Teema 2015/3: Köyhyys

Suomessa on noin miljoona köyhää. Heistä suuri osa, noin 800 000, elää väliaikaisessa köyhyydessä, koska kohtuullinen toimeentulo on tyrehtynyt erilaisten elämäntilanteiden tai poliittisten päätösten vuoksi. Näiden ihmisten keskuudessa on muun muassa lapsiperheitä, opiskelijoita ja pätkätyöläisiä. Maassamme elää noin 100 000 ihmistä yhteiskunnan reunoilla huono-osaisuuden notkelmissa, olosuhteissa, joissa inhimillisen toiminnan edellytykset ovat kaikilla mittareilla mitattuna hyvin niukat. Heitä ovat pitkäaikaistyöttömät, asunnottomat ja monet eläkeläiset.

Muslimin eettisen minuuden puhdistaminen ja kehittäminen (tazkiyat al nafs) on islamilaisen opin mukaan jatkuva prosessi, jossa on kaksi toisiinsa kietoutunutta ulottuvuutta. Ensimmäinen ulottuvuus liittyy suhteeseen Jumalaan, Pyhään Luojaan, ja se perustuu Jumalan muistamiseen (dhikr) omassa elämässä. Toinen ulottuvuus perustuu hyville ja kauniille teoille (ihsān) muita kohtaan tässä maailmassa. Almujen antaminen on olennaista sekä dhikrin että ihsānin kannalta. Tämä artikkeli kuvaa kahta islamilaista almujen antamisen tapaa: vapaaehtoista (sadaqah) ja pakollista (zakāt). Esittelen ensin molemmat tavat, minkä jälkeen selvitän niiden hengellistä ja yhteisöllistä merkitystä.

”Köyhä kirkko on köyhien kirkko.” Tämä slogan köyhästä kirkosta on El Salvadorin luterilaisen kirkon piispa Medardo Gómezin usein viljelemä lause kumppanuuskirkkoystäville. Vuonna 1952 yhdysvaltalaisen konservatiivisen luterilaisen kirkon, Missouri-Synodin, lähetystyöstä alkunsa saanut kirkko on ollut köyhä alusta saakka ja on sitä yhä vuonna 2015. Tarkastelen artikkelissani, miten köyhän kirkon talousahdinkoa pyrittiin ratkomaan vuosina 2004 – 2009 sekä millaista valtataistelua se aiheutti Luterilaisen Maailmanliiton ja El Salvadorin luterilaisen kirkon välillä. Naisten syrjintää ja ikärasismin tuntomerkkejä oli myös havaittavissa.

Kun puhumme köyhyydestä, kuvaamme puutetta ja kurjuutta. Mutta minkä puutteesta köyhyydessä tarkalleen ottaen on kyse? Minkälaista kurjuutta tarkoitamme köyhyydestä puhuessamme? Käsiteanalyysin avulla huomataan, että köyhyydeksi kutsumassamme ilmiössä ei ole kyse…

Tuntuuko kerjäläisen kosketus vastenmieliseltä? Välttelemmekö yhteydenpitoa työttömäksi jääneeseen ystäväämme? Pukisimmeko päällemme köyhän käyttämiä vaatteita? Minkälaisetintuitiiviset emootiot ja keholliset tuntemukset vaikuttavat meissä, kun ajattelemme tai kohtaamme köyhyyttä ja syrjäytymistä? Onko meillä intuitiivinen taipumus ajatella köyhyyttä inhottavana essenssinä, joka voi tarttua? Onko ”tavallinen” köyhä kuitenkaan niin inhottava, että tarttumisen pelko herää? Eikö hädässä oleva herätä ennemminkin myötätuntomme? Vai ajattelemmeko intuitiivisen moraalikäsityksemme mukaan, että köyhät ovat ansainneet kohtalonsa?

Leipäjonoissa käyvät ja suonensisäisten huumeiden käyttäjät ovat 2010-luvun hyvinvointivaltion muukalaisia. Heidän hyvinvointinsa ja elämänlaatunsa poikkeaa hyvinvoivasta enemmistöstä. Sosiaalinen etäisyys on niin suurta, ettei tavallinen kansa tunnista huono-osaisuuden notkelmiin vajonneiden ihmisten todellisuutta. Suomalaisten suuri enemmistö voi paremmin kuin koskaan aiemmin. Osa ihmisistä on 2010-luvun Suomessa kuitenkin pudonnut hyvinvoinnin ulkopuolelle muukalaisiksi enemmistön katseiden ulottumattomiin. Leipäjonot ovat vakiintuneet kuvaamaan suomalaista huono-osaisuutta. Niiden olemassa oloa on kutsuttu myös hyvinvointivaltion vuotavaksi haavaksi.

Jalovaara, Ville: Älä jätä ihmistä yksin. HelsinkiMissio 130 vuotta. Kirjapaja. 2015 (320 s.)

Käsittelen artikkelissani nuorten kokemia ulkopuolisuuden kokemuksia ja heidän toimijuuttaan itsensä ulkopuolisiksi koetuissa tilanteissa. Artikkeli perustuu vuonna 2014 aloitettuun väitöskirjaan, jossa tutkin nuorten toimijuutta. Aineistona ovat 20 nuoren haastattelut. Tutkimusaihe on ajankohtainen, sillä huoli nuorista on ollut yhteiskunnallisen keskustelun valokeilassa, esimerkiksi nuoriin paikantuvassa syrjäytymispuheessa. Ulkopuolisuuden kokemus ei tarkoita, että nuori olisi syrjäytynyt. Tosin pitkittynyt kokemus sivuun jäämisestä ja itsensä arvottomaksi kokemisesta voivat johtaa tilanteeseen, jossa nuori on oikeasti syrjässä.

Bysanttilaisten isien mukaan kristillinen köyhyys merkitsee rakastavaa myötätuntoisuutta köyhää ihmistä kohtaan ja samalla käytännön askeettista vastalausetta rikkaiden itsekkäälle ja hengellisesti hedelmättömälle elämälle. Bysantin kirkon pyhät isät opettavat, että köyhät ja kerjäläiset ovat veljiämme Kristuksessa. Köyhät eivät tarvitse heidän mukaansa pelkästään sääliämme tai palasen leipää, vaan rakkautemme ja huolenpitomme. Köyhistä huolehtiminen merkitsee Jumalan oikeudenmukaisuuden ja armeliaisuuden seuraamista. Lähimmäisen rakastaminen on ominaisuus, joka ilmenee ja kasvaa vain, jos sitä harjoitetaan. Sitä ei voi kuluttaa, ostaa eikä omistaa, kuten omistamisen kohteita. Lähimmäisen rakastamista voi vain harjoittaa, harjoitella ja uskaltaa tehdä.

Lukevatko köyhät Raamattua eri tavalla kun rikkaat ja hyväosaiset? Näkevätkö he eri asioita raamatunteksteissä? Onko sosioekonomisella asemalla vaikutusta raamatuntulkintaan? Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologit ovat usein nostaneet esille köyhien etuoikeutetun aseman raamatuntulkinnassa. Onko tätä väitettä mitenkään mahdollista todentaa tai tutkia?  

Ruotsin valtakunnassa, johon Suomikin kuului, siirryttiin 1500-luvun lopulla luterilaiseen tunnustukseen. Samoihin aikoihin elinolosuhteet muuttuivat haasteellisemmiksi ja köyhyys kasvoi. Siihen yritettiin 1600-luvulla puuttua, mutta yritykset jäivät vaikeissa olosuhteissa tehottomiksi. Luterilaisen köyhäinhoidon perusta oli vanhoissa tavoissa ja kehitys hidasta.