Sisäistynyt uskonnollisuus tukee mielenterveyttä

Uskonnollisuuden yhteys hyvinvointiin näkyy ihmissuhteissa, myönteisissä tunteissa, pelon ja ahdistuksen vähenemisenä. Henkilökohtainen, sisäistetty vakaumus tukee parhaiten psyykkistä hyvinvointia, institutionaalinen ja ulkokohtainen uskonnollisuus heikosti. Eheyden tunteen voimistuminen on tärkein uskonnon hyvinvointia kohentava tekijä, myös identiteettiä tukeva uskonnollinen yhteisö on keskeinen.

Uskonto tukee elämänlaatua

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana uskonnon ja hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä on tutkittu paljon. Nykyisin potilaan uskonnollisuudella on paikkansa osana kuntoutusta ja apuna ankaristakin mielisairauksista toipumisessa. Uskonnon merkitys stressinhallinnassa ja terveyttä ylläpitävänä tekijänä myönnetään enenevästi. Uskonnollisten yhteisöjen merkitys kulttuuriin ja yhteisöön sitouttajana on noussut syystäkin esiin.

Missä uskonnollisuuden vaikutus hyvinvointiin näkyy? Kuolemanpelko vähenee uskonnollisuuden voimistumisen myötä. Muut pelkotilat sekä masentuneisuus ja ahdistuneisuus ovat vähäisempiä uskonnollisilla ihmisillä verrattuna kansalaisiin keskimäärin. Negatiivisten tunteiden vastapainoksi myönteiset tunteet, kuten optimismi ja toiveikkuus, ovat yleisempiä ja vahvempia uskonnollisilla ihmisillä. Yleinen tyytyväisyys elämään on vankempi uskonnollisilla verrattuna vähemmän uskonnollisiin. Myös tyytyväisyys puolisoon, muihin ihmissuhteisiin ja vallitseviin olosuhteisiin on tavallisempaa kuin ihmiset yleensä. Uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuminen parantaa sosiaalisia verkostoja, jolloin hyvinvoinnin kokemukset lisääntyvät. Uskonnollisten ihmisten elämäntavat ovat säännöllisemmät ja sisältävät vähemmän sairauksille altistavia tekijöitä. Kun fyysinen tila kohenee, myös koettu hyvinvointi paranee.

Erään arvion mukaan kahdeksassa tutkimuksessa kymmenestä uskonnollisuuden ja hyvinvoinnin välinen yhteys on myönteinen. On myös paljon varovaisempia arvioita. Kokonaisuutena arvioiden tutkimustulokset uskonnon ja hyvinvoinnin välisestä yhteydestä ovat ristiriitaisia. Riippuu hyvin paljon tutkimusaineistosta, uskonnollisuuden ja hyvinvoinnin määritelmistä, millaisia yhteyksiä havaitaan. Koska kokonaiskuva on selkiytymätön, on perusteltua tarkastella sitä, millä tavalla ihmiset ovat uskonnollisia, sen sijaan että tutkittaisiin vain miten uskonnollisia he ovat osallistumisaktiivisuutensa mukaan. Näin voidaan ymmärtää niitä mekanismeja, jotka selittävät uskonnollisuuden yhteyden hyvinvointiin.

Eheyden tunne on tärkein

Kaikkein ratkaisevin uskonnollisuuden hyvinvointia lisäävä tekijä on koherenssin tunteen voimistuminen. Koherenssin eli eheyden tunne (Sense of Coherence) on yksilön kokonaisvaltainen, pysyvä ja samalla dynaaminen varmuuden tunne sisäisen ja ulkoisen ympäristön rakenteesta ja ennustettavuudesta. Ihminen altistuu koko elämänsä ajan fyysisille, biologisille, psyykkisille ja sosiaalisille kuormitustekijöille. Kuormitusta vastaan yksilöillä, perheillä ja yhteisöillä on käytettävänään erilaisia puolustusvoimavaroja ylläpitämään ja lisäämään koherenssia.

Koherenssin tunne muodostuu kolmesta osatekijästä. Ymmärrettävyys (Comprehensibility) tarkoittaa, miten loogisena ja selitettävänä elämä hahmotetaan. Se on koherenssin kognitiivinen osa-alue. Kuormittavien tekijöiden käsitteleminen on mahdotonta ilman hahmotusta ongelman luonteesta. Hallittavuus (Manageability) on yksilön arvio omien voimavarojen riittävyydestä kuormittavien tekijöiden tuomiin haasteisiin vastattaessa. Tämä on instrumentaalinen puoli koherenssia. Uskonnon tuoman koherenssin näkökulmasta oleellista on, että voimavarat eivät välttämättä löydy ihmisestä itsestään tai toisista, vaan Jumalasta tahi muusta uskon kohteesta. Mielekkyys (Meaningfulness) liittyy motivoitumiseen. Ihminen voi nähdä kuormittavat tekijät vaikeina ja kivuliaina, ja hän kuitenkin pystyy hallitsemaan niitä lamaantumatta.

Mielenkiintoista on, että tutkimuksissa ei ole löydetty uskontojen välisiä vaan uskontojen sisäisiä eroja koherenssin tunteessa. Uskonnollisen yhteisön antama ideologinen tuki on koherenssin kannalta kaikkein ratkaisevin. Vahva tuki lisää koherenssin tunnetta ja psyykkistä hyvinvointia. Ei siis ole näyttöä siitä, että kristinuskon Jumalan tai islamin Allahin palvelemisella olisi eroja elämänlaatuun. Sen sijaan esimerkiksi fundamentalistisiin kirkkoihin kuuluvien homoseksuaalien koherenssin tunne on alhainen, johtuen juuri yhteisön hyväksynnän ja tuen puutteesta.

Laatu ratkaisee

Hackney ja Sanders kävivät läpi joukon tutkimuksia, joista he löysivät 186 positiivista ja vain 78 negatiivista riippuvuutta uskonnollisuuden ja hyvinvoinnin välillä. Tutkijat menivät yhteyksien kartoittamista pidemmälle ja selvittivät, onko ilmiöiden välinen yhteys riippuvainen erilaisesta uskonnollisuudesta ja eri tavoin määritellystä henkisestä hyvinvoinnista.

Uskonnollisuutta ja hyvinvointia tarkasteltiin kumpaakin kolmessa kategoriassa. Institutionaalinen uskonnollisuus (1) tarkoitti osallistumismääriä jumalanpalveluksiin ja muihin aktiviteetteihin. Rituaalinomaisuus ja ulkokohtaisuus kuvasivat institutionaalista uskonnollisuutta. (2) Ideologinen uskonnollisuus sisälsi uskomusten ja katsomusten totena pitämisen ja asenteet. (3) Persoonallinen uskonnollisuus tarkoitti sisäistä varmuutta ja emotionaalista sitoutuneisuutta.

Hyvinvoinnin kategoriat olivat: (A) Psyykkiset ongelmat, joka sisälsi ahdistuneisuuden ja depression lisäksi muita henkisen elämän negatiivisia indikaattoreita. (B) Tyytyväisyys -kategoria piti sisällään elämään ja olemassaoloon liittyvät positiiviset indikaattorit, kuten koettu elämänlaatu, iloisuus ja hyvä itsetunto. (C) Itsensä toteuttaminen -kategoriassa orientoiduttiin kasvuun ja kehitykseen. Oma maailmankuva oli täysin sisäistynyt identiteetin osaksi.

Institutionaalisella uskonnollisuudella ei ollut selkeää yhteyttä mihinkään hyvinvoinnin kategoriaan. Ideologisella uskonnollisuudella oli lievä yhteys tyytyväisyyteen ja hieman lievää voimakkaampi yhteys itsensä toteuttamiseen. Persoonallisella uskonnollisuudella oli yhteys kaikkiin hyvinvoinnin kategorioihin. Voimakkain se oli itsensä toteuttamiseen. Mitä sisäistyneempi on vakaumus, sitä voimakkaampi yhteys hyvinvointiin. Selittymättä jää, miksi persoonallisella uskonnollisuudella on voimakkain yhteys myös psyykkisten ongelmien kategoriaan.

Jaettu maailmankuva suojaa

 Pelon hallinta teoria (Terror Management Theory) selittää uskonnollisuuden suhdetta hyvinvointiin. Teorian mukaan kuolemanpelko on yksi keskeisin ihmisen elämänvalintoja ohjaava tekijä. Kuoleman pelkoon verrattavia ovat esimerkiksi vakavan sairauden tai sosiaalisen aseman menettämisen pelko. Laajasti ottaen tunnemme ahdistusta, jos oma identiteettimme on vaarassa, jos vapaus puhua omaa äidinkieltä, harjoittaa omaa uskontoa tai elinkeinoa vaarantuu. Teorian ydinkäsite on jaettu kulttuurinen maailmankuva. Jaetun maailmankuvan noudattaminen antaa yksilölle suojaavan puskurin ulkopuolisia vaaroja ja pelkoja vastaan. Yhteiseen kulttuuriin sidottu maailmankuva tukee yksilön itsetuntoa ja lisää tyytyväisyyttä elämään. Ihminen ikään kuin tietää paikkansa ja arvonsa yhteisössään ja koko universumissa.

Teoria selittää hyvin sen, miksi institutionaalinen uskonnollisuus ei tue hyvinvointia, ja miksi vastaavasti persoonallinen uskonnollisuus tukee. Pelkkä uskonnollisen yhteisön jäsenyys ja ulkokohtainen uskonnollisuus eivät riitä jaetun maailmankuvan sisäistämiseen, siihen edellytetään persoonallista sitoutuneisuutta ja henkilökohtaisuutta. Vasta ne antavat suojaavan puskurin ja koherenssin tunteen. Mikä tahansa uskonnollisuus ei tue hyvinvointia.

Arvojen sisäistäminen auttaa

Itsemääräämisteorian (Self-determination Theory) keskeinen idea on, että ulkoinen (extrinsic) motivaatio ei ole kestävä. Se voi olla alkusysäys sisäistyneelle (intrinsic)motivaatiolle, joka on itse valittu, oikeana pidetty ja ihmisen omia arvoja heijastava. Itsemääräämisteorian mukaan yksilön mielenkiintoa eivät lopultakaan ohjaa ulkoiset palkkiot tai sanktiot, kuten raha, vaan sisäiset motivaatiotekijät, joita ovat esimerkiksi työn haasteellisuus, elämän tarkoituksellisuus, autonomia sekä yhteenkuuluvuuden tunne. Teoria pätee myös uskonnollisten käsitysten ja arvojen sisäistämiseen. Ulkoiseen motivoitumiseen perustuva uskonnollisuus janoaa voimakkaita tunteita. Ihminen tarvitsee uskontoa saadakseen tukea itsetunnolleen. Uskonto toimii ikään kuin välineellisesti ulkoa annettuna. Sisäiseen motivaatioon perustuva uskonnollisuus on identifioitumista uskontoon ja sen edustamiin arvoihin henkilökohtaisen valinnan perusteella.

Tutkimuksissa on selkeitä näyttöjä sisäistymisen vaikutuksesta: mitä sisäistyneempi uskonnollisuus, sitä selkeämpi yhteys hyvinvointiin. Esimerkiksi Kenneth Pargament havaitsi ihmisten, joiden uskonnollisuus oli sisäistynyttä, pitävän vaikeuksia kohdatessaan hengellisyyttä voimavaranaan. Vaikeissa tilanteissa he luottivat siihen, että vaikeudet ovat tie kasvuun ja kehitykseen. Näillä ihmisillä oli halu päästä − vaikeuksista huolimatta tai kenties juuri niiden vuoksi − lähemmäs Jumalaa. Ongelmia ei haluttu väistellä, vaan pyrittiin ratkaisemaan ne.

Ulkoisesti uskonnolliset puolestaan käyttivät vaikeuksissa defensiivisiä selviytymismekanismeja. He korostivat ongelmien henkilökohtaista uhkaavuutta ja kyvyttömyyttään käsitellä niitä. Päinvastoin kuin uskontonsa sisäistäneet, torjuivat ulkoisesti uskonnolliset mahdollisuuden henkilökohtaiseen kasvuun ongelmatilanteessa. He keskittyivät ihmeen rukoilemiseen Jumalalta, hyvien tekojen tekemiseen, kaiken ei-uskonnollisen välttämiseen ja positiivisuuden ylläpitämiseen. Ekstrinsisesti uskonnolliset toivoivat uskonnon avulla pystyvänsä kontrolloimaan tunteitaan ja käyttäytymistään paremmin.

Käytännössä uskonnon ja hyvinvoinnin suhdetta käsittelevät tutkimustulokset antavat aiheen pohtia, mitkä uskonnollisuuden osa-alueet antavat parhaan tuen psyykkiselle hyvinvoinnille. Perusteltu, syvällinen ja henkilökohtainen jumalasuhde sekä tukea antava yhteisö ovat tärkeimmät hyvinvoinnin tukipilarit.

Kirjoittaja Antti Räsänen on uskonnonpedagogiikan professori Itä-Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan teologian osastossa. 

Kirjallisuutta

Antonovsky A: Complexity, conflict, chaos, coherence, coercion and civility. Social Science & Medicine 37(8), 969−974. 1993.
Antonovsky A: Unraveling the mystery of health: How People Manage Stress and Stay Well. San Francisco, 1987.
Antonovsky A: Health, Stress, and Coping. San Fransisco, 1979.

Donahue, M. J. & Benson, P. L:  Religion and Well-being of Adolescents. Journal of Social Issues 51(2), 145–160. 1995.

Dull, V. T. & Skokan, L. A:  A Cognitive Model of Religion’s Influence on Health. Journal of Social Issues 51(2), 49–64. 1995.

Green, M. & Elliott, M: Religion, Health and Psychological Well-Being. Journal of Religion and Health 49, 149–163. 2009.

Grøholt, E-K., Stigum, H., Nordhagen, R. & Köhler, L: Is parental sense of coherence associated with child health? European Journal of Public Health 13(3) 195−201. 2003.

Hackney, C. H. & Sanders, G. S: Religiosity and Mental Health: A Meta-Analysis of Recent Studies. Journal of Scientific Study of Religion 42(1), 43–55. 2003.

Kimble, M. A., McFadden, S. H., Ellor, J. W. & Seeber, J. J: Aging, Spirituality and Religion. Minneapolis, 1995.

Koenig, H. G., McCullough, M. E. & Larson, D. B: Handbook of Religion and Health. New York, 2001.

Paloutzian, R: Invitation to the Psychology of Religion. Boston, 1996.

Pargament, K. I: The Psychology of Religion and Coping. Theory, Research, Practice. New York, 1997.

Parviainen, J: Poliittinen johtajuus ja tunneilmaston muutos. Yhteiskuntapolitiikka 74(2), 217 – 233. 2009.

Spilka, B., Hood, R. Jr., Hunsberger, B. & Gorsuch, R: The Psychology of Religion; an Empirical Approach. New York, 2003.

Teinonen, T: Terveys ja usko. Helsinki, 2007.