Seppo A. Teinonen – opettaja, kääntäjä ja käännynnäinen
Ekumeniikan ja dogmatiikan professori Seppo A. Teinonen on jäänyt aikalaisten mieleen innostavana opettajana ja värikkäänä persoonana. Hänestä kerrotaan paljon juttuja ja hänen kääntämänsä kristikunnan klassikot ovat löytäneet myös uusia lukijoita. Ihmisenä Teinonen oli moni-ilmeinen ja hänen elämässään oli useampia murrosvaiheita. Yksi näistä oli liittyminen katoliseen kirkkoon ja muuttaminen lopullisesti Suomesta Espanjaan.
Kansainvälisyyttä ja katolisuutta
Teinonen oli sukunsa ensimmäinen ylioppilas, ja suunnitelmiin ei alun perin kuulunut teologin ura. Jatkosodan taisteluiden keskellä nuori upseerikokelas päätti kuitenkin hakea tiedekuntaan ja innostui samalla lähetysteologiasta.
Ensimmäinen Teinosen julkaistu teos käsitteli ambomaalaisen avioliittokäsityksen kehittymistä. Lähetystyöntekijän kutsumus olikin nuorella opiskelijalla vahvana mielessä. Uutta ajateltavaa tuli kuitenkin Yhdysvaltoihin suuntautuneen stipendiaattimatkan aikana. Hartfordin collegessa vietetyn vuoden aikana Teinonen kiinnostui uskontodialogista ja samalla uusista kielistä. Erityisesti arabian opiskelu houkutti ja avasi samalla ikkunoita islamilaiseen kulttuuriin.
Suomeen palattuaan tutkijanura vei voiton lähetyskutsumuksesta ja Teinonen keskittyi määrätietoisesti ekumeenisiin ja uskontoteologisiin tutkimusaiheisiin. Elämänuran kannalta ratkaisevan tärkeäksi muodostui kiinnostus katoliseen teologiaan ja kirkkoon. Kun paavi Johannes XXIII ilmoitti kesällä 1959 kutsuvansa kokoon ”ekumeenisen konsiilin”, ei väitöskirjansa juuri valmiiksi saanut Teinonen epäillyt hetkeäkään: hänen oli päästävä tuohon kirkkohistorialliseen tapahtumaan.
Teinonen piti lupauksensa ja osallistui vuosina 1962–1965 Vatikaanin toisen konsiilin kaikkiin neljään istuntokauteen. Viimeisellä kerralla hän oli Luterilaisen Maailmanliiton virallinen tarkkailija. Kokousten uudistushenkinen teologia vaikuttikin syvästi. Opiskelijat saivat kuulla säkenöivällä tyylillä pidettyjä luentoja konsiilin sisällöstä ja työskentelytavoista. Luennoitsijana Teinosella oli poikkeuksellinen kyky syvennellä opettamiaan asioita. Yhdestä latinankielisestä konsiilitekstistä saattoi riittää innostavaa materiaalia useampaan luentokertaan.
Kääntäminen vei mennessään
Seppo A. Teinosen työskentelytahti oli 1960–70 -lukujen vaihteessa hengästyttävä. Hän julkaisi useita laajoja tietokirjoja sekä tutkimuksia, toimi Teologisen Aikakauskirjan aikaansaavana päätoimittajana, kirjoitti satoja kirja-arvosteluja ja ohjasi opinnäytteitä. Edes vapaa-aikana ei levätty. Intohimoinen kalastus ja myöhemmin maatilan hoito täyttivät senkin ajan.
Kaiken muun ohessa toimelias professori oli teologisen tiedekunnan dekaanina ja puheenjohtajana kirkon virkaa käsittelevässä komiteassa (1968–1975). Jälkimmäisessä tehtävässään hän joutui kuitenkin jännitteisiin kirkon silloisen johdon kanssa. Pyydettyään eron komitean puheenjohtajuudesta Teinonen suuntautui yhä vahvemmin kirjoitustyöhönsä. Häntä alkoivat yhä enemmän kiinnostaa kristikunnan klassikot, niiden kääntäminen ja kommentointi suomeksi.
Vuonna 1977 ilmestyi käännös ja johdanto Ignatius de Loyolan tunnetusta teoksesta Hengellisiä harjoituksia. Tästä alkoi mittava käännösteosten sarja, jonka kautta suomalaisille lukijoille tulivat tutuksi mm. Tuomas Kempiläinen, Franciscus Assisilainen, Avilan Teresa, Ristin Johannes, Bonaventura ja Ramon Llull.
Kääntäjänä Teinonen hakeutui mielellään haastavien tekstien äärelle. Oppikirjoissaan hän viljeli ahkerasti vierasperäisiä termejä, mutta käännöksissä pyrki kääntämään vaikeat ja oudotkin sanat. ”Kun käännetään, lienee parempi kääntää kaikki”. Periaate tuotti uudissanoja, joista moni avautuu ainoastaan mystiikan teologian käsitteellisesti vaativassa maailmassa.
Teinonen vaikutti myös ratkaisevasti kristinuskon klassisia tekstejä sisältävän Hengen tie -kirjasarjan syntyyn. Hänen käännöksensä elävät edelleen, ja 2000-luvulla niistä on ilmestynyt uusia painoksia Pyhiinvaeltaja-nimisessä sarjassa (Kirjapaja).
Kääntyminen ja muuttaminen
Teinosen rakkaus jakamattoman kristikunnan perintöä ja ekumeenista teologiaa kohtaan ilmeni jo varhain. Jo 1950-luvulta alkaen hänen teksteistään on luettavissa murhe kristikunnan jakaantumisesta, ja näkemykset vahvistuivat Vatikaanin toisen konsiilin myötä. Hänelle katolinen kirkko oli juuri elävän tradition aidoin säilyttäjä. ”Kirkko elää traditiosta ja traditiossa”.
Ei ollut yllätys, että Teinonen − jäätyään eläkkeelle dogmatiikan professorin virasta − päätti lopulta liittyä katolisen kirkon jäseneksi. Piispa Paul Verschuren konfirmoi hänet piispantalossa Helsingissä 28.8.1987. Kääntymistään hän kuvasi johdonmukaisen kehityksen tulokseksi, mutta varoi tarkasti arvostelemasta Suomen luterilaista kirkkoa.
Sanansaattaja-lehden haastattelussa Teinonen lausui, että hän pysyy ”aina kiitollisena luterilaiselle kirkolle siitä, että se on välittänyt minulle uudestisyntymisen. Luterilainen kirkko on äitini. Siltä kirkolta olen saanut pyhän kasteen eli uudestisyntymisen. Äitiään kukaan ei arvostele. Kun lapsi on äidin kodissa, voi hän tehdä huomautuksia kotinsa järjestelyjä vastaan, mutta kun hän siirtyy niin sanoaksemme isovanhempien luo, hän ei siellä arvostele äitiään.” (Sanansaattaja 37/1987)
Katoliseen kirkkoon liittymistä oli edeltänyt päätös muuttaa Espanjaan. Päätös piti ja Teinonen ei palannut vuoden 1988 jälkeen lainkaan Suomeen. ”Kun on kerran päässyt paratiisiin, kiirastuleen palaaminen ei enää huvita”, hän lausui haastattelussaan. Espanjassa Teinonen osallistui aktiivisesti Aurinkorannikon Arroyo de la Miel’ssä sijaitsevan kotikirkkonsa toimintaan. Hän saattoi käydä messussa useamman kerran päivässä ja totesi, miten ”messu on lähde, eikä siitä saa ikinä tarpeekseen”.
Teinosen intohimoinen rakkaus andalusialaiseen elämänmuotoon tuotti useampia historiaan ja nykypäivään liittyviä tekstejä ja teoksia. Suurelle yleisölle tulivat tutuiksi paikallisissa lehdissä julkaistut kulttuurihistorialliset artikkelit. Teinonen kirjoitti lisäksi useita matkaoppaita, joista osa ilmestyi kirjoittajan omakustanteina. Kaikille näille teksteille on ominaista kepeän älyllinen kirjoitusote, joka yhdistyy tinkimättömään ja yksityiskohtaiseen asianhallintaan.
Teinosen yli 60 nidettä ja satoja artikkeleita käsittävä tuotanto onkin Suomen oloissa poikkeuksellinen. Useat näistä kirjoista ovat syntyneet yhteistyönä teologi-aviopuoliso Riitta Teinosen kanssa. Intensiivinen kirjoitustyö jatkui aina tuotteliaan professorin kuolemaan asti. Hän menehtyi lyhyen sairauden jälkeen elokuussa 1995. ”Catedratico” Seppo A. Teinonen on haudattu Espanjan Aurinkorannikolle, Benalmadena Pueblon hautausmaalle.
Kirjoittaja Raine Haikarainen, TT, on laatimassa biografiaa Seppo A. Teinosesta
s-posti: raine.haikarainen@helsinki.fi
Kirjallisuutta
Annala, Pauli (ed.): Elevatis oculis. Missiologian ja ekumeniikan seuran julkaisuja 42. Vammala, 1984.
Milagro, Miseria, Locura. TA 338. Helsinki, 1994.