Artikkelit

Miten jaettu viisaus syntyy, välittyy ja voi kukoistaa? Miten kokemusviisaus näkyy ja vaikuttaa yhteisöissä? Ja miten viisautta voisi edistää yhteiskunnassa?

Kirjaesittelyssä: William P. Brown: Wisdom’s Wonder: Character, Creation, and Crisis in the Bible’s Wisdom Literature. Grand Rapids, MI: Eerdmans, 2014.

Antiikin juutalaisuudessa viisaan hahmoon liitettiin toimia ja harjoitteita, joiden ajateltiin edesauttavan viisauden saavuttamisessa tai sen ylläpitämisessä. Viisautta käsitelleet kirjoitukset pyrkivät usein muovaamaan vastaanottajiaan kohti hyveellistä sekä moraalisesti ja henkisesti valveutunutta elämää.

Järkeenkäyvyys, viisaus ihmisten kohtaamisessa, nousee pohjimmiltaan itsensä tuntemisesta ja ymmärtämisestä. Sen kautta mahdollistuu toisen ihmisen kohtaaminen niin, että kohtaamisessa – toivon mukaan – ilmenee viisautta.

Kirjaesittelyssä: Tom McLeish, Faith and Wisdom in Science. Oxford: Oxford University Press, 2014.

Oikean ajan ymmärtäminen on viisautta. Erilaiset rytmit tarjoavat kelloja, joiden avulla olla maailmassa ja suunnistaa kohti tulevaa. Moderni ihminen löytää elämänkulun ajallisia malleja luonnosta. Toisaalta ihminen muuttaa luonnon rytmejä monin tavoin. Ajan ja ajankulun jäsennykset ovat myös vallankäytön väline.

Onko viisaus samaa kuin oppiminen? Merkitseekö viisastuminen sitä, että ymmärtää jotakin uutta, mitä aiemmin ei vielä ymmärtänyt? Avaako kriisinjälkeinen kasvu oven uuteen? Ajatus kärsimyksestä ja vaikeuksista matkana viisauteen on tuttu myös useasta maailmanuskonnosta.

Mitä viisaudella oikeastaan tarkoitetaan? Kuinka tunnistamme oikean viisauden?

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi antaa aiheen pohtia kirkkojen ja uskontojen suhdetta kansallisuusaatteeseen, isänmaallisuuteen ja kansainvälisyyteen. Tarjoamme tässä teemanumerossa 12 tutkimuksesta nousevaa näkökulmaa aihepiiriin Koti, uskonto ja isänmaa. Emme tyydy toistamaan erityisesti viime sotien aikana tunnetuksi tullutta ja suomalaisille voimaa antanutta iskulausetta, vaan liitämme sen perään kysymysmerkin.

Hieman syrjässä Helsingin Hietaniemen hautausmaalla sijaitsee myös juutalainen hautausmaa. 1940-luvulla sinne kuljettiin Daavidin tähdellä koristetun, koruttoman puisen portin kautta. Nykyäänkään sisäänkäynti ei prameile. Vasta muurien sisäpuolelle astumalla ymmärtää, mikä on ollut yhteisön kannalta keskeinen kokemus menneisyydessä.

På självständighetsdagen 1941 sitter en finländsk präst insvept i en SS-mantel, huttrande i en iskall och mörk tågkupé och läser Adolf Hitlers bok Mein Kampf. Han har färdats med tåg i några dagar genom det ockuperade Polen och är på väg att sälla sig till den frivilliga finländska SS-bataljonen i Ukraina. Mannen heter Kalervo Kurkiala.

Elokuussa 1941 suomalainen sotilaspappi, Untersturmführer Ensio Pihkala ajaa avoautossa sankassa aamusumussa ukrainalaista maantietä suoraan puna-armeijan väijytykseen. Äkkiä konekiväärin sarja päättää nuoren papin elämän. Miten suomalainen pappi oli päätynyt SS-joukkojen riveihin ja mitä hän ehti nähdä ja kokea lyhyeksi jääneellä sotaretkellään?

Uskonnon ja nationalismin tai uskonnon ja isänmaallisuuden liittyminen toisiinsa ei kristinuskon historiassa ole ollut itsestään selvää tai yksinkertaista. Tarkastelen seuraavassa joitakin eurooppalaisia kehityslinjoja sekä erityisesti suomalaisen uskonnon ja nationalismin liitosta.

Puhe kodista, uskonnosta ja isänmaasta kuuluu perheretoriikkaan. Isänmaa, äidinkieli ja lapsenusko ovat latautuneita sanoja. Ne kannattelevat sosiaalista muistia ja tulkitsijoiden omia merkityssisältöjä. Niiden voima perustuu ihmisen ydinolemukseen: jokainen syntyy lapseksi, eikä lapseksi voi tulla ilman vanhempia ja edeltäviä sukupolvia.

Vuonna 2015 eduskuntaan valittujen kansanedustajien joukossa on useita helluntailaisia. Sata vuotta sitten helluntailiikkeessä pidätyttiin kaikesta puoluepoliittisesta vaikuttamisesta. Miten näin radikaali muutos konservatiivisessa liikkeessä on tapahtunut?

Onko yhteiskuntamme pyhä? — teologian opiskelijoiden ajatuksia Suomesta pyhänä isänmaana.

Suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa viitataan usein luterilaiseen yhtenäiskulttuuriin, jonka ajatellaan kadonneen monikulttuurisuuden ja moniarvoisuuden tieltä. Puhujasta riippuen mennyt yhtenäiskulttuuri nähdään joko kadotettuna onnelana tai menneen talven lumena, jota on turha haikailla.

Puolangan sankaripatsaassa on Johanneksen evankeliumin sanat: ”Hän antaa henkensä ystävänsä edestä.” (Joh. 15:13). Onko Raamattu asetettu sankaripatsaassa sodan palvelukseen vastoin sen sanomaa? Kyllä ja ei.