Artikkelit

Brottsmedlingen har blivit ett vedertaget alternativ till det sedvanliga straffsystemet. Kristendomen ger verktyg för att förstå meningen med medlingen.

Vilken roll spelar språket i fredsbyggande insatser? Hur bidrar teologin till utvecklingen av ett språk som främjar fred och hopp? I denna artikel diskuterar Sara Gehlin dessa frågor i ljuset av begreppet ”moral imagination” och mot bakgrund av Förenta Nationernas initiativ till ett fredskulturprogram och en resolution om kvinnor, fred och säkerhet.

Anteeksianto ja sovinto koskettavat (ihmis)suhteissa olemista ja elämistä. Miten syöpään sairastuneet nuoret aikuiset sanoittavat omaa sairauttaan? Suvi-Maria Saarelaisen mukaan kyse on prosessista, jossa syöpään sairastumisen kanssa tehdään sovinto osana omaa elämäntarinaa.

Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen kirkko kilpailivat keskenään siitä, kuka on parhaiten hoitanut ”ristin ja rummun” kamppailujen jälkipyykin. Norjan kirkko aloitti sanomalla, että se oli ensimmäinen, joka esitti anteeksipyyntönsä saamelaisten norjalaistamisesta kristillistämisen aikakaudella. Ruotsin kirkko kiirehti vastaamaan, että se on puolestaan ollut sivumäärältään laajin tunnustaessaan saamelaisia kohtaan tekemänsä vääryydet. Sitten Norjan ja Ruotsin kirkot kääntyivät Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon päin ja kysyivät: ”Mitä sinä olet tehnyt Suomen saamelaisten puolesta hyvittääksesi koloniaalisen lähetyshistorian?”

Sankariuhripuhetta käytettiin sisällissodan tulkinnoissa sekä punaisella että valkoisella puolella. Puheella on kristilliset juuret, ja esimerkkejä löytyy Raamattua myöten. Tapauskohtaisesti puheella sekä lietsottiin vihaa että vedottiin sovinnon tekemiseen.

Suomen luterilaisen kirkon piispat ja useimmat papeista antoivat joko julkisesti tai hiljaisesti tukensa valkoisen Suomen tavoitteille. Kirkon tarjoama moraalinen selkäranka kelpasi erinomaisen hyvin valkoiselle armeijalle. Yleiskuvaltaan kirkko oli valkoinen, mutta mukaan mahtui myös niitä joilla oli ymmärtämystä punaisia kohtaan.

Kuluneen vuoden aikana ovat luterilaisen kirkon ja uskonnon asema sekä papiston rooli sisällissodan aikaisessa Suomessa nousseet ajankohtaiseksi kiinnostuksen aiheeksi. Myös uskonnollisilla herätysliikkeillä oli vuosien 1917 – 1918 sisäpoliittisissa tapahtumissa oma roolinsa.

Useat lestadiolaisvaikuttajat arvioivat 1918 sisällissotaa uskonnollisesta näkökulmasta. Sota kuitenkin koettiin liikkeen piirissä osittain eri tavoin. Sodan jälkeen monet lestadiolaiset edustivat sovittelevaa ja kansan eheyttämistä ajanutta linjaa. Toisaalta herätysliikkeen suuren enemmistön asettuminen valkoisen Suomen tavoitteiden taakse toi sille aikaisempaa enemmän arvostusta porvarillisessa Suomessa ja luterilaisessa kirkossa.

Uskonto voi olla hyvin ruumiillista ja urheilu henkistä tai jopa hengellistä luonteeltaan. Ruumiillinen uskonto ja hengellinen urheilu -teeman myötä Teologia.fi starttaa kisa- ja kesäkauteen.

Pyhän Antoniuksen kiusaukset Salvador Dalín maalauksessa johtuvat ruumiin heikkoudesta suhteessa henkeen ja ihmismielen voimaan. Olipa pyhimys miten sporttinen tahansa, kiusaukset ovat häntä vahvempia, sillä henki on lopulta vahvempi kuin ruumis. Munkki on kutsumuksessaan ahtaalla, mutta pyhän miehen ruumis kestää demonien hyökkäykset – jos vain askeetin ajatukset pysyvät kasassa.

”The sports we watch and play help orient us in the world; they furnish templates for how we should relate to and feel about one another. Sports hold captive our imaginations and interpret for us what it means to be successful, devoted, and fair.” (Shirl J. Hoffmans)

Ärkebiskop emeritus John Vikström är en av de kända figurerna i Finland som ägnat mycket tid åt både religion och idrott. Ända sedan barndomen har han sysslat med diverse sportgrenar samtidigt som han har varit mycket engagerad i kyrkan och samhället. På fotbollsplan har Vikström även mött Vladimir Putin, med allvarliga konsekvenser för den sistnämnde. Vi fick möjligheten att intervjua honom i hans vackra hem i Åbo och ställde frågor kring religion, idrott, och kopplingar mellan de här två livsområdena.

Suomen paraurheilujoukkueen kisapapin Olli-Pekka Silfverhuthin vuosiin mahtuu muistoja esimerkillisistä urheilijoista ja yllättävistä edesottamuksista. Hänelle paraurheilijat ovat ennen kaikkea ihmisiä, samanarvoisia vammastaan tai vammattomuudestaan riippumatta. Paraurheilussa elämää katsellaan mahdollisuuksien kautta, ei vain rajoitteiden näkökulmasta.

Kreikkalaisen ja roomalaisen myöhäisen antiikin hallitsijapatsaissa ruumis saattoi olla nuorekkaan urheilijan, ja päätä voitiin vaihtaa tarpeen mukaan keisarin vaihtuessa. Ikoneissa ruumiin kuva on tavallisesti kaikkea muuta kuin atleettinen. Ikonin estetiikka on hengellisen pyrkimyksen läpäisemää: kauneuden kuvaamisen ajatellaan olevan samalla hyvyyden ja pyhyyden kuvaamista.

Suuri yleisö, media ja asiantuntijat seuraavat urheilijoiden suorituksia jatkuvasti. Arvioinnin keskellä on lohdullista, että kisapapin katse on armollinen.

Jalkapalloa verrataan usein uskontoon. Näin tehdään arkipuheessa ja mediassa sekä toisinaan myös tutkimuksessa. Vaikkapa Maradonan kirkko on esimerkki siitä, miten eroa jalkapallon ja uskonnon välillä on vaikea ylläpitää. Millaisen näkökulman rinnastus tarjoaa?

Hijabien ilmestymistä olympialaisiin on kommentoitu niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä. Musliminaisten huivinkäyttö ei ole kuitenkaan yksioikoinen kysymys: säädökset ja oppineiden näkemykset ovat yksi asia, eletty uskonto toinen. Se, mikä jää usein vähemmälle huomiolle on, että islamin säädökset vaikuttavat myös uskontoaan harjoittaviin miesurheilijoihin.

Jooga on paljon muutakin kuin kuntosalien tai fitnesstrendien mukana kulkeva ilmiö. Se on historiansa aikana muovautunut monen harjoittajan käsissä ja liittynyt useaan uskontoperinteeseen. Nykypäivänä joogan meditatiivisuudelle ja retriittimäisyydelle on kysyntää. Vaikka jooga on rantautunut Suomeen kristittyjen harrastajien ja aktiivien myötävaikutuksesta, vallitsee sitä kohtaan edelleen ennakkoluuloja.