Teema 2011/3: Uskonto ja mielenterveys

Norjan joukkomurha ja yli 70 luoteihin kuollutta järkyttivät pohjoismaalaisia heinäkuussa 2011. Miksi ihminen tekee äärimmäistä pahaa? Haastattelussa psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma valottaa pahuuden suhdetta ihmismieleen, uskontoon ja kulttuuriin.

Kalle Hiltunen kommentoi teologia.fi-palvelun haastattelussa Ristin Johanneksen kirjoituksia, jotka tuovat nykylukijan mieleen psyykkiset häiriöt. Samoin Päivi Salmesvuori valottaa horrossaarnaaja Helena Konttisen toimintaa. Hiltunen ja Salmesvuori muistuttavat historian tajun tärkeydestä. Se, mikä tuntuu tänä päivänä oudolta, saattoi olla omana aikaan normaalia tai hyväksyttyä.

Teologian opiskelijat saavat psykiatrian ja sielunhoidon opinnoissaan teorian lisäksi käytännön harjoitusta ihmisten kohtaamisesta. Psykiatria ja kehityspsykologia auttavat ymmärtämään psyykkistä kehitystä ja psykiatristen sairauksien tunnistamista.  Sielunhoidon ensimmäisessä praktikumissa tutustutaan ilmiötasolla sielunhoidon kysymyksiin ja seurakuntaharjoittelun aikana ja toisessa praktikumissa opittua sovelletaan käytäntöön.

 Viime vuosina on tullut tavaksi puhua uskonnosta mielenterveyden tukena ja taakkana. Uskonnoissa nähdään mielenterveyden kannalta niin myönteisiä kuin uhkaaviakin piirteitä ja ”tervettä uskonnollisuutta” ihannoidaan ja pidetään päämääränä.

Vanhoillislestadiolainen liike on viime vuosina joutunut kritiikin kohteeksi ehkäisy- ja hyväksikäyttökeskustelujen myötä. Vanhoillislestadiolaisuutta tutkivat teologian jatko-opiskelijat Meri-Anna Hintsala ja Katja Manner valottavat yhteisön ja yksilön suhdetta mielenterveyden kannalta.

Mindfulness on metodi, jota käytetään uusissa niin sanotuissa kolmannen aallon kognitiivis-behavioristissa psykoterapioissa. Näiden terapioiden taustafilosofia perustuu pitkälti buddhalaisuuteen. Mindfulness on myös tieteellisesti tutkittu hoitomuoto, joka nauttii yhteiskunnallista arvostusta ja tukea. Ei ole kuitenkaan täysin selvää, missä määrin metodin tehokkuus on sidottu sen taustafilosofiaan.

Jos henkilö kuulee Jumalan äänen ja tulkitsee Jumalan lähettävän hänelle viestejä maailman tapahtumien kautta, voi herätä kysymys, onko kysymys uskonnollisesta todellisuudentulkinnasta vai onko henkilö mieleltään sairastunut. Tässä artikkelissa esitellään periaatteita, joiden avulla psykoottinen ja uskonnollinen todellisuudentulkinta erotetaan toisistaan.

Juutalais-kristillisessä traditiossa jumala- ja paholaiskuvilla on ollut keskeinen rooli sielunhoidon yhteydessä. Valistuksen ja etenkin varhaisen psykoanalyysin myötä tilanne on kehittynyt siihen, ettei etenkään paholaiskuvilla ole sielunhoidossa merkittävää roolia. 

Uskonnollisuuden ja mielenterveyden suhdetta on tutkittu empiirisesti sangen paljon. Useiden tutkimusten mukaan uskonnollisuus tukee mielenterveyttä. Uskonnollisuus on aivotasolla yhteydessä minuuden kehitykseen tai joskus myös sen häiriintymiseen.

Negatiivisen häpeän ohella häpeällä on myös positiivinen ulottuvuus. Sen tehtävänä on suojella ihmistä, varjella hänen yksityisyyttään ja hänen rajojaan.

Uskonnollisuuden yhteys hyvinvointiin näkyy ihmissuhteissa, myönteisissä tunteissa, pelon ja ahdistuksen vähenemisenä. Henkilökohtainen, sisäistetty vakaumus tukee parhaiten psyykkistä hyvinvointia, institutionaalinen ja ulkokohtainen uskonnollisuus heikosti.

Monet mielenterveys- käsitteen alla käsitellyt teemat ovat sellaisia, jotka tulevat esille myös Uudessa testamentissa ja varhaiskristillisissä kirjoituksissa: sairauksien sosiaaliset seuraukset, kyky kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa, syyllisyys, oman identiteetin eheys ja psykoottiset häiriöt. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että parantamisella ja sairaanhoidolla on ollut merkittävämpi rooli Jeesus-liikkeen synnyssä ja kristinuskon leviämisessä kuin on aiemmin ajateltu.