”Paavin teologi” Walter Kasper puolustaa ehtoollisen avaamista eronneille ja uudelleenavioituneille

”Paavi Franciscuksen teologiksi” kutsutun kardinaali Walter Kasperin puhe perheen teologiasta kardinaalikollegion edessä johti katolisessa kirkossa kiivaaseen keskusteluun ehtoollisen ja ripin avaamisen mahdollisuudesta myös uudelleenavioituneille.

Helmikuussa 2014 saksalainen kardinaali Walter Kasper (s. 1933), entinen Paavillisen kristittyjen ykseydenedistämisneuvoston puheenjohtaja, piti kardinaalikollegiolle paavi Franciscuksen kutsumana esitelmän avioliiton ja perheen teologiasta. Puhe oli tarkoitettu pohjustukseksi keskusteluille, joita käytäisiin piispainkokouksessa lokakuussa 2014. Puheessaan Kasper korosti perheen merkitystä luomisjärjestyksen mukaisena yhteisönä, kristillisen tradition siirtäjänä tuleville polville sekä ”pienoiskirkkona”, jossa uskovien yhteisöllisyys toteutuu pienoiskoossa. Julkisessa keskustelussa kuitenkin varsinainen aihe, perheteologia, jäi sivuun, sillä kardinaali nosti esille jo piispakautenaankin 1990-luvun alussa esittämänsä näkemyksen eronneiden ja uudelleen (siviili)avioituneiden mahdollisuudesta osallistua sakramentteihin, mikäli avioeron osalta määrätyt ehdot toteutuvat.

Kasperin puhe herätti vilkasta keskustelua ja kritiikkiä kardinaalikollegion ja koko katolisen kirkon keskuudessa. Tunnetuimmat kriitikot olivat uskonopin kongregaation puheenjohtaja, kardinaali Gerhard Müller, apostolisen signatuurin puheenjohtaja, kardinaali Raymond L. Burke sekä kardinaalit Carlo Caffarra sekä George Pell. Keskeisin kritiikki kohdistui juuri Kasperin ehdottamaan uudelleen avioituneiden mahdollisuuteen osallistua ripin ja ehtoollisen sakramenteille. Olennainen kysymys liittyy siihen, tulkitaanko avioliiton sakramentti niin tiukasti, että sen rikkominen estää osallistumisen muihin sakramentteihin. Kritiikistä huolimatta Kasper sai keskustelunavaukselleen arvovaltaisen tukijan paavi Franciscuksesta, joka kommentoi kohua todeten, että pastoraalinen lähestymistapa tulisi olla asiassa ensisijainen.

Walter Kasperin perheteologia

Kasper kommentoi Vatikaanin radiossa omaa osuuttaan keskustelussa armon ja evankeliumin näkökulmasta: “Kristityt, jotka haluavat elää uskossa kirkon yhteydessä, ja jotka tiedostavat tehneensä virheitä – joita myös katuvat – rikkoessaan ensimmäisen avioliittonsa, heille (tuon katumuksen) pitäisi olla myös tie takaisin osallisuuteen kristilliseen ja kirkolliseen elämään.” Kasper siis peräänkuulutti pastoraalista suhtautumista ihmisiin. Jos Jumalakin on armollinen ja anteeksiantava, onko kirkolla, Kristuksen ruumiilla, varaa olla olematta? Kriitikot ovat pitäneet Kasperin näkökulmaa lepsuna ja sakramentin sisällön uudelleentulkintana. Heidän mielestään keskeinen ongelma on se, että mikäli ehtoollisen sakramentti avattaisiin eronneille, se tarkoittaisi kirkolta välillistä hyväksyntää uudelle siviiliavioliitolle. Viime kädessä ongelma on siinä, että kirkko antaisi tuolloin välillisen hyväksynnän avioliiton (ensimmäinen, kirkollinen avioliitto) ulkopuolisille (toinen, siviiliavioliitto) seksuaalisille suhteille.

Kysymyksessä on siis tulkinnallinen ero. Kasper pohtii kysymystä pastoraalisesta ja ehtoollisen universaalista, kristittyjä yhdistävästä näkökulmasta − kriitikot puolestaan avioliiton sakramentin purkamattomuuden näkökulmasta. Kysymys on evankeliumin tulkinnasta, palautuuhan katolisen kirkon opetuksen mukaan avioliiton sakramentti itse Jeesuksen asetukseen. 

Perheen evankeliumi – kohti pastoraalisempaa avioliittoteologian tulkintaa?

Toinen olennainen ero Kasperin ja hänen kriitikoidensa välillä on tulkinta perheestä. Kasperin mukaan perhe heijastelee pienoiskoossa kirkkoyhteisöä, perhe on ”kotikirkkoyksikkö”. Niinpä tulevien uskovien polven tulisi saada nähdä myös perheen vanhempien osallistuvan sakramentteihin: Mikäli näin ei tapahdu, Kasper varsin aiheellisesti pelkää, että kirkon jäsenyys ja osallisuus sakramenteista ei kasva luonnolliseksi osaksi heidän elämäänsä. Kriitikot muistuttavat, että avioero jo sinällään tekee lapsista kärsijöitä: ennemmin tai myöhemmin he ymmärtävät, miten vanhempien liitolle on käynyt. Mikäli ehtoollisesta tehdään vain osallistumisoikeuskysymys, kriitikot pelkäävät, että lähestymistapa on väärällä tavalla pastoraalinen, eli se ei ota huomioon alkuperäistä ongelmaa painavuudessaan: itse avioeroa.

Kuitenkin sekä Kasper että kriitikot ovat yksimielisiä tulkinnassaan armosta: Jumalan armo ei ole halpaa kaikille ehdoitta tarjolla olevaa ilmaista rakkautta – siihen liittyy aina myös oikeudenmukaisuuden aspekti: armo pitää aina tulkita oikeudenmukaisuuden kautta. Niinpä kysymys onkin siitä, ymmärretäänkö pastoraalinen, ihmisen yksilöllisen elämäntilanteen tapauskohtaisesti huomioonottava tulkinta armon halventamisena vai sen aitona toteuttamisena.

Kasper huomauttaa, että yhteys sakramentteihin ei missään tapauksessa olisi automaatio kaikille, vaan edellytyksenä olisi katumuksen osoittaminen. Ehtoina tulisi myös olla tieto siitä, että on mahdottomuus palata vanhaan liittoon: tilanne, jossa uuden liiton rikkominen aiheuttaisi vain edelleen pahaa, sekä sellainen elämä uudessa siviililiitossa, jonka voidaan katsoa olevan uskon mukaista elämää.

Kasper kysyy edelleen, miksi ehtoollisyhteyteen paluu ei voisi olla mahdollista katuvalle uudelleen avioituvalle, jos se on mahdollista katuvalle murhaajalle? Kriitikot vastaavat: murhaaja saa anteeksi, koska hän ei enää elä synnissä. Kirkon näkökulmasta uudelleenavioitunut elää jatkuvasti synnissä – katumus kirkon edessä solmitussa avioliitossa tehdyistä virheistä ei ole riittävä katumuksenosoitus, mikäli edelleen elää vastoin kirkon oppia uudessa liitossa – olipa läsnä uskoa tai ei.

Traditioiden muuttuvuus vai muuttumattomuus?

Kasperin esityksen ydin ei ole kajota itse sakramenttien sisältöön, vaan siihen, miten sakramenttien hoitava ulottuvuus tulkittaisiin pastoraalisesta, ajassa kiinni olevasta näkökulmasta. Kasper haluaa samanaikaisesti tulkita ikuista evankeliumia ajallemme relevantilla tavalla ja kuitenkin kirkon traditiolle uskollisesti. Kasperin ajatuksen taustalla on hänen käsityksensä siitä, että Jumalan ilmoitus manifestoituu kussakin historiallisessa hetkessä uskottavalla tavalla. Uskottavuuden kannalta kirkolle olennainen kysymys on dialogi modernin kulttuurin ja aikamme ilmiöiden ja haasteiden kanssa. Kirkon ei ole mahdollista eristäytyä opilliseksi, jäykäksi linnakkeeksi, jolla ei ole todellista yhtymäkohtaa ympäröivään todellisuuteen ja kulttuuriin. Viime kädessä kysymys onkin tradition tulkinnasta: missä määrin nykykäsitys edustaa ehdottoman rikkomatonta dogmia, missä määrin ”vain” vakiintunutta käytäntöä. Kasper myös huomauttaa, että tilanne, jossa käytäntö (ehtoollisen ja ripin sakramentin salliminen uudelleen siviiliavioituneille) on joidenkin piispojen osalta jo todellisuutta, mutta on ristiriidassa kirkon virallisen kannan kanssa, on myös kestämätön.

Kasper näkee, että katumuksen osoittaminen viitoittaa eronneelle tien kohti armoa ja siten uutta mahdollisuutta kirkollisen elämän yhteyteen. Näin ollen katumus olisi edellytys oikeudenmukaisuuden ja armon yhteydelle. Hän perustelee näkemyksen olevan linjassa myös raamatullisen ja kirkon tradition tulkinnan kanssa. Kasper vertaa tilannetta Vatikaanin toisessa konsiilissa käytyyn keskusteluun ekumeniasta ja uskonnonvapaudesta. Tuolloin avattiin keskusteluyhteyksiä katolisen kirkon ulkopuolelle, joita aiemmin oli pidetty lopullisesti suljettuina.

Vuonna 2013 kirkon johtoon nousi paavi Franciscus, joka korostaa maallikoiden asemaa kirkossa ja haluaa kirkon lähestyvän tavallista ihmistä. ”Paavin teologi” kysyykin, olisiko mahdollista, että traditiota ja sitovia päätöksiä rikkomatta keskustelua voitaisiin käydä nykykäytäntöjä syventävällä ja edistävällä tavalla?  Tämä kysymys ei ole olennainen vain katolisen kirkon oman kysymyksenasettelun kannalta, vaan koskettaa myös esimerkiksi ekumeenista yhteistyötä. Missä määrin sakramenttien sisällöstä ja merkityksestä voidaan käydä sisällöllistä keskustelua, onko sisällöissä oikeasti tulkinnanvaraa, vai ovatko traditio ja kirkon eri aikakausina, erilaisissa tilanteissa tekemät päätökset ehdottomia, sellaisenaan muuttumattomia totuuksia?

 

Kirjoittaja Tiina Huhtanen, TM, on seurakuntapastori ja dogmatiikan jatko-opiskelija, joka viimeistelee väitöskirjaansa Walter Kasperin ilmoituskäsityksestä.

s-posti: tiina.huhtanen@evl.fi

Kirjallisuus:

Dodaro, Robert (Ed.): Remaining in the Truth of Christ. Marriage and Communion in the Catholic Church. San Francisco: Ignatius Press, 2014.

Kasper, Walter: The Gospel of the Family. New York: Paulist Press, 2014.

Kasper, Walter:  Mercy. The Essence of the Gospel and the Key to Christian Life. New York: Paulist Press, 2014.

Müller, Gerhard & Cranados, Carlos: The Hope of the Family. A Dialogue with Gerhard Cardinal Müller. San Francisco: Ignatius Press, 2014.

Pérez-Soba, Juan José & Kampowski, Stephan: The Gospel of the Family. Going beyond Cardinal Kasper’s Proposal in the Debate on Marriage, Civil Re-Marriage, and Communion in the Church. San Francisco: Ignatius Press, 2014.

Synod of Bishops

2014 III Extraordinary General Assembly. The Pastoral Challenges of the Family in the Context of Evangelization. Instrumentum Laboris (4.2.2015)

2014 The Vocation and Mission of the Family in the Church and Contemporary World. Lineamenta (4.2.2015)