Väitös: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon normatiivisissa teksteissä on aineksia rikastuttaa keskustelua lapsesta

Inklusiivinen puhe lapseudesta rikastuttaisi myös kirkon ihmis- ja jumalakuvaa, todetaan Vauvan päivänä 27.9.2019 tarkastettavassa sosiaalietiikan väitöskirjassa.

Lapsiteologian tutkija, pastori Eriikka Jankko on analysoinut tutkimuksessaan, mitä lapsena oleminen ja lapsen arvo merkitsevät Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksen ja toiminnan ydinteksteissä.

Väitöstutkimuksen lähteinä ovat olleet Raamattu, luterilaiset tunnustuskirjat, Kirkkolaki ja Kirkkojärjestys sekä liturgiset tekstit Kirkkokäsikirjassa (osat I–III) ja Virsikirjassa.

– Osassa tekstejä lapsikäsitys on kapea, ja osassa lapsia sekä lapsuutta koskevan nykytietämyksen valossa vanhentunut, Jankko sanoo.

Väittelijän mukaan kirkon lapsikäsityksiä voidaan selkeyttää hyödyntämällä käsitteellisiä erotteluita ja tunnistamalla tekstien kirjoittamisajan sosiokulttuurinen konteksti.

– Lapseus on teologinen ydinidentiteetti kirkossa, ja tutkimieni lähteiden lapsikäsityksillä on annettavaa sosiaalisella ja teologisella tasolla: Esimerkiksi evankeliumiteksteissä kuvatun Jeesuksen ja Martin Lutherin käsitykset lapsista poikkesivat aikansa kulttuurisista ja uskonnollisista käsityksistä. He kumosivat uskonnollisia hierarkioita, asettivat lapsen esimerkiksi ja kehottivat aikuisia tulemaan lasten kaltaisiksi.

Katekismuksissaan Luther korosti lapsena olemisen kutsumusta.

– Hän tulkitsi perhe-elämän hengelliseksi kutsumukseksi, jossa lapsen ja vanhempien välisillä suhteilla on vastaavuuksia lapsen ja Jumalan väliseen suhteeseen, Jankko kuvailee.

Tutkimus osoittaa, että lapsen arvoa voitaisiin vahvistaa hyödyntämällä inklusiivista teologista lapsikäsitteistöä.

– Luterilaisissa tunnustuskirjoissa lapseus on teologinen käsite, joka kuvaa ydinidentiteettiä suhteessa Jumalaan. Termi on Lutherin raamatunkäännöstyössä tekemä käsitteellinen innovaatio, jota hyödynnetään tunnustuskirjoissa ja liturgisissa metaforissa. Se purkaa sukupuolisidonnaista uskonnollista kieltä ja mahdollistaa inklusiivisen kielen. Tuolloin lapseus on jaettu identiteetti, ja sosiaalisella sekä teologisella tasolla toimijoita yhdistävä side, Jankko avaa.

Väittelijän mielestä huolimattoman lapsikäsitteistön käytön riskit, kuten totalisoiva tai kapeutunut lapsipuhe, tulisi tunnistaa ja korjata.

– Kirkon tunnustusta ohjaavien tekstien vivahteikas lapsipuhe on kirkossa alihyödynnetty resurssi. Lapseuden kieli rikastuttaa evankelis-luterilaisen kirkon ihmis- ja jumalakuvaa, Jankko arvioi.

**

TM Eriikka Jankko väittelee 27.9.2019 kello 12 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta ”Lapsi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa” (The Child in the Evangelical Lutheran Church of Finland). Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Athena, Sali 302, Siltavuorenpenger 3 A, Helsinki.

Vastaväittäjänä on käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelä, Itä-Suomen yliopisto, ja kustoksena on sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.