipukista. Sen selkään lastataan yhteisön pahuus. Syntipukin uhraamalla yhteisö pääsee eroon pahasta.  Risto Saarisen esiin nostama Lähi-Idän muinainen syntipukkiajatus muuttuu kansakunnan kriisissä ihmishengillä lunastettavaksi tulevaisuudeksi. Lähi-Idän myyttiseen maailmaan on kuulunut ajatus siitä, että ”veressä oleva elämänvoima tuottaa sovituksen” (3. Moos. 17:11). Syntipukkiajatus elää edelleen nykypäivän konflikteissa Lähi-Idässä. Talvisodassa uhriajatus näyttäytyy kansallisen yksimielisyyden taustalla. Yhteiset uhrit yhdistävät kansakunnan. Yhteiskuntaa jakanut erimielisyys puhalletaan pois sodan ahjossa.

Kristus esitetään sotilaan myyttisenä esikuvana

Talvisodan sankariuhria tarkastellaan uhriteologian valossa. Siinä Jeesuksen kuolema nähdään sovituksen kannalta välttämättömäksi verenvuodatukseksi. Kristus on yksi sotilaan myyttinen esikuva niin kirjallisuudessa kuin lehdistössäkin.  Kirkollinen äänenkannattaja Kotimaa-lehti esittää runsaasti esimerkkejä, joissa isänmaan lunastajasotilas toistaa esikuvansa mukaista lunastustyötä.

Paradoksaalisesti uhrikuolema merkitsee uhrautujan kuolemattomuutta, ”elämän kruunua”. Tämä on keskeinen osa lännen myyttistä käsitystä kuolemasta. Kristuksen fyysinen kuolema tarjoaa mahdollisuuden ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään. Mircea Eliade kirjoittaa: ”Ken uskoo Jeesukseen, voi tehdä kuten Jeesus teki.” Ihmisen rajoittuneisuus ja voimattomuus häviää. Talvisodan kenttäsaarnat ilmentävätkin kirkon roolia taistelijan henkisenä huoltajana.

Paratiisin ajatus sodan yleisenä kielikuvana

Tämän puoleisessa maailmassa uhri lunastaa kansakunnan elämän. Jeesuksen lunastukseen vertautuva sotilaan kansallinen lunastustyö takaa sen, että Suomi kristittynä maana ei voi hävitä historiallista taistelua. Historian logiikan mukaan hyvä voittaa vääjäämättömästi pahan.

Paratiisin ajatus liittyy myös jaloon kuolemaan, marttyyriuteen eli kuolemaan uskon puolesta. Tämä on yleinen kielikuva Kotimaa-lehdessä. Raamatullisten analogioiden käyttöä ajatellen on syytä tarkastella lyhyesti marttyyri-ideologian vaikutusvaltaista perinnettä. Uhrin tapaan myös siihen liittyy ansion saaminen.

Marttyyrius saanut alkunsa hellenistisellä ja roomalaisella aikakaudella

John Collins kirjoittaa, että marttyyriuden juuret näkyvät ajanlaskun alun molemmin puolin syntyneessä myöhäisessä profetaalisessa ja apokalyptisessa kirjallisuudessa. Painopiste siirtyi tällöin ihmisen toiminnasta eskatologisen tuomion odotukseen ja Jumalan väliintuloon. Kehityksen merkittävänä taustatekijänä oli Rooman vainot kristittyä vähemmistöä kohtaan.  Kirjallisuudessa esiintyvä uusi  toivon ajatus kiteytyy ylösnousemustoivoksi. Sen myötä marttyyrius tulee vaihtoehdoksi ja siihen suorastaan rohkaistaan. Oikeamielisyys ei koske vain nykyistä vaan tulevaa maailmaa. 

Marttyyri kuolee uskonsa puolesta

Ilmestyskirjassa ristiinnaulittu Kristus, lammas joka teurastetaan, esitetään mallina Kristitylle. Kristityn tulee olla kärsivällinen, luottaa ylösnousemukseen ja vihan päivään. Marttyyrit ovat pyhiä persoonia. He kärsivät ja kuolevat mieluummin kuin luopuvat periaatteistaan. Keskiajalla marttyyriajatus muuttui taistelevaksi. Pyhässä sodassa kuollut ritari saattoi odottaa pääsevänsä taivaaseen.

Eskatologiselle väkivallalle on ominaista jumalallinen oikeutus.  Sekä käskyt kanaanilaisten teurastamiseen Vanhassa Testamentissa että Ilmestyskirjan ennustukset eskatologisesta tuomiosta terävöittävät ryhmän identiteettiä. Toisaalta nämä varsin väkivaltaiset ajatukset Jumalasta soturina ja toivo apokalyptisestä tuomiosta voivat antaa rohkeutta vaikeassa tilanteessa oleville ihmisille. Raamattu ei siis ainoastaan kuvaa viattomien uhrien Jumalaa. Raamattu kuvaa myös nälkäistä Jumalaa, joka halajaa uhreja.

Ihmiset ovat kaikkina aikoina ymmärtäneet näitä Raamatun kuvia kirjaimellisesti niiden otaksutun jumalallisen auktoriteetin takia. Tämä auktoriteetti antaa varmuuden auran kaikkiin haluttuihin tilanteisiin, oli rintamapuoli sitten mikä tahansa.

Talvisodan marttyyrit

Marttyyriuden perintö näkyy selkeästi talvisodassa. Talvisodan kuvauksessa on runsaasti analogioita muun muassa ensimmäisten vuosisatojen varhaiskristillisiin vainoihin. Bolshevistinen vihollinen vainoaa Rooman tapaan kristittyjä ja pientä kristillistä maata. Yksilöiden kuolema esitetään vastaavasti sankarillisena ja jalona tekona lähimmäisen ja isänmaan puolesta. Yksilön elämä esitetään elämänä kollektiiville. Yksilö on valmis uhrautumaan. Marttyyrius heijastelee myös usein ideaa, että sijaishyöty on seurausta marttyyrien kärsimyksestä ja kuolemasta. Maa, joka on osoittanut uskollisuutensa uhrauksilla saa osakseen Jumalan kaikki lupaukset.

Talvisota päättyi kuitenkin epäoikeudenmukaisuuden voittoon. Kirkon puolelta voitollisena asiana nähtiin lisääntynyt uskonnollisuus.  Kirkon lisäksi yhteiskunnassa nähtiin varsin laajasti, että historiallinen epäoikeudenmukaisuus ei voisi kestää kovin kauaa. Jatkosodan taustalla esiintyikin muun muassa Kotimaa-lehdessä näkemys että kansakuntien kaitsija asetti Suomen maailmanhistorialliseen yhteyteen Saksan kanssa taistelussa Neuvostoliittoa vastaan.

Itsenäisyystaistelussa kuolema liittyy sankaruuteen

Kansallisten sankareiden toimintalogiikka avautuu marttyyriuden piirteiden ja Kristuksen passiokertomuksen valossa. Ninian Smart kirjoittaa, että sankarikertomukseen kuuluva nationalismi nousee esiin etenkin ahdistuksen ja sorron aikana. Itsenäisyystaistelu ei siis ole vain kunniakasta, vaan myös kärsimykseen liittyvää ihmisten historiaa, kansakunnan kärsimyshistoriaa. Se on historiaa, jossa kuolema liittyy sankaruuteen. Snellmanilaisittain ilmaistuna sotilas muuttuu uhrautuessaan kansallishengen ideaksi. Kansakunnan on kyettävä uhrauksiin, jos se tahtoo säilyä itsenäisenä. Tämän tapainen ajattelu ilmentää samalla korkeinta ihmisyyttä. Smartin mukaan sankariteot ja kuolema maan puolesta korottavat maan substanssia, se säilyy itsenäisenä kansakuntien kamppailuissa.  Sellainen valtio on ansainnut oikeuden elää, kuten marsalkka Mannerheim on sanonut.

Snellman ja Mannerheim – sitaatit voidaan ymmärtää puhtaasti maallisena ideana. Kuitenkin uskonnollisessa kehyksessä isänmaan substanssin nousu tapahtuu Jumalallisena kuulutuksena. Smartin mukaan odotus ja kuulutus merkitsee sekä tuonpuoleista pelastusta ja ylösnousemusta että tämän puoleista hyötyä. Se merkitsee kansan selviytymistä ja kaatuneiden muistamista.

”Sotasankarit ovat airueita aamunkoiton”

Talvisodan uskonnollinen kertomus toistaa merkittävällä tavalla vanhaa uhriajatusta. Uhrissa annettiin jotakin Jumalalle, joka antaa jotakin tilalle: fyysistä, sosiaalista tai henkistä hyötyä eli siunausta. Hyöty koskee koko kansaa. Marttyyrien ja uhrien kuulutus johtaa tarinassa kansakunnan ylösnousemukseen. Runollisesti tämän ilmaisi Jukka Paarma siteeratessaan Yrjö Jylhää jalkaväenkenraali Georg Enhroothin hautajaisissa 2004: ”sotasankarit ovat airueita aamunkoiton”. Kyseessä oli toisen tasavallan alkusoitto.

Nykyaikana voimme nähdä vastaavia teemoja esimerkiksi Beirutin tienvarsikylteissä: ”Jumalan voitto on meidän!” Pohjolassa samantapaiset lauseet olivat vain hyvin vähän aikaa sitten elävää todellisuutta. Pohjolan ja Lähi-idän uskonnollisuudella on eronsa, mutta tämä muistuttaa meitä siitä, että taistelukenttien jumalat ovat olleet ja tulevat aina olemaan keskuudessamme.

Kirjoittaja Janne Helin on TM, jonka uskontotieteen alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Maa vahva, Jumala väkevä. Pyhä talvisota ja Kotimaa-lehden myytit vuosina 1939-1941″ hyväksyttiin Helsingin yliopistossa helmikuussa 2006.

Kirjallisuus

Collins, John J.
2003             The Zeal ofPhinehas: The Bible and the Legitimation of Violence. Journal of Biblical Literature. Volume 122, No. 1, Spring, 3-21.

Cormack, Margaret
2002             Introduction. In: Margaret Cormack (ed.) Sacrificing the Self. Perspectives on Martydom and Religion. Oxford, New York: Oxford University. xi-xv

Delaney, Carol
1999             Abraham, Isaac, and some hidden assumptions of our culture. Humanist. May/Jun,Vol. 59, Issue 3, 14-18.

Girard, René
2004   Väkivalta ja pyhä. Helsinki: Tutkijaliitto

Helin, Janne
2006             Maa vahva, Jumala väkevä. Pyhä talvisota ja Kotimaa-lehden myytit vuosina 1939-1941. Pro-gradu -tutkielma.

Ruuth, Martti
1949   Kirkon elämää Kotimaan kuvastimessa. Kirjapaja: Helsinki

Saarinen, Risto
1999   Sosiaalietikka ja uskonnon eetos. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjal-  lisuusseura. Julkaisuja 222.   

Smart, Ninian
1985             Religions, Myth, and Nationalism.. In: Peter H. Merkl and Ninian Smart (ed.) Religions and politics in the modern world. New York: New York University.15-28.

Lisätietoa

Kansanaho, Erkki
1991   Papit sodassa. Juva: WSOY.

Kemppainen, Ilona
2006  Isänmaan uhrit. Helsinki: SKS.

Kinnunen, Tiina ja Kivimäki, Ville (toim.)
2006             Ihminen sodassa. Suomalaisten kokemuksia talvi- ja jatkosodasta. Jyväskylä:Minerva

Luostarinen, Heikki
1986             Perivihollinen. Suomen oikeistolehdistön Neuvostoliittoa koskeva viholliskuva sodassa 1941- 1944: tausta ja sisältö. Tampere: Vastapaino.

Niemi, Juhani
1988   Viime sotien kirjat. Helsinki:SKS.

Sulamaa, Kaarle
1999   Lotta Svärd – Uskonto ja isänmaa. Helsinki: Yliopistopaino.