Pääkirjoitus: Salaliittoteoriat ja yhteisymmärryksen epävakaus
Maaliskuussa 2023 on kulunut kolme vuotta siitä, kun COVID-19-pandemian aiheuttamat liikkumis- ja matkustusrajoitukset astuivat voimaan. Pandemia ja sen jälkeen seurannut Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ovat vakavasti kyseenalaistaneet arkisen yhteisen ymmärryksemme siitä, millainen maailma on ja miksi. Ne ovat tehneet näkyväksi inhimillisen olemassaolon haavoittuvuudet ja suunnanneet monien mielen etsimään selityksiä ja syvempiä merkityksiä kaiken tapahtuneen takana.
Liikkumisrajoitusten lukittua ihmiset koteihinsa tapahtui tavallistakin suurempi osa etsinnästä mediateknologioiden välityksellä. Maaliskuun toisella viikolla 2020 pikaviestinten, sosiaalisen median alustojen ja striimauspalvelujen käyttö kasvoikin kirjaimellisesti yhdessä yössä peräti viidelläkymmenellä prosentilla, kun fyysiset kohtaamiset oli yhtäkkiä minimoitava. Samaan aikaan tiedollisten auktoriteettien ilmaisema epävarmuus sai monet hakeutumaan vaihtoehtoisille tiedonlähteille, joissa yhtäältä ilmaistiin varmoja näkemyksiä ja toisaalta kehotettiin kutakin ”tekemään oma tutkimuksensa” ja päättämään itse mitä maailmassa oikeastaan on meneillään.
Hollantilainen salaliittoteorioiden tutkija Jaron Harambam puhuu episteemisestä eli tiedollisesta epävakaudesta, joka on ajallemme tyypillistä ja seurausta muun muassa medioitumisesta, sekularisaatiosta, globalisaatiosta ja tiedon tuotannon ja käsittelyn demokratisoitumisesta. Episteemisen epävakauden olosuhteissa yhteisymmärrys siitä, millainen ja kuinka tuotettu tieto on varteenotettavaa, rapautuu tai ainakin siitä tulee neuvottelun alue, jossa kamppaillaan legitiimin ja ei-legitiimin tiedon rajasta ja sen määrittelyn oikeudesta. Osa tätä kamppailua on salaliittoteorioihin pandemia-aikana kohdistunut julkinen huomio ja huolestuneisuus. Pandemian lisäksi salaliittoteorioiden kiertoa erilaisissa mediakonteksteissa vauhditti Yhdysvaltain presidentinvaalikamppailu, jossa QAnoniksi kutsuttu salaliittoteoria sai näkyvän roolin. Osansa on myös mediaympäristön moninaisuudella ja sen ominaisuuksilla, jotka tekevät tarkoituksellisesta manipulaatiosta helppoa.
Tässä teemanumerossakin kirjoittava filosofi Juha Räikkä muotoilee salaliittoteorian tarkoittavan salaliittoon viittaavia selityksiä toimijoista tai tapahtumista. Nämä selitykset ovat vastoin yleistä käsitystä tapahtumien kulusta tai syistä tai niihin liittyvistä toimijoista eivätkä tarjoa luotettavaa todistusaineistoa esittämilleen vaihtoehtoisille selitystavoille. Disinformaatiota tutkivat hollantilaiset psykologit van Prooijen ja kumppanit tarkoittavat salaliittoteorioilla rajatummin sellaisia maailmanselitysteorioita, joissa väitetään jonkinlaisen salaseuran tai muun vallakaan ihmisjoukon hallitsevan maailmaa kulissien takana toteuttaakseen päämääriään, joita usein pidetään pahantahtoisina. Tutkimuksessa salaliittoteoria-käsite on tunnistettu monella tapaa ongelmalliseksi ja väheksyviä sivumerkityksiä kantavaksi. Julkisessa keskustelussa salaliittoteorioihin uskovia on leimattu niin epärationaalisiksi kuin mielenvikaisiksikin ja aihepiiriä ylimalkaan usein kehystää huoli ja tuomitseva sävy. Tässä kehyksessä ratkaisuksi tarjotaan taajaan faktantarkistusta, medialukutaitoa ja valistamista.
Kyse on kuitenkin monella tapaa mutkikkaasta, medioituneesta ilmiöstä, jossa kietoutuvat yhteen kysymykset ainakin tiedon luonteesta, maailmankatsomuksista, politiikasta, manipulaatiosta, historiallis-kulttuurisista myyteistä, yksilö- ja sosiaalipsykologiasta sekä laajasti ottaen uskonnosta. Sosiaalipsykologinen tutkimus on vastikään osoittanut, ettei salaliittoteorioiden jakaminen sosiaalisessa mediassa lainkaan välttämättä tarkoita niihin uskomista, vaan ihmiset jakavat virheelliseksi tietämäänsä aineistoa siksi, että sillä tavoin saavat reaktioita ja koettua hyväksyntää muilta käyttäjiltä. Saman mekanismin varassa toimii koko huomiotehtaaksi kutsumani mediaympäristö, jossa toimiville yrityksille käyttäjien reaktioilla mitattavissa oleva huomio tuottaa liikevoittoa ja dataa.
Jo ennen pandemiaa olimme tutkimushankkeissani havainneet, että väkivaltaisten uutistapahtumien, kuten terrorismin tai luonnonkatastrofien yhteydessä keräämistämme sosiaalisen median ainestoista osa sisälsi salaliittoteoreettista materiaalia kuten false flag -väitteitä eli syytöksiä iskujen lavastamisesta sekä anti-islamistisia tai antisemitistisiä väittämiä. Juuri ennen pandemiaa olimme saaneet Helsingin Sanomain Säätiöltä tutkimusrahoituksen Salaliittoteorioiden politiikka -hankkeeseen ja tämäntapaisten salaliittoteorioiden kierron tutkimiseksi Uuden Seelannin Christchurchin moskeijoihin kohdistuneen terrori-iskun jälkeisissä mediakeskusteluissa. Kun QAnon ja siihen liittyvät pandemiaa koskevat salaliittoteoriat alkoivat nopeasti levitä pandemian paisuttamassa sosiaalisen median sisältökierrossa, laajensimme tutkimuksemme siihen liittyviin aineistoihin ja aloimme seurata ilmiön leviämistä.
QAnonin ytimessä on ajatus, että maailmaa hallitsee saatananpalvontaa harjoittava pedofiilieliitti, jota vastaan Yhdysvaltain edellinen presidentti Donald Trump taistelee. Tästä ajatuksesta kiinnostuneet mediakäyttäjät seuraavat Yhdysvaltain hallinnon sisäpiiriläiseksi julistautuneen ”Q:n” jättämiä profeetallisia nettivihjeitä ja pyrkivät tulkitsemaan niitä. Q:n henkilöllisyys ei ole tiedossa, vaikka siitä onkin olemassa melko uskottavia arveluita. Q:n viestien tulkitsemisesta joka tapauksessa muodostui laaja internet-pohjainen, eräänlainen peliyhteisö, jolla lopulta oli Yhdysvalloissa todennettu rooli kongressitalon valtausyrityksessä 6.1.2021.
Erilaisella tiedolla spekulointi ja maailman merkityksen aprikointi yhdessä muiden kanssa erilaisissa internet- ja muissa ympäristöissä on yleismaailmallinen ilmiö. Salaliittoteorioiden kannattaminenkin on niin yleistä, että väitetään kaikkien ihmisten pitävän vähintään yhtä salaliittoteoriaa ainakin jossain määrin uskottavana. Kyse on siis sangen arkisesta ja inhimillisestä asiasta, joka koskettaa meitä kaikkia. Toisin sanoen yhtäältä spekulointi ja vaihtoehtoisten maailmanselitysten kehrääminen tai niihin uskominen eivät sinänsä johda väistämättä väkivaltaan sen enempää kuin muukaan uskominen. Toisaalta mitä tahansa uskontoa, ideologiaa tai maailmankuvaa voidaan käyttää vastakkainasettelujen rakentamiseen ja pahimmillaan ihmisten demonisoimiseen tavoilla, jotka johtavat väkivaltaan.
Tähän teemanumeroon olemme koonneet tekstejä, joissa laaja, monialainen joukko suomalaisia tutkijoita tarkastelee salaliittoteorioita erilaisista näkökulmista. Riina-Julia Solman menee syvälle totuuden käsitteen ja salaliittoteorioiden suhteeseen, Juha Räikkä tarkastelee kuinka salaliittoteoriat ovat osa ilmastoskeptisismiä, Paavo Ahonen valottaa sitä, miten maailman vanhimmaksi salaliittoteoriaksi kutsuttu antisemitismi nousi jälleen pintaan pandemia-aikana. Elina Tolonen analysoi salaliittoteoreettisissa Facebook-ryhmissä tekemänsä tutkimuksen perusteella yhteiskunnallisen luottamuksen rakentumista ja rapautumista, Niko Pyrhönen puntaroi syitä salaliittoteorioiden leviämiseen pandemia-aikana, Toni Saarinen pureutuu QAnonin uskonnollisiin piirteisiin ja Tommi Kotonen avaa kulttuurimarxismi-käsitteen käyttöä äärioikeistolaiseessa retoriikassa. Tiina Mahlamäen teksti analysoi salaliittohenkisyyttä ja kuvaa, miten esoteria ja salaliittoteoriat liittyvät yhteen. Risto Saarinen kuvaa saksalaisen esoteerisen populismin piirteitä ja Minna Aslama avaa tapaa, jolla jooga ja salaliittoteoriat ovat kietoutuneet yhteen pandemian aikana.
Vaikka tässä tarjoilemamme kattaus on laaja, on sekin vain raapaisu laajaan salaliittoteorioiden tutkimuksen kenttään, sillä salaliittoteorioihin liittyvä tutkimus jatkuu ja laajenee eri puolilla maailmaa, myös Suomessa. Se ei ole ihme, sillä salaliittoteorioissa tiivistyvät laajat ja ikiaikaiset kysymykset yhteisöllisyyden muodostumisesta, skeptisismin, hengellisyyden ja tietämisen suhteista sekä nykyisen, kaupallistuneen mediaympäristön vaikutuksista yhteisymmärryksen rakentamisen mahdollisuuksiin.
Kirjoittaja
Katja Valaskivi on mediatutkija, joka työskentelee uskonnon- ja mediatutkimuksen professorina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Hän johtaa Uskonnon, median ja yhteiskunnallisen muutoksen tutkimuskeskittymää ja toimii Helsingin yhteiskuntatieteellis-humanistisessa instituutissa datafikaation tutkimusohjelman tutkimusjohtajana. Tätä nykyä hän tutkii muun muassa salaliittoteorioiden, populismin ja uskonnon välisiä suhteita sekä uskonnon dataistumista.
Linkit ja kirjallisuus
Räikkä, Juha (2021) Salaliittoteorioiden filosofia. Helsinki: Gaudeamus.
van Prooijen, Jan-Willem, Talia Cohen Rodrigues, Carlotta Bunzel, Dániel Komáromy, ja André P. M. Krouwe. 2022. Populist Gullibility: Conspiracy Theories, News Credibility, Bullshit Receptivity, and Paranormal Belief. Political Psychology, 43(6): 1061-1079.
Valaskivi, Katja (2022) Circulation of conspiracy theories in the attention Factory. Popular communication: the international journal of media and culture, 20(3), 153-161. https://doi.org/10.1080/15405702.2022.2045996 (Open access).
Zhiying (Bella) Ren, Eugen Dimant ja Maurice Schweitze (2022) Beyond belief: How social engagement motives influence the spread of conspiracy theories. Journal of Experimental Social Psychology 104 (2023), 104421.