| Pekka Rautio |

Rasisminvastaisen ohjelman myötä Kirkkojen maailmanneuvosto siirtyi sanoista tekoihin – väitös Helsingin yliopistolla 10.1.2015

TM Antti Laineen väitöstutkimus käsittelee merkittävimmän kansainvälisen kirkkojen yhteistyöjärjestön, Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN), rasisminvastaista ohjelmaa ja siihen kohdistuneita reaktioita. Tutkimus osoittaa, että rasisminvastainen ohjelma oli selkeä käännekohta KMN:n toiminnassa. Ohjelman myötä järjestö siirtyi sanoista tekoihin: se ei enää vain tuominnut rasismia, vaan toimi aktiivisesti sen lopettamiseksi. Toisaalta ohjelmaa myös arvosteltiin kylmän sodan jännitteiden pohjalta.

− Kirkkojen maailmanneuvosto vastasi 1960-luvulla ajan vaatimukseen radikaalista yhteiskunnallisesta muutoksesta perustamalla rasisminvastaisen ohjelman. KMN:n aktivoituminen rasisminvastaisessa toiminnassa oli pitkälti järjestön pääsihteerinä tuolloin toimineen yhdysvaltalaisen pastorin ja kansalaisoikeusaktivistin Eugene Carson Blaken ansiota, Laine toteaa.

KMN:n rasisminvastainen ohjelma keskittyi varsinkin valkoihoisten harjoittamaan rasismiin ja kiinnitti huomiota vuosisatoja jatkuneen rotusorron ja siirtomaavallan seurauksiin: poliittisen ja taloudellisen vallan keskittymiseen valkoihoisille. Tästä johtuen ohjelma pyrki vallan uudelleenjakamiseen erityisesti eteläisessä Afrikassa, jossa monien maiden kansalliset vapautusliikkeet taistelivat valkoisia vähemmistöhallituksia vastaan.

Laineen mukaan rasisminvastaisella ohjelmalla oli kaksi keskeistä toimintamuotoa, jotka herättivät laajaa julkista keskustelua: taloudelliset avustukset eteläisen Afrikan kansallisille vapautusliikkeille sekä eteläisessä Afrikassa toimivien yritysten boikotointi.

Avustusten vuoksi KMN sai osakseen ankaraa arvostelua. Kylmän sodan aikana kritiikkiä länsimaissa lisäsi myös se, että monet kommunistiset maat tukivat samoja vapautusliikkeitä kuin KMN.

− Kirkkojen maailmanneuvostoa syytettiin väkivallan hyväksymisestä ja kommunismin tukemisesta. Lisäksi järjestöä arvosteltiin keskittymisestä eteläisen Afrikan ongelmiin ja itäisen Euroopan ihmisoikeusloukkauksista vaikenemisesta, Laine tiivistää.

Laajan KMN:a koskevan arkistoaineiston ja painetun materiaalin lisäksi väitöstutkimus perustuu sekä painettuihin että painamattomiin lähteisiin Suomessa ja Britanniassa. Ajallisesti tutkimus keskittyy ohjelman ensimmäiseen viisivuotiskauteen.

Yleisen kirkkohistorian oppiaineeseen lukeutuva väitöstilaisuus: ”Ecumenical Attack against Racism – The Anti-Racist Programme of the World Council of Churches, 1968–1974”, järjestetään 10.1.2015 kello 10 Helsingin yliopiston päärakennuksessa, auditorio XII, Fabianinkatu 33.

Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii Privatdozentin Katharina Kunter (Ruhr-Universität Bochum), ja kustoksena on professori Aila Lauha Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis-palvelussa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/152682

Väittelijän yhteystiedot: s-posti: antti.laine (at) helsinki.fi

Väitöskirja julkaistaan sarjassa Schriften der Luther-Agricola-Gesellschaft. Väitöskirjaa myy Tiedekirja, Snellmaninkatu 13, 00170 Helsinki, www.tiedekirja.fi

Lisätietoja Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tulevista väitöksistä osoitteessa: http://www.helsinki.fi/teol/tdk/tiedotteet/vaitos.htm