Teema 2015/1: Katolinen kirkko tänään

Teemanumeron otsikko kuulostaa kenties siltä, kuin luvassa olisi ajankohtainen katsaus katolisen kirkon tilaan, mutta kyse ei ole siitä. Katolisessa kirkossa toki tapahtuu jatkuvasti yhtä ja toista mielenkiintoista – eikä vähiten paavi Franciscuksen ansiosta – mutta tällä kertaa on tavoitteena valottaa suomalaisen teologian piirissä tehtävää katolisuuden tutkimusta ja sitä, mitä tutkijat pitävät erityisen mielenkiintoisena. Katolista kirkkoa tarkastellaan nyt tutkijan, ei journalistin näkökulmasta, mutta journalisti voi kyllä hyötyä paljon tämän numeron artikkeleista.

Aasiassa vähemmistöasemassa oleva katolinen kirkko on viimeisten vuosikymmenten aikana luonut aidosti aasialaista kontekstuaalista teologiaa, joka monelta osin haastaa Vatikaanin uskontulkinnan. Erityisesti kysymykset toisten uskontojen mahdollisesta pelastavasta luonteesta ovat tuoneet Aasian piispoja ja teologeja Vatikaanin luupin alle. Aasian katoliset piispat myös korostavat, että kirkolla ei ole hallussaan totuuden monopolia. Dialogi on kirkon elämisen tapa Aasiassa. Kristuksesta ja Jumalan valtakunnasta nöyrästi todistaen kirkko hyväksyy muiden uskontojen edustajat pyhiinvaeltajiksi matkalla kohti Jumalan valtakuntaa.

”Paavi Franciscuksen teologiksi” kutsutun kardinaali Walter Kasperin puhe perheen teologiasta kardinaalikollegion edessä johti katolisessa kirkossa kiivaaseen keskusteluun ehtoollisen ja ripin avaamisen mahdollisuudesta myös uudelleenavioituneille.

Apologi för de kristna, Andra Apologin samt Justinus Martyrium, Översättning från grekiskan med inledning och noter av Sven-Olav Back, Artos 2014

Opinnäytetyöni käsitteli katolisen teologin Hans Küngin ja katolisen kirkon viranomaisten välistä kiistaa vuosina 1967–1980. Küng oli tuohon aikaan yksi katolisen maailman tunnetuimpia ja luetuimpia teologeja. Hän oli tunnettu erityisesti esittämästään kritiikistään paavinvirkaa kohtaan, ja tämän vuoksi hän joutui lopulta vaikeuksiin kirkon johdon kanssa. Tutkielmassani paneuduin kyseiseen kiistaan ja selvitin, mitä siinä tapahtui ja mistä siinä oli kyse.

Vuonna 2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martti Luther lähetti 95 teesiään paikalliselle arkkipiispalle. Hän mahdollisesti myös naulasi teesinsä Wittenbergin kirkon oveen. Näitä teesejä pidetään yleensä alkuna luterilaiselle reformaatiolle ja lännen kirkon jakaantumiselle. Nykyisin reformaation aikaiset oppituomiot eivät kuitenkaan enää jaa kirkkoja, ja luterilais-roomalaiskatolisen ykseyskomission yhteisenä ekumeenisena pyrkimyksenä on päästä vastakkainasettelusta yhteyteen.

Fidel Castron vallankumous muutti Kuuban vuonna 1959. Saaren yhteiskunnalliset, taloudelliset ja sosiaaliset olo mullistuivat. Osansa muutoksesta sai myös pitkät perinteet omannut katolinen kirkko, kun kommunistinen hallinto määritteli valtion ja kirkon suhteen uudelleen vallankumouksen ideologian mukaisesti. Erityislaatuista yhteiskuntajärjestyksessä on uskonnon tunnistettu ja tunnustettu asema. Tuorein osoitus katolisen kirkon aktiivisuudesta kuubalaisessa yhteiskunnassa ilmeni joulukuussa 2014, kun Kuuban presidentti Raúl Castro ja Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoittivat valtioiden vuonna 1961 katkenneiden diplomaattisuhteiden palauttamisesta. Merkittävän aloitteen presidenttien yhteisymmärrykseen johtaneille keskusteluille oli tehnyt paavi Franciscus.

Kun tarkastellaan Vatikaanin II konsiilin jälkeistä katolista kirkkoa, kokonaiskuvan kompleksisuus täytyy pitää mielessä. Pyrin artikkelissani osoittamaan, että Vatikaanin jarrutusliikkeistä huolimatta Pietarin istuimelta annetaan varsin myönteinen viesti muiden uskontojen merkityksestä. Toivon, että lyhytkin pohdinta osoittaa katolisen kirkon olevan eturintamassa uskontojen kohtaamisen teologiassa. Siksi luterilaisten teologien on syytä seurata katolisen teologian kehitystä tällä saralla.

Onko katolisen kirkon johdon suhtautuminen latinalaisamerikkalaiseen vapautuksen teologiaan muuttunut argentiinalaisen paavin myötä? Toisin kuin seksuaalietiikan ja naisten aseman kohdalla näyttää siltä, että vapautuksen teologiaan suhtaudutaan nyt uudella tavalla. Paavi Franciscuksen myönteinen ja käytännönläheinen, ei niinkään opillinen, suhtautuminen vapautuksen teologiaan johtuu monesta tekijästä. Vähäisin ei ole se, että hän tulee Latinalaisesta Amerikasta ja on jesuiitta.

Ekumeniikan ja dogmatiikan professori Seppo A. Teinonen on jäänyt aikalaisten mieleen innostavana opettajana ja värikkäänä persoonana. Hänestä kerrotaan paljon juttuja ja hänen kääntämänsä kristikunnan klassikot ovat löytäneet myös uusia lukijoita. Ihmisenä Teinonen oli moni-ilmeinen ja hänen elämässään oli useampia murrosvaiheita. Yksi näistä oli liittyminen katoliseen kirkkoon ja muuttaminen lopullisesti Suomesta Espanjaan.

Maailman suurin kirkolliskokous oli värikäs teologinen show, joka on poikinut 50 vuodessa kolme keskenään kilpailevaa tulkintalinjaa. Paavi Franciscuksen yllättävä persoona on kaksinkertaistanut ongelman, ja vuosien 2014–2015 piispainsynodeista puhutaankin jo ”Vatikaani III:na”.

Det är en varm fredagskväll i Mansilla de las Mulas, 20 km öster om den stolta och sköna staden León. Vi har slagit oss ner för att inta något svalkande och för att samtala om dagens upplevelser.  Vi kom nyss från kyrkan där vi deltog i den heliga mässan och mottog den särskilda välsignelse som uttalas över pilgrimer. ”Oración de los peregrinos”, ”Pilgrimernas bön”, ringer fortfarande i mina öron: ”Sé para nosotros compañero en la marcha…” ”Var för oss en följeslagare under vandringen, en ledsagare i vägkorsningarna, styrka i utmattningen, en försvarare i farorna, ett härbärge under resan, skugga i hettan, ljus i mörkret, tröst i missmodet; skänk fasthet åt våra föresatser, så att vi, ledda av dig, friska och välbehållna når målet för vår vandring…”

Yksi luterilaisen ja katolisen kirkon välinen olennainen ero liittyy pyhimyksiin. Luterilainen kirkko ei tunnusta pyhimyksiä, kun taas pyhimysten kunnioittaminen on olennainen osa katolisuutta. Tämän ajatuksen mukaisesti kiinnostuksen keskiaikaisia pyhimyksiä kohtaan pitäisi olla minimaalista nykypäivän luterilaisessa Suomessa. Näin ei kuitenkaan ole, vaan keskiaikaiset katoliset pyhimykset – erityisesti ”suomalaiset” pyhä Henrik sekä autuas Hemminki – herättävät edelleen kiinnostusta ja intohimoa maassamme.