Artikkelit

”Kuolema, älä ylpeile, vaikka sinua on kutsuttu mahtavaksi ja pelottavaksi, sillä sitä sinä et ole…” (”Death, be not proud, though some have called thee Mighty and dreadful, for thou art not so —“)

Missä ja miten Kristus vietti kuolemansa ja ylösnousemuksensa välisen ajan? Jos pelastus edellyttää uskoa Kristukseen, pääsevätkö ennen Kristusta eläneet hurskaat ollenkaan taivaaseen?

Då en finländare med kristen bakgrund studerar de judiska begravningsritualerna, börjar man nästan kippa efter andan. Så tätt och tjockt är nätet av traditioner. Det finns knappast en vändning under tiden från dödstunden till graven (och genom olika sorgetider) som inte skulle regleras av traditioner, såväl urgamla och gemensamma för hela judenheten, som nyare och lokala.

Vaikka kuolema koskettaa 2010-luvun loppupuolen ihmistä samalla tavalla kuin aikaisempina vuosisatoinakin, hautaus ja hautausmaat ovat olleet sekä käsitteinä että ilmiöinä muutoksessa.

Intian auringon alla on kehittynyt rikas uskonnollinen maisema, jossa elämän alku ja loppu kietoutuvat loputtomasti yhteen. Hindulaisuus ja buddhalaisuus ovat hyvin monimuotoisia uskomusperinteitä ja sisältävät keskenään erilaisia ja toisinaan jopa vastakkaisia uskomuksia. Silti ne pohjautuvat yleisintialaiseen maailmankuvaan.

Kuolemalla ja kuoleman jälkeisillä tapahtumilla on merkittävä sija islamilaisessa pelastusopissa ja eskatologiassa. Suomessa suurin osa muslimeista jakaa keskeiset kuolemaan liittyvät periaatteet, mutta käytännöt vaihtelevat kulttuuritaustasta riippuen.

Vainajien rituaalinen muistelu vahvistaa yhteisön identiteettiä. Karjalaisten ja kolttasaamelaisten ortodoksien juhlissa vietetyt muistopalvelukset rakentavat yhteisöllisyyttä monitasoisesti, suhteessa niin kirkkoon, paikallisyhteisöön, etniseen ryhmään kuin kansakuntaankin.

Vakavassa sairaudessa ihminen tulee erityisellä tavalla tietoiseksi elämän rajallisuudesta ja sen päättymisestä. Kuoleminen ei kuitenkaan merkitse vain sairauden aiheuttamia rajoituksia, kärsimystä ja tuskaa, vaan myös uusien ja myönteisten asioiden löytämistä.

Itsemääräämisoikeuden korostaminen ja uskonnolliset argumentit tulkitsevat eutanasiakeskustelussa ihmisoikeuksia eri tavoin. Uskonnollisten argumenttien taustalla on käsitys elämästä annettuna. Mutta saako joidenkuiden uskonnollinen vakaumus määritellä, kuinka muiden on elettävä?

Syntyminen on ihme, elämä lahja ja kuolema pakko. Kuolema on meidän osamme, yhteinen osamme yksinäinen osamme, kirjoitti Lassi Nummi kokoelmassaan Requiem. Jokainen askel kulkee kohti kuolemaa. Viimeinen vie perille.

Kuolemanrajakokemuksille on esitetty nykytieteen pohjalta erilaisia psykologisia ja aivotoiminnallisia selityksiä. Samalla sivutaan kysymystä tietoisuuden luonteesta. Usein kokemukset ovat myös luonteeltaan syvästi hengellisiä. Yhtä yleisesti hyväksyttyä, tieteeseen tukeutuvaa selitystä kuolemanrajakokemuksille ei ole.

Uudet suruteoriat korostavat rituaaleja ja yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisen surun malleissa sureva saa tukea läheisiltään ja pystyy myös muistelemaan kuollutta ja tarvittaessa jopa muokkaamaan suhdetta häneen.

Teologia.fi: ja Teologinen Aikakauskirja valottavat uudessa yhteisteemanumerossaan reformaatiota ajallisesti pitkänä ja laajana uskonnollisena, yhteiskunnallis-poliittisena ja kulttuurisena muutoksena.

Yleisestä arkitiedosta poiketen reformaatio ei säilyneiden käsikirjoitusten perusteella muuttanut jumalanpalvelusmusiikkia kansankieliseksi yhtäkkiä, vaan dominikaaniset sävelmät kaikuivat suomalaisissa kirkoissa vielä 1600-luvulla.

Martti Luther ei ollut omasta mielestään riidassa katolisen kirkon kanssa, vaan näki itsensä sen uskollisena poikana. Sitäkin rajummin hän hyökkäsi paavia ja koko paavi-instituutiota vastaan.

Reformaatio on luonut Suomeen normeja, joiden sitovuudesta emme edes juurikaan keskustele. Sen jäljet nyky-yhteiskunnassa ovat kuin kissankarvat villakankaisessa nojatuolissa. Niitä ei saa pois millään.

Var reformatorn och trons hjälte även en antisemit?

Miksi opit voivat muuttua, mutta dogmit eivät?