Pääsisinkö jäseneksi Qumranin liikkeeseen?
Ajanlaskun alun juutalaisuudessa eli liike, johon liityttiin vapaaehtoisesti mutta tiukan seulan läpi. Liike toimi ainakin parisataa vuotta Juudeassa. Qumranin liike kertoo ympäristöstään paljonkin: juutalaisuus oli pirstoutumassa, perinteinen johtajuus kriisissä, ja uusia uskonnollisuuden muotoja kehittymässä. Tiukan ja tarkan uskonnollisen liikkeen ääriviivat tuntuvat yllättävän tutuilta. Toisaalta historiallinen näkökulma auttaa näkemään, mitä uutta tämä liike toi juuri silloiseen tilanteeseen. Oppineisuus ja kirjallinen kulttuuri olivat arvossaan. Väärä rikkaus tuomittiin. Näillä jäsenillä oli aikaa ja varaa pohtia, millainen olisi täydellisen harmoninen kalenteri tai mitä saa puhua sapattina. Toisaalta liikkeen piirissä kukoisti hurskaus- ja rukouselämä. Tämä oli kenties yksi avain sen elinvoimaisuuteen.
Pääsisinkö jäseneksi Qumranin liikkeeseen?
Mihin kuulut?
“No, minä olen kristitty”, vastasi eräs nuori, kun häneltä kysyttiin mihin kirkkokuntaan hän kuuluu. “Evankelisluterilainen” ei kuulunut hänen sanavarastoonsa eikä ehkä identiteetin päällimmäiseen osaan. Millaisen kysymyksen voisimme esittää ajanlaskun alun juutalaiselle tämän uskonnollisesta perinteestä? Mihin puolueeseen kuulut? Mitäs lahkoa kannatat? Oletko kääntynyt farisealaisuuteen?
Tällaiset kysymykset voisivat olla lähtökohtaisesti liian yksilökeskeisiä tai liian kääntymiskeskeisiä. Harva oli vapaa valitsemaan viitekehystään, ja se joka valitsi, otti mukaan ainakin perheväkensä. Kääntyminen ei ollut yksilön uskonratkaisu, vaan uskonnollisen ryhmän jäsenyys oli perin käytännöllistä ja toimintaa määräävää: esimerkiksi oli kyse siitä, kenen kanssa aterioi.
Niin sanottu hasmonien aika (n. 140–60 eKr.) oli aikaa, jolloin todennäköisesti juutalaisuuteenkin syntyi lisää ryhmittymiä ja erilaisia uusia suuntauksia. Osa näistä tunnetaan myöhemmin sellaisina niminä kuin fariseukset, saddukeukset ja essealaiset. Osa on varmasti kadonnut historiaan nimiä jättämättä. Lyhyessä itsenäisyyden ajassa oli jotakin, joka pakotti fokusoitumaan ja kysymään, keitä me oikeastaan olemme. Levoton aika myös toi esiin eri suuntaan vetäviä intressejä. Yksi juutalainen liikehdintä tunnetaan 1940- ja 50-luvuilla löytyneistä Qumranin teksteistä, joita kutsutaan myös Kuolleenmeren teksteiksi. Tätä liikehdintää nimitetään Qumranin liikkeeksi.
Millaiseen ryhmään Qumranin liikkeen jäsen katsoi kuuluvansa?
Qumranin liikkeelle on tutkimuksessa annettu sellaisia nimiä kuin Qumranin yhteisö, Qumranin liike, Qumranin lahko ja Uuden liiton yhteisö (Community of renewed covenant). Liike oli todennäköisesti essealaisten esimuoto tai osaryhmä. Teksteissä itsessään esiintyy useita erilaisia itsenimityksiä. Osa piirsi Israelin sisään Tosi Israelin (“te jotka olette astuneet liittoon” Damaskon kirja 2:2). Toiset halusivat viipyä nostalgisessa erämaavaellusajassa (“sääntö leirissä asumista varten” Damaskon kirja 12:22). Osa taas liikkui kosmisissa sfääreissä (“valon lapset” Sotakäärö 1:1, “Jumalan arpaosan miehet” Yhdyskuntasääntö 2:2) tai alleviivasi jäsenten koettelemuksen aikaa (“köyhien seurakunta” Psalmipešer 2:10). Ehkä kuuluisin nimi on kuitenkin jahad, yhteisö tai yhdyskunta, joka juontuu heprean yhdessä-juuresta. Sen tunnetuin käyttöyhteys löytyy Yhdyskuntasäännöstä, tekstistä, joka myös kertoo, miten yhteisöön liitytään. Teksti on kirjoitettu viimeistään 100 eKr. Kuka siis pääsi jahadin jäseneksi?
Vapaaehtoisesti kääntyvät
Yhdyskuntasäännössä korostetaan, että jäsenet ovat liittyneet yhdyskuntaan vapaaehtoisesti. Myös valintaa ja kääntymistä korostetaan: “Tämä on sääntö yhdyskunnan jäsenille, jotka vapaaehtoisesti kääntyvät kaikesta pahasta ja pitäytyvät kaikessa, mitä Hän on käskenyt tahtonsa mukaan” (1QS 5:1). Teksti tuo esiin juutalaisuuden luonteen: vaikka periaatteessa oli kysymys yhdestä Jumalan valitsemasta kansasta, kaikki eivät kaikkien mielestä aina eläneet tuon statuksen mukaisesti. Nyt mentiin vielä astetta pidemmälle: liittoon on astuttava, siihen ei enää synnytä. Max Weberin (1864–1920) lahko oli syntynyt – Weberillehän keskeistä lahkotyypissä oli vapaaehtoinen, ansioon perustuva jäsenyys; lahko valikoi kriteereihinsä kelpaavat ja kultivoi näistä edelleen tietynlaisia ihmisiä.
Liittyminen
Yhdyskuntasääntö ei ole kirkkokäsikirja eikä oikeastaan sellaisenaan käytössä oleva sääntökään, koska sen ohjeet ovat eri-ikäisiä ja osin päällekäisiäkin. Liittymisestä löytyy useita sääntöjä. Yhden perinteen mukaan jäseneksi tultiin antamalla vala: valassa sitouduttiin kääntymään Mooseksen lakiin ja sen liikkeen jäsenille ilmoitettuun tulkintaan. Tuli myös erottautua eksytyksen miehistä. Yksityiskohtaisimman liittymisohjeiston mukaan jäsen kävi läpi vähintään kahden vuoden koeajan ja siirtyi asteittain täysjäseneksi. Päätöksen hyväksymisestä eri vaiheissa tekivät täysivaltaiset jäsenet. Hyväksytyn jäsenen omaisuus ja tieto tulivat yhteiseen käyttöön. Yhteisön järjestystä rikkova saatettiin myös alentaa määräajaksi.
Johtajuus
Voisi ajatella, että suurta sitoutumista vaativa uskonnollinen yhteisö toimii karismaattisen johtajuuden varassa ja on suhteellisen lyhytkestoinen. Toisaalta historia tuntee pitkään kestäneitä ryhmiä, joiden jäsenyyden ehdot olivat tiukat. Qumranin liikkeessä johtajuus ei ollut puhtaan karismaattista, vaan siihen yhdistyi traditionaalisia ja rationalistisia piirteitä. Papeilla oli liikkeessä keskeinen rooli, johtajina toimi ilmeisesti pidemmälle ehtineitä jäseniä ja johtajuutta säätelivät yhteisön lait.
Johtajien nimitykset vaihtelevat teksteissä ja johtajuudesta on varmasti myös kiistelty. Tässä uskonnollisessa liikkeessä sai kuitenkin äänessä olla muutkin kuin johtajat, tosin joinakin aikoina näyttää siltä, että nimen omaan papillisten johtajien asema on ollut uhattuna.
Ilmoitus
Yhteisössä uskottiin Jumalalta tulevaan ilmoitukseen. Ilmoitusta ei sidottu harvoihin valittuihin vaan kaikki jäsenet olivat kykeneviä saamaan ymmärrystä ja myös velvollisia jakamaan sitä muille. Ilmeisesti hierarkkinen järjestys saneli, kuka oli riippuvainen kenenkin tiedosta. Liikkeen rukous- ja hymniteksteissä viisas ja tietävä ‘minä’ on samalla hauras, savesta tehty ja syntiseen sukuun kuuluva. Näissä teksteissä ihannejäsenen kuva ei näytä alistetulta, vaan itsenäiseltä agentilta, joka on suoraan yhteydessä Jumalaan ja tunnustaa riippuvaisuutensa tämän armosta, voimasta ja tiedosta. Tällaiset tekstit loivat kuulijansa eteen maailman, johon samaistuminen synnytti kenties uskollisimpia jäseniä liikkeelle. Teksteissä elää ristiriitainen todellisuus. Ihminen voi tunnustaa heikkoutensa ja tuntea samalla, että tämän todellisuuden tietämällä hän onkin jo jumalattomuuden ulottumattomissa.
Rituaalit
Uskontososiologisesta näkökulmasta uskonnollinen perinne ei ole koskaan staattinen ja muuttumaton vaan elää vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Muutos yhdessä tekijässä heijastuu toisiin tekijöihin. Qumranin liikettä leimasi selvästi opillinen uskonnollisuus. Opilliselle uskonnollisuudelle ovat tyypillisiä usein toistuvat rituaalit, (esimerkiksi sapatin vietto ja yhteiset kokoontumiset) sekä auktoriteettien ja verbaalisten muotojen keskeisyys. Näiden kautta välitettiin uskonnon keskeisiä uskomuksia. Vaikka ympäristö olisikin sallinut tällaisen uskonnollisuuden jatkumisen, perinnettä uhkasi – jos uskontoteoreetikkoja on uskominen – jossain vaiheessa motivaation lasku: liika rutinoituminen oli uhka perinteen pysymiselle elävänä ja merkityksellisenä.
Toisesta ääripäästä on tunnistettu uskonnollisuuden muoto, johon kuuluu harvoin toistettuja, voimakkaasti tunteisiin vetoavia ja episodiseen muistiin piirtyviä rituaaleja. Emotionaalisesti voimakkaista rituaaleista voisimme kenties nähdä Qumranin liikkeessä näyttöä edellä mainituissa rukousteksteissä. Myös liiton uudistamisen rituaali näyttää olleen osin uusi innovaatio. Tässä juhlassa uudet jäsenet astuivat liittoon yhdessä vanhojen jäsenten kanssa ja yhtyivät papillisiin siunauksiin ja kirouksiin. Kyseessä oli yksittäisen valanannon yhteisöllinen ulottuvuus: siunaukset tulisivat valanpitäjän osaksi ja kiroukset valanrikkojan osaksi. Samassa yhteydessä lähetettiin pois liiton rikkojat. Uusi juhlaseremonia antoi tutuille käsitteille uusia merkityksiä ja muutti teoreettisen tiedon käytännön toiminnaksi. Tältä osin Qumranin liike liittyy muihin uskonnollisiin liikkeisiin, jotka elvyttävät vanhoja perinteitä ja samalla muokkaavat niitä uuteen tilanteeseen sopiviksi.
Kirjoittaja Jutta Jokiranta on Vanhan testamentin yliopistolehtori. Hän toimii tutkijatohtorina Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa.
Kirjallisuutta
Jokiranta, Jutta (toim.), Aarre saviastioissa: Qumranin tekstit avautuvat. Helsinki:Kirjapaja, 2009.
Jokiranta, Jutta. ”Sociological Approaches to Qumran Sectarianism.” Forthcoming in Oxford Handbook of the Dead Sea Scrolls. Edited by John Collins and Timothy Lim. Oxford.
Ketola, Kimmo, Ilkka Pyysiäinen ja Tom Sjöblom (toim.), Uskonto ja ihmismieli: Johdatus kognitiiviseen uskontotieteeseen. Helsinki: Gaudeamus, 2008.
Sollamo, Raija (toim.), Qumranin kirjasto: Valikoima teoksia. Helsinki: Yliopistopaino, 1997.