Mikkelin emerituspiispa kirjoittaa varhaisesta edeltäjästään

Kalevi Toiviainen selvittää tutkimuksessaan Otto Immanuel Collianderin (1848 – 1924) toimintaa piispana ensin Kuopion (1897 – 1899), sitten Savonlinnan hiippakunnassa (1899 – 1924). Toiviainen on itse toiminut Mikkelin hiippakunnan piispana. Hän kuvaa siten yhtä edeltäjäänsä, siirrettiinhän piispanistuin Collianderin kuoleman jälkeen 1925 Savonlinnasta Viipuriin ja sieltä sotien jälkeen Mikkeliin.

Piispaksi Colliander siirtyi Aleksanterin-yliopiston käytännöllisen teologian professorin virasta. Tähän valmistautuminen ulkomaisine opintoineen ja itse professorikausi muodostavat itsenäisen, hyvin rakennetun ja uutta tietoa sisältävän taustakokonaisuuden.

Jo professoriaikanaan Colliander tuli tunnetuksi kirkossa niin sanotun beckiläisen eli raamatullisen suuntauksen huomattavana edustajana. Hän seurasi samanmielistä taistelutoveriaan Gustaf Johanssonia yliopistosta niin Kuopion kuin Savonlinnankin hiippakuntaan.

Tekijä tarkastelee beckiläiseen teologiaan lujasti ankkuroitunutta kirkonjohtajaa, joka toimi tiukasti omien näkemystensä mukaisesti,  ja samalla vain runsaan neljännesvuosisadan Savonlinnasta käsin toimineen  itäisen hiippakunnan vaiheita. Tutkimus tuo merkittävän lisän suomalaiseen hiippakuntahistorialliseen tutkimukseen.

Toiviainen yhdistää onnistuneesti systemaattisteologisen ja historiallisen analyysin. Hän esittelee Collianderin teologisia näkemyksiä asiantuntevasti mutta samalla kriittisesti. Joissakin kohdin lukija saattaa pitää kritiikkiä jopa kohtuuttoman laajana ja ankarana. Toisaalta tekijä tuo esille myös runsaasti inhimillisiä piirteitä auktoritatiivis-patriarkallisen kirkonjohtajan viranhoidosta ja henkilökohtaisesta elämästä.

Kirjoittaja liittää päähenkilönsä kannanotot ja toiminnan osaksi Suomen poliittista historiaa. Erityisesti vuosien 1917 ja 1918 osalta kuvaus valaisee poliittisen kuohunnan heijastumista itäsuomalaisen hiippakunnan todellisuuteen. Colliander vaikutti merkittävästi kirkon ulkoisen kuvan muotoutumiseen sisällissodan aikana, niin kuin viimeksi Ilkka Huhta on osoittanut tuoreessa tutkimuksessaan Papit sisällissodassa 1918 (Kirjapaja 2010).

Kirjoittaja Hannu Mustakallio on Itä-Suomen yliopiston kirkkohistorian professori (vuorotteluvapaalla)