Kaipaavatko ihmiset enää kirkon virallisia kannanottoja?

Vuonna 2012 Lopen seurakunnan kirkkoherra Tuomas Hynynen innostui selvittämään, millaista on kirkon eettinen opetus.  Luonnollinen väylä tutustua kirkon eettiseen opetukseen oli tutkia kannanottoja. Hänen ajatuksenaan oli selvittää kirkon eettisen opetuksen nykytilannetta historiallisen lähestymistavan sijaan. Näin syntyi Hynysen väitöskirja ”Uskon ja rakkauden asialla – Kirkon opetus, oppi, usko ja etiikka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eettisissä kannanotoissa 2005-2010”. Hynysen väitöskirja tarkastetaan Helsingin yliopistossa lauantaina 9.11.

Homoilta ja muita ristiriitoja

Hynysen tutkimusaineistoksi valikoitui seitsemän kannanottoa, jotka käsittelevät EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa, hedelmöityshoitolain valmistelua, parisuhdelakia, maailman ruokaturvaa, vastuullista sijoittamista ja kirkon ilmasto-ohjelmaa. Kyseiseen aineiston ajankohtaan vuosilta 2005-2010 osui paljon keskustelua herättäneitä aiheita niin kirkolle kuin koko suomalaiselle yhteiskunnallekin tunteita herättävistä aiheista. Kannanotoista toiset herättivätkin selvästi enemmän huomiota kuin toiset.

Esimerkiksi hedelmöityslakiin liittyvä kannanotto sai osakseen paljon myös kirkon sisäistä kritiikkiä. Vastustaessaan hedelmöityshoitojen mahdollistamista muille kuin heteroseksuaalisessa avioliitossa eläville kirkkohallitus otti kohtalaisen jyrkän kannan, joka poikkesi suomalaisten yleisestä arvomaailmasta. Hedelmöityshoitoja oli jo saatavilla siihen aikaan. “Muodostui kuva ylhäältä päin sanelevasta kirkosta. Toive saada lapsi on ihmisen suurimpia toiveita, ja on ymmärrettävää, että kun kirkkohallituksen kannanotto leimaa sen monissa tilanteissa vääräksi, on ihmisten vaikea hyväksyä sitä,” Hynynen sanoo.

Joskus kannanotto taas jäi vähälle huomiolle vaikkapa vain huonon ajoituksen vuoksi. Näin kävi piispojen ruokaturvakannanotolle, joka satuttiin julkaisemaan samoihin aikoihin kuin Ylellä esitetty “Homoilta”, joka kohdisti huomion kirkon suhtautumiseen rekisteröityisiin parisuhteisiin. “On sääli, että kun ruokaturvataistelu on miljardia ihmistä koskettava asia, kannanotto näin isosta asiasta menee täysin ohi. Toisaalta parisuhteet ja perhearvot ovat sellaisia mistä on totuttu kuulemaan kirkon kanta.”

Hynynen ottaa esimerkiksi ilmastokannanotot sellaisena puheenvuorona, josta kaikkien on helppo olla samaa mieltä: “On selvää, että yksi asia herättää ristiriitaa ja toinen ei herätä. Se kertoo siitä, että kirkossa on eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Ympäristön suojelemisen tärkeydestä kukaan ei ole eri mieltä, vaikka käytännössä jotkut ovat passiivisempia kuin toiset.”

Hynynen pohtii, että toisaalta myös ihmisten odotus virallisesta, kirkon yhtenäisestä kannasta on haalistunut. Nykyään piispatkin ovat avoimemmin eri mieltä eri kysymyksistä, ja esittävät kantansa somessa. “Voi myös kysyä mihin suomalaiset tarvitsevat kirkon virallista kantaa moniäänisessä yhteiskunnassa.”

Kansakunnan omatunnosta vierellä kulkijaksi

Eettisen ohjenuoran muodostamisen lisäksi Hynynen näkee kannanottojen toimivan kirkolle myös mahdollisuutena asemoida itseään nyky-yhteiskunnassa: “Mitä lähemmäs tätä päivää tullaan, sitä enemmän kirkon rooli muuttuu kansakunnan omatunnosta vierellä kulkijan ja ymmärtäjän rooliin.” Eri kysymyksissä kirkko voi haluta asettua erilaiseen asemaan yhteiskunnassa.

“Perhe- ja seksuaalieettisissä kysymyksissä kirkko asettuu rajojen asettajaksi, kun taas ilmasto-ohjelmassa kirkko hakee asemaansa ilmastonmuutoksen puolesta taistelijana, joka kannustaa yhteisiin talkoisiin,” Hynynen kertoo. Ruokaturvakannanotollaan kirkko etääntyy perinteisestä viranomaisasemastaan, ja pyrkii lähentymään kansalaisjärjestöjä. Halutaan ehkä synnyttää kuva kirkosta ja kansalaisista taistelemassa yhdessä paremman maailman puolesta.

Hynysen mukaan joissakin kannanotoissa taas nousevat esiin ekumeeniset intressit. Tällainen on vaikkapa hedelmöityshoitolausunto, jossa kirkko liittyi yhteen sisarkirkkojen, katolisten ja ortodoksien, kanssa vastustamaan luovutettujen sukusolujen käyttöä. Kun yleisimmin kantaa oli perusteltu eettisellä hyvällä, tässä kohdassa perusteluissa painottuu asettuminen katolisen ja ortodoksisen kirkon rinnalle. Ei esimerkiksi Ruotsin kirkon kanssa uudistumisen ja sukupuolineutraalin avioliiton edistämiseen.

Onko kirkko pysynyt ajan hermolla – ja pitäisikö sen edes pysyä?

Hynysen väitöstutkimuksessa yhtenä kannanottojen taustatekijänä voidaan nähdä se, että kirkon asema on joutunut haasteisiin suomalaisessa yhteiskunnassa osana länsimaista sekularisaatiota. Kirkon nelivuotiskertomus Monikasvoinen kirkko 2004–2007 toteaa kirkon haasteina olevan jäsenistön elämäntapojenja –tilanteiden moninaistumisen, muuttoliikkeen, uskonnollisuuden yksilöllistymisen, kirkon ohuen kontaktipinnan nuoriin aikuisiin, median kasvaneen vaikutuksen ihmisten mielikuviin kirkosta, rakennemuutokset sekä työelämän muutokset.

Tuomas Hynynen, miten hyvin kirkko on onnistunut pysymään ajan hermolla? “Vastaus riippuu siitä, kuka siihen vastaa”, Hynynen naurahtaa. Kysymys on kimurantti, sillä se tuo esille mielipide-eroja kirkon sisällä. “Toisten mielestä eettisen opetuksen muuttumattomuus kirkossa olisi äärettömän hyvä asia, mutta toiset odottaisivat radikaaliakin muutosta kirkolta nimenomaan perhe- ja seksuaalietiikan alueella”, hän vastaa.

Kysymys on kuitenkin sellainen, mihin kirkko ainakin strategioiden kautta ja useissa kannanotoissa haluaa vastata, mikä näkyy kannanottojen retoriikassa. Toteutuksessa taas näkyy vahvasti kirkon oma näkökulma siitä, millaisena ihmissuhteet halutaan nähdä.

“Esimerkiksi Rakkauden lahjassa (2008) puhutaan kirkon perheopetuksesta “tässä ajassa”, mutta siitä on vaikea nostaa esille mitään mikä poikkeaisi kirkon aiemmasta opetuksesta,” Hynynen sanoo. Kannanotossa kuvataan miehen ja naisen elinikäistä avioliittoa ihmisten yhteisenä toiveena, mutta nyky-yhteiskunnassa tämä ideaali on menettänyt osaksi merkitystään. “Kun mietin vaikkapa omaa kaveripiiriäni vuonna 2008, moni jakoi miehen ja naisen elinikäisen avioliiton ihanteen, mutta ei läheskään kaikki. Tutkijan näkökulmasta tällaisissa kannanotoissa rakennetaan erilaisia kompromisseja aika rajustikin,” Hynynen pohtii.

Puhutaan siitä, että halutaan tehdä yhteistä etiikkaa kaikille, mutta todellisuutta kuvataan kirkon puolelta “vähän sinne päin”. Kirkon opetus ja ihmisten hyvä kuvataan aina sopusoinnussa keskenään, mutta äärimmillään tyrmätään monen toiveita hyvästä elämästä. Esimerkiksi hedelmöityshoitojen rajaaminen vain aviopareille on tyrmäys monille yksin eläville, avopareille ja naispareille.

Mitä seuraavaksi?

Väitöskirjaan liittyvät havainnot saivat Hynysen pohtimaan kirkon siunaustoimitusten käytäntöä. Miksi kirkko siunaa vain vakiintuneita instituutioita, kuten avioliitto tai kaste. Osana ylempää pastoraalitutkintoaan hän laati teologiset perustelut ja ehdotuksen ihmissuhteen siunaamisen kaavasta. Ehdotuksen nimi on “Siunataanhan kauppakeskuksia ja lemmikkejäkin, miksei ihmissuhteita?” Ajatuksena on, että kirkko siunaisikin ihmisille merkityksellisiä ja hyvää elämää edistäviä ihmissuhteita instituutioiden sijaan.

TM Tuomas Hynysen väitöskirja ”Uskon ja rakkauden asialla – Kirkon opetus, oppi, usko ja etiikka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eettisissä kannanotoissa 2005–2010” tarkastetaan Helsingin yliopiston Porthaniassa, salissa P III, lauantaina 9.11.2019 klo 10. Vastaväittäjänä toimii dosentti Kimmo Kääriäinen ja kustoksena professori Jaana Hallamaa. Väitöstilaisuuden jälkeen on kahvitarjoilu.

Väitöskirja julkaistaan Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisusarjassa ja on tilattavissa tutkimuskeskuksen verkkokaupasta. Väitöskirja on saatavilla pdf-tiedostona Helsingin yliopiston väitöskirjatietokannasta 10 päivää ennen väitöstilaisuutta.