Näkymättömistä keskiöön – Kirjaesittelyssä Vähemmistöt ja Raamattu: Näkökulmia marginalisoituihin ryhmiin eksegetiikassa
Aivan vuoden 2024 loppupuolella julkaistu teos tarkastelee suomalaista raamatuntutkimusta vähemmistönäkökulmista. Teos tuntuu ajankohtaiselta tämänhetkisessä keskusteluilmapiirissä, jossa poliittisiksi pelinappuloiksi päätyvät vuoroin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen, vammaisten ihmisten ja maahanmuuttajien oikeudet.
Kirjassa ei tarkastella aihetta vain akateemisesta näkökulmasta, vaan jo alussa korostetaan pyrkimystä kohentaa heikommassa asemassa olevien ryhmien tilannetta. Vähemmistöt on laaja teema, sillä termin alle mahtuu keskenään hyvin erilaisia ihmisryhmiä. Käsitteenä vähemmistö on myös osittain harhaanjohtava, sillä lukumäärällisesti marginalisoituihin ryhmiin kuuluvat ihmiset saattavat edustaa enemmistöä.
Kirjan toimittajat, Moona Kinnunen ja Jarkko Vikman, hyödyntävät kirjan johdannossa Louis Wirthin määritelmää vuodelta 1945, jonka mukaan vähemmistö on ”ryhmä ihmisiä, jotka fyysisen ja kulttuuristen ominaisuuksien vuoksi erotetaan toisista yhteiskunnassa, jossa he kohtaavat eriarvoista ja epätasa-arvoista kohtelua, ja siksi pitävät itseään kollektiivisen syrjinnän kohteina.” Kaikkia näitä ihmisiä yhdistää siis jollakin tavoin syrjinnän kokemus, jota voidaan tarkastella myös marginalisaatio-käsitteen kautta.
Kiinteä osa vähemmistökokemusta on ”toiseuttaminen”, joka määrittää tietyt ihmisryhmät toisarvoisiksi ja jopa vääränlaisiksi. Kinnunen ja Vikman esittelevät johdannossa muun muassa intersektionaalisen, feministisen ja postkoloniaalisen perspektiivin mahdollisina linsseinä toiseuttamisen ja marginalisoinnin prosessien tarkasteluun. Kaikissa näissä näkökulmissa on läsnä sekä valtarakenteiden että normien kyseenalaistaminen. Valtasuhteiden tarkastelu ja vähemmistöjen määrittyminen niiden kautta on oleellinen osa vähemmistötutkimusta, ja se muodostuu kantavaksi näkökulmaksi kirjassa.
Hietasen mukaan Raamattu voidaan nähdä imperiumien vaikutuspiirissä syntyneenä teoksena, eikä sen tulkinta ole riippumatonta, sillä niin historiallisesti kuin omassa ajassamme tekstejä on käytetty toiseuttamisen ja sorron oikeuttamiseen sekä vastustamiseen
Ihmiset ja tekstit vähemmistöinä
Kirja rakentuu kolmesta osasta; ensimmäisessä tarkastellaan vähemmistöteoreettisia näkökulmia, toisessa Raamatun tekstien syntyaikojen vähemmistöjä ja kolmannessa vähemmistöjen suhdetta pyhiin teksteihin nykyajassa.
Ensimmäisen osan aloittaa Kinnusen ja Vikmanin johdanto siihen, miten vähemmistöjä voidaan hahmottaa pyhiä tekstejä tutkittaessa sekä miten tutkijan tulisi itse suhteutua ja asemoitua tehdessään tutkimusta vähemmistöistä. Kirjoittajat lähestyvät kysymyksiä käytännönläheisesti korostaen sitä, miten vähemmistötutkimus on yhteydessä myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen kuten marginalisoitujen ihmisten aseman esiin tuomiseen ja sen parantamiseen. Toisaalta myös uskonnolliset tekstit, jotka ovat jääneet virallisen kaanonin ulkopuolelle, voidaan nähdä ikään kuin vähemmistönä. Kinnunen ja Vikman muistuttavat, että historialliskriittinen raamatuntutkimus on jo pitkään pyrkinyt kyseenalaistamaan keskittymisen vain näihin hyväksyttyihin kirjoituksiin.
Heikki Hietasen artikkelissa paneudutaan postkolonialistisen linssin soveltamiseen raamatuntutkimuksessa. Postkolonialistisella lähestymistavalla viitataan tutkimukseen, joka tarkastelee siirtomaahistoriaan liittyviä valtasuhteita, sekä sitä, miten eriarvoisuus edelleen vaikuttaa nykyhetkessä. Hietasen mukaan Raamattu voidaan nähdä imperiumien vaikutuspiirissä syntyneenä teoksena, eikä sen tulkinta ole riippumatonta, sillä niin historiallisesti kuin omassa ajassamme tekstejä on käytetty toiseuttamisen ja sorron oikeuttamiseen sekä vastustamiseen. Artikkeli tarjoaa vähemmistötarkastelun tueksi esimerkiksi Roland Boerin näkemyksen siitä, että tutkijan tulisi tuomita pyhien tekstien sortoa puoltavat kohdat.
Myös Heli Yli-Räisäsen artikkelissa esitelty intersektionaalinen ja feministinen tarkastelu muodostuu eksegeettiseksi työkaluksi – ne ovat samanaikaisesti sekä teorioita että metodeja. Intersektionaalisuudella viitataan siihen, kuinka eri ominaisuudet, kuten sukupuoli, ihonväri, ikä tai etnisyys, kietoutuvat yhteen ja vaikuttavat siihen, kuka joutuu syrjityksi ja millä tavoin. Vaikka intersektionaalisuuden käsitteen vakiintuminen moniperustaisen sorron kuvaajaksi on tapahtunut melko hiljattain, muistuttaa Yli-Räisänen esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa 1970- ja 1980-luvuilla naisten tekemästä teologiasta, joka huomioi myös rodun ja luokan. Huomio liittyy keskeisesti myös epistemologiseen kysymykseen siitä, ketkä pääsevät tuottamaan tietoa ja kenen ääni tuotetussa tiedossa kuuluu.
Vammaiset ja queer -ihmiset Raamatussa
Maailman terveysjärjestön (World Health Organization, WHO) mukaan vammaiset ihmiset ovat maailman suurin vähemmistö, mutta kuten Kinnunen ja Vikman kirjansa johdannossa toteavat, vammaisuuden tematiikka on yksi uusimmista raamatuntutkimuksen teoreettisista näkökulmista. Kirjassa vammaisnäkökulmaa edustaa Riikka Vuoksenmaan artikkeli, joka alkaa katsauksella siihen, mitä tarkoitetaan vammaistutkimuksella osana vähemmistötutkimuksen alaa.
Vammaistutkimuksessa vammaisuutta voidaan verrata sukupuolenkaltaiseen analyyttiseen kategoriaan, jonka avulla vammaisuutta tai sairautta tarkastellaan esimerkiksi yhteiskunnallisena tai sosiaalisena ilmiönä. Uskonnon kautta tulkittuna vammaisuus on saatettu nähdä seurauksena synnistä, jolloin vammaisuus määrittyy pelkistetysti kielteiseksi asiaksi.
Vuoksenmaan mukaan antiikin lähteitä tarkasteltaessa on usein nojattava epäsuoriin kuvauksiin vammaisuudesta. Näin toki saadaan ymmärrystä siitä, miten ympäröivä yhteiskunta on suhtautunut vammaisiin ihmisiin vähemmistönä, mutta vammaisten ihmisten oma kokemus ei saa tilaa. Heidän näkökulmaansa voidaan kuitenkin hahmotella lukemalla tekstejä ikään kuin vastakarvaan, heidän omasta, vammaisten ihmisten perspektiivistä.
Vammaisten ihmisten kanssa samankaltainen, lähes kuulumaton ääni Raamatussa on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ääni. Queer-kattotermin ja queer-teorian kautta tätä näkökulmaa tutkii Daniel Talvitie Uuden testamentin eunukkeja sukupuolivähemmistöinä tarkastelevassa artikkelissaan. Reseptiohistoriallista tutkimusta hyödyntävässä lähestymistavassa tavoitellaan ennen kaikkea sitä, miten Raamatun teksti näyttäytyy lukijalle tämän omassa kontekstissa. Eunukkien kohdalla tämä voi tarkoittaa esimerkiksi pohdintaa siitä, miten he taivuttivat perinteistä sukupuolijaottelua ja loivat roomalaiseen kulttuuriin mahdollisesti kolmannen sukupuolen kategorian. Talvitien mukaan syrjityt ja normeista poikkeavat queerit eunukit voidaan nähdä Jeesuksen julistuksen ilmentyminä, sillä tulevaisuudessa, jonka Jeesus kuvasi, väheksytyt tulevat ensimmäisiksi.
Kirjan toisen, historian vähemmistöjä kartoittavan osan aloittava Marika Rauhalan artikkeli tarkastelee myös eunukkeja, mutta lähestyy teemaa Rooman sosiaalista hierarkiaa haastavien galluksien, Kybele-jumalattaren itsensä kastroineiden seuraajien kautta. Artikkelissa korostuu aiemmin mainittu vastakarvaan lukeminen, koska galluksista kertovat tekstit on usein kirjoitettu ulkopuolisesta ja vihamielisestä mieseliitin näkökulmasta. Vähemmistöjen tarkastelu onkin aina samalla myös sortajien ja vallanpitäjien tarkastelua. Rauhalan mukaan tutkijan tehtävänä on paljastaa valtarakennelmia ja niihin kytkeytyviä ennakkoluuloja sekä siten edistää vähemmistöihin kohdistuvan sorron purkamista.
Historian vähemmistöistä
Raimo Hakolan artikkeli syventyy juutalaisten asemaan Rooman valtakunnassa. Vähemmistöyhteisöinä eläneiden juutalaisten kautta artikkelissa haastetaan assimilaatiokäsitteen mielekkyys, sillä useimmiten se pyrkii kuvaamaan, kuinka pitkälle vähemmistöryhmät ovat sisäistäneet hallitsevan kulttuurin ominaisuuksia. Todellisuudessa kulttuurinen vaihto ja sosiaalinen vuorovaikutus vähemmistöjen ja enemmistöjen välillä on kuitenkin eläväisempää ja molempiin suuntiin tapahtuvaa. Tätä prosessia kuvaamaan Hakola ehdottaa kaksi- tai monikulttuurisuuden ja arjen eletyn uskonnon käsitteitä.
Samankaltainen teema jatkuu Joanna Töyräänvuoren artikkelissa, jossa tarkastelussa ovat juudalaisnaiset persialaisajan Egyptissä. Diasporassa eläneiden naisten aseman ymmärtämiseen liittyy toistuvasti kirjassa esiin nouseva ongelma: historiallisia lähteitä heidän omasta näkökulmastaan ei ole säilynyt. Töyräänvuoren mukaan yksi tapa tavoittaa näkymättömiin jääneet naiset on nimien tutkimus, sillä hallinnollisiin asiakirjoihin tallennetut henkilönimet saattoivat sisältää kuvauksia niiden kantajista.
Marja-Leena Hänninen paneutuu artikkelissaan eri vähemmistöryhmien asemaan antiikin Ostian uskonnollisessa elämässä. Vähemmistöksi määrittymistä tarkastellaan muun muassa polyteistisen yhteiskunnan kontekstissa, jossa uskonnollisiksi vähemmistöiksi voidaan lukea lähinnä kristityt ja muut monoteistit, koska he kielsivät muiden jumalien olemassaolon. Kuitenkin myös muut uskonnolliset ryhmät joutuivat valtaapitävien toimesta marginalisoiduiksi, jolloin eliitin ulkopuoliset kultit muodostuivat vähemmistöille tärkeiksi yhteisöiksi.
Aikamme uskonnolliset vähemmistöt
Kirjan päättää kaksi artikkelia, jotka tarkastelevat oman aikamme vähemmistöjä sekä heidän suhdettaan pyhiin teksteihin. Teemu Pauha lähestyy teemaa narratiivisen psykologian ja identiteetin teemojen kautta. Pauha on tutkinut suomalaisessa yhteiskunnassa moninkertaisesti marginalisoitujen shiianuorten suhdetta Koraaniin. Artikkelissa nostetaan tutkimuksesta esimerkkejä näiden nuorten kertomista tarinoista, joissa on kuultavissa neuvottelut muun muassa oman uskonnollisen elämänhistorian, yhteisöön sitovan tunnesiteen ja ulkopuolelta Islamiin kohdistuvien ennakkoluulojen välillä.
Riikka Tuori valottaa artikkelissaan vähemmistöjen vähemmistön, karaiittijuutalaisten, asemaa edeten historiasta nykypäivään. Rabbiinisen juutalaisuuden rinnalle muodostunut karaiittijuutalaisuus kohtaa ennakkoluuloja sekä väärinkäsityksiä, ja karaiitti-nimitystä on käytetty jopa merkitsemään ”harhaoppinutta”. Vain noin 30 000 karaiitin muodostama yhteisö ja sen kulttuuri on kuitenkin elinvoimainen. Uuden karaiittisukupolven kiinnostus tutkia omia juuriaan saattaneekin heijastella yleisemmin vähemmistöjen tarvetta tuntea taustaansa ja identiteettiänsä.
Kuka saa tutkia vähemmistöjä?
Kuten yllä käy ilmi, vähemmistöjen oman äänen kuuluminen erityisesti historiallisissa teksteissä on harvinaista, koska heillä ei ole ollut pääsyä esimerkiksi koulutukseen tai mahdollisuutta julkiseen näkyvyyteen. Kirjassaan Kinnunen ja Vikman kysyvätkin aiheellisesti, kuka ylipäätään saa tutkia vähemmistöjä.
Siksi on ymmärrettävää, että useissa kirjan artikkeleissa kirjoittaja asemoi itsensä suhteessa tutkimaansa vähemmistöön, mikä heijastelee kirjan eettisiä valintoja. Tällainen positioituminen tekee näkyväksi tutkimukseen liittyviä valtarakenteita ja lisää läpinäkyvyyttä siihen, kenen ääni teksteissä todellisuudessa kuuluu. Osa kirjoittajista kuuluu käsittelemäänsä vähemmistöön, osa tarkastelee teemaa ulkopuolelta.
Liittolaisuuden käsitteen kautta Kinnunen ja Vikman vastaavat kysymykseen siitä, kuka saa tutkia vähemmistöjä. Tutkittavaan vähemmistöön kuuluminen ei ole tutkimuksen edellytys, mutta oma asema vaatii tutkijalta itsereflektiota. Liittolainen asettaa itsensä sivuun tuoden marginalisoidut keskiöön. Myös tästä näkökulmasta Vähemmistöt ja Raamattu -kirja muodostuu ajankohtaiseksi ja tieteenalaa kehittäväksi. Kirja on tärkeä puheenvuoro eksegeettisen vähemmistötutkimuksen saralla, ja sen näkökulmia voi hyödyntää myös muiden kuin kirjaan sisällytettyjen vähemmistöjen tutkimuksessa.
Vähemmistöt ja Raamattu. Näkökulmia marginalisoituihin ryhmiin eksegetiikassa. Toim. Moona Kinnunen ja Jarkko Vikman. Suomen Eksegeettinen Seura 2024.