Teologian opiskelijoiden opintopolku ja sen haasteet

Tämä artikkeli käsittelee teologian opiskelijoiden opintopolun haasteita opintopolun valintojen ja asiantuntijaksi kasvun näkökulmista eri koulutusohjelmissa. Tulokset perustuvat kirjoittajan tekemään seurantatutkimukseen, jossa tarkastellaan teologian opiskelua ja oppimisprosesseja yliopisto-opintojen aikana. Tulokset antavat pohdinnan aihetta teologian opiskelijoiden oppimisprosessien tukemiseksi sekä laajemmin yliopistokoulutuksen kehittämiseksi opintojen sujuvaa etenemistä silmällä pitäen. Syksyn 2010 aikana tutkimusta tehtiin yhteistyössä Kirkon tutkimuskeskuksen Teologian opiskelijoiden ammatillinen identiteetti -tutkimusprojektin kanssa, ja osittain projektin rahoittamana.

Teologisen alan yliopisto-opinnot ja opintopolku

Yliopisto- tai korkeakouluopintoja aloittaessaan opiskelijalla on usein ajatus siitä, että hän ennen pitkää valmistuu kandidaatiksi tai maisteriksi. Kandidaatiksi valmistumisen on suunniteltu vaativan yleensä noin kolmen vuoden päätoimiset opinnot, kun taas maisteriksi opiskelu vaatii yhteensä viiden vuoden opinnot (3+2 vuotta). Yleiseurooppalaisen Bolognan-sopimukseen liittyvän tutkinnonuudistuksen myötä tutkintoja tarkastettiin rakenteellisesti ja sisällöllisesti siten, että ne on mahdollista näissä aikarajoissa suorittaa. Bolognan prosessin ensivaiheessa tavoitteena olivat kansainvälisesti vertailukelpoiset ja mahdollisimman yhteismitalliset tutkinnot. Nyt painopiste on siirtynyt entistä enemmän työelämäosaamisen kehittämiseen.

Opintopolun valinnat

Opintopolkunsa aikana yliopisto-opiskelijat joutuvat tekemään erilaisia valintoja: mitä kursseja valitsen, mitä sivuaineita opiskelen, mihin tutkielmaseminaariin osallistun, mistä aiheesta teen graduni jne. Valintojen määrä ja laajuus riippuvat tutkinnon kokonaisuudesta. Teologian opiskelijat hakevat opintoja aloittaessaan vain tiedekunnan opiskelijoiksi, eivätkä suoraan mihinkään koulutusohjelmaan tai pääaineeseen. Tästä syystä heidän pitää tiedekunnassa aloittamisensa jälkeen valita em. valintojen lisäksi koulutusohjelmansa ja pääaineensa. Tämä näyttää olevan suunta, johon Opetus- ja kulttuuriministeriö haluaa muutenkin yliopistotutkintoja kehittää koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamista pohtineen työryhmän linjausten (Ks. Opetusministeriö 2010) mukaan. Jatkossa toiveena on, että opiskelija voisi yliopistoihin hakiessaan hakea opinto-oikeutta laajempiin kokonaisuuksiin (ennemmin kuin johonkin tiettyyn pääaineeseen), ja sitten opintojen aikana suuntautua haluamaansa syventymiskohteeseen. Tähän liittyy myös halu kehittää entistä laaja-alaisempia kandidaatintutkintoja. Näistä syistä teologian opiskelijoiden opintopolkua koskevilla tutkimustuloksilla sekä esille nousseista haasteista ja niiden ratkaisumahdollisuuksista voidaan saada osviittaa myös laajemmin koulutusohjelmien kehittämiselle.

Teologian alan koulutusohjelmarakenne

Teologisen alan yliopisto-opetuksen tavoitteena on kouluttaa teologisen alan asiantuntijoita. Teologikoulutus rakentuu koulutusohjelmien varaan. Opiskelijat hyväksytään tiedekunnan opiskelijoiksi, ja rakentavat tutkintonsa koulutusohjelmien tutkintorakenteiden mukaan. Valittavina on 1) evankelis-luterilaisen kirkon virkaan pätevöittävä koulutus, jossa on otettu huomioon evankelis-luterilaisen kirkon säädökset niistä opinnoista, joita papiksi haluavalta edellytetään (A1-linja), 2) uskonnon tai kahden aineen opettajan kelpoisuus (B1- ja B2- linjat) tai 3) yleinen teologinen koulutus, joka tähtää kirkkojen ja yhteiskunnan teologisiin tehtäviin (A2-linja).

Teologian opiskelijat opiskelijoina ja oppijoina

Yliopisto-opintojen tavoitteena pidetään erityisesti asioiden ymmärtämistä ja syvällistä oppimista. Eri tiedekuntien opiskelijoihin verrattuna teologisessa tiedekunnassa on ilahduttavan paljon opiskeltavien asioiden ymmärtämistä tärkeänä pitäviä opiskelijoita ja vähän ulkoa oppimiseen panostavia. Opintopolun ja opintojen etenemisen kannata on kuitenkin haasteellista, että Parpalan ym. (2010) mukaan näistä syväsuuntautuneista, ymmärtämään pyrkivistä opiskelijoista suuri osa on epäjärjestelmällisiä opinnoissaan. Teologisessa tiedekunnassa on myös muiden tiedekuntien opiskelijoihin verrattuna vähemmän järjestelmällisesti opintoihinsa suhtautuvia opiskelijoita.

Teologian opinnot etenevät eri tahtiin sen mukaan, millä tavalla opiskelija on opintoihinsa orientoitunut. Tätä ovat tutkineet Litmanen, Hirsto ja Lonka (2010). Heidän mukaansa näyttää siltä, että opintoihin liittyvien tavoitteiden avulla voidaan jaotella teologian opiskelijoita erilaisiin ryhmiin, joiden opinnot etenevät eri tavalla. Litmasen ym. (2010) mukaan sitoutuneet teologian opiskelijat, jotka kokivat etenevänsä tavoitteessaan, itsensä kykeneviksi, ja sisäisesti motivoituneiksi etenivät opinnoissaan muita nopeammin. Näiden opiskelijoiden opinnot etenivät muiden opiskelijoiden opintoja nopeammin siten, että opintojen kolmantena vuonna opintopistekertymässä oli noin puolen vuoden opintoja vastaava ero.

Teologian opiskelijat opintopolun valintojen tekijöinä

Teologisen tiedekunnan opiskelijoita opintopolun valintojen tekijöinä tarkastellaan tässä vuonna 2003 aloittaneiden teologian opiskelijoiden seuranta-aineistonvalossa (Hirsto 2010). Ensimmäisenä opintovuonna vastausprosentti oli varsin korkea (70,4 %). Opiskelijat, jotka eivät vastanneet tuolloin lomakkeeseen, eivät eronneet vastaajista ikänsä tai sukupuolensa suhteen (Litmanen, Hirsto & Lonka 2010). Kolmantena opintovuonna vastausprosentiksi muodostui 41,8 %, ja viidentenä vuonna vain 25,9 prosenttia opiskelijoista vastasi kyselyyn. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun tulkitaan erityisesti viidennen opintovuoden vastausten edustavuutta.

Koulutusohjelmavalinnan varmuus ja perustelut

Koulutusohjelmavalinnan varmuus ei kasva kolmannen ja viidennen opintovuoden välillä kovin paljon (ks. Kuvio 1). Kolmantena opintovuonna suurin osa vastanneista (79,9 %) oli jo mielestään varmuudella valinnut koulutusohjelmansa, kun viidentenä opintovuonna valinnastaan varmoja oli 85,7 %.

Kolmannen vuoden opiskelijoista suurin osa (48,0 % vastanneista) oli kiinnostunut A1-linjasta, joka tuottaa kelpoisuuden evankelis-luterilaisen kirkon papin tehtävään. Seuraavaksi suosituin vaihtoehto oli A2-linja, joka on yleinen kirkkojen ja yhteiskunnan teologisten tehtävien koulutusohjelma. A2-linjalle suuntautuvia opiskelijoita oli 30,7 %. Kolmanneksi suosituin koulutusohjelma vaihtoehto oli B2, joka on koulun uskonnonopettajan kelpoisuuden tuottava kahden opetettavan aineen linja. Sille oli suuntautumassa 17,3 prosenttia kyselyyn vastanneista kolmannen vuoden teologian opiskelijoista. Jos kaksoispätevyyteen tähtäävät (sekä papin, että opettajan kelpoisuus) huomioidaan myös A1-linjalle suuntautumisena, niin silloin sinne olisi ollut suuntautumassa 50,7 % vastaajista. Nämä prosenttiosuudet vastaavat hyvin keskimääräisiä valmistuneiden osuuksia koulutusohjelmittain (2005-2009).

Varman valinnan perustelut eroavat koulutusohjelmittain selvästi

Koulutusohjelmavalintojen perustelut luokiteltiin sisällöllisesti aineistolähtöisesti kolmannen opintovuoden vastausten perusteella. Viidennen vuoden vastaukset jäsentyivät vaivattomasti saman luokittelun mukaan.

 

Kutsumukselliset kirkon virkaan suuntautuvat

A1- linjan eli kirkon virkaan vaadittavat opinnot sisältävän linjan suurimpana valintaperusteena oli kutsumuksellisuus. Siihen perusteluissaan viittasi 34,5 prosenttia kaikista vastanneista, ja 66,7 prosenttia A1-linjalle suuntautuvista opiskelijoista. A1-linjan varmuudella valinneista opiskelijoista 13,3 prosenttia perusteli valintaansa sillä, että he voivat pitää erilaiset uramahdollisuudet avoinna. Samoin 13,3 % opiskelijoista perusteli A1-linjan valintaansa sillä, että he ovat mielessään sulkeneet jostakin syystä muut vaihtoehdot. Tähän poisluennan luokkaan katsottiin kuuluvan myös kaksi opiskelijaa, jotka olivat valinneet A1-linjan sen vuoksi, että he eivät halunneet opettajiksi.

Yleisen linjan teologian asiantuntijat kahden vahvan profession varjossa

A2-linjan eli yleisen kirkkojen ja yhteiskunnan teologisiin tehtäviin kouluttavan linjan valinneiden perusteluissa oli suurimpana luokkana poissuljenta. Näitä opiskelijoita oli 19 prosenttia kaikista koulutusohjelman varmuudella valinneista, mutta A2-linjan varmuudella valinneista 61,1 prosenttia. Monet mainitsivat eksplisiittisesti, että he eivät halua papiksi eivätkä opettajiksi. Selvästi vähemmän, mutta kuitenkin toiseksi suurimpana luokkana opiskelijoiden perusteluissa oli opintojen alusta asti ollut selvyys alasta, ja A2-linja jossakin vastauksessa katsottiin juuri syyksi tulla opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan.

Opettajuus kutsumuksena tai käytännöllisenä valintana

B-linjoille varmuudella suuntautuvia opiskelijoita oli aineistossa 10. Heistä neljä kertoi perustelukseen linjavalinnan varmuudelle sen, että he olivat pitäneet sitä toiveenaan tai lähtökohtanaan jo opiskelemaan hakiessaan. Muut syyt B-linjan valinnan varmuuden takana olivat suhteellisen yksittäisiä. Näistä kaksi liittyi esimerkiksi siihen, että oli jo joutunut opintojen etenemisen vuoksi tekemään ratkaisun koulutusohjelmastaan.

Pääainevalinnan varmuus ja perustelut

Pääainevalinnan varmuus kasvoi merkittävästi koulutusohjelmavalinnan varmuutta enemmän opintojen kolmannen ja viidennen vuoden välillä. Pääainevalinnastaan varmoja opiskelijoita oli kolmantena opintovuonna vähemmän kuin koulutusohjelmastaan varmoja, kun taas viidentenä opintovuonna näiden ryhmien prosenttiosuudet kääntyivät toisin päin (Kuvio 1). Kaksi kolmannesta (65,8 %) oli jo varmuudella valinnut pääainelaitoksen tai pääaineen kolmantena opintovuonna, mutta viidentenä vuonna jo 93,8 prosenttia oli varmuudella valinnut pääaineensa.

Kuvio 1. Koulutusohjelma- ja pääainevalinnan varmuuden prosentuaaliset osuudet kolmantena ja viidentenä opintovuonna.

Pääainevalinnan varmuuden perustelut heijastavat myös joidenkin opiskelijoiden kokemia koulutusohjelmavalinnan ja siten uravalinnan haasteita, sillä pääainevalinnan epävarmuuden perusteluna oli usein epävarmuus uravalinnasta. Suurimpana perusteluluokkana pääainevalinnan varmuuden taustalla opintojen kolmantena vuonna oli oma yleinen kiinnostus. Toiseksi suurimpana perustelukategoriana olivat sisältöihin liittyvät asiat, jotka joka viides opiskelija antoi perusteekseen. Kolmanneksi eniten pääainevalinnan taustalla kerrottiin olevan opintojen vaiheen, jota käytettiin sekä pääainevalinnan varmuuden että epävarmuuden perusteluna. Pääainevalinnan epävarmuutta perusteltiin eniten valinnan vaikeudella ja toiseksi eniten uravalinnan epävarmuudella.

Yhteisiä haasteita teologian opintojen etenemisen ja opintopolun kehittämiseen

Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta on pitänyt jo pitkän aikaa opetuksen laadukkuutta tärkeänä asiana. Siitä kertovat sekä Helsingin yliopiston sisäiset opetuksen laadun perusteella saanut palkinnot (2004,2005,2006) sekä Korkeakoulujen arviointineuvoston arvioinnin perustella myönnetty yliopistokoulutuksen laatuyksikkö status vuosiksi 2007-2009. Kehittämisen taustalla on totuttu hyödyntämään tieteellistä tutkimusta. Edellä mainittujen tutkimustulosten pohjalta voidaan muotoilla joitakin asioita, joihin kiinnittämällä huomiota voimme yhdessä luoda entistä paremman oppimisympäristön teologian opiskelijoille:

1) Järjestelmällisen opiskelun ja tavoitteiden asettamisen oppimisessa opiskelijoiden oma aktiiviisuus ja kehittämishalu ovat keskeisiä. Teologisen tiedekunnan opettajat, muu henkilökunta, tuntiopettajat ja työssäoppimisen ohjaaja voivat kuitenkin tukea itseohjautuvuuden oppimista. Tässä tarvitaan panostusta siihen, että teologian opiskelijat oppivat asettamaan oppimiselleen, opiskelulleen ja opinnoilleen realistisia tavoitteita ja oppivat keinoja järjestelmälliseen työskentelyyn niiden saavuttamiseksi.

2) Opiskelijat näyttävät tarvitsevan enemmän tukea oman urapolun ja ammatillisen/ asiantuntijaidentiteetin rakentamiseen. Tulosten perusteella näyttää, että koulutusohjelmavalinnan varmuus verrattuna pääainevalinnan varmuuteen ei lisäänny opintojen edetessä samalla tavalla. Lisäksi pääainevalinnan vaikeuksien taustalla on myös uravalinnan epävarmuutta. A2 (yleisten teologisten tehtävien) -koulutusohjelmaan suuntautuvien opiskelijoiden on haasteellista rakentaa omaa ammatillista tai asiantuntijuuden visiota kahden voimakkaan profession varjossa.

Molemmat näkökulmat vaativat lisäpanostusta opiskelijoiden ohjaukseen. Tähän ohjauskysymykseen otetaan kantaa myös Opetusministeriön muistiossa (Opetusministeriö 2010), jossa kehotetaan korkeakouluja lisäämään ohjaushenkilöstön ja opintopsykologien määrää tekemänsä tarvearvion pohjalta ja huolehtimaan ohjaustehtävissä toimivan henkilöstön täydennyskoulutuksesta. Urapolku, oppiminen ja asiantuntijaksi kasvaminen integroituu asiantuntijuuden sisällön muodostavien sisältöjen oppimiseen, eli tapahtuu kontekstissa. Tästä näkökulmasta ohjaustehtävissä toimivat käytännössä kaikki opettajat.

Yliopiston henkilökunta asiantuntijuuteen kasvun ohjaajina

Yliopistojen opettajat ovat kuitenkin ensisijaisesti oman oppiaineensa tai oppialansa asiantuntijoita ja tutkijoita (vrt. jokainen tutkii ja opettaa -periaate). Jatkossa olisi hyvä pohtia, miten yliopisto-opettajat hahmottavat ohjausvastuunsa oppimisen ja itseohjautuvuuden ohjaajina sekä työelämäosaamisen, ammatillisuuden ja yleisen asiantuntijuuden rakentamisen ohjaajina. Ohjauspalveluja, erityisesti ura- ja opintoneuvontaa, järjestetään usein irrallaan siitä akateemisesta yhteisöstä, jossa opiskelija rakentaa asiantuntijuuttaan. Tällöin vaarana on, etteivät ohjaus ja sisällöt integroitu mielekkäästi opiskelijan asiantuntijuuden rakentamisen mahdollistamiseksi.

Kun otetaan huomioon vielä Lähteenojan (2010) väitöskirjan näkökulma yliopistojen tarjoamaan oppimisympäristöön ohjauksen näkökulmasta, jossa yli puolet tutkimukseen osallistuneesta 270 yliopiston uudesta opiskelijasta ei ollut kertaakaan keskustellut opettajan kanssa tieteellisistä kysymyksistä, opintojen sujumisesta tai vaikeuksista tai tulevaisuudensuunnitelmista, niin ohjauksen lähtökohta vaikuttaa haasteelliselta. Onkin tärkeää jatkossa pohtia, miten yliopistojen opettajien ohjausvastuuta hahmotetaan, ja missä määrin ohjausta antavat siihen erikoistuneet tahot, sekä miten opiskelijat pystyvät nämä erilaiset ohjausmuodot hyödyntämään.

Kirjoittaja KT Laura Hirsto on pedagoginen yliopistonlehtori Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.

Lähteitä

Hirsto, Laura: Opintopolulla tehdyt valinnat ja valintojen perustelut – teologian opiskelijat itseohjautuvina asiantuntijoiksi kasvamassa? Esitys Kasvatustieteenpäivillä 26.11.2010. Rovaniemi, 2010.

Hirsto, L aura & Tirri, Kirsi: Motivational approaches to the study of theology in relation spirituality. Journal of Empirical Theology 22 (1), 88-102, 2009

Lindblom-Ylänne, Sari & Hämäläinen, Kauko: The Bologna Declaration as a tool to enhance learning and instruction at the University of Helsinki. International Journal for Academic Development 9, (2), 153-165, 2004.

Litmanen, Topi, Hirsto, Laura & Lonka, Kirsti: Personal goals and academic achievement among theology students. Studies in Higher education 35 (2), 195 – 208, 2010.

Lähteenoja, Susanna: Uusien opiskelijoiden integroituminen yliopistoon : Sosiaalipsykologinen näkökulma. Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian oppiaine. Sosiaalipsykologisia tutkimuksia 23. Helsingin yliopisto, 2010.

Opetusministeriö 2010. Ei paikoillanne, vaan valmiit, hep! – Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamista pohtineen työryhmän muistio. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:11.

Parpala, Anna, Lindblom-Ylänne, Sari, Komulainen, Erkki, Litmanen, Topi & Hirsto, Laura: Students’ approaches to learning and their experiences of the teaching–learning environment in different disciplines. British Journal of Educational Psychology 80, 269–282, 2010.