Väitös ortodoksisen teologian alalta 28.9.2007

    
Kiista Suomen ortodoksisen kirkkokunnan asemasta oli poliittisesti tulenarka

Teologian maisteri Juha Riikonen on Joensuun yliopistossa tarkastettavassa ortodoksisen teologian alaan kuuluvassa väitöskirjassaan tutkinut Suomen ja Venäjän kirkkojen välistä kanonista eli kirkko-oikeudellista kysymystä, joka vähitellen kehittyi kiistaksi ja sai vahvan poliittisen sivumaun.

Toinen maailmansota ja Karjalan luovuttaminen Neuvostoliitolle merkitsivät dramaattista muutosta Suomen ortodoksisen autonomisen kirkkokunnan elämässä. Lisäpohdittavaa arkkipiispa Herman sai keväällä 1945, kun Moskovan patriarkaatti ehdotti kirkkokunnan liittämistä yhteyteensä, josta se oli eronnut 1923 ja liittynyt autonomisena kirkkokuntana Konstantinopolin Ekumeeniseen patriarkaattiin.

Kirkollishallitus suhtautui Moskovan liitosehdotukseen aluksi myönteisesti, sillä sen ajateltiin parantavan kirkkokunnan yhteiskunnallista asemaa. Lokakuussa 1945 Suomen ortodoksiset piispat Herman ja Aleksanteri lupasivat Moskovalle tukea liitosta kirkolliskokouksessa. Pian kuitenkin selvisi, että kirkkokunnan itsemääräämisoikeus kaventuisi liitoksen myötä, ja hanke pitkittyi. Suomen äärivasemmiston vahva taustatuki Moskovan ehdotukselle sai monet kirkon jäsenet epäilemään hanketta.

Sanelupolitiikka kasvatti suomalaisten epäilyksiä, ja vuodenvaihteeseen 1946-1947 tultaessa liitoshanke alkoi näyttää jo epätodennäköiseltä. Koska kirkkokiista koettiin poliittisesti araksi, arkkipiispa Herman otti käyttöön viivyttelyn. Kun kirkolliskokous lopulta kokoontui 1950, se ei rohjennut hylätä Venäjän kirkon ehdotusta vaan siirsi päätöstä vuoteen 1955.

Venäjän kirkolla oli Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa palveleva tehtävä, ja sen onnistuikin kasvattaa vaikutusvaltaansa erityisesti Itä-Euroopan kirkoissa. Puolan ja Tšekkoslovakian ortodoksisten kirkkojen yhteys Moskovaan vahvistui 1948. Sen sijaan kanonisten suhteiden lujittaminen Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa toimivien venäläisten ortodoksisten kirkkojen kanssa epäonnistui.

Moskovan patriarkan mukaan Venäjän kirkolla oli kanoninen oikeus liittää Suomen kirkko yhteyteensä, ja vaatimuksissa viitattiin jopa maidenvälisen YYA-sopimuksen velvoituksiin. Konstantinopolista tuli osapuoli kiistassa 1949, kun patriarkaksi valittiin Athenagoras. Hän tuki presidentti Trumanin kommunisminvastaista patoamispolitiikkaa. Valtapoliittisen tilanteen lientyessä monet kirkon toimijat alkoivat avoimesti arvostella Moskovan painostusta. Tukea haettiin Ekumeenisen patriarkaatin näkemyksistä. Moskova-vastaisuus huipentui 1954. Vuoden 1955 kirkolliskokous hylkäsi liitosehdotuksen. Moskovan pyhä synodi tunnusti Suomen kirkon kanonisen aseman osana Ekumeenista patriarkaattia, ja kirkkokunnat alkoivat vakuutella keskinäistä ystävyyttään. Mallia otettiin Suomen ja Neuvostoliiton välisestä ystävyyspolitiikasta.

Tutkimus osoittaa, että Moskovan patriarkaatin liitosehdotuksella ei ollut reaalisia mahdollisuuksia toteutua enää vuoden 1946 jälkeen. Moskovan painostus oli liian suoraa ja Suomen laillista päätöksentekojärjestystä väheksyvää. Kylmän sodan olosuhteissa katsottiin, että pienen kirkkokunnan oli turvallisinta pysyä ”lännen leirissä”.

Vaikka Moskovan patriarkaatin pyrkimyksiä pidettiin Suomessa aluksi kanonisesti oikeutettuina, Moskova ei kyennyt käyttämään tilannetta hyväkseen. Se piti kiinni vaatimuksistaan vuoteen 1957 saakka, vaikka mahdollisuudet liitoksen toteuttamiseksi olivat murenneet lähes olemattomiksi.

Kirkkohistorian alaan kuuluva tutkimus perustuu suomalaiseen ja venäläiseen kirkolliseen ja valtiolliseen arkistomateriaaliin. Tutkimukselle tärkeimpiä arkistoja ovat Suomen ortodoksisen kirkon keskusarkisto, Venäjän Federaation valtionarkisto (GARF), suojelupoliisin arkisto ja Moskovan patriarkaatin ulkomaanosaston arkisto.

Juha Riikonen on syntynyt Ilomantsissa vuonna 1967 ja valmistunut teologian maisteriksi Joensuun yliopistosta vuonna 1996. Hänen kotikuntansa on Joensuu.

Lisätietoja:
Juha Riikonen, 050-524 0809, juha.riikonen(at)joensuu.fi
  
Väitösaika ja -paikka
28.09.2007, klo 12, sali H30, Agora, Joensuun yliopisto

Väitöskirja
Kirkko politiikan syleilyssä. Suomen ortodoksisen arkkipiispakunnan ja Moskovan patriarkaatin välinen kanoninen erimielisyys 1945-1957.

Vastaväittäjä ja kustos
Vastaväittäjänä toimii professori Eino Murtorinne Helsingin yliopistosta. Kustoksena on professori Matti Kotiranta Joensuun yliopiston teologisesta tiedekunnasta

Teksti: Joensuun yliopiston viestintä