Artikkelit

Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan opiskelijaksi hakeutuvien joukko on taustoiltaan ja ikärakenteeltaan verrattain monipuolinen. Vaikka valtaosa perustutkinto-opiskelijoista on alle kolmikymppisiä, mahtuu mukaan myös varttuneempia. Useat heistä ovat suorittamassa toista tutkintoa. Eräs tällaisista, julkisuudessa tunnetuista teologian opiskelijoista on Suomen Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen, 61 v. Mitä hän ajattelee teologiasta ja teologian opiskelemisesta?

Teologinen tutkinto antaa laajat yleistiedot, joista on hyötyä alalla kuin alalla. Tätä teologinen tiedekunta mielellään korostaa opiskelijarekrytoinnissa. Kokemukseni mukaan väite on myös täyttä totta.

Työnohjaus on kasvun paikka niin työnohjattavalle kuin työnohjaajalle. Kirkossa lähes kaikilla työntekijöillä on mahdollisuus päästä ilmaiseen työnohjaukseen ja pohtia esimerkiksi ammatti-identiteettiin ja työn priorisointiin liittyviä kysymyksiä koulutetun työnohjaajan kanssa.

Toimittaja tarvitsee työssään hyvää yleissivistystä, kriittistä ajattelua sekä kuuntelemisen ja kysymisen taitoja. Nämä taidot voi löytää montaa polkua pitkin, joista yksi on teologian opiskelu. Voimakas maahanmuutto ja kriisit maailmalla ovat nostaneet uskonnot, perinteet ja niiden tulkinnat osaksi päivittäistä uutisvirtaa. Tämän maailman tulkitsemiseen teologia antaa erinomaisia valmiuksia.

Julkisuudessa on viime kuukausina keskusteltu uskonnonopetuksen tulevaisuudesta. Aloitteita on tehty uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppiaineiden lakkauttamiseksi ja niiden tilalle kaikille yhteisen oppiaineen luomiseksi. Sen sijaan eräs muutos on varma ja pikainen: perusopetuksen ja lukiokoulutuksen uudet valtakunnalliset opetussuunnitelmat astuvat voimaan elokuussa 2016. Mitä ne merkitsevät uskonnonopetukselle ja uskonnonopettajien koulutukselle?

Det är många teologistuderande som i dag är oroliga inför framtiden. Kommer det att finnas jobb för mig den dag jag blir klar? Även om sysselsättningsläget för teologer ser litet ljusare ut än för många andra yrkeskategorier, är det ett faktum att arbetslösheten har stigit och kön till prästvigning vuxit allt längre.

Edessäsi on Teologia.fi-julkaisun työelämänumero helmikuu/2016, jonka yhdeksän artikkelia ja yksi haastattelu avaavat kiinnostavia näkökulmia teologien työllistymiseen, ammatilliseen kompetenssiin, työn kuviin ja kokemuksiin työstä. Kyseessä on monipuolinen tietopaketti, joka valottaa eri näkökulmista akateemisen teologian opiskelun yhteyksiä työelämään.

Teologit työllistyvät papiksi tai uskonnonopettajaksi, vai onko muitakin vaihtoehtoja? Teologien työttömyys on viime vuosina lähtenyt selvään kasvuun. Samalla on kuitenkin muistettava, että valtaosa teologeista työllistyy koulutustasoaan vastaaviin tehtäviin.

Millaista osaamista papit tarvitsevat nyt ja tulevaisuudessa? Tarvitsevatko he akateemista teologiaa? Pitäisikö papit kouluttaa pappisseminaarissa? Vastauksia näihin kysymyksiin antavat kuvaus papin ydinosaamisesta sekä kirkon ammattien ennakointityöskentely.

Teologinen koulutusala on kokenut työmarkkinoilla rajuja muutoksia. Viimeisten neljän vuoden aikana työttömyysprosentti on noussut kaksinkertaiseksi, noin viiteen prosenttiin, joka vastaa akateemisten alojen keskimääräistä työttömyyttä.

Tulevaisuudessa tarvitaan monipuolista osaamista, jotta löydetään ratkaisuja ihmiskunnan kannalta tärkeisiin kysymyksiin. Tarvittavan osaamisen arvioidaan sijaitsevan moniammatillisissa asiantuntijatiimeissä. Teologit voivat olla luonteva osa erilaisia asiantuntijatiimejä, sillä alalla on osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden haasteiden ratkaisemisessa.

Suomessa on noin miljoona köyhää. Heistä suuri osa, noin 800 000, elää väliaikaisessa köyhyydessä, koska kohtuullinen toimeentulo on tyrehtynyt erilaisten elämäntilanteiden tai poliittisten päätösten vuoksi. Näiden ihmisten keskuudessa on muun muassa lapsiperheitä, opiskelijoita ja pätkätyöläisiä. Maassamme elää noin 100 000 ihmistä yhteiskunnan reunoilla huono-osaisuuden notkelmissa, olosuhteissa, joissa inhimillisen toiminnan edellytykset ovat kaikilla mittareilla mitattuna hyvin niukat. Heitä ovat pitkäaikaistyöttömät, asunnottomat ja monet eläkeläiset.

Muslimin eettisen minuuden puhdistaminen ja kehittäminen (tazkiyat al nafs) on islamilaisen opin mukaan jatkuva prosessi, jossa on kaksi toisiinsa kietoutunutta ulottuvuutta. Ensimmäinen ulottuvuus liittyy suhteeseen Jumalaan, Pyhään Luojaan, ja se perustuu Jumalan muistamiseen (dhikr) omassa elämässä. Toinen ulottuvuus perustuu hyville ja kauniille teoille (ihsān) muita kohtaan tässä maailmassa. Almujen antaminen on olennaista sekä dhikrin että ihsānin kannalta. Tämä artikkeli kuvaa kahta islamilaista almujen antamisen tapaa: vapaaehtoista (sadaqah) ja pakollista (zakāt). Esittelen ensin molemmat tavat, minkä jälkeen selvitän niiden hengellistä ja yhteisöllistä merkitystä.

”Köyhä kirkko on köyhien kirkko.” Tämä slogan köyhästä kirkosta on El Salvadorin luterilaisen kirkon piispa Medardo Gómezin usein viljelemä lause kumppanuuskirkkoystäville. Vuonna 1952 yhdysvaltalaisen konservatiivisen luterilaisen kirkon, Missouri-Synodin, lähetystyöstä alkunsa saanut kirkko on ollut köyhä alusta saakka ja on sitä yhä vuonna 2015. Tarkastelen artikkelissani, miten köyhän kirkon talousahdinkoa pyrittiin ratkomaan vuosina 2004 – 2009 sekä millaista valtataistelua se aiheutti Luterilaisen Maailmanliiton ja El Salvadorin luterilaisen kirkon välillä. Naisten syrjintää ja ikärasismin tuntomerkkejä oli myös havaittavissa.

Kun puhumme köyhyydestä, kuvaamme puutetta ja kurjuutta. Mutta minkä puutteesta köyhyydessä tarkalleen ottaen on kyse? Minkälaista kurjuutta tarkoitamme köyhyydestä puhuessamme? Käsiteanalyysin avulla huomataan, että köyhyydeksi kutsumassamme ilmiössä ei ole kyse…

Tuntuuko kerjäläisen kosketus vastenmieliseltä? Välttelemmekö yhteydenpitoa työttömäksi jääneeseen ystäväämme? Pukisimmeko päällemme köyhän käyttämiä vaatteita? Minkälaisetintuitiiviset emootiot ja keholliset tuntemukset vaikuttavat meissä, kun ajattelemme tai kohtaamme köyhyyttä ja syrjäytymistä? Onko meillä intuitiivinen taipumus ajatella köyhyyttä inhottavana essenssinä, joka voi tarttua? Onko ”tavallinen” köyhä kuitenkaan niin inhottava, että tarttumisen pelko herää? Eikö hädässä oleva herätä ennemminkin myötätuntomme? Vai ajattelemmeko intuitiivisen moraalikäsityksemme mukaan, että köyhät ovat ansainneet kohtalonsa?

Leipäjonoissa käyvät ja suonensisäisten huumeiden käyttäjät ovat 2010-luvun hyvinvointivaltion muukalaisia. Heidän hyvinvointinsa ja elämänlaatunsa poikkeaa hyvinvoivasta enemmistöstä. Sosiaalinen etäisyys on niin suurta, ettei tavallinen kansa tunnista huono-osaisuuden notkelmiin vajonneiden ihmisten todellisuutta. Suomalaisten suuri enemmistö voi paremmin kuin koskaan aiemmin. Osa ihmisistä on 2010-luvun Suomessa kuitenkin pudonnut hyvinvoinnin ulkopuolelle muukalaisiksi enemmistön katseiden ulottumattomiin. Leipäjonot ovat vakiintuneet kuvaamaan suomalaista huono-osaisuutta. Niiden olemassa oloa on kutsuttu myös hyvinvointivaltion vuotavaksi haavaksi.

Jalovaara, Ville: Älä jätä ihmistä yksin. HelsinkiMissio 130 vuotta. Kirjapaja. 2015 (320 s.)