| Jarkko Vikman

Johdatus Apostolisten isien kirjoituksiin vie yli monen rajan


Apostolisten isien nimellä kulkeva varhaiskristillisten tekstien kokoelma käännettiin vastikään uudelleen. Nyt käännöksen seuraksi on julkaistu ensimmäinen suomenkielinen johdantoteos kokoelman teksteihin, joka samalla johdattaa varhaisten kristittyjen maailmaan laajemminkin.

Taakse ovat jääneet ajat, jolloin raamatuntutkijat saattoivat työskennellä vain Vanhan tai Uuden testamentin tekstien parissa, ja jättää muun ajanlaskun taitteen kirjallisuuden muiden tutkijoiden huoleksi. Tämä näkyy myös tuoreessa teoksessa Johdatus Apostolisten isien kirjoituksiin (toim. Niko Huttunen ja Ulla Tervahauta, Helsinki: STKS & SES 2021), jonka kirjoittajakunta koostuu systemaattisen teologian, patristiikan ja eksegetiikan alan tutkijoista. Teoksen kustantajat Suomalainen teologinen kirjallisuusseura ja Suomen eksegeettinen seura ovat omalla esimerkillään näyttäneet, kuinka varhaisen kristinuskon tutkimus voi hyötyä perinteiset raja-aidat ylittävästä yhteistyöstä.

Teoksen kustantajat Suomalainen teologinen kirjallisuusseura ja Suomen eksegeettinen seura ovat omalla esimerkillään näyttäneet, kuinka varhaisen kristinuskon tutkimus voi hyötyä perinteiset raja-aidat ylittävästä yhteistyöstä.

Teos toimii apuna Apostolisten isien vuonna 2020 ilmestyneen käännöksen lukijalle. Samalla se auttaa itsenäisenäkin teoksena ymmärtämään ajanlaskumme toisen ja kolmannen vuosisadan varhaiskristillisyyttä. Se johdattaa paitsi kokoelman yksittäisten tekstien syntyhistoriaan ja niiden sosiaaliseen maailmaan, myös ymmärtämään Apostolisina isinä tuntemamme tekstikokoelman itsensä historiaa.

Matti Myllykosken artikkeli Apostoliset isät: Nimen ja kokoelman synty kuvaa, kuinka monenlaisten tekstien arvovaltaa on historian saatossa perusteltu apostoleilta periytyvällä arvovallalla. Tuntemamme kokoelma onkin rajattu muotoonsa vasta 1600-luvulla. Monet kirkkopoliittiset kiistat esimerkiksi kirkollisesta johtajuudesta ovat historian saatossa vaikuttaneet kokoelman nykyisen muodon vakiintumiseen. Johdannossaan toimittajat Niko Huttunen ja Ulla Tervahauta puolestaan avaavat kokoelman suomennoksien historiaa. Uuden käännöksen laatimisen yhteydessä tutkijat löysivät jo lähes unholaan painuneen varhaisimman suomenkielisen käännöksen vuodelta 1902. Sen kääntäjän Vera Ostroumovan (s. 1877) henkilöhahmosta ja vaiherikkaasta elämäntarinasta rakentuu kiehtova vastine muutoin muinaisten miesten arvovallalle nojautuville Apostolisten isien teksteille.

Perinteisissä historialliskriittisen tutkimuksen kysymyksissä teos tarjoaa ytimekkään ja ajantasaisen esityksen kunkin kokoelmaan kuuluvan kirjoituksen nykytutkimukseen. Esimerkiksi Niko Huttusen artikkelissa pohditaan, kirjoittiko Ignatios Antiokialainen todella kirjeensä 100-luvun alkupuolella, vai tulisiko niitä pitää myöhäisempänä kirjallisina fiktioina. Katja Kujanpään artikkeli Toisesta Clemensin kirjeestä analysoi, miksi Clemens Roomalaisen nimiin alettiin vähitellen liittää yhä enemmän ja enemmän kirjoituksia, vaikka edes Ensimmäinen Clemensin kirje ei väitä olevansa kyseisen piispan kirjoittama. Susanna Asikaisen johdatus tekstiin Polykarpoksen marttyyrikuolema puolestaan ottaa kantaa äskettäin tutkimuksessa esitettyyn ehdotukseen sijoittaa kyseinen teksti vasta ajanlaskumme neljännelle vuosisadalle.

Tekstien syntyhistorian lisäksi johdantoteos valottaa teksteissä esiintyviä ilmiöitä sekä niiden ajanhistoriallista taustaa. Erityisen valaisevia ovat teoksen loppupuolen temaattiset artikkelit erinäisistä teologisestikin relevanteista kysymyksistä. Esimerkiksi Raimo Hakola analysoi artikkelissaan Apostolisten isien suhdetta juutalaisuuteen. Serafim Seppälän artikkeli osoittaa, kuinka apostolisen isän henkilöhahmo ja hänen elämäänsä liitetyt reliikit saattoivat olla hänen kirjoituksiaan tärkeämpiä niin varhaisille kristityille kuin nykyajan ortodoksiselle kirkollekin.

Susanna Asikainen puolestaan kuvaa, kuinka teksteissä kuvattujen marttyyrien järkähtämätön toiminta kuoleman uhatessa nivoutui aikalaiskäsityksiin ihanteellisesta maskuliinisesta käytöksestä. Monia varhaisen kristinuskon ymmärtämisen kannalta tärkeitä teemoja käsitellään myös kunkin yksittäisen tekstin johdantoartikkeleissa: esimerkiksi edellä mainittu artikkeli Toisesta Clemensin kirjeestä valottaa myös, miksi vahvasti luterilainen esiymmärrys armosta tekojen vastakohtana voi vaikeuttaa pyrkimyksiämme ymmärtää ajanlaskun taitteen kirjoittajien käsityksiä pelastuksen lahjasta.

Artikkelien kokonaisuus kutsuu ymmärtämään varhaista kristinuskoa osana kreikkalais-roomalaista maailmaa, jossa erilaiset kultilliset toimijat kilpailivat arvovallasta. Tämä näkyy niin kokoelman tekstien halussa tehdä pesäeroa juutalaisiin käytäntöihin kuin myös tarpeena määritellä yhteisöjen rajoja muuhun ympäröivään yhteiskuntaan.

Apostolisten isien tekstit, joilla kirjoittajat halusivat johtoasemaansa pönkittää, sisältävät monissa kohdin ilkeitä sanoja ja toisin ajattelevien pilkkaa. Tämä voi tuntua nykylukijasta vieraalta.

Samoin Apostolisten isien tekstien kiinnostus seurakunnan johtajuuteen tulee ymmärrettävämmäksi tämän johdantoteoksen lukeneelle: Kokoelman kirjoitusaikana kristinusko ei ollut niin selvärajainen, vainottu ja muista erottautuva yhteisö kuin miten sen olemme saattaneet tottua mieltämään. Jeesus-liikkeen johtohahmoilla ei juuri ollut ympärillään valmiita rakenteita, joilla asemaansa tukea. Tekstit pyrkivätkin synnyttämään ja lujittamaan ihanteita johtajuudesta, joita auktoriteeteiksi pyrkivät saattoivat hyödyntää valtaansa lujittaessaan.

Apostolisten isien tekstit, joilla kirjoittajat halusivat johtoasemaansa pönkittää, sisältävät monissa kohdin ilkeitä sanoja ja toisin ajattelevien pilkkaa. Tämä voi tuntua nykylukijasta vieraalta. Samalla varhaisten kristittyjen johtajien välinen kilpailu synnytti myös oivaltavan innovaation: kertomuksen katkeamattomasta apostolisesta perinteestä. Auktoriteetiksi mielivän oli jatkossa liityttävä tähän perinteen ketjuun ollakseen uskottava johtaja. Kertomukseen katkeamattomasta apostolisuudesta ovat luottaneet monet heistäkin, jotka 1600-luvulla päättivät laittaa niin sanotut Apostolisten isien tekstit samojen kansien väliin.

Jarkko Vikman
TM, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto