Luterilainen kirkko ja Nokian missio – kansankirkko ja karismaattinen liike

Karismaattinen liike on sekä suomalaisessa että kansainvälisessä kontekstissa voimakkaimmin leviävä uskonnollinen suuntaus. Suomessa helluntailais-karismaattisten yhteisöjen määrä on kasvanut koko 1900-luvun. Uuskarismaattisten yhteisöjen lisääntyminen on ollut tyypillistä erityisesti 1990-luvun jälkeen. Tämäntyyppisen uskonnollisuuden suosio ja elinvoimaisuus herättää kysymyksen siitä, millainen paikka karismaattisilla virtauksilla on evankelis-luterilaisessa kirkossa.

Viime vuosina kirkon yhteydessä elävä karismaattisuus on ollut voimakkaimmin esillä Nokia Mission toiminnan kautta. Mitä yhtymäkohtia Nokia Missiolla on herätysliikkeiden tai sosiaalisten liikkeiden kehityskaareen? Mitä tämäntyyppisen liikkeen synty kertoo 2000-luvun uskonnollisista korostuksista?

Seurakuntailloista itsenäiseksi yhdyskunnaksi

Karismaattisia tilaisuuksia alettiin järjestää luterilaisissa seurakunnissa 1970-luvulla. Yhtenä kanavana toimivat esirukousta sisältävät ns. Sanan ja rukouksen illat, joita 1990-luvun puolivälissä järjestettiin säännöllisesti yli kymmenesosassa suomalaisia seurakuntia. Myös Nokia Mission toiminta alkoi tavallisina Sanan ja rukouksen iltoina Nokian seurakunnassa 1990-luvun alussa. Iltojen väkimäärä alkoi vähitellen kasvaa. Liikehdinnän johtohahmoksi nousi Nokian seurakunnan kirkkoherra Markku Koivisto, joka oli itse kokenut parantumisen ja alkoi rukoilla sairaiden puolesta. Liike alkoi kuitenkin vähitellen herättää myös kritiikkiä. Kirkkoherran johtajuuden katsottiin suuntautuvan liiaksi karismaattiseen yhteisöön ja seurakunnassa muodostui rajalinjoja ”karismaatikkojen” ja ”periluterilaisten” välillä.

Nokia Missio sai runsaasti mediajulkisuutta 1990-luvun loppupuolella. Karismaattisen yhteisön ja seurakunnan välinen suhde, liikkeen johtajan auktoriteettiasema sekä erikoiset karismaattiset ilmiöt (kuten kultahippujen näkeminen ja oudot ääntelyt) herättivät kritiikkiä ylimääräisessä piispantarkastuksessa kesäkuussa 2000. Samana vuonna seurakunta teki päätöksen, että Nokian illat eivät ole seurakunnan toimintaa jolloin toiminta siirtyi paikallisen helluntaiseurakunnan tiloihin. Ongelmat kuitenkin jatkuivat, Koivisto sai kirjallisen varoituksen luvattomasta ehtoollisen viettämisestä.

Vuonna 2005 Koivistosta tehtiin tuomiokapitulille kantelu, jossa häntä syytettiin luterilaisen tunnustuksen vastaisesta toiminnasta. Jo ennen kuin harhaoppisyytöksiä ehdittiin käsitellä, nousi jälleen uusi kiistakysymys: Koivisto syytti Tampereen piispaa rippisalaisuuden rikkomisesta. Kesäkuussa 2006 tuomiokapituli katsoi Koiviston toimineen pappisviran haltijan asemaan sopimattomalla tavalla ja hänet erotettiin pappisviran toimittamisesta neljäksi kuukaudeksi.

Opillisia kysymyksiä käsiteltiin useissa tuomiokapitulin istunnoissa. Koiviston katsottiin toimivan tunnustuksenvastaisesti useissa kysymyksissä. Näitä olivat muun muassa uskonratkaisun yksipuolinen korostus, opetus johtajan voitelusta ja auktoriteetista sekä kirkko- ja virkakäsitys. Huhtikuussa 2007 Koivisto päätettiin pidättää pappisvirasta. Tuomiokapitulin mukaan Koivisto poikkesi luterilaisesta tunnustuksesta eikä noudattanut piispan ja tuomiokapitulin kaitsentaa. Samana kesänä Koivisto allekirjoitti tapaamisessaan piispa Pihkalan kanssa sitoumuksen, jossa hän ilmaisi sitoutuvansa kirkon oppiin. Näin tuomiokapituli totesi Koiviston osoittaneen tahtovansa pysyä luterilaisessa tunnustuksessa ja keskeytti pappisvirasta pidättämisen.

Vuonna 2007 Koivisto asettui ehdolle Tampereen hiippakunnan piispanvaalissa, mutta putosi vaalista ensimmäisellä kierroksella. Tampereen piispanvaali oli vielä kesken, kun Nokia Missio ilmoitti oman uskonnollisen yhdyskunnan perustamisesta. Perusteluna esitettiin muun muassa se, että Raamattu ei enää ole auktoriteetti luterilaisessa kirkossa. Markku Koivisto jätti pappisvirkansa evankelis-luterilaisessa kirkossa, samoin toinen liikkeen toiminnassa mukana oleva pappi.

Kirkosta eroaminen tapahtui siis tilanteessa, jossa Koiviston ja tuomiokapitulin välillä näytti olevan ainakin väliaikainen seesteinen vaihe. Nokia Missio Church aloitti toimintansa elokuussa 2008. Tällä hetkellä Nokia Missio Church toimii useilla paikkakunnilla. Sillä on neljä pappia, joiden ”piispana” Markku Koivisto toimii. Liike tekee lähetystyötä ja sillä on avustustoimintaa myös ulkomailla.

Vanhat argumentit käytössä

Nokia Mission kehityskaari tuo esiin useita uusille liikkeille tyypillisiä piirteitä: voimakas protestointi ja vastakkainasettelu, karismaattisuus ja johtajan voimakas rooli. Liike on tyypillinen nykykulttuurin tuottama liike, jossa korostuvat kokemuksellisuus, mediahakuisuus ja kansainvälisyys.

Uudet liikkeet syntyvät muutoksen tarpeesta. Tyytymättömyys olemassa olevaan järjestykseen tuodaan esille voimakkaan protestoinnin kautta, ja liike tarjoilee oman ratkaisunsa tilanteen parantamiseksi.  Nokia Mission kritiikki kohdistui kirkon maallistumiseen, Raamatun aseman heikkenemiseen sekä siihen, että kirkko ei kutsu ihmisiä uskoon. Samoja korostuksia on helppo löytää myös kirkon vanhojen herätysliikkeiden synty- ja nykyvaiheista. Jos mitään uudistuksen tarvetta ei olisi, uusi liike näyttäytyisi tarpeettomana.

Syntyvä liike aiheuttaa usein konfliktin törmätessään vakiintuneisiin toimintamuotoihin. Nokia Mission saama kritiikki muistuttaa keskusteluja, joita vanhojenkin herätysliikkeiden syntyessä on käyty. Perusseurakuntatoiminnan ulkopuolella oleviin kokoontumisiin on suhtauduttu epäluuloisesti. Uusien liikkeiden on nähty aiheuttavan epäjärjestystä, karismaattisia ilmiöitä on pidetty omituisina tai vahingollisina ja liikkeiden vetovoimaa on haluttu rajoittaa. 1800-luvulla paikallinen kirkkoherra esimerkiksi kritisoi sitä, että kansa kulki herännäisjohtaja Malmbergin perässä jumalanpalveluksissa, vaikka niitä olisi ollut tarjolla omassakin seurakunnassa. Vanhojen herätysliikkeiden historiassa on kuljettu pitkä tie, ennen kuin ne ovat saavuttaneet hyväksytyn aseman kirkossa.

Tuomiokapitulien tehtävänä on valvoa pappien toimintaa. Nokia Mission opetukset ja painotukset eittämättä nostavat teologisia kysymyksiä. Nokia Missiota koskevassa keskustelussa heräsi  kuitenkin myös kysymys siitä, onko Koivistoa koskeva ohjaus ollut yhdenmukaista muiden pappien kohtelun kanssa. Harvojen pappien opetusta on viime vuosina ruodittu yhtä yksityiskohtaisesti. Kokemus silmätikuksi joutumisesta ei vahvistanut keskusteluyhteyttä tuomiokapitulin ja Koiviston välillä. Toisaalta vastakkainasettelu saattoi myös vahvistaa liikettä ulkoista ”vihollista” vastaan.

Pyhät ja suruttomat

Yhteisöä rakennetaan erottelemalla meitä ja muita. Tämä piirre on tyypillinen myös suomalaisten herätysliikkeiden historiassa. Esimerkiksi herännäisyydessä eroteltiin liikkeeseen kuuluvat ”suruttomista”. Ero tuotiin myös esille pukeutumisen kautta erityistä körttipukua käyttämällä. Jaottelu ei koskenut ainoastaan kansaa, vaan myös seurakunnan papit erotettiin ”leipäpappeihin” ja heränneisiin.  Nokia Mission uskonratkaisua korostava kielenkäyttö poikkesi 2000-luvun kansankirkon käyttämästä retoriikasta, mutta ei herätysliikkeiden puhetavasta.

Suomalaisten herätysliikkeiden alkuvaiheeseen ovat kuuluneet karismaattiset ilmiöt, kuten unissasaarnaaminen, ekstaasit, kielilläpuhuminen ja erilaiset äännähtelyt. Liikkeiden organisoituessa karismaattiset ilmiöt ovat tavallisesti jääneet syrjemmälle. Toisaalta kuitenkin esimerkiksi lestadiolaisessa liikkeessä esiintyy edelleen ”liikutuksia”. Nokia Missiossa karismaattiset ilmiöt nähdään keskeisinä merkkeinä Pyhän Hengen toiminnasta. Sekä vanhoissa että uusissa liikkeissä kirkko on myös kritisoinut karismaattisia ilmiöitä: niitä on pidetty epäterveinä, hurmoksellisina ja epäjärjestystä tuottavina.

Uusien liikkeiden syntyvaiheissa karismaattisella johtajalla on keskeinen rooli. Kun liike organisoituu, johtajan rooli pienenee. Weber on kutsunut tätä nimellä ”karisman rutinoituminen”. Myös vanhoista liikkeistä löytyy esimerkkejä siitä, että johtajalla on ollut varsin itsevaltainen asema ja hän on saattanut puuttua jopa avioliittojen järjestelyyn. Tässä mielessä karismaattinen johtaja uskonnollisessa liikkeessä ei ole poikkeustapaus. Liikkeen organisoituessa se muodostaa uudenlaisen auktoriteettijärjestelmän.

Mahtuuko karismaattisuus kirkkoon?

Monet piispat ilmaisivat tyytyväisyytensä Nokia Mission irrottauduttua kirkosta. Siirto nähtiin ”onnellisena ratkaisuna”, joka ”selkiyttää” kirkon asetelmaa. Kimmo Ketola (2008) ennakoi karismaattisen uskonnollisuuden jatkavan suosiotaan tulevinakin vuosina. Tämän vuoksi on todennäköistä, että myös kirkko kohtaa karismaattisia suuntauksia jatkossakin. Pekka Hiltunen (2002) toteaa artikkelissaan, että osa karismaattisuutta koskeva keskustelu voidaan nähdä keskusteluna siitä, saako ihminen ylipäänsä kokea mitään voimakkaasti ja jos saa, niin miten. Toki on otettava huomioon, että Nokia Missio ei ole ainoa karismaattisuuden muoto, vaan kirkossa on jo useiden vuosikymmenien ajan toiminut karismaattisia ryhmiä. Ne ovat toimineet enemmän seurakuntatoiminnan tukijana kuin itsenäisenä liikkeenä.

Nokia Missio voidaan nähdä aikakautensa tyypillisenä uskonnollisuuden muotona. Helluntailais-karismaattisten painotusten mukaisesti se korostaa henkilökohtaista uskonnollisuutta, uskon kokemista ja läsnäoloa arkielämässä sekä kokemusta siitä, että jokainen voi päästä osalliseksi Jumalan suunnitelmista. Ketola korostaa myös tämänkaltaisten yhteisöjen rituaalien konkreettista vaikuttavuutta. Monissa uusissa uskonnollisissa ryhmissä kritisoidaan ”tyhjiä muotomenoja”, joiden sijaan halutaan aitoa ja konkreettista uskon ilmentymää. Karismaattisissa liikkeissä tämä toteutuu esimerkiksi konkreettisten parantumisten tai muiden havaittavien ilmiöiden (kuten kielilläpuhuminen) kautta.

Paitsi nykyistä uskonnollisuutta, Nokia Missio ilmentää nykykulttuurille tavanomaista sosiaalisen liikkeen muotoa, jossa mediaa käytetään aktiivisesti ja kansainvälisyys on osa toimintakulttuuria.  Kuten edellä kävi ilmi, useat ilmiöt, joista Nokia Missiota kritisoitiin, ovat tuttuja jo aiempien herätysliikkeiden historiasta. Uudet liikkeet syntyvät harvoin ilman yhteentörmäyksiä. Olisiko siis niin, että Nokia Missio edustikin tyypillistä 2000-luvun liikettä, jossa yhdistyivät syntyvän sosiaalisen liikkeen tunnuspiirteet sekä nykykulttuurin muodot ja uskonnolliset painotukset?

TT Hanna Salomäki on Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija, joka tutkii herätysliikkeitä.

Kirjallisuus

Hiltunen, Pekka Yrjänä
”Karismaattisuudesta. Kokemuksellisesta kristillisyydestä.”  [http://www.evl.fi/kkh/kuo/klk/uu/karismaattisuus.htm] 2002. Aineisto haettu 26.11.2009.

Huotari, Voitto, Kirkkomme herätysliikkeet tänään. Kirjapaja: Pieksämäki. 1981.

Ketola, Kimmo, Uskonnot Suomessa. Käsikirja uskontoihin ja uskonnollistaustaisiin liikkeisiin. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus. 2008. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 102.

Salomäki, Hanna, Herätysliikkeisiin sitoutuminen (työnimi). Julkaisematon käsikirjoitus (sine anno).