Ekumeenisen liikkeen tutkimukselle tärkeä kirjeenvaihto julkaistu

Ekumeenisen liikkeen tutkimukselle tärkeä kirjeenvaihto julkaistu

Gerhard Besier: ’Intimately Associated for Many Years’: George K. A. Bell’s and Willem A. Visser ’t Hooft’s common life-work in the service of the Church Universal –
mirrored in their Correspondence (Parts One and Two). Cambridge Scholars Publishing 2015.

Yli tuhat sivuinen kommentoitu kirjekokoelma

Saksalainen professori Gerhard Besier on tehnyt valtavan työn toimittaessaan kommentoiden englantilaisen anglikaanipiispa George Kennedy Allen Bellin ja Kirkkojen maailmanneuvoston ensimmäisen pääsihteerin, hollantilaisen Willem A. Visser ’t Hooftin vuosina 1938–1958 käymän laajan kirjeenvaihdon. Teos on merkittävä lisä ekumeenisen liikkeen historiaa koskevaan aineistoon.

Kaksiosaisen, yhteensä 1 158 sivua käsittävän teoksen on julkaissut Cambridge Scholars Publishing.

Professori Besier on tuottelias uusimman ajan historian ja kirkkohistorian spesialisti, jonka tutkimustyössä 1900-luku, erityisesti kylmän sodan vuodet ja ekumeeninen toiminta ovat usein aiemminkin olleet keskeisiä teemoja. Besier on toiminut professorina muun muassa Berliinissä, Heidelbergissä ja Dresdenissä. Tällä hetkellä hän on Sigmund Neumann Instituten johtaja (Berlin-Dresden-Flensburg) ja hän opettaa myös Stanfordin yliopistossa. Besier on uusimman ajan kirkkohistorian merkittävän aikakauskirjan Kirchliche Zeitgeschichte/Contemporary Church History perustaja ja keskeinen vaikuttaja myös tänään.

Teoksen keskushahmona piispa George Bell

Englantilainen anglikaanipiispa George Kennedy Allen Bell oli yksi ekumeenisen liikkeen historian keskeisiä vaikuttajia 1920-luvulta aina sotien jälkeisiin vuosiin saakka. Bell syntyi 4.2.1883 ja kuoli 3.10.1958. Hänet oli vihitty anglikaanisen kirkon diakoniksi 1907, minkä jälkeen hän toimi Canterburyssä aluksi kappalaisena ja vuodesta 1924 alkaen tuomiorovastina. Vuonna 1929 Bell valittiin Chichesterin piispaksi, ja tätä virkaa hän hoiti kuolemaansa asti, joskin ehti hiukan ennen kuolemaansa jättää eroilmoituksen. Vuonna 1944 Belliä oli tiettävästi pidetty eräänä ehdokkaana myös Canterburyn arkkipiispaksi.

Ekumeeniseen toimintaan Bell lähti jo nuorena, heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Hänen kiinnostuksensa kohdistui erityisesti sosiaalieettisesti painottuneisiin ekumeenisen työn muotoihin: vuonna 1919 hän oli läsnä World Alliance for Promoting International Friendship Through the Churches -liikkeen tärkeässä kokouksessa Hollannin Oud-Wassenaarissa. Hän lähti myös aktiivisesti mukaan Ruotsin arkkipiispa Nathan Söderblomin innovoimaan Life and Work -liikkeeseen ja oli mukana vuoden 1925 Tukholman kokouksessa. Vuodesta 1936 alkaen Bell toimi Life and Work -liikkeen brittiläisenä keulakuvana.

World Alliance -liikkeen hengen mukaisesti Bell oli hyvin kiinnostunut edistämään Englannin kirkon ja Saksan protestanttisten kirkkojen välisiä suhteita, joita ensimmäinen maailmansota oli vakavasti häirinnyt. 1930-luvun lopulla Bellin on katsottu pyrkineen tukemaan Saksan Tunnustuskirkkoa sen kamppaillessa natsismia vastaan. Ekumeenisena toimijana Bell korosti aluksi kirkkojen vastuuta rauhantyössä sekä ruohonjuuritason ekumeenisen toiminnan tärkeyttä. Vuosien mittaan hän ryhtyi intensiivisemmin korostamaan ekumeenisten teologisten keskustelujen välttämättömyyttä.

Bell oli sotavuosina mukana ideoimassa Kirkkojen maailmaneuvostoa ja hän osallistui sen ensimmäiseen yleiskokoukseen Amsterdamissa vuonna 1948, jolloin hänet valittiin Kirkkojen maailmanneuvoston keskuskomitean ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Tässä roolissa Bellin on arvioitu vaikuttaneen merkittävästi Kirkkojen maailmanneuvoston toimintojen muotoutumiseen. Vuonna 1954 hänestä tuli Kirkkojen maailmanneuvoston kunniapuheenjohtaja.

Aiemmasta Bell-tutkimuksesta

Belliä ja hänen teologiaansa on aiemmin tutkittu varsin paljon. Muun muassa Jaakko Rusama tarkasteli väitöskirjassaan Unity and Compassion: Moral issues in the life and thought of George K.A. Bell (1986) sitä, millaiset moraaliset kysymykset olivat hallitsevia George K.A. Bellin elämässä ja ajattelussa. Uusimmista Bell-tutkimuksista on syystä nostaa esiin Andrew Chandlerin vuonna 2016 ilmestynyt tutkimus George Bell, Bishop of Chichester. Church, State, and Resistance in the Age of Dictatorship. (Grand Rapids, Michigan: William B. Eerdmans Publishing Co 2016).

Kirjeenvaihdon toinen osapuoli Willem Visser ’t Hooft

Hollantilaissyntyinen Visser ’t Hooft (1900–1985) puolestaan on toinen ekumeenisen liikkeen pioneeri ja varsinainen työmyyrä. Hänellä on myös akateemisia ansioita, sillä hän väitteli vuonna 1926 Leidenin yliopistossa. Visser ’t Hooft aloitti ekumeenisen vaikuttamisensa kristillisen ylioppilasliikkeen parissa aluksi kotimaassa, mutta tuli pian myös kansainvälisesti tunnetuksi The Student World -aikakauskirjan toimittajana. Sotavuosina Visser ’t Hooft ansioitui Saksan vastarintaliikkeen tukijana.

Vuonna 1948 Visser ’t Hooft valittiin Kirkkojen maailmanneuvoston ensimmäiseksi pääsihteeriksi, mitä tehtävää hän hoiti vuoteen 1966. Visser ’t Hooftin jälkeen jättämä kirjeaineisto – yli 50 000 kirjettä – on ekumeenisen liikkeen tutkimukselle korvaamattoman arvokas lähdeaineisto. Willem Visser ’t Hooftin toiminnasta ja ajattelusta on julkaistu varsin runsaasti tutkimuksia ja opinnäytetöitä myös Suomessa.

Kirkkojen maailmanneuvoston alkuvuosien historiasta kiinnostuneelle on syytä mainita ennen muuta Matti Peiposen väitöskirja Ecumenical Action in World Politics: The Creation of the Commission of the Churches on International Affairs (CCIA), 1945 – 1949 vuodelta 2012. Siinäkin sekä Willem Visser ’t Hooft että jossain määrin myös George Bell tulevat esiin ajan tärkeinä ekumeenisina toimijoina.

Kiinnostavia näkymiä ekumeenisen liikkeen taustoihin ja ristiriitoihin

Cambridge Scholars Publishing on nyt (2015) siis julkaissut George Bellin ajattelua merkittävästi valottavan kaksiosaisen teoksen. Julkistetun kirjeenvaihdon kautta lukija pääsee syvällisesti sisälle ekumeenisen liikkeen 1930–1950 -lukujen historiaan. Lukija saa lähituntuman tapahtumien taustoihin ja ekumeenista työtä näinä Kirkkojen maailmanneuvoston toiminnan alkuaikoina – ja kieltämättä usein myöhemminkin – värittäneisiin poliittisiin ja teologisiin jännitteisiin. Bell ja Visser ’t Hooft pohtivat kirjeissään usein muun muassa sitä, millainen Kirkkojen maailmanneuvoston itseymmärrys oli ja miten paljon sen oli mahdollista ohjeistaa tai velvoittaa jäsenkirkkojaan.

Gerhard Besier toteaa omassa johdattavassa esseessään, että julkaistu kirjeenvaihto ilmentää tiettyä itseluottamusta ja optimismia, joita ekumeeniset johtajat välittömästi toisen maailmansodan jälkeen tunsivat. Kirkkojen maailmanneuvostoa tarvittiin rikkinäisessä maailmassa. Siksi järjestön linjaukset kiinnostivat myös poliittisia johtajia. Myös sanomalehdet julkaisivat auliisti KMN:n julkilausumia ja vetoomuksia. Kirjeenvaihto osoittaa sekä Bellin että Visser ’t Hooftin voimakasta halua ja taitoakin tasapainoilla kylmän sodan maailmassa. Kaikkiaan Besier arvioi – ilmeisen perustellusti – nyt julkaistun kirjeenvaihdon kattaman jakson, eli vuosien 1938–1958 olleen Kirkojen maailmanneuvoston tähän asti menestyksekkäin periodi.

Besierin suururakka ansaitsee kiitokset kaikilta kirkkohistorian lähimenneisyyttä ja ekumeenista liikettä tutkivilta tai siitä kiinnostuneilta.

Lopuksi on syytä todeta, ettei ekumeenisen liikkeen tutkimus kuten ei myöskään esimerkiksi piispa George Bellin elämän ja toiminnan tutkimus tähän tyhjenny. Erityisesti Bellin elämänvaiheet sotien jälkeisten vuosien osalta kaipaisivat puolueetonta, asiallista tutkimusta.

 

Kirjoittaja Aila Lauha, TT, TT h.c. (Lund), FM, on kirkkohistorian professori Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa, s-posti: aila.lauha@helsinki.fi

Kirjan kansikuva: Cambridge Scholars Publishing.