Artikkelit
Tässä osiossa teologia.fi esittelee teologian alan tutkimusta
Katso myös artikkeleita aiheen mukaan ylävalikosta.
Vammaisurheilun kisapappi pyrkii vapauttamaan urheilijan suorituspaineista
Suomen paraurheilujoukkueen kisapapin Olli-Pekka Silfverhuthin vuosiin mahtuu muistoja esimerkillisistä urheilijoista ja yllättävistä edesottamuksista. Hänelle paraurheilijat ovat ennen kaikkea ihmisiä, samanarvoisia vammastaan tai vammattomuudestaan riippumatta. Paraurheilussa elämää katsellaan mahdollisuuksien kautta, ei vain rajoitteiden näkökulmasta.
Ruumis ikoneissa: antiteesi antiikin atleettis-esteettisille kuville
Kreikkalaisen ja roomalaisen myöhäisen antiikin hallitsijapatsaissa ruumis saattoi olla nuorekkaan urheilijan, ja päätä voitiin vaihtaa tarpeen mukaan keisarin vaihtuessa. Ikoneissa ruumiin kuva on tavallisesti kaikkea muuta kuin atleettinen. Ikonin estetiikka on hengellisen pyrkimyksen läpäisemää: kauneuden kuvaamisen ajatellaan olevan samalla hyvyyden ja pyhyyden kuvaamista.
Kisapappi tuntee huippu-urheilijoiden ylä- ja alamäet – Leena Huovista puhuttelee suomalainen vähäeleinen uskonnollisuus
Suuri yleisö, media ja asiantuntijat seuraavat urheilijoiden suorituksia jatkuvasti. Arvioinnin keskellä on lohdullista, että kisapapin katse on armollinen.
Jalkapallo uskontona?
Jalkapalloa verrataan usein uskontoon. Näin tehdään arkipuheessa ja mediassa sekä toisinaan myös tutkimuksessa. Vaikkapa Maradonan kirkko on esimerkki siitä, miten eroa jalkapallon ja uskonnon välillä on vaikea ylläpitää. Millaisen näkökulman rinnastus tarjoaa?
Huivilla vai ilman? Musliminaiset urheilukilpailuissa
Hijabien ilmestymistä olympialaisiin on kommentoitu niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä. Musliminaisten huivinkäyttö ei ole kuitenkaan yksioikoinen kysymys: säädökset ja oppineiden näkemykset ovat yksi asia, eletty uskonto toinen. Se, mikä jää usein vähemmälle huomiolle on, että islamin säädökset vaikuttavat myös uskontoaan harjoittaviin miesurheilijoihin.
Joogan teologiassa keho on osa luomakuntaa
Jooga on paljon muutakin kuin kuntosalien tai fitnesstrendien mukana kulkeva ilmiö. Se on historiansa aikana muovautunut monen harjoittajan käsissä ja liittynyt useaan uskontoperinteeseen. Nykypäivänä joogan meditatiivisuudelle ja retriittimäisyydelle on kysyntää. Vaikka jooga on rantautunut Suomeen kristittyjen harrastajien ja aktiivien myötävaikutuksesta, vallitsee sitä kohtaan edelleen ennakkoluuloja.
Äärimmäisessä kehonrakennuksessa on kyse kokonaan omasta kulttuurista
Miksi kehonrakentajat laittavat ruumiinsa kovalle koetukselle? Entä miksi lihaksikasta kehoa oikein ihaillaan? Kehon muokkaamisen juuret ovat hengellisyyden kirkastamisessa sekä kehityksen ja kasvun ideologiassa. Kehonrakentamista ja askeesia yhdistävät teemat löytyvät ruumiinharjoituksista ja luonteenjalostuksesta.
Pääkirjoitus: Kuolema
”Kuolema, älä ylpeile, vaikka sinua on kutsuttu mahtavaksi ja pelottavaksi, sillä sitä sinä et ole…” (”Death, be not proud, though some have called thee Mighty and dreadful, for thou art not so —“)
”Kuolemalla kuoleman voitti”: Kristuksen tuonelanmatka varhaiskristillisissä teksteissä
Missä ja miten Kristus vietti kuolemansa ja ylösnousemuksensa välisen ajan? Jos pelastus edellyttää uskoa Kristukseen, pääsevätkö ennen Kristusta eläneet hurskaat ollenkaan taivaaseen?
Judiska begravningsritualer – ur ett finländskt perspektiv
Då en finländare med kristen bakgrund studerar de judiska begravningsritualerna, börjar man nästan kippa efter andan. Så tätt och tjockt är nätet av traditioner. Det finns knappast en vändning under tiden från dödstunden till graven (och genom olika sorgetider) som inte skulle regleras av traditioner, såväl urgamla och gemensamma för hela judenheten, som nyare och lokala.
Yksityinen, yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen kuoleman kulttuuri kohtaavat toisensa hautauksessa ja hautausmailla
Vaikka kuolema koskettaa 2010-luvun loppupuolen ihmistä samalla tavalla kuin aikaisempina vuosisatoinakin, hautaus ja hautausmaat ovat olleet sekä käsitteinä että ilmiöinä muutoksessa.
Kuolema hindulaisessa ja buddhalaisessa traditiossa
Intian auringon alla on kehittynyt rikas uskonnollinen maisema, jossa elämän alku ja loppu kietoutuvat loputtomasti yhteen. Hindulaisuus ja buddhalaisuus ovat hyvin monimuotoisia uskomusperinteitä ja sisältävät keskenään erilaisia ja toisinaan jopa vastakkaisia uskomuksia. Silti ne pohjautuvat yleisintialaiseen maailmankuvaan.
Maassa maan tavalla – suomalaisen islamin kuolemakäsitykset
Kuolemalla ja kuoleman jälkeisillä tapahtumilla on merkittävä sija islamilaisessa pelastusopissa ja eskatologiassa. Suomessa suurin osa muslimeista jakaa keskeiset kuolemaan liittyvät periaatteet, mutta käytännöt vaihtelevat kulttuuritaustasta riippuen.
Suo meille iankaikkinen muisto
Vainajien rituaalinen muistelu vahvistaa yhteisön identiteettiä. Karjalaisten ja kolttasaamelaisten ortodoksien juhlissa vietetyt muistopalvelukset rakentavat yhteisöllisyyttä monitasoisesti, suhteessa niin kirkkoon, paikallisyhteisöön, etniseen ryhmään kuin kansakuntaankin.
Kuolema kirkastaa elämän tarkoituksen lähteitä
Vakavassa sairaudessa ihminen tulee erityisellä tavalla tietoiseksi elämän rajallisuudesta ja sen päättymisestä. Kuoleminen ei kuitenkaan merkitse vain sairauden aiheuttamia rajoituksia, kärsimystä ja tuskaa, vaan myös uusien ja myönteisten asioiden löytämistä.
Onko kuolema yksityisasia?
Itsemääräämisoikeuden korostaminen ja uskonnolliset argumentit tulkitsevat eutanasiakeskustelussa ihmisoikeuksia eri tavoin. Uskonnollisten argumenttien taustalla on käsitys elämästä annettuna. Mutta saako joidenkuiden uskonnollinen vakaumus määritellä, kuinka muiden on elettävä?
Oikeus elää, oikeus kuolla: eutanasia lääketieteen kysymyksenä
Syntyminen on ihme, elämä lahja ja kuolema pakko. Kuolema on meidän osamme, yhteinen osamme yksinäinen osamme, kirjoitti Lassi Nummi kokoelmassaan Requiem. Jokainen askel kulkee kohti kuolemaa. Viimeinen vie perille.
Kuolemanrajakokemukset: mystiikkaa vai aivokemiaa?
Kuolemanrajakokemuksille on esitetty nykytieteen pohjalta erilaisia psykologisia ja aivotoiminnallisia selityksiä. Samalla sivutaan kysymystä tietoisuuden luonteesta. Usein kokemukset ovat myös luonteeltaan syvästi hengellisiä. Yhtä yleisesti hyväksyttyä, tieteeseen tukeutuvaa selitystä kuolemanrajakokemuksille ei ole.
- « Edellinen sivu
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- …
- 23
- Seuraava sivu »