| Risto Saarinen |

Saksalainen esoteerinen populismi – kuunatseista viheroikeistoon

Photo by Markus Spiske on Unsplash

Rajatieto ja vaihtoehtoinen lääketiede ovat Saksassa olleet suosittuja jo vuosisatojen ajan. Koronapandemia on Keski-Euroopassa antanut uutta vauhtia näiden liikkeiden suosimille salaliittoteorioille.

Elokuun 29. päivänä 2020 noin 40 000 ihmistä osoitti Berliinissä mieltään koronarajoituksia vastaan. Väkijoukossa levisi huhu, että Donald Trump olisi kaupungissa. Sadat tästä innostuneet mielenosoittajat lähtivät rynnäköimään valtiopäivätalon portaille. Heidän joukossaan oli sekä 1930-luvun Saksan ihailijoita että vaihtoehtoisten parantamisoppien kannattajia.

Runsaasti julkisuutta saanut Berliinin rynnäkkö muodosti esinäytöksen puoli vuotta myöhemmin tapahtuneelle, niin ikään Donald Trumpista innoituksen hakeneelle USA:n kongressin valtaukselle Washingtonissa. Itse asiassa koko USA:n viime vuosien ”kulttuurisodalla” on hyvin tiedostettu saksalainen esikuvansa, Bismarckin ajan Preussin kulttuuritaistelu, jossa maallista valtiota vastaan asettui uskonnollinen elämänmuoto.

Keskeisiä vaikuttajia

Vaikka populismin virtaukset ensi silmäyksellä tulevat Yhdysvalloista, tutkijat ovat jo pitkään korostaneet Ranskan, Italian ja Saksan aatteiden merkitystä niiden taustalla. Seuraavassa kuvaan uusia saksalaisia aatteita, jotka ovat levinneet erityisesti COVID-19-pandemian aikakaudella.

Saksalaisella ympäristöliikkeellä on 1930-luvulle asti ulottuvat kansallishenkiset juurensa niin, että vihervasemmiston lisäksi voidaan puhua viheroikeistosta

Saksalainen kulttuuripiiri on 1600-luvulta lähtien tuottanut monenlaisia rajatieteitä. Alkemiaa ja ruusuristiläisyyttä seurasi homeopaattinen lääkintä. Rudolf Steinerin antroposofinen lääketiede ja Waldorf-pedagogiikka ovat viimeisten sadan vuoden aikana tarjonneet elintilaa uusille ja vanhoille rajatieteille. Kritiikki rokotuksia ja koululääketiedettä vastaan on saksalaisella kielialueella vanhastaan runsasta.

Saksalaisella ympäristöliikkeellä on 1930-luvulle asti ulottuvat kansallishenkiset juurensa niin, että vihervasemmiston lisäksi voidaan puhua viheroikeistosta. Siinä ympäristöaatteeseen liittyy vaihtoehtoisia totuuksia, salattuja metsän kykyjä ja toisinaan myös rotuoppeja.

Keskeinen salaliittoteoreetikko Jan van Helsing (s. 1967, oik. Jan Udo Holey) julkaisi jo vuonna 1993 kaksi salaliittojen vallasta kertovaa teosta, joissa vastustetaan juutalaisia ja vapaamuurareita. Koronan aikakaudella hänen kirjoistaan ja videoistaan on tullut hyvin suosittuja. Jo Conradin (s. 1958) salaliittoajattelussa rakennetaan germaanisia kuningaskuntia modernin demokratian vaihtoehdoiksi. Conrad ja van Helsing käyttävät työssään muun muassa Ivo Sasekin mediaa.

 Sveitsiläisen maallikkosaarnaaja Ivo Sasekin (s. 1956) vuonna 1999 perustama Organische Christus Generation (OCG, ”Kristuksen luomusukupolvi”) haluaa muodostaa radikaalia sananvapautta puolustavan teokraattisen yhteisön, joka yhdistää kristinuskoa, jälleensyntymisoppeja ja ekologista ajattelua. Niin kutsuttu sasekismi on 2010-luvulla kasvanut mediaimperiumiksi, joka levittää internetissä populistista sanomaa 88 kielellä yli 200 maahan, myös suomeksi.

Outoja natseja

Natsismia pohtivissa esoteerisissä piireissä on 1990-luvulta lähtien ajateltu, että kansallissosialistit piiloutuivat sodan jälkeen erikoisiin paikkoihin. Saksalaisen ryhmän salanimellä Russell McCloud vuonna 1991 julkaisema romaani Musta aurinko kuvaa Tiibetin Thulea tällaisena pakopaikkana.

Jan van Helsingin mukaan natsit pakenivat vuonna 1945 raketilla takaisin Aldebaraniin

Toisen selityksen mukaan aitojen arjalaisten esi-isät saapuivat Maahan ulkoavaruuden Aldebaranista. Siellä oli rotuerottelun avulla kehitetty korkeaa ihmisyyttä ja sen mukaista uskontoa, johon liittyy maagisen vril-energian hallinta. Jan van Helsingin mukaan natsit pakenivat vuonna 1945 raketilla takaisin Aldebaraniin. Tuon maailman kansalaiset ovat yli kahden metrin pituisia, vaaleatukkaisia superihmisiä.

Saksalaisen rajatiedon Regentreff-päivillä tieteiskirjallisuus yhdistyy vaihtoehtoiseen lääketieteeseen ja salaliittoteorioihin. Päivien kunniavieraan, UFO-kirjoistaan jo 1970-luvulta asti laajalti tunnetun Erich von Dänikenin (s. 1935) hengessä Regentreffissä etsitään avaruusolentojen muinaisten vierailujen jälkiä. Näihin jälkiin liittyy käsitys saksalaisen tekniikan ja kulttuurin ylivertaisuudesta, joka siis alun perin johtuisi juuri näistä vierailuista. Regentreff on herättänyt Saksan poliisin mielenkiinnon äärioikeistolaisten painotustensa vuoksi.

Keskiluokkainen viheroikeisto

Suurinta osaa niin kutsutusta ”oikeiston esoteriikasta” ei kuitenkaan kiinnosta kansallissosialismi eikä tieteiskirjallisuus. Erityisesti koulutettua väkeä vetää puoleensa vaihtoehtoinen terveysajattelu, joka yhdistyy käsityksiin vihreästä elämäntavasta ja paluusta luonnonmukaisuuteen.

COVID-19-pandemian aikakaudella vaihtoehtoinen lääketiede ja rokotusvastaisuus ovat näissä piireissä nousseet entistä laajempaan suosioon. Niin kutsutut bioboheemit vastustavat ylikansallista lääketeollisuutta ja liian rationaalista elämäntapaa. Bioboheemit saattavat äänestää vihreitä, mutta usein myös populistista Vaihtoehto Saksalle -puoluetta.

Querdenken-711 on Michael Ballwegin huhtikuussa 2020 perustama liike, joka keskittyy koronarajoitusten vastustamiseen ja yksilön perusoikeuksien ajamiseen. Siitä tuli vuonna 2021 laaja rokotusvastainen liike, jonka ajatuksia kopioitiin myös eri maiden herätyskristillisyyteen. Ballweg itse on esoteerikko, joka ajaa omaa kvanttiparannuksen tai kvanttihoidon ohjelmaansa. Tämä meditaatiomuoto on levinnyt Suomeenkin.

Numerosarja 711 on Stuttgartin suuntanumero, ja juuri Stuttgart on Saksassa tunnettu vaihtoehtoisen uskonnollisuuden keskuspaikkana. Uskonnolliset vaihtoehdot pietisteistä raamattuseuroihin ja steinerilaisista esoteerikkoihin ovat löytäneet kotinsa tästä idyllisestä kaupungista, jossa vihreiden arvojen kannatus yhdistyy autoteollisuuden luomaan keskiluokkaiseen vaurauteen.

Anastasia-liike

Viheroikeistolaiset liikkeet rakentuvat usein tarinoille. Esimerkkinä käytän Anastasia-liikettä, joka perustuu venäläisen Vladimir Megrén vuosituhannen vaihteessa julkaisemaan kymmenosaiseen kirjasarjaan. Anastasia-kirjoja on myyty 12 miljoonaa kappaletta ja ne on käännetty noin 20 kielelle, koko sarja myös suomeksi.

Matkustaessaan 1990-luvun Siperiassa minäkertoja Megré tutustuu ihanaan Anastasia-neitoon, tietäjään ja parantajaan, joka elää alastomana taigalla. Anastasia osaa valmistaa sembramännystä lääkkeitä, jotka parantavat kaikenlaisia vaivoja (tästä sarjan alanimike Venäjän soivat seetripuut).

Anastasia-sarja on fiktiivinen muistelmaromaani, joka kääntyy vähitellen kokonaisvaltaisen elämänkatsomuksen esittelyksi. Anastasia osaa puhua eläinten kanssa, sillä hän kuuluu vanhaan wedavenäläiseen alkukansaan, joka tuntee universumin salaisuudet. Hyvä tulevaisuus voidaan Anastasian mukaan saavuttaa vetäytymällä hehtaarin suuruisille viljelypalstoille, joilla pyritään omavaraisuuteen. Setriöljy pitää niiden asukkaat terveinä.

Anastasian neuvot ovat synnyttäneet niin Venäjällä kuin Saksassa suurimittaisen luontoon palaamisen ja vihreän elämäntavan liikkeen, sekä markkinat sembramännyn tuotteille. Liike taistelee ilmastonmuutosta vastaan ja noudattaa venäläistä Schetinin-pedagogiikkaa. Kirjojen fiktio on näin kääntynyt 2000-luvulla ekologisen elämäntavan faktaksi.

Teossarjan myöhemmissä osissa Anastasia paljastaa vastustavansa demokratiaa. Läntistä maailmaa hallitsee hänen mukaansa salainen papisto, jonka juuret johtavat leeviläisiin juutalaisiin. Salaisen papiston tavoitteena on tehdä läntisen elämänmuodon ihmisistä orjamaisia biorobotteja. Ekologisen omavaraisuuden avulla wedan viisauden ymmärtäjät voivat vastustaa tuota papistoa.

Viime vuosina Anastasia-liike on sotkeutunut rokotusvastaisuuden ja äärioikeistolaisuuden vyyhteihin. Samalla liikkeen varsinainen elinvoima ei piile omille hehtaareilleen vetäytyneissä joissakin tuhansissa aktivisteissa, vaan niissä miljoonissa keskiluokkaisissa ihmisissä, jotka lukevat viihteellisiä kirjoja ja käyttävät setriöljyä terveystuotteena.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Pöhlmann, Matthias: Rechte Esoterik. Freiburg im Breisgau: Herder, 2021.

Saarinen, Risto: Kansallisvaltion kaipuu: eurooppalainen oikeistopopulismi ja uskonto. politiikasta.fi, 6.10.2020.

Speit, Andreas: Verqueres Denken. Berlin: Christoph-Links-Verlag, 2021.