Haastattelu: Missä luuraa joukkomurhaajan pahuus?

Norjan joukkomurha ja yli 70 luoteihin kuollutta järkyttivät pohjoismaalaisia heinäkuussa 2011. Miksi ihminen tekee äärimmäistä pahaa? Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma on kirjoittanut kirjan Pahuuden anatomia, jossa hän selventää monin historiallisin esimerkein pahuutta sen eri ilmenemismuodoissa. Haastattelussa Lauerma valottaa pahuuden suhdetta ihmismieleen, uskontoon ja kulttuuriin.

– On pyritty ajattelemaan, että kaikissa ihmisissä asuu pyrkimys hyvään, että ihmiset eivät halua muuta kuin halia ja jakaa tikkareita toisilleen. Tämä vain ei pidä paikkansa, Lauerma sanoo varmasti.

Toisten mielestä Norjan joukkomurhaajan määrittelee hänen kristillissävytteinen ja muukalaisvihamielinen ideologiansa. Äärikristitty. Terroristi. Toisille helpotuksen tuo ajatus tekijän sairaudesta. Hullu mikä hullu.

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen tutkimusprofessori Hannu Lauerma pitää erittäin epätodennäköisenä, että tekijä Anders Behring Breivik olisi varsinaisesti mielisairas.

– Kyseessä on jokseenkin varmasti psykopaatti – on tuiki hämmästyttävää, jos hän ei sitä ole – mutta ei psykoottinen eli mielisairas.  Oletus perustuu tilastotodennäköisyyteen tuon tyyppisen teon yhteydessä ja se on todella vain oletus, Lauerma korostaa.

Psykopaatit ovat syntyjään reagoimattomia toisen ihmisen kärsimykselle ja täysin piittaamattomia niistä. Psykopatia on pysyvä luonteen poikkeavuus, luonnehäiriö, johon kuuluu poikkeamia aivojen ja autonomisen hermoston toiminnassa. Empatiakyvyn puutteen lisäksi psykopaatille tyypillisiä piirteitä ovat mahtipontisuus, itsekeskeisyys ja syyllisyyden tunteiden puuttuminen.

Mielisairaan ja mieleltään terveen välille mahtuu suuri kirjo muista lievemmistä häiriöistä kärsiviä. Johdonmukainen ja suunnitelmallinen toiminta on vahvin todiste Breivikin mielisairaudettomuudesta. Lauerman mukaan sellaiseen ei skitsofreenisen psykoosin vallassa oleva ihminen kykenisi. Psykoottiset väkivallantekijät ovat yleensä kroonisesti sairaita ja toimivat sattumanvaraisesti.

– He elävät harhamaailmassa ja tappavat puolivahingossa, yleensä psykoottisen kauhun vallassa, tilapäisaseella omaisensa. Suunnitelmallinen väkivalta on äärimmäisen harvoin psykoottisen henkilön toteuttamaa.

Harhat voivat saada uskonnollisen sisällön

Breivikin kohdalla ainoana mahdollisena mielen sairautena Lauerma pitää kapea-alaista paranoidisuutta, jossa ihmisellä on yksittäisiä hyvin voimakkaita harhaluuloja, mutta hänen kokemusmaailmansa ei muuten poikkea terveen ihmisen kokemusmaailmasta. Tällaisten harhaluulojen vuoksi tehtyjä väkivallantekoja voi olla vaikea erottaa luonnehäiriöisen väkivallanteoista, koska uskomukset ovat kuin kiveen hakattuja. Kapea-alaisessa paranoidisuudessa harhaluulot saavat toisinaan uskonnollisen sisällön.  

– Tällaisia on uralla tullut joitakin vastaan. On tehty hyvinkin rajua väkivaltaa uskoen, että oma rooli on jumalallinen tai profeetallinen. Jos tällainen henkilö ei ole laaja-alaisesti taantunut, hän saattaa joitakin vakuuttaa siitä, ettei hän ole sairas, vaan että hän on ihan oikealla asialla, Lauerma kertoo.

Monissa uskonnollisissa perinteissä jumalallisten ilmoitusten uskotaan olevan mahdollisia edelleen. Terveen uskonnollisuuden yhtenä perusteena pidetään kuitenkin sitä, että se tukee ihmisen mielenterveyttä ja että uskomukset jaetaan jossakin kulttuurissa tai yhteisössä.

Hankaluuksia tulee, jos kapea-alaisesti paranoidinen henkilö saa valtaa uskonnollisessa ryhmittymässä.

– Hyvin vakuuttava karismaattinen persoona, joka pystyy esiintymään profeettana, vaikka profeettojen aika tiettävästi on ohi, saattaa olla vahvasti psykiatrisesti häiriintynyt ja kykenee kuvaamaan sen uskonnollisena ilmiönä. Silloin seuraajat ovat yleensä aika ahtaalla, eikä heillä ole mahdollisuutta tai tilaa kyseenalaistaa mitään.

”Ihmisessä oleva pahuus halutaan sivuuttaa”

Ihmisen pahuus on ongelmallista, silloin kun sitä ei voi hallita. Siksi paha halutaan usein selittää joko mielisairaudeksi tai uskonnollisin termein yliluonnolliseksi tai täysin käsittämättömäksi pahuudeksi.

– Nämä ääripäiden selitykset pyrkivät koteloimaan tai paikantamaan veitsenterävästi tai pisteen tarkasti sen, missä se pahuus oikein luuraa. Hyvin paljon tässä on kysymys juuri siitä, että ihmisissä oleva väkivaltapotentiaali tai pahuus tai perisynti – tai mikä se ikinä onkaan eri näkökulmasta tarkastellen – halutaan sivuuttaa.

Aggressiivinen puoli ihmisessä ei istu humanistiseen ihmiskäsitykseen, joka on viety pisimmälle demokraattisissa Pohjoismaissa.

– On pyritty ajattelemaan, että kaikissa ihmisissä asuu pyrkimys hyvään, että ihmiset eivät halua muuta kuin halia ja jakaa tikkareita toisilleen. Tämä vain ei pidä paikkansa. Ihminen on sellainen otus, jolla on taipumus väkivaltaan, muistuttaa Lauerma.

Suomessa vaalittua virallista ihmiskäsitystä hän kutsuu naiviin kiltiksi. Tämän ihmiskäsityksen ja ylimitoitetun kehitysoptimismin vuoksi psykopatia-käsite oli psykiatriassa pannassa 1960-luvun puolivälistä 1990-luvun loppuun.

–Ajateltiin, että kun ihmisiä rakkaudella kohdellaan, kaikki ihmiset muuttuvat hyviksi. Se sivuuttaa sen tosiasian, että on olemassa ensisijaista psykopatiaa. Se on kaikkien onneksi hyvin harvinainen muunnos ihmisen mielestä. Eikä se voikaan tulla kovin yleiseksi, koska se on niin tuhoisaa, ettei se voi yleistyä väestössä kovin paljon.

Ajatus väkivaltaa kaihtavasta sosiaalisesta yläluokasta on Lauerman mukaan uusi ilmiö. Vielä reilut sata vuotta sitten kulttuurissamme on ollut sallittuja väkivallan muotoja, kuten naisten, lasten ja palkollisten pahoinpitelyä, miehisiä välien selvittelyjä ja viattomana huvina pidettyjä kylätappeluita. Koska ihmisen nykyään uskotaan olevan väkivallaton ja haluavan toiselle hyvää, pahuus on rajattava poikkeusyksilöille.

– Haluamme nähdä väkivallan joidenkin toisten, sairaiden tai laadullisesti poikkeavien henkilöiden piirteenä. Kuitenkin mahdollisuus väkivaltaiseen reagointiin on meissä ihan kaikissa. Järjestäytyneessä ja säädellyssä yhteiskunnassa ihmiset päätyvät vain harvemmin tilanteeseen, jossa joutuvat puolustamaan omaa henkeään, lasten tai puolisonsa henkeä.

Poliittinen ja uskonnollinen kulttuuri vaikuttavat pahan tekoon

Edes mieleltään sairaat tai psykopaatit eivät tee pahaa kulttuurisessa tyhjiössä. Lauerma arvelee yksinkertaisten mielisairauteen viittaavien selitysten säästävän tuskallisten kysymysten pohtimiselta.

– Jos sanotaan, että hullut ovat hulluja eikä se ole minkään muun kanssa tekemisissä, silloin ei tarvitse miettiä, minkälainen vastuu on yhteisöllä, joka esimerkiksi verkossa harjoittaa vihan kylvöä. Olipa Breivik sitten psykoottinen tai psykopaattinen, kummassakaan tapauksessa ei voida pyyhkäistä pois taustaa, jonka hänen teoilleen muodostaa muukalaisvihamielisyys ja väärin ymmärretty kansallisuusaate. Ei voida sanoa, että teko on yksiselitteisesti seurausta sairaudesta, kun se tapahtuu tietyssä kulttuurisessa tai poliittisessa kontekstissa. Siinä sivuutettaisiin sellainen olennainen komponentti, joka tekoon liittyy.

Myös kristinuskon pyhät tekstit saattavat innoittaa väkivaltaan.

– Vanha testamentti kuvaa väkivaltaa hyvin paljon, myös raakaa ja välineellistä siviileihin kohdistettua joukkoväkivaltaa. Kuvaukset ovat pääasiassa neutraaleja tai hyväksyviä. Niinpä erilaisille omintakeisille uskontulkinnoille on paljon rakennuspuita, huomauttaa Lauerma.

Lauerma mainitsee esimerkkinä väkivaltaan oikeuttavasta uskontulkinnasta Isänmaalliseen kansanliikkeeseen 1930-luvulla kuuluneen pappi Elias Simojoen. Kyydityksiin osallistunut antidemokraattinen kirkonmies julisti vihan olevat vain rakkauden johdannainen, väistämätön seuraus isänmaanrakkaudesta. Simojoki ei saanut aikanaan ajatuksilleen tukea kokoomuslaiselta arkkipiispalta Lauri Ingmanilta, joka kutsui häntä murhaprofeetaksi, mutta niille näyttää löytyvän ymmärrystä nykyään. Vuonna 1970 syntynyt perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Niinistö on puhunut Elias Simojoen toimista myönteiseen sävyyn.

Psykopaattia voi pidättää rangaistuksen pelko

Ihmisessä olevan väkivaltapotentiaalin käyttämistä voidaan siis oikeuttaa poliittisilla tai uskonnollisilla aatteilla. Väkivaltaan voi ohjata myös harhaluulot tai luonnehäiriö. Mutta kuinka joku päätyy tekemään joukkomurhan?

– Monissa väkivallanteoissa on kokemuksellisesti kysymys puolustautumisesta. Halutaan säilyttää käsitys itsestä vahvana, etevänä, pystyvänä, toimivana, miehisenä. Keinot voivat olla kyseenalaisia, mutta tämä on hyvin yleinen motiivi, Lauerma toteaa.

Käsitystä itsestä voi uhata pettymys tai vastoinkäyminen, tai hävettävä kokemus siitä, ettei kelpaa, että on luuseri tai arvoton. Silloin mielessä saattaa välähtää primitiivinen raivo ja halu tuhota kaikki. Siinä ei ole Lauerman mukaan mitään ihmeellistä.

– ”Mä tapan kaikki” -impulssi on suhteellisen yleinen. Onneksi valtaosa ihmisistä pystyy sen sivuuttamaan ihan äkkiseltään. Normaalisti sen toteuttamiselle on hirmuisen suuret pidäkkeet. Kyllähän väkivaltaisuudella on vastavoimansa ihmisessä, monenlaiset vastavoimat.

Psykopaatilla nämä sisäiset pidäkkeet ovat heikompia kuin muilla ihmisillä.

– Poliittisesti motivoitunut psykopaatti saattaa kuvitella, että joukkomurhalla on saavutettavissa jopa merkittävää hyvää. Varmuudella sillä saavuttaa maailmanmaineen. Jos kysymyksessä on sanomattoman pitkälle menevä narsistinen omahyväisyys, jonka takia haluaa kokea mahtavuuden tunnetta, niin sitä nyt totisesti joka tapauksessa saa. Psykopaatti ei välttämättä sure sitä, että suurin osa ihmisistä pitää häntä omituisena ja halveksuttavana. Hänellä on fantasia omasta hyvästä yhteisöstä, joka rakastaa, arvostaa ja palvoo.

Psykopaatin väkivallantekoja hillitsee lähinnä ulkoinen palaute ja välittömän rangaistuksen pelko. Jollekulle pidäkkeenä saattaa toimia tieto siitä, ettei teolla ole saavutettavissa mitään hyvää. Toisia voi hillitä ajatus, että joutuu viettämään vuosikausia – pahimmassa tapauksessa loppuelämänsä – vankilassa.

Lääketieteen tohtori Hannu Lauerma on kirjoittanut kirjan Pahuuden anatomia: pahuus, hulluus, poikkeavuus. Edita, 2009.