Aiheuttaako Jumala pahan Tuomas Akvinolaisen teologiassa?

Miksi hyvän Jumalan luomassa maailmassa on pahaa? Tuomas Akvinolainen käsitteli laajasti tätä pahan ongelmaa kaitselmuksen teologiassaan. Tuomaan kypsän kauden ajattelussa myös pahat asiat alkavat näyttäytyä osana Jumalan hyvää suunnitelmaa.

Keskiajan skolastinen teologia loi uusia ajattelutapoja

Keskiajan yliopistoteologia, eli skolastinen teologia kukoisti 1100-luvun puolen välin paikkeilta 1300-luvun jälkipuolelle. Skolastisen teologian voi laajassa mielessä ymmärtää yritykseksi selittää ja ymmärtää kristinuskon opinkappaleita ja traditiota antiikin ajattelijoiden filosofis-tieteellisten oppien avulla. Toisin kuin yhä joskus ajatellaan, skolastinen teologia ei kuitenkaan rajoittunut sisällöltään jo olemassa olevien oppien ja ajattelutapojen yhdistelemiseen, vaan päinvastoin aikakauden ajattelijat vaikuttivat myöhempien aikojen filosofiseen ja teologiseen ajatteluun merkittävästi luomalla kokonaan uusia teoreettisia malleja ja ajattelutapoja.

Skolastisen teologian edustajista tunnetuin on Tuomas Akvinolainen (n. 1225–1274). Tuomaalla oli skolastisen teologian kehityksessä merkittävä rooli, mutta se että hän on meidän aikanamme suurelle yleisölle käytännössä ainut nimeltä tunnettu skolastisen teologian edustaja, selittyy ennen kaikkea Tuomaan katolisessa kirkossa 1323 saamalla kanonisella asemalla. Vaikka tämäkin kirjoitus keskittyy Tuomas Akvinolaiseen, on hyvä muistaa, että useita Tuomaan ajatuksia vastustettiin ja jopa tuomittiin hänen omana aikanaan. Esimerkiksi Tuomaan lähes varauksettoman kunnioittava suhtautuminen Aristoteleen filosofiaa kohtaan näyttäytyi joillekin hänen aikalaisillensa suorastaan radikaalina ja kristinuskon opille vaarallisena.

Yksi Tuomaan ajattelulle ja kirjalliselle tuotannolle hyvin ominainen piirre on sen systemaattisuus. Hän käsittelee lähes kaikkia aiheita, joista tuon ajan teologisissa ja filosofisissa tiedekunnissa keskusteltiin. Tuomas huomioi (ja monin vasta-argumentein kumoaa) useimmat sellaiset argumentit, joita hänen kantojaan vastaan oli esitetty tai voitaisiin esittää energialla, joka vaikuttaa lukijalle ehtymättömältä.

Jumalan kaitselmus ja pahan ongelma

Jumalan kaitselmus (providentia divina)on esimerkki aiheesta, jota Tuomas käsittelee seikkaperäisemmin kuin useimmat aikalaisensa. Varhaiskirkon aikana Jumalan kaitselmusta ei määritelty muodollisesti, eikä se käsitteenä esiinny esimerkiksi uskontunnustuksissa. Samaan aikaan on selvää, että huomioiden opin raamatulliset juuret ja sen keskeinen asema kirkkoisien kirjoituksissa, ajatus Jumalan kaikkeen ulottuvasta kaitselmuksesta voitiin keskiajan teologiassa ottaa annettuna.

Oppi Jumalan kaitselmuksesta edellyttää, että Jumala ei vain passiivisesti salli kaikkea mitä luodussa maailmassa tapahtuu. Päinvastoin kaikki luodun maailman tapahtumat perustuvat aktiivisemmassa mielessä Jumalan suunnitelmaan. Kaitselmuksen oppi voidaan käsitteellisesti johtaa Jumalan kaikkitietävyydestä, täydellisestä hyvyydestä ja kaikkivoipuudesta. Koska Jumala on kaikkitietävä, hän tietää erehtymättä kaikki tulevat ja menneet tapahtumat. Hyvyytensä perusteella Jumala haluaa ohjata maailmaa hyvän tahtonsa mukaisesti. Kaikkivoipuutensa perusteella Jumalalla on myös kyky toteuttaa maailmaa koskeva hyvä suunnitelmansa pienintä yksityiskohtaa myöten.

Miten on siis mahdollista, että Jumalan kaitsemassa maailmassa tapahtuu pahoja asioita, sotia, kärsimystä ja petoksia?  Keskiajan teologit tarjosivat tähän kysymykseen kaksi, keskenään osin jännitteistä vastausta. Ensimmäinen vastaus liittyy vapaan tahdon arvon korostukseen Jumalan antamana lahjana: Jumala on luonut ihmiset vapaiksi tietäen, että ihmiset toisinaan käyttävät vapauttaan pahoihin valintoihin. Tällaisten pahojen valintojen estäminen olisi edellyttänyt ihmisten vapauden rajoittamista. Vapaus on niin arvokas asia, että maailma, jossa vapaat ihmiset tekevät pahaa on parempi kuin maailma, jossa ei olisi pahaa eikä vapauttakaan.

Toinen vastaus kysymykseen siitä, miten Jumalan kaitselmus ja ihmisten pahat valinnat voivat olla olemassa samanaikaisesti korostaa koko luomakunnan täydellisyyttä. Yksittäin tarkasteltuna ihmisten pahat valinnat ovat pahoja, mutta kaikkein suurimmassa mittakaavassa, eli jumalallisessa tarkastelussa, ihmisten yksittäiset pahat valinnat ovat kuin varjoja kauniissa maalauksessa. Vaikka varjo sinänsä ei olisi kaunis, sen läsnäolo tekee silti kokonaisuudesta kauniimman.

Näiden kahden ratkaisumallin välinen jännite koskee sitä, perustuvatko ihmisten yksittäiset pahat valinnat Jumalan suunnitelmaan vai ei. Vapaata tahtoa korostavassa mallissa Jumala tietää, että ihmiset tulevat tekemään pahaa, mutta nämä yksittäiset pahat valinnat eivät sinänsä perustu Jumalan erityiseen suunnitelmaan. Tässä mielessä paha on satunnaista, eli aksidentaalista suhteessa Jumalan tahtoon. Jälkimmäisessä mallissa tilanne on päinvastainen. Luotu maailma on kuin kaunis kuva, johon kuvan maalari, Jumala, on valinnut ja maalannut myös yksittäiset varjot. Tässä mallissa paha näyttäytyy Jumalalle instrumenttina, välineenä saavuttaa hyvää.

Tuomas Akvinolaisen kaksi vastausta pahan ongelmaan

Tämän lyhyen analyysin perusteella on yllättävää, että suurin osa keskiajan teologeista käytti molempia ratkaisuja kaitselmuksen ja pahuuden yhteensovittamiseen limittäin. Myös Tuomas Akvinolainen esitti teoksissaan variaatioita molemmista ratkaisuista. Varhaisessa teoksessaan, Sentenssikommentaarissa, Tuomas esittää, että sellainen maailma, jossa on sekä päämäärässään onnistuvia että päämäärässään epäonnistuvia olentoja on täydellisempi kuin maailma, jossa kaikki olennot saavuttaisivat päämääränsä. Tästä syystä on kokonaisuuden kannalta hyvä, että osa ihmisistä epäonnistuu elämään hyvää elämää ja päätyy sen sijaan tekemään syntiä. Nämä yksittäiset synnit eivät ole kuitenkaan missään erityisessä mielessä Jumalan tahtomia. Tuomaan käsitys täydellisyydestä liittyy filosofiseen malliin, jossa täydellisyys näyttäytyy enemmän kaikkien aitojen mahdollisuuksien toteutumisena kuin laadullisena määreenä. Tätä erottelua voi valaista englannin kielen sana perfect, joka tarkoittaa niin erinomaisuutta kuin kokonaisuutta ja täyteyttäkin.

Moraalisesti kunnioitettavaa vainottujen marttyyrien sinnikkyyttä vainojen äärellä ei voisi olla olemassa ilman moraalisesti tuomittavia vainoja

Tuomaan myöhemmän kauden kirjoituksissa, kuten Summa theologiae –teoksessa korostuu erilainen näkökulma. Ehkä Tuomasta alkoi häiritsemään ihmisten syntien jääminen jossain määrin Jumalan kaitselmuksen ulkopuolelle. Hän alkoi korostamaan, että kaikki luodun maailman sattumat ovat ennalta määrättyjä Jumalan suunnitelmassa, vaikka ne ovatkin aidosti satunnaisia fyysisen maailman tasolla tarkasteltuna. Samalla tavalla myös ihmisten yksittäiset synnit ovat osa Jumalan suunnitelmaa. Vaikka ne ovat ihmisten tekoina pahoja ja moitittavia, suhteessa Jumalaan ne eivät ole moraalisesti tuomittavia. Tuomas argumentoi, että valtakunnan ylimmän hallitsijan näkökulmasta on usein välttämätöntä, että valtakunnassa tapahtuu asioita, joita paikalliset päättäjät pyrkivät välttämään. Kokonaisuuden etu menee pienten osasten etujen edelle. Samoin esimerkiksi moraalisesti kunnioitettavaa vainottujen marttyyrien sinnikkyyttä vainojen äärellä ei voisi olla olemassa ilman moraalisesti tuomittavia vainoja. Joidenkin hyvien asioiden olemassaolo edellyttää pahojen asioiden olemassaoloa.

Aiemmassa Tuomasta koskevassa tutkimuksessa on jonkin verran ylikorostunut tulkinta, jossa ihmisten synnit nähdään aksidentaalisina suhteessa Jumalaan. On kuitenkin selvää, että Tuomaan kaitselmuksen teologiassa esiintyy myös instrumentaalinen tapa sovittaa yhteen Jumalan kaitselmus ja pahan olemassaolo. Tuomaan teosten kronologinen tarkastelu osoittaa kuitenkin, että hän siirtyi myöhemmissä teoksissaan aksidentaalisen tulkinnan suosimisesta instrumentaalisen tulkinnan suosimiseen. Tässä mielessä Tuomas ennakoi 1300-luvun luvun teologian kehityskulkuja, jossa nämä kaksi tapaa ratkaista pahan ongelma alkoivat yhä selkeämmin eriytyä toisistaan.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Kirjallisuutta

Thomas de Aquino

Thomae de Aquino opera omnia. recognovit ac instruxit Enrique

Alarcón automato electronico Pompaelone ad Universitatis Studiorum

Navarrensis aedes a MM A.D. Fundación Tomás de Aquino. 2012.

<http://www.corpusthomisticum.org/iopera.html>

 

The Cambridge history of medieval philosophy

2010 Ed. by R. Pasnau & C. van Dyke. Cambridge: Cambridge

University Press.

 

Davies, Brian

2011 Thomas Aquinas on God and Evil. Oxford; New York: Oxford

University Press.

 

2010 “Providence” – The Cambridge History of Medieval Philosophy.

Ed. by R. Pasnau; Associate editor C. van Dyke. Cambridge:

Cambridge University Press. pp. 761–772.

 

Kahm, Nicholas

2013 “Divine Providence in Aquinas’s Commentaries on Aristotle’s

Physics and Metaphysics, and Its Relevance to the Question of

Evolution and Creation” – American Catholic Philosophical

Quarterly, 87:4. pp. 637–656

 

Porro, Pasquale

2012 “Lex necessitatis vel contingentiae. Necessità, contingenza e

provvidenza nell’universo di Tommaso d’Aquino” – Revue des

sciences philosophiques et théologiques, 2012/3 (Tome 96). pp.

401–450.

 

Posti, Mikko

2020 “Medieval Theories of Divine Providence 1250–1350. Studien und Texte zur Geistesgeschichte des Mittelalters 128. Leiden: Brill.

 

Stump, Eleonore

2011 “Providence and the Problem of Evil” – The Oxford Handbook of

Aquinas. Ed. by B. Davies. Oxford; New York: Oxford University

Press. pp. 401–417.