Pandemia-ajan salaliittoteoriat: uskomuksia vai kannattamista?

Rokote- ja rajoitusvastaista liikehdintää alettiin COVID-19-pandemian kuluessa tulkita johtuvaksi lisääntyneestä uskosta salaliittoteorioihin. Suosion kasvua selittävät kuitenkin ensisijaisemmin salaliittoteorioiden kiehtovuus ja huomioarvo uutissyklissä, sekä kannattamisen dynamiikat, joiden kautta laajalti paheksuttuja identiteettejä, positioita ja toimintatapoja pyritään oikeuttamaan.

Eräs tyypillisimmistä salaliittoteorioita tutkiville esitetyistä kysymyksistä koskee sitä, miksi, ketkä ja kuinka monet uskovat salaliittoteorioihin. Kysymykset ovat monella tavoin erittäin ymmärrettäviä ja perusteltuja. Ihmiset pyrkivät ymmärtämään, millaiset tekijät selittävät uskomuksia ja toimintaa, joka on hyvin kaukana heidän omasta kokemusmaailmastaan.

Kysymykseen on kuitenkin poikkeuksellisen hankala tarjota journalistisen kontekstin tyypillisesti edellyttämä napakka vastaus. Tämä johtuu siitä, että kysymys implisiittisesti olettaa esimerkiksi rokotevastaista salaliittoteoretisointia jakavien tai peukuttavien ihmisten olevan vakuuttuneita tällaisessa sisällössä esitetyistä väittämistä tai uskovan niihin. Vaikka tämä oletus epäilemättä pitää paikkansa useiden ihmisten kohdalla, on hyvin epäselvää, missä määrin näin todella on.

Miten salaliittoteorioita syntyy nykypäivänä?

Salaliittoteorioiden laatiminen ja tuottaminen ovat molemmat prosesseja, jotka perustuvat vahvasti yhteisölliseen tarinankerrontaan, jossa on paljon toistoa ja pientä variointia. Vaikka yhdessä tekeminen on tärkeässä osassa, toimijat eri tasoilla omaksuvat varsin erilaisia rooleja, joissa uskomukset ja kannattaminen ilmenevät monenlaisin tavoin. Ruohonjuuritason nettifoorumeilla ja pikaviestimissä kehitellään mielikuvituksellisia väittämiä ja lennokkaita tarinankaaria, jotka sitten jalostetaan edelleen sellaisiin suuntiin, jotka mahdollistavat uusien ja suurempien yleisöjen tavoittelun. Tässä jalostamistyössä keskeisen roolin omaksuvat sellaiset toimijat, jotka ovat huomattavasti keskivertosalaliittoteoreetikkoa paremmin verkostoituneita. Heillä on tyypillisesti jo olemassa jonkinlainen alusta ja seuraajakunta, jonka laajentaminen on yksi heidän toimintansa keskeisiä tavoitteita.

Eräiden arvioiden mukaan noin kolmasosa yhdysvaltalaisista ja ranskalaisista kertoo kannattavansa ainakin yhtä salaliittoteoriaksi luokiteltavaa väittämää tai uskomusta.

Tällaiset salaliittoteoriavaikuttajat eivät ainoastaan kerro omia salaliittoteorioitaan muille, vaan myös juontavat muualla tuotettuja tarinoita ja tarinanpätkiä omalle yleisölleen. Yleisölleen he myös perustelevat tuottamansa sisällön tärkeyttä vaihtoehtoisena tietona. Näin tehdessään he kertovat joko suoraan tai kierrellen epäluottamuksesta tiedontuottajien auktoriteetteja – etenkin tutkijoita ja journalistista mediaa – kohtaan. Faktapohjaisen argumentaation tilalle he tarjoavat usein esoteerisia, eskatologisia ja oman sydämen äänen kuunteluun liittyviä selitysmalleja salaliittoteorian tueksi.

Osa tällaista sisältöä jakavista ihmisistä mieltää itsensä tosiuskovaisiksi ja pyrkii sisäistämään esitetyt väittämät mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Suurempi osa kuitenkin uskoo väittämiä korkeintaan hyvin valikoiden, vakuuttuen pikemminkin influensserin hyvistä aikomuksista, tinkimättömästä vastatiedon tuottamisesta, ja syistä vastustaa episteemisiä auktoriteetteja. Heidän voi kuitenkin olla vaikea uskoa konkreettisesti leinnokkaimpiin väittämiin, esimerkiksi koskien rokottamisen yhteydessä ihmisiin injektoitavia mikrosiruja.

Osittain tästä johtuen kyselytutkimukset tiedustelevatkin usein vastaajien uskomusten sijaan mitä salaliittoteorioita vastaajat kannattavat. Eräiden arvioiden mukaan noin kolmasosa yhdysvaltalaisista ja ranskalaisista kertoo kannattavansa ainakin yhtä salaliittoteoriaksi luokiteltavaa väittämää tai uskomusta. (Korkeampiakin uskottavia arvioita on olemassa, ja niiden kohdalla on olennaista, määritelläänkö salaliittoteoriaksi esimerkiksi uskomus siitä, että John F. Kennedyn salamurhaaja Lee Harvey Oswald ei välttämättä toiminut yksin.) Uskomisen ja kannattamisen välinen ero tulee empiirisesti selkeimmin esiin sellaisten aihepiirien kohdalla, jotka kytkeytyvät ajankohtaisiin ja vahvasti politisoituneisiin ilmiöihin. Convoy Finland -tapahtuman suhde pandemia-ajan rokotevastaisiin salaliittoteorioihin on tästä erinomainen esimerkki.

Erään salaliittoteorian esittely ja käsittely valtavirtaisessa mediassa

Perjantaina 4. helmikuuta 2022 järjestetty mielenilmaus varmisti itselleen laajan mediahuomion esittämällä itsensä osana Kanadan Freedom Convoy -liikettä. Kyseinen, pari viikkoa aiemmin alkanut liikehdintä pyrki edistämään maailmanlaajuista heräämistä pandemia-ajan vääryyksiin. Mediahuomio oli Convoy Finlandille varsin helppo tavoite saavuttaa, sillä usein journalistisen median intresseissä on yhtäältä esitellä uutissykliin päätyneet aiheet merkittävinä yleisön kiinnostuksen vuoksi, ja toisaalta selittää yleisön kiinnostusta uutisaiheen merkittävyydellä. Salaliittoteorioiden ja esoteerisista maailmankatsomuksista ammentavan liikehdinnän kehys yhdistettynä kysymykseen äärioikeiston aiheuttamasta vaarasta olivat omiaan sytyttämään kiinnostuksen. Huomiokone oli käynnistetty.

He olivat tulleet paikalle ilmaisemaan tyytymättömyyttään siihen, kuinka pandemiarajoitukset vaikuttivat heidän elämäänsä, vapaa-aikaansa tai elinkeinoonsa

Convoy Finland oli kuitenkin alusta alkaen sisäisesti ristiriitainen liike, myös verrattuna alkuperäiseen, kanadalaiseen Freedom Convoyhin. Vaikka Convoy Finlandin johtohahmot vaihtuivat useaan otteeseen, mielenilmaus onnistui keräämään kannattajia monenlaisten ihmisten parista: muun muassa vaihtoehtoterveysvaikuttajia, pitkän linjan rokotekriitikoita, autoilijoita, hallituksen vastustajia pienpuolueista ja äärioikeistoa. Suurin osa noin 700 osallistujasta ei kuitenkaan ollut edustamassa yhtäkään näistä viiteryhmistä. He olivat tulleet paikalle ilmaisemaan tyytymättömyyttään siihen, kuinka pandemiarajoitukset vaikuttivat heidän elämäänsä, vapaa-aikaansa tai elinkeinoonsa. Erityisesti kokoontumisrajoitusten vastustaminen toi paikalle väkeä. Yhtäältä rajoitukset olivat kasvattaneet painetta mielenilmaisun järjestämiseen jo pidemmän aikaa, ja toisaalta ne pitivät huolen siitä, että kilpailevia tapahtumia tai mahdollisuuksia yhteisölliseen live-aktivismiin oli tarjolla vain vähän. Järjestämishetkellä poikkeuksellinen jalkautuminen joukolla ihmisten pariin selitti siis osaltaan Convoy Finlandin uutisarvoisuutta. Tämä näkökulma jäi kuitenkin enimmäkseen sivuun uutisartikkelien keskittyessä järjestäjien ja osallistujien mahdollisiin salaliittouskomuksiin.

Järjestäjien aatemaailmojen moninaisuus ja osallistujien heterogeenisuus johtivat siihen, että tapahtuman tavoitteista kerrottiin monella äänellä. Julkisessa keskustelussa jäi epäselväksi, kuinka laajalti esitetyt puheenvuorot, erityisesti koskien salaliittoteorioita ja vaihtoehtotietoa, edustivat osallistujien näkemyksiä tai uskomuksia. Selvää oli kuitenkin se, että monet olivat valmiita kannattamaan myös salaliittoteorioihin pohjautuvaa liikehdintää ja nostamaan joukkovoimallaan sen profiilia. Ainakin jos vaihtoehtona oli jäädä kotiin.

Näkyvyyden kasvu ei kerro salaliittouskomusten yleistymisestä

Toisin kuin julkisessa keskustelussa on usein esitetty, salaliittoteorioiden kasvanut läsnäolo uutissyklissä ei vielä itsessään kerro lisääntyneestä uskosta salaliittoteorioihin. Sen sijaan lisääntynyt salaliittoteorioiden kannatus on ilmiö, jonka voi rinnastaa esimerkiksi urheilujoukkueen kannattamiseen tai fanikulttuuriin. Omien puolella ollaan aina, ja omat ovat nopeimpia, vahvimpia, fiksuimpia ja parhaita, silloinkin kun häviävät tai tekevät virheitä. Tällaista suhdetta tuotetun sisällön ja oman yleisön välillä tavoittelee paitsi moni salaliittoteoria-influensseri ja bloggaaja, myös poliittiset liikehdinnät, joille salaliittoteoria mahdollistaa kiehtovien, uniikkien, tunteellisten ja polarisoivien kehysten tuottamisen yleisön mobilisaatiotarkoituksiin. Tässä mielessä salaliittoteorialla voidaan oikeuttaa sellaisia kiistanalaisia identiteettejä (uskonnollinen radikalismi ja ääriajattelu), pelkoja (koronarokotteeseen liittyvät riskit) ja toimintatapoja (kokoontuminen rajoituksista huolimatta), jotka edeltävät näiden pohjalta tuotettuja salaliittoteorioita. Tämän vuoksi ei ole yhtäältä perusteltua, eikä toisaalta tarkoituksenmukaista kohdistaa kriittisen tarkastelun kärkeä ihmisten salaliittoteorioita koskeviin uskomuksiin, vaan siihen, millaiseen toimintaan ihmisiä mobilisoidaan salaliittoteoreettisilla väittämillä.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Asprem, Asbjørn Dyrendal, et al., eds. 2018. Handbook of Conspiracy Theory and Contemporary Religion. Brill. https://brill.com/view/title/39101

Fenster, Mark. 2017. “American Conspiracy Theories.” Perspectives on Politics 15 (1): 257–58. https://doi.org/10.1017/S153759271600493X IFOP Institut français d’opinion publique. 2017. “Enquête sur le complotisme.” Paris: La Foundation Jean-Jaurès et Conspiracy Watch. http://www.ifop.fr/?option=com_publication&type=poll&id=3942

Pyrhönen, Niko, and Gwenaëlle Bauvois. 2019. “Conspiracies beyond Fake News. Produsing Reinformation on Presidential Elections in the Transnational Hybrid Media System.” Sociological Inquiry.

Räikkä, Juha. 2021. Salaliittoteorioiden filosofia. Helsinki: Gaudeamus.

Uusitalo, Niina, and Katja Valaskivi. 2020. “The Attention Apparatus: Conditions and Affordances of News Reporting in Hybrid Media Events of Terrorist Violence.” Journalism Practice 0 (0): 1–19. https://doi.org/10.1080/17512786.2020.1854052