Tarvitseeko Koraani sunnaa vai sunna Koraania?

”Joka tottelee lähettilästä, tottelee Jumalaa.” Mutta miten lähettilästä totellaan? Mistä muslimi voi tietää, mitä lähettiläs ja Jumala hänestä haluaa? Löytyykö vastaus Koraanista, sunnasta vai haditheista?

Suuri enemmistö muslimioppineista pitää islamin tärkeimpinä lähteinä Koraania ja profeetta Muhammadin sunnaa. Muhammad itse sanoi jäähyväissaarnassaan, perjantaina dhu al-hijja -kuun yhdeksäntenä päivänä vuonna 10 AH (632 jaa.) näin: “Olen jättänyt teille kaksi asiaa, joita seuraamalla ette kulje harhaan: Jumalan kirjan ja Hänen profeettansa sunnan”.

Hadithit ovat muslimeille ainoa tapa saada tietoa Profeetan sunnasta, siitä mitä hän sanoi ja teki, minkä hän hyväksyi, mitä määräsi ja minkä kielsi. Hadith-tekstit ovat olleet keskeisessä asemassa siinä, minkälaiseksi islam on muotoutunut kaikissa eri muodoissaan. Koraania on tulkittu hadith-kirjallisuuden avulla, ja kriittisten äänien mukaan tämä on rajoittanut tekstin ymmärtämistä ja estänyt modernien tulkintojen syntymisen.

Hadith-kirjallisuus syntyy vastustuksesta huolimatta

Koraania pidetään suoraan Jumalalta tulleena pyhänä, muuttumattomana tekstinä, mutta hadith-tekstit ja niistä muodostuva sunna ovat alun perin suullisena perimätietona säilyneitä kertomuksia profeetta Muhammadin ja jossain määrin myös hänen seuraajiensa elämästä. Muhammadin eläessä nuoren muslimiyhteisön oli mahdollista kääntyä hänen puoleensa, jos oikeissa käytännöissä tai ratkaisuissa oli epäselvyyttä. Muhammadin kuoleman jälkeen hänen läheisensä – sunnalaisen perinteen mukaan ensimmäiset kalifit Abu Bakr, Umar, Uthman ja Ali, sekä Profeetan vaimo Aisha ja šiialaisen tradition mukaan erityisesti hänen tyttärensä Fatima, Ali ja näiden pojat Hasan ja Husain – olivat tärkeitä tiedon lähteitä.

Hadithit säilyivät aluksi suullisena perimätietona, ja niiden kirjaamista vastustettiin. Etenkin toinen kalifi Umar ibn al-Khattab oli sitä mieltä, että vain Koraani ansaitsi tulla kirjoitettuun muotoon. Umarin lisänimi al-Faruq – se joka erottaa totuuden valheesta – perustuu Umarin kiihkeään haluun suojella Jumalan ilmoitusta. Umar vastusti Profeetan sanojen kirjaamista, sillä hän halusi, ettei mikään voisi tulla rinnastetuksi Koraanin ilmoitukseen.

Kun islamin oppi alkoi levitä yhä laajemmalle alueelle, tuli yhä tärkeämmäksi saada ohjeita siitä, miten Koraanin sanomaa pitäisi tulkita ja miten muslimien pitäisi käytännön elämässä toimia.

Kun islamin oppi alkoi levitä yhä laajemmalle alueelle, tuli yhä tärkeämmäksi saada ohjeita siitä, miten Koraanin sanomaa pitäisi tulkita ja miten muslimien pitäisi käytännön elämässä toimia. Arabien valloitussodissa kuoli paljon perimätiedon säilyttäjiä, ja pelko sen katoamisesta oli todellinen. Kertomuksia Profeetan sanoista ja teoista alettiin kirjata ylös.

Kirjoitettuja hadith-kokelmia on säilynyt toisen islamilaisen vuosisadan loppupuolelta ja kolmannen vuosisadan alkupuolelta. Yksi varhaisimmista hadithien muistiinmerkitsijöistä ja kokoajista oli Ibn Ishaq (k. 767), jonka muistiinpanojen pohjalta Ibn Hišam (k. 933) kirjoitti Muhammadin elämäkerran, Sirat rasul allahin. Ensimmäinen varsinainen säilynyt hadith-kokoelma on Malik ibn Anasin (k. 795) al-Muwatta.

Sunna ja hadith ohjaavat Koraanin tulkintaa ja lain kehitystä

Islamilaisen teologian muotoutuessa haditheja vastustettiin kahdesta eri näkökulmasta. Toisaalta niitä vastustettiin kokonaisuudessaan lähteenä, joka voisi kilpailla Koraanin auktoriteetin kanssa; toisaalta vastustettiin sellaisia haditheja, jotka olivat ristiriitaisia joko keskenään tai Koraanin tekstin kanssa tai olivat sisällöltään arveluttavia.

Yksi islamin historian tärkeimmistä juristi-teologeista, Muhammad ibn Idris al-Šafici (k. 820), käsittelee molempia näkökulmia teoksissaan al-Risala ja Kitab jimac al-cilm. Al-Risalassa hän argumentoi, että Muhammadin sunna on talletettu hadith-teksteihin, ja että Koraanin kehotus totella Profeettaa tekee Muhammadin sunnasta lain lähteen. Vasta al-Šafici vahvisti ajatuksen siitä, että nimenomaan hadithit ovat sunnan lähde ja sunnalla, sellaisena kuin se esitetään hadith-teksteissä, on rooli Koraanin ilmoituksen selittämisessä ja täydentämisessä.

Kitab jimac al-cilm koostuu vuoropuhelusta al-Šaficin ja useiden nimeämättömien hadithien auktoriteetin vastustajien kanssa. Al-Šafici argumentoi, että uskovien täytyy totella Profeettaa, ja Profeetan totteleminen edellyttää kaikkien luotettavista lähteistä tulevien hadithien hyväksymistä, koska hadithit ovat ainoa tapa tuntea Profeetan sunna.

Al-Šafici kehitti ajatuksen ilmoituksen kaksinaisuudesta. Hänen mukaansa Jumala on lähettänyt pakanoille lähettilään lukemaan heille Hänen merkkejään, puhdistamaan heidät ja opettamaan heille Kirjan ja viisauden. Kirja on Jumalan Kirja ja viisaus Jumalan lähettilään sunna. Jumala on asettanut osan määräyksistään Kirjassaan ja selittänyt ne Profeettansa kautta. Profeetan totteleminen on muslimeille pakollista, sillä joka tottelee lähettilästä, tottelee Jumalaa (4:80).

Al-Šafici kehitti ajatuksen ilmoituksen kaksinaisuudesta. Hänen mukaansa Jumala on lähettänyt pakanoille lähettilään lukemaan heille Hänen merkkejään, puhdistamaan heidät ja opettamaan heille Kirjan ja viisauden.

Al-Šafici kutsui hadithien auktoriteetin hylkääviä termillä ahl al-kalam. Ahl al-kalam voi tarkoittaa monia asioita, mutta al-Šaficin kielenkäytössä sillä viitattiin ryhmiin, jotka pitivät Koraania ainoana auktoriteettina ja hyväksyivät hadithit vain, jos ne sopivat yhteen Koraanin tekstin kanssa. Heidän mukaansa Koraani ei kaipaa lisäyksiä tai selityksiä. Jos Koraanissa ei ole jotain asiaa sanottu, Jumala on jättänyt sen tarkoituksella sanomatta ja säätämättä.

Myös 800-luvulla vaikuttaneiden muctaziliittien parissa vastustettiin haditheihin perustuvaa oppia. Muctaziliitit korostivat rationaaliseen teologiaan perustuvaa ajattelua, johon kaavamainen Profeetan mallin mukaan toimiminen ei soveltunut.

Al-Šaficin linja kuitenkin voitti, ja vähitellen Profeetan sunna ja hadith linkitettiin täydellisesti yhteen ja sunnaa alettiin pitää ilmestyksenä, joka on Koraanista erillinen, mutta rinnakkainen ja täydentävä, ja ajatus kaksinaisesta ilmoituksesta tuli hyväksytyksi.

800-luvulla haditheja alettiin koota systemaattisesti kokoelmiksi. Kun hadithien tarve kasvoi, niitä myös löydettiin, kuviteltiin tai suoranaisesti keksittiin yhä enemmän. Materiaalin kasvaessa ja monipuolistuessa haditheja alettiin arvioida ja ryhmitellä eri tavoin. 800-luvulla koottiin kuusi sunnalaisen islamin kanonisoitua hadith-kokoelmaa, joista al-Bukharin ja Muslimin kokoelmat ovat tärkeimmät ja arvostetuimmat. Niissä tekstit on järjestetty lainopillisiin kategorioihin ja näin haditheista tuli myös šarican lähde Koraanin rinnalle.

Šiialaisen islamin tärkeimmät hadith-kokoelmat koottiin 900-luvulta alkaen. Šiialaisuus on säilyttänyt joustavuutensa paremmin kuin sunnalaisuus, sillä sen piirissä imaamien merkitys uskonnon tulkinnassa on keskeinen.

Modernin ajan kritiikki nostaa päätään

Tärkeimpiä modernin ajan hadith-kriitikoita ovat pakistanilaissyntyinen Fazlur Rahman (k. 1988) ja syyrialainen Muhammad Shahrur (s. 1983). Rahman argumentoi, että Muhammad oli ensisijaisesti moraalin uudistaja, eikä hänen toimillaan ole lainopillista tai normatiivista merkitystä. Rahman erottaa sunnan ja hadithien käsitteet toisistaan. Sunna on hänen mukaansa eettinen koodisto, jonka tulkinta muuttuu ja kehittyy, ei hadith-kirjallisuuteen sidottu laki.

Shahrurin ajattelussa Profeetan esimerkki, joka oli aikaan sidottua, on eri asia kuin Jumalan totteleminen, joka on ikuista.

Shahrurin mukaan haditheihin perustuvasta sunnasta tehtiin lain lähde väärin perustein. Haditheihin sidottu tulkinta ei jättänyt sijaa innovatiiviselle ajattelulle tai reformille. Shahrurin ajattelussa Profeetan esimerkki, joka oli aikaan sidottua, on eri asia kuin Jumalan totteleminen, joka on ikuista.

Hadith-tekstien roolia kritisoivat oppineet pyrkivät edistämään dynaamista sunnan käsitettä, joka ei ole sidoksissa sunnalaiseen hadith-kirjallisuuteen. Näin islamin uudistaminen olisi joustavampaa. Äärimmäisintä suuntausta edustaa 1900-luvun alussa liberaalina islamin uudistusliikkeenä vaikuttanut ns. koranismi. Koranistien mukaan uskonnon lähteeksi kelpaa vain Koraani. Nykyään liikkeen kannattajia on lähinnä länsimaissa.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Clarke, P: The Shahrūr Phenomenon: A liberal Islamic Voice from Syria. Christian-Muslim Relations, 7:3, 1996, 337–341.

Duderija, A: The Relative Status of Hadith and sunna as Sources of Legal Authority vis-a-vis the Quran in Muslim Modernist Thought. In Duderija A (ed.) The Sunna and its Status in Islamic Law: The Search for a

Sound Hadith. Islamic Law and Society, 24: 3, 2015. https://doi.org/10.1057/9781137369925_11

Saeed, A: Fazlur Rahman: A Framework for Interpreting Ethico-Legal Content of the Quran. In S. Taji-Farouki (ed.) Modern Muslim Intellectuals and the Quran, Oxford University Press, 2005, 37-67.