Polttoainetta, hengenpidintä vai nautintoa? – Kirjaesittelyssä Pyhä, paha ruoka

Vuonna 2023 julkaistu ”Pyhä, paha ruoka” tarkastelee ruoan ja uskonnon suhdetta uskonnontutkimuksen ja etiikan silmin. Teos on ensimmäinen suomenkielinen tietokirja, joka tarjoaa näkökulmia ruoan ja uskonnon suhteisiin sekä eri perinteiden ruokakulttuureihin.

Mikä on ruoan ja uskonnon suhde? Miten valinnat linkittyvät uskontojen opetuksiin ja moraalisiin käsityksiin, kuten ruokatabuihin? Millaisia uskonnollisia käsityksiä liittyy siihen, mikä on ruoaksi kelpaavaa ja mikä taas on kiellettyä? Teos jakautuu kolmeen eri osioon, joissa ruokaa, uskontoa ja eettisiä valintoja käsitellään monipuolisesti aina varhaisten kristittyjen aterioinnista eri uskontoperinteiden askeettisiin perinteisiin, ruoka-apuun, ekoteologiaan ja kristilliseen vegetarismiin. Kirja kokoaa samojen kansien väliin hyvin erilaisia lähestymistapoja niin uskonnon ja kulttuurin tutkimuksen kuin teologian eri alojen näkökulmista käsin.

Ruoka ja eri uskontoperinteet

Ruokatavat ja yhteisölliset määrittelyt ovat osa kaikkien yhteisöjen päivittäistä toimintaa. Ruokaan liittyvät säännöt kertovat käsityksistä esimerkiksi luontoon ja elämän tarkoitukseen liittyen. Måns Broon mukaan hindulainen ruoka sisältää vallan elementtejä, ruoka kiinnittyy ihmisen sosiaaliseen statukseen sekä puhtauteen ja likaan. Ruokaan liittyy myös pyhittämisen puoli. Temppelin papit näyttävät vierailijoiden uhrilahjat jumalalle, ja antavat ne sitten takaisin vierailijoille jumalan siunaamina prasādana, jonka avulla voidaan parantua, sillä siunattu ruoka sisältää myönteisiä voimia, jotka siirtyvät ihmiseen. Mitra Härkösen mukaan buddhalaisuudessa syöminen nähdään tasapainoiluna kultaisella keskitiellä, jossa vältetään ruokaan liittyvää ahneutta ja himoa. Ruoka on tärkeää ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille ja henkiselle polulle, eikä asketismi tai hillittömyys ole tavoiteltua. Vaikka buddhalainen ruokavalio mielletään kasvipainotteiseksi, eivät buddhalaiset tekstit estä lihan syömistä, joka onkin lopulta yksilön oma eettinen ja moraalinen valinta

Timo Kallinen puolestaan nostaa esille afrikkalaisten maanviljelijäyhteisöjen tavan palvoa ja kunnioittaa esi-isiä, sillä jokainen maatalouden tuotantokausi on aina riippuvainen edelliskauden onnistumisesta. Nuoremmat polvet ovat kiitoksen velassa vanhemmille ja kuolleille. Viljelykausi huipentuu rituaaliseen sadonkorjuujuhlaan, jossa kiitetään kuolleita onnistuneesta sadosta ja jaetaan ruoka heidän kanssaan. Yhdessä syöminen ja ruoan jakamisen moraali on tärkeä osa etelä-afrikkalaista kulttuuria, osa yhteisöllistä velvoitetta. Kallinen viittaakin Audrey Richardsin bemba-yhteisön parissa tekemiin haastatteluihin, joissa pahinta moraalittomuutta on kieltäytyä jakamasta ruokaa sukulaisten kesken, minkä vuoksi itsekkäistä ihmisestä muodostuu noitia, jotka söivät muiden resursseja, tai jopa kannibaalisesti muiden lihaa.

Riikka Tuorin mukaan juutalaisen ruokakulttuurin perinteisiin ruokasäädöksiin kuuluu mm. maidon ja lihan erottaminen, kalojen evällisyys ja suomullisuus, rapujen, simpukoiden ja äyriäisten, hyönteisten kielto sekä oikeanlainen teurastustapa. Rajat ja säännöt voidaankin tulkita juutalaisuuden ytimeksi: košher-ruokavalio on identiteetin tunnusmerkki ja määrittää myös juutalaisuuden sisäisiä rajoja. Laura Wikströmin mukaan islamin ruokamääräykset ovat osa muslimi-identiteettiä ja uskonnon harjoittamista. Ruoka nähdään todisteena täydellisestä jumalan luomakunnasta, ja syömisen ja juomisen nautinto kuuluu asiaan. Islamissa täyskiellon omaavat alkoholi, sianliha ja verestä valmistettu ruoka, sallittua ruokaa ilmaistaan sanalla halal. Perinteisesti islamilaisessa kulttuurissa ei ole käyty keskustelua kasvissyönnin moraalisista perusteluista. Länsimaissa asuvien muslimien keskuudessa se on kuitenkin kasvava ilmiö.

Osio jatkuu Kim Östmanin tekstillä, joka käsittelee mormonien ravinto-aineisiin liittyviä ruokasäännöksiä, jotka kieltävät kahvin, teen ja alkoholin käytön. Mormonit paastoavat säännöllisesti oman hengellisen hyvinvoinnin edistämiseksi ja pyrkivät turvaamaan ruoan saatavuuden ja riittävyyden omavaraisuuden, kotivaran ja kirkon omistamien ruoantuotantojärjestelmien myötä. Tiina Mahlamäki nostaa uushenkisyydestä esille paastot, idut ja smoothiet, jotka liittyvät antroposofiseen hengentieteeseen, jonka mukaan ruoka-aineet muuntuvat henkisiksi voimiksi ruumiin käyttöön. Oikeanlaisen puhdistavan ja kevyen ravinnon syöminen on tärkeää, sillä vääränlainen ravinto aiheuttaa sairauksia ja oikeanlainen ravinto parantaa. Oikeanlainen ravinto on ravitsemuksellisesti parempaa ja auttaa henkisen tien kulkijaa eteenpäin, joita voidaan ostaa ja kuluttaa esimerkiksi detox- tai banaani-dieettien merkeissä.

Historiallisista näkökulmista ruokaan liittyviin elämäntapoihin

Toinen osio alkaa pohtimalla varhaisten kristittyjen yhteisiä aterioita antiikin kreikkalais-roomalaiseen illalliskäytäntöjen ja rituaalisen aterioinnin näkökulmasta käsin. Risto Uron mukaan aterioinnissa noudatettiin juhla-aterioiden kaavaa, niissä oli alusta alkaen vahvaa rituaalisuutta ja kristillinen eukaristia rakentui osittain antiikin ateriaperinteen varaan. Epävarmaa on se, milloin ateriointiin alkoi tulla piirteitä tunnistamastamme kristillisestä ehtoollisesta, mutta selvää on, että kristinuskon synty ja leviäminen kietoutuvat vahvasti ateriakulttuuriin, jonka pohjalta kristityt kehittivät omia käytänteitään ja rituaalista elämäänsä.

Riutuva ja kuihtuva ruumis tulkittiin yhteisöllisesti onnistumisen merkiksi, kun päämääränä oli samaistua kärsivään Kristukseen

Ajassa siirrytään eteenpäin keskiaikaan, jonka puitteissa tarkastellaan keskiajan naisten pyhää anoreksiaa sekä ruokaa, lääkettä ja rituaaleja lääkintäperinteessä. Päivi Salmesvuoren mukaan hurskas Marie Oiginieslaisen äärimmäisissä paastokäyttäytymisessä maallinen ravinto korvautui hengellisellä ravinnolla. Tämä teki Mariasta hengellisen sankarin, jota ehtoollinen ravitsi paremmin kuin oikea ateria. Riutuva ja kuihtuva ruumis tulkittiin yhteisöllisesti onnistumisen merkiksi, kun päämääränä oli samaistua kärsivään Kristukseen. Vastaavasti keskiaikaisissa lääketieteellisissä reseptikokoelmissa ja terveyskäsityksissä ruoka muuntui lääkkeeksi maagisen ajattelun myötä. Vaikka resepteissä käytetyt ruoka-aineet aina ulosteesta villieläinten kiveksiin voivat jopa kauhistuttaa nykypäivän lukijaa, ajateltiin tuolloin lääkkeiden valmistusprosessin olevan osa valmistavaa rituaalia, joka huipentuu vuorovaikutuksessa kehon ja lääkkeen välillä.

Keskiaikainen ruokakäsitys sisältää yhteneväisyyksiä myös nykypäivän ”olet mitä syöt” -käsitykseen, jossa hyvä ja paha tarttuu ruoan kautta, ja jossa ruoka vaikuttaa kehoon. Esimerkiksi joillain vegaaneilla lihapalan kosketus voi saastuttaa koko lautasella olevan aterian. Alexandra Bergholmin mukaan ruokaan liittyykin aina myös ihmisen biologian ja kulttuurin risteäminen. Ruoan maku, haju ja tuntoaistilla havaittava koostumus liittyvät vahvasti tunteisiin ja muistoihin, minkä vuoksi tuoksut ja maut linkittyvät ihmisen ruokamuistiin ja erilaisiin ruokamuistoihin, joissa yksilöt ja yhteisöt jäsentävät kokemuksiaan ja identiteettiään.

Ruoan ja uskonnon tutkimus osana eettisiä ja ekologisia haasteita

Viimeisessä osiossa keskitytään länsimaisen kristillisen etikkaan. Osio alkaa varhaiskristillisen syömisen kohtuuden kulttuurilla, jossa muotoutuu askeettinen elämänihanne: yksinkertainen ravinto, oikeudenmukaisuus ja Jumalan valtakunnan odotus. Antiikin särpimensyönnin vaarat ulottuvat myös keskiajalle asti, jossa ruokaan alkoi yhä vahvemmin liittyä kieltäytymisen perinteitä maallisten houkutusten keskellä. Teemoiksi nousee Virpi Mäkisen kertomana keskiaikainen kerjäääminen ja apua tarvitsevien jaottelu kunnollisiin ja kelvottomiin köyhiin. Tuolloin laupeuden töihin kuului nälkäisten ruokkiminen, ja vähitellen modernit ihmisoikeudet kehittyivät kaikkein haavoittuvimmissa asemassa olevan väestönosan olojen parantamiseksi käydyistä keskusteluista.

Rosa Huotarin mukaan nykypäivän kontekstissa ruoka-apu pyritään yhä vahvemmin sitomaan osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen, joiden kautta yhteiskunnalliset ongelmat pyritään sijoittamaan kuluttamisen tunteeseen, ja lieventämään köyhäinapu-stigmaa. Mikko ja Emma Kurenlahden mukaan niin arkiseen asiaan kuin ruoankulutukseen liittyy kulutuskulttuuri ja ihmisten sijoittuminen eri kuluttajaheimoihin ruokatottumusten mukaan: vegaanien heimoon liittyminen tarkoittaa tietynlaisia sosiaalisia ehtoja ja vaatimuksia. Ruokavalinnat toteuttavatkin uskonnon eksistentiaalista funktiota, joka tarjoaa merkityksiä, rakentaa identiteettejä ja kokemuksia elämän tarkoituksellisuudesta. Osio päättyy Panu Pihkalan esittelemään kristilliseen ekoteologiaan, Noora Koivulahden pohdintaan vegetarismin sekä lihankulutuksen suhteesta, ihmisen moraalisiin velvollisuuksiin, eläinten kokemaan kärsimykseen, niiden hyödyntämiseen sekä kulttuurisesti opittuihin ruokatapoihin ja juhlallisuuksiin liittyen. Myös Terhi Hannola kytkee näihin yhdysvaltalaisen kiitospäivän kalkkunaperinteen.

Teos tarjoaa avaimia omien ruokatottumusten, -asenteiden ja -käytäntöjen tarkasteluun

Teos haastaa tulkitsemaan, pohtimaan ja miettimään myös uudenlaisia ruokaan ja eläimiin liittyviä yhteisöllisiä keinoja ympäristökriisin ja kuluttamisen aikakaudella.  Nykypäivän ruokavalikoima onkin hyvä esimerkki siitä, miten paljon erilaisia ruoka-aineita, mahdollisuuksia on tarjolla. Valikoima kertoo myös siitä, että ruokatottumuksia on erilaisia, ja jokaiselle vaihtoehdolle löytyy oma kuluttajakuntansa, jotka perustelevat omia valintoja sekä vastuullisuudella, katsomuksilla että omalla identiteetillä. Koska ruoka on olennainen osa ihmisyyttä sekä yksilöllistä ja yhteisöllistä identiteettiä, ei ole ihme, että ruokavaliota ohjaaviin, vastikään julkaistuihin ruokaviraston ja THL:n ravintosuosituksiin liittyy monenlaisia tunteita. Kyse on hyvin henkilökohtaisesta asiasta, joka määrittelee sitä, millaiseksi itsensä ja omat ruokatottumuksensa mieltää.

Virpi Mäkinen, Heikki Pesonen & Risto Uro (toim.) Pyhä, paha ruoka: Uskonnon ja etiikan näkökulmia. Helsinki: Gaudeamus, 2023.