Kaikkea maan ja taivaan väliltä – Kirjaesittelyssä Porfyrioksen Sielullisten vahingoittamista vastaan

Merkittävä uusi käännös esittelee uusplatonistisen eläinfilosofian runsaudensarven ja vie lukijansa kiehtovaan myöhäisantiikin maailmaan.

Suomessakin laajasti kiinnostusta herättänyt antiikin ajan eläinfilosofinen kirjallisuus laajenee huomattavasti tuoreen Porfyrios-käännöksen myötä. Suhteemme toisiin eläimiin on herättänyt kautta aikojen moraalifilosofisia ja metafyysisiä pohdintoja. Pyrkimys ymmärtää sitä, mikä on ”eläin” ja mikä on tämän suhde ihmiseen, on myös aikamme keskeisiä eettisiä ongelmia.  Arviolta 270-luvulla kirjoitettu Sielullisen vahingoittamista vastaan tarjoaa nykylukijalleen mahdollisuuden katsoa antiikin eläinfilosofista ajattelua kokonaisvaltaisesti.

Myöhäisantiikista nykypäivään

Foinikialaissyntyinen Porfyrios (n. 232–n.305) oli uusplatonistisen filosofian perustajan Plotinoksen (204/5–270) oppilas, jonka laajasta tuotannosta Sielullisten vahingoittamista vastaan on ensimmäinen kokonaisen kirjan mittainen käännös. Uusplatonismi on Rooman keisariajan filosofinen liike. Tämä Platonin ajattelusta lähtökohtansa ottava synkretistinen filosofian suuntaus yhdistelee antiikin ajan filosofisia ja uskonnollisia elementtejä luoden niistä omanlaisensa synteesin.

Suomentaja Liisa Kaski tuo esipuheessaan ilmi Porfyrioksen uusplatonistisen ajattelun suuntaviivoja. Kasken laatimat alaviitteisiin sijoitetut selitykset ohjaavat lukijaa tämän todella monipuolisen, mutta paikoitellen myös ylitsevuotavasti rönsyilevän tekstin parissa. Selityksiin kuuluu kaikkea mahdollista, mitä maallikkolukija voi tarvita saadakseen mahdollisimman paljon irti Porfyrioksen kiehtovasta ajattelusta ja maailmankuvasta. Esimerkiksi selvennyksiä kielellisistä käännösvalinnoista ja Porfyrioksen muilta lainaamista tekstiosioista, syventäviä historiallisia yksityiskohtia antiikin ajan kulttuureista ja mytologioista, biografisia tietoja tekstissä esiintyvistä hahmoista ja niin edelleen.

Kaski varoittaa esipuheessaan, että on päätynyt käännöksessään filosofisen tarkkuuden korostamiseen tekstin mahdollisen raskauden uhallakin. Vaikka paikoitellen lähdemateriaalin kieli on vähintäänkin koukeroista, käännös on sujuvaa kieltä ja sisältää oivia ilmauksia. Esimerkiksi kielen eläväisyydestä voidaan ottaa vaikka tämä virke: ”Jos nuorukainen oppii jumalten iloitsevan tuhlauksesta, härkäatrioista ja muista lihakekkereistä, niin kuin sanotaan, milloin hän vapaaehtoisesti harjoittaisi kohtuutta?”

Oman haasteensa lukemiseen tuo kuitenkin Porfyrioksen ajanmukaisesti suosima ”leikkaa ja liimaa” -henkinen kirjoitustapa, jossa muilta saksitut tekstikappaleet tai argumentit sisällytetään sellaisenaan tekstiin huolehtimatta niiden tarkasta kontekstualisoinnista Porfyrioksen omaan ajatteluun.

Käännöksen mukana tulee myös kaksi Porfyrioksen ajattelua ja uusplatonismia yleisesti selventävää tekstiä: Tua Korhosen ”Porfyrioksen uusplatonismi ja antiikin eläinfilosofian perintö” ja Miira Tuomisen ”Porfyrios oikeudenmukaisuudesta”.  Kumpikin teksti valottaa tekstiä eri lähtökohdista ja yhdessä ne muodostavat kontekstualisoivan, systemaattisen ja täydentävän lisän Porfyrioksen kirjoituksille. Joku lukija voi halutakin lukea kirjan lopusta löytyvät Korhosen ja Tuomisen tekstit ennen varsinaiseen pääasiaan käymistä. Ne nimittäin antavat erinomaisia suuntaviivoja, joiden pohjalta maallikkolukijakin voi alkaa muodostaa omia Porfyrios-tulkintojaan.

Porfyrioksen eläinfilosofinen vuoristorata

Nykyaikaista eläinfilosofiaa ja -teologiaa tunteville ei tule välttämättä yllätyksenä, että Porfyrios ei ole pitäytynyt tiukasti pelkästään eläinten parissa, sillä ihmisten suhde eläimiin on filosofiassa usein tapa lähestyä käsitellä miltei kaikkea mahdollista. Monesti nykyajankin etiikassa muunlajiset toimivat ikään kuin äärimmäisenä esimerkkinä moraalisten ongelmien luonteesta. Sielullisten vahingoittamista vastaan käsitteleekin niin laajaa joukkoa asioita, että niiden listaaminen lienee mahdotonta. Mutta vaikka Porfyrios viekin lukijansa suoranaiseen vuoristorataan, jossa muun muassa ihmisuhrit, demonit ja muut henkiolennot, muinaisen Egyptin uskonto, juutalaiset syömiskäytännöt, kummitukset ja antiikin ajan esoteria esiintyvät vuorollaan, on tekstin keskeinen sisältö kuitenkin aina lopulta eläinten asemaa käsittelevä.

Porfyrioksen mukaan epäoikeudenmukaisuuden tekeminen on vahingollista sen tekijälle. Vaade olla syömättä eläimiä on Porfyriokselle päällisin puolin kaksinainen. Sen, joka haluaa elää mahdollisimman hyvää elämää, tulisi pidättäytyä eläinten syömisestä toisaalta siksi, että se on moraalisesti väärin tai epäoikeudenmukaista, toisaalta taas eläinten syöminen vahingoittaa tätä kautta myös ihmistä. Nämä toisiinsa liittyvät seikat saavat kirjassa tukea laajojen vegetarismin edistämiseen pyrkivien argumenttien ja pohdintojen kautta. Lähtökohtaisesti Porfyrioksen ajattelussa ihmisen ja eläimen välinen ero pyritään kyseenalaistamaan erinäisin luonnosta löytyvin ja metafyysisin todistein. Ihmisen ja eläimen väliset erot nähdään kielen ja ajattelun osalta pieninä ja toisaalta Porfyrios näkee eläimillä olevan sielun. Tästä samankaltaisuudesta hän vetää kirjassaan moraalisia johtopäätöksiä. Näiden ytimessä on kyky ajatella rationaalisesti ja analysoida omaa toimintaansa. Toisaalta taas moraalitonta toimintaa leimaa irrationaalisuus ja kykenemättömyys itsensä hallitsemiseen.

Porfyriokselle myös me ihmiset olimme selvästikin niitä sieluja, joiden vahingoittamista vastaan hän oli. Itsekontrolliin kykenemätön on kuin lapsi, joka tietämättömyyttään antautuu järjettömien himojensa vietäväksi. Porfyrios tukee pyrkimystä vapautua tällaisesta järjettömyydestä tarjoamalla kirjeissään malleja ajatella eläimiin liittyviä kysymyksiä useista näkökulmista. Näin monet nykyaikaisistakin kasvissyöntiin liittyvistä kysymyksistä saavat osansa. Esimerkiksi lihansyönnin luonnollisuus, kasvien tuntemukset ja metsästämiseen liittyvät kysymykset käsitellään kirjassa laveasti.

Porfyrioksen teksti ei ole kuitenkaan mikään saarna.  Eläinten uhraamiseen liittyviä käytäntöjä ja eläinten kyvykkyyksiä käsittelevät laajat luvut ovat täynnä kiintoisia yksityiskohtia antiikista ja ylipäätään historiasta kiinnostuneille. Porfyrios esimerkiksi kuvailee muinaisen Egyptin pappien ruokailutottumuksia ja muita elämän piirteitä korostaessaan heidän kohtuullisuuttaan ja hyveellisyyttään.

Huumori voi hyvin olla lukijan itsensä silmässä, mutta teksti sisältää paikoitellen vähintäänkin humoristisia sävyjä, jotka saattavat ennakoimattomissakin kohdissa yllättää. Esimerkiksi kun Porfyrios vertaa eläinten vähäisiä paheita inhimilliseen toimintaan, hän toteaa: ”Eihän nyt vaikkapa taloa rakentava mies laskisi talonsa perustuksia muutoin kuin selvin päin eikä veneenveistäjä veneen köliä muutoin kuin terveenä ollessaan, eikä viljelijä istuttaisi viiniä keskittämättä mieltään asiaan – mutta lähes kaikki tekevät lapsensa humalassa.” Kirja onkin kuin jokin antiikin ajattelun runsaudensarvi, josta lukija joutuu poimimaan mukaansa sen verran kuin kykenee kantamaan.

Matalan kynnyksen etiikkaa

Keskeistä Porfyriokselle on kuitenkin ajatus siitä, että sielullisuutta ei voi arvioida lajin mukaan, vaan ihmistä ja ei-inhimillistä eläintä yhdistää sekä mielen että sielun omaaminen. Tällainen ajattelu, jossa lajien väliset hierarkiat sivuutetaan, on toisaalta selvästikin muinaista, toisaalta taas hyvinkin ajankohtaista, sillä esimerkiksi posthumanistisessa filosofiassa ja teologiassa tällaiset arvojärjestykset pyritään ohittamaan.

Vaikka eläinetiikkaa käsittelevissä avauksissa korostetaan nykyään jonkinlaista keskustelun uutuutta, Eläineettisiä keskusteluja tunteva nykylukija saattaakin jäädä miettimään, onko eläinfilosofiassa ja -etiikassa edetty antiikin ajoilta kovinkaan pitkälle. Sikäli tutulta tuntuvat Porfyrioksen argumentit ja ne hänen aikansa keskustelut, joihin hän ottaa kantaa.

Nykylukijalle käännöksen ansiokas johdanto, selitykset sekä Korhosen ja Tuomisen tekstit ovat äärimmäisen arvokkaita. Historiallinen konteksti ja teoksen siihen sijoittaminen auttavat lukijaa ymmärtämään sekä niitä seikkoja, jotka yhdistävät Porfyrioksen ajattelua omaamme, että niitä, jotka erottavat hänet radikaalistikin omasta – usein materialistisesta – tavastamme ajatella eettisiä ja muunlajisiin liittyviä kysymyksiä.

Sielullisten vahingoittamista vastaan on tervetullut uusi käännös, jota voinee suositella kaikille, jotka ovat kiinnostuneet antiikista, etiikasta, eläimistä tai elämästä ylipäätään.