| Lauri Snellman |

Mikä on pahan ongelma?

Image by Florian Kurz from Pixabay

Pahan ongelmaa pidetään yleensä Jumala-uskoa koskevana ongelmana. Miten Jumala voi olla olemassa, jos maailmassa on paljon pahaa? Se on kuitenkin paljon yleisempi ongelma, joka koskee koko maailman merkityksellisyyttä. Miten maailma voi olla merkityksellinen ja elämä olla hyvää, jos pahaa on olemassa?

Pahan ongelma yhdistetään yleensä teismiin eli abstraktilla tasolla toimivaan yleiseen Jumala-uskoon. Ongelmaa käsitellään jo Jobin kirjassa, jossa lopulta pahan ongelman asetelma asetetaan kyseenalaiseksi. Ongelmaan muodostuu uusi näkökulma tulkitsemalla uudelleen sanan, hedelmällisyyden, rakentamisen ja kaaosta vastaan tapahtuvan taistelun kaltaisia Jumalan toimintaa koskevia metaforia.

Keskiajan filosofiassa taas pahan ongelma oli jonkinlainen kriittinen kommentti Jumala-uskoon, mutta Jumalan ajateltiin käyttävän pahaa hyvän saavuttamiseen (ST 1:2), jolloin asiat lopulta kääntyvät hyväksi. Näin pahan ongelman ei katsottu haastavan Jumala-uskoa.

Tilanne kuitenkin muuttui modernille ajalle tultaessa. Ingolf Dalferth kuvaa, miten 1600-luvun filosofia rakensi Jumala-kuvansa eri kristinuskon suuntien ja Lähi-Idän uskontojen pienimmän yhteisen nimittäjän varaan. Jumala määriteltiin kaikkitietäväksi, kaikkivaltiaaksi ja täydellisen hyväksi olennoksi.

Kaikkivaltius merkitsi kykyä valita mikä tahansa loogisesti mahdollinen maailma. Kaikkitietävä olento taas tietää, mistä maailmasta on kyse. Jumalan hyvyys taas merkitsi sitä, että Jumala luo parhaan mahdollisen maailman. Näin kaikella pahalla pitää olla riittävä peruste tai tarkoitus:

  1. Jos Jumala on olemassa, Hän on hyvä ja kaikkivaltias.
  2. Jos Jumala on hyvä, Hän haluaa poistaa pahan, ellei pahalla ole riittävää perustetta.
  3. Jos Jumala on kaikkivaltias, Hän voi poistaa pahan (noin vain).
  4. Maailmassa on pahaa, jolle ei näyttäisi olevan riittävää perustetta.
  5. →Näyttäisi, ettei Jumalaa ole olemassa.

Valistuksen luonnollisen teologian ohjelma taas pyrki perustamaan näin määritellyn teismin suunnittelu- ja alkusyyargumenttien varaan. Näin pahan olemassaolo muodostuu ongelmaksi Jumala-uskolle. Luonnollinen teologia osoittautuu näin valistusajattelulle tyypilliseksi perustateoriaksi.

Susan Neiman väittääkin, että pahan ongelma ja riittävien syiden etsintä ovat koko valistuksen projektin taustalla. Pahan ongelma on itse asiassa laajempi maailman merkitystä koskeva eksistentiaalinen ongelma. Yujin Nagasawa onkin osoittanut, että se koskee myös ateismia: miten elämä voi olla merkityksellistä, jos ihmisen syntyyn johtanut evoluutioprosessi sisältää näin paljon pahaa?

Eksistentiaalinen pahan ongelma muodostuu esimerkiksi sairauksien ja sotien kaltaisista katastrofeista: asioiden ei pitäisi olla näin! Miksi näin on käynyt, mitä on tehtävissä? Paha uhkaa siis kykyämme ymmärtää maailmaa ja toimia siinä: esimerkiksi koronavirus johti kyselemään yhteiskunnan kehityksen suuntaa, ja Ukrainan sota johti laajaan moraalipaniikkiin. Ongelma johtuukin tavasta, jossa maailman mieltä ja ihmisen toiminnan perusteita haetaan riittävistä syistä:

  1. Voimme toimia maailmassa vain, jos moraaliset ja tiedolliset viitekehyksemme saattavat meidät kosketuksiin todellisuuden järjestyksen kanssa.
  2. Moraalinen ja tiedollinen viitekehys saattaa meidät kosketuksiin todellisuuden järjestyksen kanssa vain, jos todellisuudella on alkuperusta, joka järjestää tosiasiat riittävien syiden mukaiseksi järjestykseksi.
  3. Jos on pahaa, ei ole olemassa moraalisten ja tiedollisten viitekehysten edellyttämää tosiasioita järjestävää riittävien syiden järjestystä.
  4. →Toimintamme epäonnistuu, kun paha hajottaa moraalisen ja tiedollisen viitekehyksemme.

Näin siis evoluutioprosessin paha tai holokausti voivat kyseenalaistaa maailman mielekkyyden, kun evoluution tai historiallisen edistyksen kaltainen alkuperusta eivät voi osoittaa maailman tosiasioille riittäviä syitä maailmassa olevan pahan takia. Ongelma on siis Jumala-uskoa laajempi: se voi koskea periaatteessa mitä tahansa maailmankuvaa, joka osoittaa maailmalle merkityksen johonkin alkuperustaan nojaavien riittävien syiden avulla.

Antiteodikea merkitsee pahan ongelman taustalla olevien ajatusmallien kyseenalaistamista

Ajatus todellisuuden yhdestä yhtenäisestä perustasta ja siihen nojaavien riittävien syiden järjestelmästä on niin kiinteä osa länsimaista ajattelua, että vaihtoehtojen hakeminen voi olla vaikeaa. Koko filosofian perinne lähti liikkeelle alkuperustan (arkhe) etsinnästä. Kristinuskon ja kreikkalaisen ajattelun synteesi kirkkoisien aikana ja keskiajalla taas nosti Jumalan perustavaksi syyksi. Miten asioita voisi ajatella toisin?

Antiteodikea merkitsee pahan ongelman taustalla olevien ajatusmallien kyseenalaistamista. Useimmiten teodikeakeskustelun kritiikki on moraalista: erilaisten riittävien syiden tarjoaminen torjutaan moraalittomana. Tuntuu että kritiikeissä on usein cancel-kulttuurin moralistisen jumalanpilkan henkeä, kun esim. Jumalan mahdollisia syitä sallia holokaustin kaltaisia katastrofeja pidetään poliittisesti epäkorrekteina. Kuitenkin jos Jumalalla (tai vaikka evoluutiolla) on riittävä syy tapahtumille, silloin näiden syiden esilletuonti edistää totuutta ja vahvistaa uskoa elämän merkitykseen. Moraalinen kritiikki liikkuu siis kehässä.

Pahan ongelman haastaminen edellyttääkin siis kilpailevan merkityksellisyyden mallin, jossa tapahtumien tai maaliman merkityksiä ei enää kytketä riittäviin syihin tai perusteisiin. Eri maailmankuvilla on kuitenkin omat merkityksellisyyden mallinsa. Maailmankuvia voidaan myös verrata sen pohjalta, miten ne toimivat vastauksina pahan ongelmaan.

Philip De Vere, CC BY-SA 3.0, via Wikimedia Commons

Maailmankuvia voidaan lähestyä merkkijärjestelminä, jotka koostuvat merkeistä ja tulkinnallisesta viitekehyksestä. Viitekehyksen keskiössä on toimija, joka tekee erotteluja maailmassa ja toimii siinä omien tapojensa tai strategioidensa mukaan saavuttaakseen päämääränsä. Viitekehys taas tulkitsee jotain ilmiötä, joka on tiedollisesti tai inhimillisesti merkittävä. Maailmankuvan viitekehys sisältää myös moraalisen viitekehyksen toiminnan arviointiin.

Esimerkiksi liikutan käsiäni oikealle tai vasemmalle ja liikutan hiirtä, jotta voin kirjoittaa artikkelin. Kommunismissa taas puolue jaottelee yhteiskunnallisia toimijoita porvareihin ja duunareihin tehdessään vallankumousta, jotta se voisi saavuttaa sosialistisen yhteiskunnan.

Tällöin oikea/vasen ja duunari/porvari-erottelut ovat osa tulkinnallista toimintaa, joka liittyy kirjoittamisen tai yhteiskunnallisen vallankumouksen rakentamisen kaltaisiin käytäntöihin. Kumpikin tavoittelee päämäärää, jonka arvokkuus oletetaan viitekehyksessä ja sen taustalla olevassa maailmankuvassa.

Pahan ongelma voi siis kyseenalaistaa maailmankuvan: pystyykö se tulkitsemaan maailmassa olevaa pahaa? Pystyykö se osoittamaan teitä inhimilliseen hyvään pahasta huolimatta? Esimerkiksi edistysusko ajautui ongelmiin, kun se ei osannut tulkita 1900-luvun alkupuolen sivilisaation romahduksesta johtunutta katastrofia. Vastaavasti maailmankuva voi auttaa sijoittamaan pahat asiat osaksi maailmaa: epidemologian tieteelliset paradigmat auttavat tulkitsemaan koronaepidemiaa. Maailmankuva voi myös tarjota hyveitä ja muita keinoja pahan voittamiseen: buddhalaiset harjoitteet voivat auttaa pääsemään irti vihaisuudesta ja kehittämään myötätuntoa.

Näin siis maailmankuvia voidaan arvioida sen mukaan, miten ne vastaavat pahan ongelmaan. Pahan ongelmassa on kuitenkin pohjimmiltaan kyse mielekkyyden etsimisessä riittävien syiden järjestelmästä. Näin maailmankuvat, jotka eivät vetoa riittäviin syihin ja pyrkivät pikemminkin pahan ylittämiseen eettisissä järjestelmissään, ovat etulyöntiasemassa. Esimerkkinä tästä sopii juuri Jobin kirja, joka irrottaa Jumalan toiminnan yksinkertaisesta riittäviin syihin nojaavista rangaistus- ja palkinto-opeista.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Ingolf Dalferth: Becoming Present. Leuven: Peeters, 2006.

Alister McGrath: Ateismin lyhyt historia. Helsinki: Kirjapaja, 2006.

Yujin Nagasawa: “The Problem of Evil for Atheists”. https://www.philosophy.prof/_files/ugd/6d4b8e_60d46f4c1aa041aba043edf79fabf16d.pdf

David Naugle: Worldview. Grand Rapids, MI: Eerdmans, 2004.

Susan Neiman: Evil in Modern Thought. Princeton, NJ: Princeton University Press, 2015.

Lauri Snellman: Evil and Intelligibility. Leiden: Brill, 2023.

Lauri Snellman: ”Maailmankuvien logiikka: tieteen, uskonnon ja metafysiikan päällekkäisyys”, Teologinen Aikakauskirja 2/2022.

Tuomas: Summa Theologica.