| Mulki Al-Sharmani (englannin kielestä kääntänyt Teemu Pauha) |

Almujen antaminen islamissa

al sharmani

Muslimin eettisen minuuden puhdistaminen ja kehittäminen (tazkiyat al nafs)¹ on islamilaisen opin mukaan jatkuva prosessi, jossa on kaksi toisiinsa kietoutunutta ulottuvuutta. Ensimmäinen ulottuvuus liittyy suhteeseen Jumalaan, Pyhään Luojaan, ja se perustuu Jumalan muistamiseen (dhikr)² omassa elämässä. Toinen ulottuvuus perustuu hyville ja kauniille teoille (ihsān) muita kohtaan tässä maailmassa. Almujen antaminen on olennaista sekä dhikrin että ihsānin kannalta. Tämä artikkeli kuvaa kahta islamilaista almujen antamisen tapaa: vapaaehtoista (sadaqah) ja pakollista (zakāt). Esittelen ensin molemmat tavat, minkä jälkeen selvitän niiden hengellistä ja yhteisöllistä merkitystä. 

Sadaqah

Sadaqah tarkoittaa vapaaehtoisia almuja, joita voidaan antaa eri muodoissa: rahana, ruokana, työvoimana ja niin edelleen. Myös ystävällinen sana tai hymy hyvän tahdon eleenä on Profeetta Muhammadin (rauha hänelle) perimätiedon mukaan sadaqahia. Koraani kehottaakin toistuvasti uskovaisia antamaan sadaqahia. Sadaqahia kannustetaan antamaan osoituksena Jumalan muistamisesta, hyvityksenä pakollisiin uskonnollisiin rituaaleihin (kuten paastoon) liittyvistä rikkeistä ja laiminlyönneistä tai kiitollisuuden ja pohdiskelun osoituksena elämän tärkeissä käännekohdissa, kuten häiden, lapsen syntymän, sairauden tai kuoleman yhteydessä. Ei ole rajoitettu, kenelle sadaqahia tulisi antaa, mutta sitä kannustetaan antamaan etenkin tukea eniten tarvitseville. Tärkeintä on silti antajan oma aikomus, sillä Koraani varoittaa antamasta sadaqahia pöyhkeily- tai leveilytarkoituksessa. Koraanissa³  sanotaankin: ”Te, jotka uskotte, älkää tehkö tyhjäksi almujanne vaatimalla vastapalveluksia ja aiheuttamalla vahinkoa [köyhien tunteille], niin kuin se, joka antaa omaisuuttaan ihmisten nähden, mutta ei usko Jumalaan eikä viimeiseen päivään. Hän on kuin kallio, jonka päällä on hieman multaa: kun rankkasade osuu siihen, multa huuhtoutuu pois ja kallio jää paljaaksi. Hän ei hyödy [hyvistä] teoistaan. Jumala ei johdata uskottomia.” (Koraani, al-Baqhara, 2:264.) On huomionarvoista, että arabian kielen sana sadaqah on itse asiassa sukua vilpittömyyttä tarkoittavalle sanalle sidq.

Zakāt

Zakāt, pakollinen almujen anto, on kolmas islamin viidestä pilarista. (Nämä viisi pilaria ovat Jumalan ykseyden tunnustaminen ja Profeetta Muhammadin tunnustaminen hänen lähettilääkseen, viisi päivittäistä rukousta, pakollinen almujen anto, paasto ja pyhiinvaelluksen suorittaminen.) Sana zakāt on johdettu puhdistamista tarkoittavasta juuresta, minkä voi nähdä viittaavan siihen, että zakāt on ihmistä itseään ja hänen omaisuuttaan puhdistava teko.

Zakāt on jokaisen aikuisen, vapaan ja mieleltään terveen muslimin velvollisuus, jos hän täyttää uskonnollisissa säädöksissä asetetut kriteerit. Muslimin tulee antaa zakātia siitä omaisuudesta, joka yhden kuuvuoden jälkeen ylittää tietyn, nisābina tunnetun rajan. Tämä omaisuus voi olla palkkatuloa, säästöjä tai liikevoittoa, mutta sen ei tulisi olla lainaa keneltäkään. Omaisuus voi olla myös kultaa tai hopeaa, satoa tai karjaa. Nisābin on laskettu olevan 85 grammaa kultaa, 600 grammaa hopeaa tai näitä vastaava määrä vuosituloja. Viimeisin tarkoittaa 2,5 prosentin osuutta vuotuisista bruttopalkoista ja säästöistä (tai tätäkin korkeampaa prosenttiosuutta liikevoitoista).

Zakātin velvoite perustuu Koraanin 9. luvun (al-Tawba) 60. jakeeseen. Jae nimeää kahdeksan zakātin saajien ryhmää: 1) köyhät (ne, joilla ei ole riittävää toimeentuloa); 2) vähäosaiset (ne, joilla ei ole minkäänlaista toimeentuloa); 3) zakātin keräämisestä ja jakamisesta huolehtivat viranomaiset; 4) uudet käännynnäiset, jotka ovat tuen tarpeessa ja vahvistamassa sitoutumistaan islamin uskoon; 5) ne, jotka pyrkivät eroon orjuudesta; 6) ylivelkaantuneet; 7) Jumalan tiellä kilvoittelevat ja 8) matkalaiset.

On tulkittu, että zakātista vastaavat viranomaiset luetaan Koraanissa zakātin saajien joukkoon, jotta heidän vaivannäkönsä saisi tunnustusta ja jotta he eivät joutuisi kiusaukseen kerätä enemmän varoja kuin on tarpeen. Vallitsevan tulkinnan mukaan seitsemänteen vastaanottajien joukkoon (Jumalan tiellä kilvoitteleviin) kuuluvat ne, jotka taistelevat puolustaakseen ja suojellakseen islamia. On kuitenkin myös (niin vanhoja kuin uusia) vaihtoehtoisia tulkintoja, jotka laajentavat joukkoa niin, että se pitää sisällään Jumalan palvelemista sekä yhteisöjen hyväksi tehtyjä toimia kuten siltojen, koulujen ja sairaaloiden rakentamista, köyhien toimeentuloa tukevia hankkeita ja niin edelleen. Eräät nykyajan oppineet ovat lisäksi katsoneet, että orjuudesta vapautusta etsivien joukkoon voidaan lukea ne, jotka pyrkivät eroon vieraista miehittäjistä.

On myös oppineita, jotka ovat rajanneet viidennen ryhmän – uusien käännynnäisten – koskemaan vain joitakin Profeetan ajan uusia käännynnäisiä, joita tuettiin zakāt-varoin, jotta heidän siteensä uuteen uskoon vahvistuisi. Tätä joukkoa kutsutaan itse asiassa Koraanin aiemmin mainitussa jakeessa heiksi, ”joiden mieli on saatava taipumaan islamille suosiolliseksi”. Kyseiset oppineet lainaavat historiallisia selontekoja, joiden mukaan toinen kalifi, Umar Ibn al- Khattab, lopetti zakātin maksamisen joillekin oman aikansa uusille käännynnäisille, koska sille ei enää ollut tarvetta uuden uskonnon vakiinnutettua asemansa. On kuitenkin esitetty vastaväite, että Koraanin zakātia koskevan jakeen määräyksiä ei tule kumota, vaan niitä tulisi ennemminkin tulkita uudelleen uusissa olosuhteissa. Täten eräät nykypäivän oppineet ovat sitä mieltä, että viidenteen zakātin saajien joukkoon voidaan yhä lukea uudet käännynnäiset tai sellaiset ei-muslimit, jotka ovat puutteenalaisia tai joiden kanssa muslimit pyrkivät solmimaan tai ylläpitämään yhteistyösuhteita.

Lopuksi, kahdeksannella zakātin saajien joukolla, matkalaisilla, tarkoitetaan niitä, jotka syystä tai toisesta lähtevät pitkälle matkalle (etsimään tietoa, työskentelemään tai pakoon vaaraa ja vainoa) ja joilla ei ole käytössään taloudellisia varoja.  

Zakātia ei tarvitse maksaa vuosittain jokaiselle näistä kahdeksasta joukosta: asiaa tulee harkita tilanteen, avuntarpeen ajankohtaisuuden ja käytettävissä olevien varojen mukaan. Zakāt on muslimin velvollisuus yksilötasolla, mutta edellä mainittua Koraanin jaetta voidaan tulkita niin, että varojen keräämisestä ja jakamisesta ovat vastuussa vallanpitäjät ja valtiot. Näin myös toimittiin islamin alkuaikojen muslimiyhteisöissä. Zakātista vastaavien viranomaisten lukeminen almujen saajien joukkoon saattaa myös tukea tätä tulkintaa. Valtionhallinto ei kuitenkaan valvo zakātin maksamista monissa nykypäivän muslimienemmistöisissä maissa.

Varallisuudesta maksettavan zakātin lisäksi on olemassa myös toinen zakātin laji. Se maksetaan paastokuukausi Ramadanin päätteeksi. Tätä zakātin lajia kutsutaan nimellä zakāt al-fitr, ja se tulee antaa ennen Eid-rukousta.4 Tämä zakāt koostuu kahdesta kilogrammasta peruselintarvikkeita tai sitä vastaavasta rahasummasta, jotka jaetaan apua tarvitseville. Zakāt al-fitrin maksaminen on jokaisen muslimin velvollisuus – olipa hän sitten aikuinen tai lapsi, nainen tai mies. Huoltajien tulee maksaa tämä zakāt myös lastensa tai huollettaviensa puolesta.

Hengellinen ja sosiaalinen merkitys

Almujen antamisella on suuri hengellinen ja sosiaalinen merkitys. Koraani muistuttaa uskovia toistuvasti siitä, että almuja antamalla puhdistetaan sielua ja osoitetaan kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Tämä on kiteytetty Profeetalle osoitetussa jakeessa: ”Ota almuja heidän omaisuudestaan – voit puhdistaa ja pyhittää heidät sillä[.]” (Koraani, al-Tawba, 9:103).

Almujen antamisen myötä ihminen vapautuu ahneudestaan ja taipumuksestaan kiintyä vääriin asioihin. Almujen antaminen ei puhdista ainoastaan antajan sielua vaan myös tämän varallisuuden, sillä almut muistuttavat antajaansa siitä, että Jumala on uskonut varallisuuden hänen haltuunsa. Siksi myös muilla ihmisillä on oikeus almujen antajan varallisuuteen tarpeen niin vaatiessa. Juuri tähän perustuukin almujen antamisen tärkeä rooli sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiskeinona. Zakātin saajia koskevat säädökset kuvaavat esimerkiksi sellaista sosiaaliturvajärjestelmää, jossa varallisuus jaetaan tasapuolisesti ja jonka tarkoituksena on luoda harmonisiin ja vastavuoroisiin ihmissuhteisiin perustuvia yhteisöjä. Tästä syystä olisi virheellistä ajatella almujen antamista islamissa ainoastaan yhtenä hyväntekeväisyyden muotona.

Yhteenvetona todettakoon, että almujen antaminen on uskonnollinen käytäntö, joka on keskeinen osa muslimin pyrkimystä lähestyä Jumalaa sekä pystysyyntaisesti – ylläpitämällä muistamiseen (dhikr) perustuvaa Jumala-suhdetta – että vaakasuuntaisesti – ylläpitämällä hyvän ja kauniin jakamiseen (ihsān) perustuvia ihmissuhteita. Niitä onnekkaita, jotka tunnistavat tämän polun, pitävät sen mielessään ja etsivät sitä, kuvataan Koraanissa seuraavasti: ”Niitä, jotka kuluttavat omaisuuttaan päivin ja öin, salassa ja julkisesti, odottaa palkkio heidän Herransa luona, eikä heidän tarvitse pelätä eikä tulla onnettomiksi” (Koraani, al-Baqhara, 2:274).

* Alkuperäinen englanninkielinen artikkeli: Almsgiving in Islam löytyy kokonaisuudessaan sivun lopusta

¹ Tazkiyat al nafs käännetään usein ”sielun puhdistamiseksi”. Käsitteellä on keskeinen asema etenkin suufilaisuudessa, missä sillä viitataan sielun vapauttamiseen alhaisista haluista ja taivuttamiseen kohti Jumalaa. Nafsista: ks. esim. Hämeen-Anttila, Jaakko. Jumalasta juopuneet: islamin mystiikan käsikirja. Helsinki: Basam Books, 2002. (Suom. huom.)

² Arabian sana dhikr merkitsee sananmukaisesti muistamista tai mainitsemista. Myös dhikrillä on erityisen tärkeä rooli suufilaisuudessa, missä sillä tarkoitetaan Jumalan nimen tai muiden rukouskaavojen toistamista joko ääneen tai hiljaa mielessä. Dhikristä: ks. esim. Hämeen-Anttila, Jaakko. Jumalasta juopuneet: islamin mystiikan käsikirja. Helsinki: Basam Books, 2002. (Suom. huom.)

³ Koraani-lainaukset noudattavat Jaakko Hämeen-Anttilan suomennosta vuodelta 1995. (Suom. huom.)

4 ”Eid” viittaa tässä Eid al-Fitr -juhlaan, jota vietetään vuosittain paastokuukausi Ramadanin päätteeksi. Juhla alkaa yhteisrukouksella joko moskeijassa tai muussa riittävän suuressa tilassa. Suomessa Eid-rukouksia on pidetty esimerkiksi puistoissa ja palloiluhalleissa. (Suom. huom.)


Kirjoittaja: Mulki Al-Sharmani, akatemiatutkija, teologinen tiedekunta, uskontotiede

Englannin kielestä kääntänyt: Teemu Pauha, uskontotieteen tohtorikoulutettava

Kirjallisuus ja viitteet:

Abdullah, Muhammad & Suhaib, Abdul Quddus: The Impact of Zakat on Social Life of Muslim Society. Pakistan Journal of Islamic Research, 8, 2011: 85-91

Atia, Mona: Islamic Approaches to Development: A Case Study of Zakat, Sadaqa, and Qard al Hassan in Contemporary Egypt. A paper presented at 8th International Conference on Islamic Economies and Finance, Center for Islamic Economics and Finance, Qatar Faculty of Islamic Studies, 2011.

Dhar, Pranam: Zakat as a Measure of Social Justice in Islamic Finance: An Accountant’s Overview. Journal of Emerging Economies and Islamic Research, 1, 1, 2013: 1-11

Hasan, Samiul: Sadaqa. International Encyclopedia of Civil Society, 2010: 1337-134

al-Qaradawi, Yusuf.  A Comparative Study of Zakah: Regulations and Philosophy in the Light of Qur’an and Sunnah.  Käänt. Monzer Kahf.  Jeddah: Scientific Publishing Center, King Abdulaziz University, 2009

al-Jaziri, ‘Abd al-Rahman. (i.a).  Al-Fiqh ala al-Madhahib al Arba ´áh (Islamic Jurisprudence according to the Four Sunni Schools). Kairo: Al Maktabah al-Tijariyyah al Kubra.  5. painos. (Arabiankielinen julkaisu).

 

 

Almsgiving in Islam

In Islamic creed, the purification and cultivation of an ethical Muslim self (tazkiyat al nafs) takes place through a continuous process of two interconnected dimensions. One dimension involves a relationship with God, the Divine Creator, founded on lived remembrance (dhikr). The other dimension entails doing the good and beautiful (ihsān) in relation with others on this earth. Almsgiving is integral to both living in dhikr of God and doing ihsān towards others. This short piece will describe two types of almsgiving in Islam: one voluntary called sadaqah, and the other obligatory called zakat. First, I will describe each type. Then I will explain their spiritual and social significance.  

Sadaqah

Sadaqah is voluntary almsgiving which can take diverse forms: monetary, food, labor, etc. A kind word or a smile, intended as an act of benevolence, is also a sadaqah as affirmed in a saying by Prophet Muhammed peace be upon him. The Qur’an repeatedly instructs believers to give sadaqah. It is encouraged as an act of remembrance of God; to atone for a transgression or failing to do obligatory religious rituals (e.g. fasting); or as an act of gratitude and reflection at special junctures in a life cycle such as: weddings, the birth of a child, illness, or death.  There are no restrictions on who to give, but giving to those in need is highly encouraged. And what matters most is the intention of the giver, for the Qur’an warns against those who give with the intention of showing off.  The Qur’an says, “O you who have attained faith! Do not deprive your charitable deeds of all worth by stressing your own benevolence and hurting [the feelings of the needy], as does he who spends his wealth only to be seen and praised by men, and believes not in God and the Last Day: for his parable is that of a smooth rock with [a little] earth upon it – and then a rainstorm smites it and leaves it hard and bare. Such as these shall have no gain whatever from all their [good] works: for God does not guide people who refuse to acknowledge the truth” (Qur’an, al-Baqhara, 2:264).  In fact, it is telling that the Arabic word sadaqah is related to the word sidq, meaning sincerity. 

Zakāt

Zakāt, the obligatory almsgiving, is the third of the five pillars of Islam (the five pillars being: the proclamation that God is one and Prophet Muhammad is his messenger; the five daily prayers; obligatory almsgiving; fasting; and undertaking pilgrimage). The word, zakāt, is derived from a root form that means to purify, denoting that zakāt is an act of purification of the self and the wealth.  Zakāt is a religious obligation incumbent on every adult, sane, and free Muslim who meets the criteria set in the religious injunctions.  Zakāt is due if the wealth of a Muslim after a period of one lunar year, exceeds a certain amount known as nisāb. This wealth, which should not be owed to anyone, can be income from salary, savings, or business revenue. Or it can be gold and silver, or harvest/ livestock. The nisāb for gold and silver are calculated as 85 and 600 grams respectively, or their equivalent in value for annual income. The latter translates to 2.5% of the annual gross income from salary or savings (with higher percentages for business revenues).  The obligation of zakāt is based on verse 60 in chapter 9 (al-Tawba) of the Qur’an.  The verse specifies eight categories of zakāt recipients: the poor (those who do not have adequate means of income); the destitute (those who have no means of income); the administrators of zakāt funds; new converts to Islam who are in need of support and strengthening their commitment to the faith; those seeking freedom from slavery/bondage; overburdened debtors; those striving in the way of God; and the travelers. 

The Quranic rationale for including administrators of zakāt funds in recipient categories has been interpreted as being to recognize the administrators’ efforts and to protect them from the temptation to collect more than what is due.  The dominant interpretation of the seventh category of recipients (i.e. those striving in the way of God) has been that it refers to those fighting for the defense and protection of Islam. But there are also alternative interpretations (old and new) that widen this category to include diverse activities done in the service of God and which  benefit communities such as building bridges, schools, hospitals, income-generating projects for the poor, etc. In addition, the category of those seeking freedom from slavery has been understood by some scholars in modern times to include those seeking independence from foreign occupying forces. As for the fifth category, new converts to Islam, some scholars raised the question that this was only applicable to the Prophet’s time when some of the new converts then were given zakāt to support them and strengthen their ties to the new faith. This category in the Quranic verse, in fact, is tellingly called those whose ‘hearts are reconciled.’ These scholars cite historical accounts indicating that the second Caliph, Umar Ibn al- Khattab, suspended the dispensing of the zakāt to some of those new converts in his time, arguing that there was no longer need for it since the new religion had become well-established.  But the counter argument is that the Quranic verse on zakāt conveys injunctions that are not to be suspended but rather to be reinterpreted in new contexts.  Hence some modern scholars argue that this category can still apply nowadays to new converts or non-Muslims who are in need, or non-Muslims with whom Muslims are in/or seeking relationships of support and alliance. Lastly, the eighth category of recipients, the travelers, is meant to include those who embark on long travel for various reasons (seeking knowledge, work, and/or escaping danger and persecution) and who have lost or have no access to financial resources.

Not all eight categories of recipients have to receive zakāt every year, but this is to be worked out, depending on the context; the urgency of the needs; and the available funds.  Zakāt is an obligation on a Muslim as an individual, but the relevant Quranic verse can be read as suggesting that rulers/states are responsible for collecting and distributing the funds. And this was the case in Muslim communities in early Islamic eras. Perhaps the Quranic inclusion of the administrators of the zakāt in the recipient categories also supports this interpretation. But in many Muslim majority countries today, the payment of zakāt is not enforced by the state.

Apart from the zakāt on wealth, there is another type which is due at the end of Ramadan, the month of fasting.  It is called zakat al-fitr, which is due before the Eid prayer. This zakāt consists of 2 kilograms of staple food or its monetary equivalent, dispensed to those in need.  It is due of every Muslim (adult or child, woman or man). The zakat, due from children or dependents, is to be paid by their guardians.

Spiritual and Social Significance

Almsgiving has great spiritual and social significance. The Qur’an repeatedly reminds believers that it is an act of purification of the soul, and gratitude to God. This is encapsulated in the verse (addressed to the Prophet), “Of their wealth, take alms, so that thou might purify and sanctify them.”(Qur’an, al-Tawba, 9:103). That is, almsgiving cures the self from greed and frees it from false attachments. And it purifies not only the soul of the giver but also the wealth for it is a reminder to the giver that this wealth is a trust placed in her/his hand by God, and others in need have a claim to it. And herein lies the important role of almsgiving as a mechanism of realizing social justice. The rulings for zakāt recipients, for instance, depict a system of social welfare and equitable distribution of wealth, with the aim of creating communities based on harmonious and interdependent social relations. That is why it would be inaccurate to understand almsgiving in Islam as simply a form of charity.    

In conclusion, almsgiving is a religious practice that is a central part of a Muslim’s path to seek God through a vertical human-God relationship of remembrance  (dhikr), and a horizontal human-human relationship of sharing the good and beautiful (ihsān). And the felicitous who discern, remember, and seek this path are described in the Qur’an as, “those who (in charity) spend of their wealth by night and by day, in secret and in public, have their reward with their Lord: on them shall be no fear, nor shall they grieve” (Qu’ran, al-Baqhara, 2:274).

Text: Mulki Al-Sharmani, Ph.D, Academy of Finland Research Fellow

References:

Abdullah, Muhammad and Suhaib, Abdul Quddus.  “The Impact of Zakat on Social Life of Muslim Society.”  In: Pakistan Journal of Islamic Research, 8, 2011: 85-91

Attia, Mona. Islamic Approaches to Development: A Case Study of Zakat, Sadaqa, and Qard al Hassan in Contemporary Egypt.  A paper presented at 8th International Conference on Islamic Economies and Finance, Center for Islamic Economics and Finance, Qatar Faculty of Islamic Studies, 2011.

Dhar, Pranam. “Zakat as a Measure of Social Justice in Islamic Finance: An Accountant’s Overview.”  In: Journal of Emerging Economies and Islamic Research, 1, 1, 2013: 1-11

Hasan, Samiul. “Sadaqa” In: International Encyclopedia of Civil Society, 2010: 1337-134

al-Qaradawi, Yusuf.  A Comparative Study of Zakah: Regulations and Philosophy in the Light of Qur’an and Sunnah.  Translated by Monzer Kahf.  Jeddah: Scientific Publishing Center, King Abdulaziz University, 2009