Muutu tai kuole – ihmiskunta ekokatastrofin äärellä

J. Donald Hughes, Maailman ympäristöhistoria. Tampere: Vastapaino. 2008. 444 s. suom. Jyrki Vainonen.

Ensimmäinen suomeksi julkaistu globaalin ympäristöhistorian esitys

Maailman ympäristöhistoria on ensimmäinen suomeksi julkaistu globaalin ympäristöhistorian kokonaisesitys. Kirjassa edetään historiasta nykypäivään. Kirja koostuu yhdeksästä luvusta ja loppuyhteenvedosta. Jokainen luku keskittyy yhteen tärkeään aikakauteen ihmiskunnan historiassa ja sisältää kolme tapaustutkimusta.

Ympäristöhistoria on ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta menneisyydessä tutkiva historiantutkimuksen suuntaus. Sen tavoitteena on selvittää, miksi, miten ja millaisin seurauksin ihmiset kautta aikojen ovat hyödyntäneet ja muokanneet ympäristöään. Tällaisella tutkimuksella on paljon annettavaa ekologisesti kestävämmän yhteiskunnan luomisessa. Mikä olisi sen tärkeämpää ja akuutimpaa nykymaailmassa? Hughes korostaa räjähdysmäisen väestönkasvun tuhoisuutta – aihe, josta mielestäni myöskään ei tarpeeksi keskustella.

Ympäristöhistoria tunnustaa sen biologisen tosiasian, että ihmiset ovat riippuvaisia luonnosta ja alisteisia ekologisille periaatteille. Ympäristöongelmien vakavuutta ja laajuutta ei voi kieltää; ihmiskunnan tavoitteena kun näyttää jo pitkään olleen saavuttaa rajaton kasvu rajallisessa tilassa.

Olipa kerran aika, jolloin lajit ja luonnonvoimat olivat tasapainossa

Hughes kuvaa maapalloa ennen ihmislajin syntyä – rikkaan monimuotoisuuden aikaa, jolloin vallitsi tasapaino eri lajien ja luonnonvoimien välillä. Nyt maapallolta ei enää löydy paikkaa, johon ihminen ei olisi toimillaan vaikuttanut. Yksi ihmisen suurimmista virheistä on ollut mieltää olevansa olemassa ilman kosketusta muihin elämänmuotoihin. Ihminen tarvitsee toisia elollisia olentoja yhtä paljon kuin toisia ihmisiä. Ekosysteemi ei kestä, jos yksi laji pyrkii pitkän aikaa hamuamaan itselleen yksinoikeuden ekosysteemin energiavirtoihin samalla kun se kasvattaa lukuaan rajoituksetta.

Ihmisen asenteissa ja toiminnan vaikutuksissa luontoa kohtaan tapahtui muutos antiikin ajan myöhäisvaiheessa. Syinä vaikutusten lisääntymiseen oli jatkuva väkimäärän kasvu ja suurten valtakuntien synty. Monet suuret uskonnolliset järjestelmät, esimerkiksi hindulaisuus, buddhalaisuus, kristinusko ja islam, muovasivat ihmisten käsitystä luonnosta. Korruptio kukoisti ja taloudelliset voimat olivat vahvat. Hughes kiteyttää hyvin, että ”yksilöt ja yhteisöt valitsevat sen, mikä näyttää parhaiten palvelevan heidän lyhyen tähtäimen etujaan, eivät niinkään sitä, mikä olisi pitkän ajan kuluessa parasta maapallolle, yhteiskunnalle tai heille itselleen”.

Keskiajan lopulla ihminen oli levittäytynyt liki maapallon joka kolkkaan. Ihmisyhteisöjen suhde luontoon kuitenkin vaihteli suuresti eri puolilla maapalloa. Ajoittain ekosysteemeitä rasitettiin liikaa, ajoittain ne elpyivät ja kukoistivat. Manner-Euroopassa oli metsiä enää yksittäisinä laikkuina. Kiina ja osin myös Intia menettivät laajat metsäalueensa. Villieläinten hävittäminen jatkui.

Uudella ajalla (1492–1890) eurooppalaiset tutkimusmatkailijat, kauppiaat, valloittajat ja uudisasukkaat levittäytyivät lähes jokaiseen maailmankolkkaan. He muovasivat ekosysteemejä viemällä eläimiä ja kasveja uusille seuduille, kuluttamalla luonnonvaroja, kaatamalla metsiä, perustamalla siirtokuntia ja alistamalla alkuperäiskansoja, jotka olivat kehittäneet oman tapansa tekemisissä ympäristönsä kanssa. Biosfääri ja maapallon pinta muuttuivat nopeammin kuin minään aiempana ajanjaksona. Edellä kuvatun lisäksi yksi syy tähän oli myös maapallon väkiluvun räjähdysmäinen kasvu 1700–luvulta alkaen. Hughes kirjoittaa, että ”suhteessa vielä enemmän kasvoivat ihmisen luonnonvaroihin kohdistamat pyyteet, mistä muut elonkehän jäsenet joutuivat maksamaan kovan hinnan”.

Teollinen vallankumous kiihdytti ilman, veden ja maaperän saastumista

Teollinen vallankumous takasi eurooppalaisille sotilaallisen ja taloudellisen etulyöntiaseman. Se kiihdytti myös valtavasti ilman, veden ja maaperän saastumista. Liikkuminen nopeutui, kaupungit kasvoivat, saasteet lisääntyivät ja maisemaan jätettiin pysyviä jälkiä. Euroopan talous alkoi hallita suurinta osaa muusta maailmasta; maailmanlaajuiset markkinat syntyivät. Eurooppa ja muut teollistuneet alueet käyttivät ja kuluttivat muualla maailmassa sijaitsevien ekosysteemien materiaaleja ja pääomaa. Luonnontieteet ja teknologia loivat ihmiselle keinoja vaikuttaa luontoon entistäkin enemmän. Maanviljelys koneellistui, laajoja kastelujärjestelmiä rakennettiin ja keinolannoitteita tuotettiin. Ihmiset saivat aikaan prosessin, jossa muiden elämänmuotojen runsaus korvautui yhden lajin yksilörunsaudella.

1890–luvulta 1960–luvulle ihminen alkoi tuhlata luonnonvaroja ennennäkemättömästi. Väkiluku kaksinkertaistui yli 3 miljardiin. Maailmansodat olivat historian tuhoisimmat. Kaupunkien vaikutukset ulottuivat yhä laajemmalle, kun ne joutuivat hankkimaan ruokaa ja muita resursseja yhä kauempaa. Myös teknologia kiihdytti luonnonvarojen riistoa. Kivihiilen, maakaasun, öljyn ja teräksen tuotanto kasvoi huimasti. Metsiä hävitettiin eri puolilla maailmaa. Kasvien ja eläinten elinympäristöt köyhtyivät nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Meriä kohdeltiin lähes yhtä huonosti mm. saastuttamalla niitä jätteillä. Ilmansaasteet lisääntyivät ja maaperän eroosiosta tuli vakava ongelma.

Hughes korostaa ympäristövaikutusten kansainvälisyyttä; radioaktiiviset hiukkaset, klooriyhdisteet, kasvihuonekaasut, happosateet ja merten saasteet leviävät maailmanlaajuisesti ja vaikuttavat biosfääriin. 2000–luvulle tultaessa melkein jokainen ekosysteemi oli vaurioitunut tai vakavasti uhattuna. Suurten patojen rakentaminen jatkui, vaikka niillä on tuhoisia ympäristövaikutuksia. Liikakalastus on vakava ongelma. Metsiä muutetaan rahaksi lyhyen tähtäimen etujen toivossa. Teknologisen muutoksen vauhti on ollut huima ja muutoksen vaikutukset ympäristöön ovat lisääntyneet. Talouskasvua pidetään ylimpänä hyveenä. Hughes sanookin, että ”1900–luvun jälkimmäisellä puoliskolla ihmiset pelasivat ennennäkemätöntä uhkapeliä elämää ylläpitävien järjestelmien kanssa”.

Nykymenoon on mahdollista reagoida

Hughesin mukaan korkea teknologia, maailmanlaajuinen markkinatalous ja sen suhde luonnonvaroihin sekä biologisen monimuotoisuuden kaventuminen muokkaavat tulevaisuutta myönteiseen tai kielteiseen suuntaan. Sukupuuttoon kuolemisen vauhti on nykyisin 1000–10 000 kertaa nopeampi kuin luonnollinen lajien katoamisen tahti.

Mahdollisimman laaja biodiversiteetti auttaisi säilyttämään ekosysteemin tasapainon ja tuottavuuden sen reagoidessa kohtuulliseen stressiin. Hughes ennustaakin, että jos nykyisen teollisen aikakauden kulttuuriset asenteet eivät muutu ja väkiluku jatkaa kasvuaan, alkaneella vuosisadalla todennäköisesti koetaan ennennäkemätön henkiinjäämisen kriisi. ”Ihmiskunta joutuu muuttumaan nopeasti köyhtyvän biosfäärin vaikutusten takia.”

Hughesin mielestä modernista teollistuneesta maailmasta on vaikea löytää esimerkkejä kestävästä suhteesta ekosysteemiin. Ekologia on osoittanut, että kun yksi laji hallitsee ekosysteemiä, tuo systeemi on jo hajoamaisillaan, koska ylikansoitus johtaa tuhoon. Hughesin mielestä ihmisen ajattelu ja toiminta menneisyydessä eivät juuri näytä tarjoavan toivoa siitä, että lajimme ja maapallon elämän etu pääsisi voitolle yksisilmäisissä lyhyen aikavälin pyrkimyksissä. Toisaalta nykytilanteeseen on riittävästi mahdollisuuksia reagoida tehokkaasti, mutta se edellyttää ihmiskunnalta todella luovia ponnistuksia. Yleensä ajattelumme viitekehys on liian kapea. Ihmisen tulisi kaikissa toimissaan pohtia sitä, kuinka onnistua elämään tasapainossa ympäröivän ekosysteemin kanssa. On mietittävä, mikä hyödyttää elämää kokonaisuutena, ei vain omaa lajiamme.

Kirjoittaja Kristiina Tengvall on valtiotieteen maisteri ja työskentelee Muotoilun osaston amanuenssina taideteollisessa korkeakoulussa.