Ei hyvää eikä pahaa. Buddhalaisuuden käsitys pahuudesta

Buddhalaisuudessa pahuus ei ole sen paremmin ihmisessä kuin maailmassa hänen ulkopuolellaan. Sen sijaan paha on seurausta vihan, ahneuden, takertumisen ja tietämättömyyden vallassa tehdyistä intentionaalista teoista.

Pahuuden juurisyy ei kiinnosta buddhalaista

Älä tee pahaa, viljele kaikkea hyvää, puhdista mieli – tämä on kaikkien buddhien opetus

Dhammapada, buddhalainen mietelausekokoelma

Historiallinen Shakyamuni Buddha ja buddhalaiset hänen jälkeensä tunnistavat pahuuden olemassaolon, ja buddhalainen oppi ja etiikka kehottavat välttämään pahoja tekoja ja tekemään hyvää. Kysymys pahuuden perimmäisestä syystä ja tarkoituksesta ei kuitenkaan ole buddhalaisessa opissa keskeinen filosofisen pohdinnan aihe. Toisin kuin yksijumalaisissa uskonnoissa buddhalaisuudessa ei ole käsitystä kaikkivoipaisesta luojajumalasta, joka voisi halutessaan poistaa pahuuden maailmasta. Koska tällaista käsitystä ei ole, ei buddhalaisuudessa ole myöskään esimerkiksi teodikean eli pahan ongelmaa ja siihen liittyvää pohdintaa siitä, miksi maailmassa on pahuutta kaikkivoivasta ja täydellisen hyvästä jumalasta huolimatta. Buddhalaisuus ei myöskään tunne ajatusta perisynnistä tai omaa käsitystä, jonka mukaan ihminen olisi olemukseltaan taipuvainen pahaan. 

Pahuuden perimmäisen syyn lisäksi Buddha kieltäytyi vastaamasta myös moniin muihin metafyysisiin eli olevaisen olemusta ja perussyitä pohtiviin ja ontologisiin eli olevaisen perimmäistä olemusta koskeviin kysymyksiin. Hänen mukaansa näiden kysymysten pohtiminen on turhaa buddhalaisen pelastusopin näkökulmasta. Toisin sanoen, metafyysiset pohdinnat eivät auta meitä vapautumaan kärsimyksestä ja heräämään tietämättömyyden unesta.

Tunnetun esimerkin mukaisesti Buddha vertaa metafyysisten kysymysten pohtimista myrkylliseen nuoleen, joka haavoittaa ihmistä. Hän kysyy, kieltäytyisikö haavoitettu henkilö hoidosta, kunnes hän saa tietää, kuka nuolen ampui, mistä ampuja on kotoisin, mistä materiaalista jousi on tehty, millaisia sulkia nuolessa on käytetty ja niin edelleen. Tietenkään ei. Siihen mennessä, kun kysymyksiin olisi saatu vastaus, haavoittunut olisi jo ehtinyt kuolla. Samaan tapaan kysymys pahuuden olemassaolon perimmäisestä syystä ei Buddhan mukaan ole olennainen. Sen sijaan tärkeää on kysyä, mitä meidän tulisi tehdäjuuri nyt pahuudelle ja siihen liittyvälle kärsimykselle.

Pahuus johtuu ahneudesta, vihasta ja vääristä olettamuksista

Huolimatta pahuuteen liittyvien pohdintojen toissijaisuudesta buddhalaisella pelastuksen tiellä, buddhalainenkaan ei voi sulkea silmiään pahuuden olemassaololta. Mistä pahuus sitten johtuu?

Buddhalainen Aggañña-sutta tarjoaa vastauksen pahuuden ongelmaan. Tekstissä Buddha opettaa, miten alun perin ei-materiaaliset ja ”itsevalaisevat” olennot söivät karkeaa maa-aineista, minkä jälkeen heistä kehittyi sukupuolisia olentoja seksuaalisine ja muine haluineen. Tämän ”lankeemuksen” seurauksena näihin olentoihin iski vähitellen myös ahneus, ja he alkoivat kerätä, varastoida ja käsitellä satoa, kun aiemmin he olivat hyödyntäneet yhteisiä viljelysmaita vain välittömän nälkänsä sammuttaakseen. Tästä seurasi peltoalueiden jako yksityisomistukseen, mistä taas aiheutui valehtelua, riitoja ja varkauksia. Lopulta ihmiset joutuivat valitsemaan itselleen hallitsijan viljelysmaita valvomaan ja riitojen ratkojaksi. Tästä saivat alkunsa eriytynyt työnjako ja kastit.

Sutta kuvaa, miten ihmiset alkoivat asuttaa maailmaa ja miten buddhalaisuuden kritisoima vedalainen yhteiskuntajärjestys syntyi. Sen tärkein sanoma kuitenkin on, että kaikki eriytyminen maailmassa – hyvän ja pahan kahtiajako mukaan lukien – johtuu kyltymättömästä haluamisestamme. Hyvä ja paha eivät ole synnynnäisiä, eivätkä ne ole jotain luonnostaan maailmassa olevaa vaan seurausta ihmisten ahneuden ja halun vallassa tekemistä intentionaalisista valinnoista ja teoista. Buddhalaisuudessa hyvään johtavat tarkoitukselliset teot ovat taitavia tekoja, kun taas intentionaaliset teot, jotka johtavat pahaan, ovat taitamattomia tekoja.

Pahuudella on buddhalaisuudessa kolme juurisyytä: ahneus, viha ja harhakuvitelmamme tai väärät luulomme asioiden tilasta. Kolmesta mielenmyrkystä kaksi ensimmäistä, ahneus ja viha, johtuvat perustavanlaatuisesta (väärästä) olettamuksestamme, jonka mukaan on olemassa pysyvä, muuttumaton ja itsenäinen ”minä”, ”itseys” tai ”ego”. Sen sijaan, jos ymmärtäisimme, ettei mikään – me “itse” mukaan lukien – ole olemassa itsenäisesti ja muuttumattomana, myös tarpeemme egolähtöiseen itsekkääseen, ahneutta ja vihaa tuottavaan toimintaan lakkaisi. Erityisesti mahāyāna-buddhalaisuuden filosofiset koulukunnat kehittivät tyhjyysoppia edelleen. Niiden mukaan mitään sellaista kuin ”hyvä” ja ”paha” ei todellisuudessa ole, vaan kaikki dikotomiat ovat toisistaan riippuvaisia ja siksi itsenäiseltä olemukseltaan tyhjiä.

Pahuus on kärsimystä

Buddhalaisuuden eri perinteissä on vuosisatojen kuluessa kehitetty monimutkaisia filosofisoita vastaamaan erilaisiin metafyysisiin kysymyksiin. Buddhalaisuus on kuitenkin ennen kaikkea käytännönläheinen harjoitusperinne, ja merkitystä on lopulta vain sillä, miten ihminen voi vapautua ja vapauttaa kaikki tuntevat olennot kärsimyksestä, sen syistä ja seurauksista.

Buddhalaisen järkeilyn mukaisesti paha on pahaa vain, jos se voi tosiasiallisesti tai mahdollisesti aiheuttaa kärsimystä

Pahuuden sijaan buddhalaisuudessa puhutaankin huomattavasti enemmän juuri kärsimyksestä. Buddhalaisen järkeilyn mukaisesti paha on pahaa vain, jos se voi tosiasiallisesti tai mahdollisesti aiheuttaa kärsimystä. Vastaavasti, jos jokin ei aiheuta kärsimystä, mikä siinä on pahaa? Pahuuden ongelma buddhalaisuudessa näyttäisi kilpistyvän juuri kärsimyksen ongelmaan, joka on buddhalaisen opin perusta ja lähtökohta.

Buddhan opettaman Neljän jalon totuuden mukaisesti olemassaoloa leimaa kärsimys (duḥkha), jolla viitataan tuskan ja kivun lisäksi laajasti kaikkeen kokemaamme ja kohtaamaamme epämieluisaan, epätyydyttävään ja pysymättömään. Toisen jalon totuuden mukaan kärsimys johtuu ennen kaikkea itsekkäästä halusta ja takertumisesta. Haluamme jatkuvasti niin aineellista hyvinvointia, aistillista mielihyvää kuin kuolemattomuuttakin. Ahneutemme lisäksi myös viha ja syvälle juurtuneet harhakuvitelmamme aiheuttavat kärsimystä. Kuten yllä esitettiin, keskeisin harhakuvitelmamme on käsitys pysyvästä minuudesta tai itseydestä. Buddhalaisuudessa ei kuitenkaan jää vellomaan kärsimykseen. Kolmannen jalon totuuden mukaan kärsimyksestä on mahdollista päästä eroon, kun vapautuu itsekkäästä takertumisesta, vihasta ja vääristä luuloista. Neljäs jalo totuus tarjoaa kärsimyksen lakkaamiseen johtavana tienä Jalon kahdeksanosaisen polun, jossa harjoitetaan ja kehitetään moraalista toimintaa, meditaatiota ja viisautta. Buddhalaista polkua kulkemalla voi saavuttaa nirvāṇan, jolla tarkoitetaan ahneuden, vihan ja harhakuvitelmien sammumista.

Pahuuden juurisyistä riippumatta buddhalainen tähtää siis kärsimyksestä vapautumiseen. Kun vapautuu kärsimyksestä, vapautuu myös pahasta. Tässä katse kohdistuu mieleen. Mielemme luo hyvää ja pahaa, mutta mielellä on myös kyky vapautua ”luomistyönsä” seurauksista ja ylittää erilaiset kärsimystä aiheuttavat erottelut.

Kirjoittaja

Kirjoittaja Mitra Härkönen on uskontotieteilijä (FT) ja antropologi (VTM). Parhaillaan hän toimii akatemiatutkijana Helsingin yliopistossa.

Kirjoittaja on tutkinut laajasti buddhalaisuutta ja buddhalaisia Suomessa ja Aasiassa.

Linkit ja kirjallisuus

Anbeek, Christa W: Evil and the Transformation of Evil in Buddhism and Socially Engaged Buddhism. Probing the Depths of Evil and Good Multireligious Views and Case Studies, toim. Jerald D. Gort, Henry Jansen & Hendrik M. Vroom Rodopi Amsterdam, 2007, 101–116.

Buswell, Robert Evan Jr.: The Origins of Good and Evil and the Challenge of Theodicy in the Buddhist Tradition. Acta Koreana, 2019, 22(2), 215–229. https://www.muse.jhu.edu/article/756403.

Gäb, Sebastian: Why do we Suffer? Buddhism and the Problem of Evil. Philosophy Compass, 2015, 10(5), 345–353. DOI: 10.1111/phc3.12207

Loy, David (1996) Beyond Good and Evil? A Buddhist critique of Nietzsche, Asian Philosophy, 1996, 6 (1), 37–57. DOI: 10.1080/09552369608575427

Sodo, Yasunaga; Zen and the Question of Evil. Teoksessa Probing the Depths of Evil and Good Multireligious Views and Case Studies, toim., Jerald D. Gort, Henry Jansen & Hendrik M. Vroom Rodopi Amsterdam, 2007, 117–113.