Väitös Helsingin yliopistolla 15.11.2014: Kirkko on tyypillinen muistiyhteisö
− Kirkko on tyypillinen muistiyhteisö, Vartiainen toteaa. Se rakentuu peruskertomukselle, jota välitetään yhteisössä sukupolvelta toiselle kertomisen, opettamisen, rituaalien, symbolien, juhlien ja esikuvien kautta niin verbaalisella, visuaalisella kuin toiminnallisella muistamisella.
Muistiyhteisön keskeisiä elementtejä ovat peruskertomus, yhteisöllisyyden vahvistaminen, peruskertomuksesta nousevat arvot sekä niistä nouseva muutostarve ja tulevaisuuskäsitys.
Edellä mainituista elementeistä peruskertomus oli väittelijän mukaan merkittävin sisältö Järvenpään seurakunnan jumalanpalveluksissa, erityisesti niiden johdanto- ja sanaosassa, myös saarnoissa.
Kirkon erityispiirre muistiyhteisönä on aikakäsitys, joka ulottuu kuoleman jälkeiseen aikaan. Tämä puolestaan vaikuttaa sekä yhteisön tulevaisuuskäsitykseen että näkemykseen yhteisöstä.
Yhteisöllisyys oli messuissa esillä etenkin yhteisessä esirukouksessa ja ehtoollisen vietossa.
− Peruskertomuksesta nousevat arvot tulivat vastaavasti esille jumalanpalveluksissa sanoitettuina vain vähän, vaikkakin esimerkiksi esirukouksessa ne ovat implisiittisesti läsnä, Vartiainen arvioi.
Tutkimuksen mukaan eräs muistiyhteisön olennainen ominaisuus on se, että yhteisö tunnustaa itse aiheuttamansa pahan ja on sen myötä valmis muuttumaan. Väitöksen aineistona toimineet Järvenpään seurakunnan messut ja kirkon käsikirjaan sekä jumalanpalvelusten oppaaseen kirjatut näkemykset eivät kuitenkaan tuoneet tätä esiin.
− Vaikka messussa on rippi pahuuden käsittelemistä varten, se keskittyy yksilöön ja tavoittelee syyllisen vapauttamista syyllisyydestä, Vartiainen huomauttaa.
Käytännöllisen teologian oppiaineeseen lukeutuva väitöstilaisuus: ”Kirkko muistiyhteisönä – Järvenpään seurakunnan messujen muistiyhteisöluonne”, järjestetään 15.11.2014 kello 10 Helsingin yliopiston päärakennuksessa, auditorio XIII, Fabianinkatu 33.
Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii dosentti Voitto Huotari (Helsingin yliopisto), ja kustoksena on professori Jyrki Knuutila Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.
Väitöskirja on luettavissa Helsingin yliopiston E-thesis-palvelussa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136102/kirkkomu.pdf?sequence=1
Väittelijän yhteystiedot: Anneli Vartiainen, s-posti: anneli.vartiainen@evl.fi
Lisätietoja Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tulevista väitöksistä osoitteessa: http://www.helsinki.fi/teol/tdk/tiedotteet/vaitos.htm