Onko totuus menettänyt merkityksensä salaliittoteoreetikoille?

Tulkitaanko salaliittoteorioiden levittäminen totuuden merkityksen menettämisenä vai yhteiskunnallisen tiedonmuodostuksen kriisin ilmentymänä?

Viime vuosina salaliittoteoriat ovat saaneet tilaa mediassa. Teknologian kehittymisen ja tiedon jakamisen helpottumisen myötä kaikenlaista informaatiota on helposti saatavilla, mutta oleellisen tiedon tunnistaminen informaatiotulvan keskeltä on yhä haastavampaa. Tässä ajassa salaliittoteoriat on nostettu valeuutisten kanssa yhdeksi tätä aikaa kuvaaviksi haasteiksi ja ajasta on puhuttu julkisessa keskustelussa muun muassa totuudenjälkeisenä aikana.

Yksi tässä yhteydessä siteerattu keskustelija on ollut filosofi Harry G.Frankfurt, joka on kuvannut tälle ajalle tyypillisen ”hölynpölyn” tuottamisen johtuvan siitä, että hölynpölyn puhujille totuus on menettänyt merkityksensä, mikä johtaa siihen, ettei oikeastaan ole väliä, minkälaisia sisältöjä kulutetaan tai tuotetaan. Frankfurtin ajatus palautuu klassiseen vuoropuheluun realismin ja monista filosofisista suuntauksista koostuvan realismin kritiikin välillä. Kritiikissä totuuden vastaavuusteorian määrittelemän totuuden (totta on se, mikä vastaa ihmisestä riippumatonta objektiivista todellisuutta) lisäksi on kaivattu joitakin arkielämän todellisuuden huomioon ottavia lisämääritelmiä ja sitä kautta totuuden käsitteen laajentamista, mikä usein vie totuuden käsitteen määritelmät lähelle tiedon määritelmiä.

Filosofian realismia edustavissa puheenvuoroissa aikamme ongelmia on liitetty postmodernin yhteiskunnan ongelmiin, joiden ytimessä nähdään olevan ihmisestä riippumattoman objektiivisen todellisuuden olemassaolon tai tästä todellisuudesta saatavan tiedon kiistäminen

Keskeisimmäksi ongelmaksi nähdään se, kuinka vastaavuusteorian esittämä vastaavuussuhde jonkin asian ja objektiivisen todellisuuden välillä voitaisiin käytännössä todeta. Vastaavuusteorian määritelmän totuudesta nähdään siten jäävän liian teoreettiselle tasolle vastatakseen arkipäiväisen elämän tarpeita. Esimerkiksi Antti Hautamäen näkökulmarelativistinen totuuden määritelmä lähtee liikkeelle ajatuksesta, että absoluuttisesti totta olevia asioita on olemassa todella vähän, kun taas suhteellisesti totta olevia asioita on huomattavasti enemmän. Täten hän määrittelee jonkin asian olevan totta aina jostakin näkökulmasta käsin.

Filosofian realismia edustavissa puheenvuoroissa aikamme ongelmia on liitetty postmodernin yhteiskunnan ongelmiin, joiden ytimessä nähdään olevan ihmisestä riippumattoman objektiivisen todellisuuden olemassaolon tai tästä todellisuudesta saatavan tiedon kiistäminen. Valeuutisten kuluttajat ja salaliittoteoreetikot liittyvät tähän ilmiöön, joka kiistää mahdollisuudet tietää, miten asiat todellisuudessa ovat. Kun perimmäisen totuuden tavoittelua tiedonmuodostuksen pohjalla näin vaikeutetaan, voi motivaatio asioiden objektiiviseen tarkasteluun sekä totuuden ja epätotuuden erotteluun kadota ja Frankfurtin termein syntyy tilaa ”hölynpölylle”, jossa totuudella ei ole juuri mitään merkitystä. Siten filosofisessa keskustelussa esiintyvät pyrkimykset totuuden käsitteen laajentamisesta voidaan Frankfurtin kaltaisesti nähdä totuuden käsitteen hämärtämisenä ja totuuden tavoittelun vaikeuttamisena, millä on ikäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. 

Totuuden käsitteen eri merkityksiä ja niiden suhde totuudenjälkeiseen aikaan

Totuuden käsitteen erilaisten filosofisten määritelmien lisäksi totuuden käsiteellä voidaan nähdä olevan arkipäiväisessä käytössä erilaisia merkityksiä. Erityismerkitys, joka erottaa käsitteen esimerkiksi tiedon käsitteestä, liittyy perimmäisen totuuden ajatukseen. Filosofian realismin suuntauksessa tähän ajatukseen viitataan, kun puhutaan objektiivisesta todellisuudesta ja realismin kritiikissä puhutaan esimerkiksi ”jumalan näkökulmasta”. Ajatukseen voidaan viitata myös puhuttaessa absoluuttisesta tai lopullisesta totuudesta. Arkipäiväisessä käytössä totuuden käsitteellä voidaan kuitenkin viitata myös johonkin, jota pidetään luotettavana tietona. Esimerkiksi tieteellisessä keskustelussa voidaan puhua tieteen totuudesta, joka viittaa tieteen sen hetkiseen tiedontilaan, joka voi muuttua uuden tutkimuksen myötä. Tämän lisäksi totuuden käsitettä käytetään valheen yhteydessä viittaamaan tietoon, jota valhe tavalla tai toisella vääristää. Se mikä suhde totuudella (valheen vastakohtana) on luotettavaan tietoon tai perimmäiseen totuuteen, on vielä oma erillinen kysymyksensä.

Totuudenjälkeisen ajan käsite, jota on käytetty keskusteltaessa tästä ajasta, antaa sananmukaisesti olettaa, että ennen tätä aikaa olisi vallinnut jonkinlainen (perimmäisen) totuuden tila, josta totuudenjälkeisen ajan myötä olisi poistuttu. Keskustelussa totuudenjälkeisestä ajasta kritiikkiä on nostattanut ajatus siitä, että tällainen aikaisemmin vallinnut totuuden tila olisi joskus ollut olemassa. Vaikka totuudenjälkeisyyttä on mahdollista tulkita perimmäisen totuuden merkityksen kautta, ei käsitteellä yleensä pyritä viittaamaan niinkään juuri tähän merkitykseen. Sen sijaan totuudenjälkeisen ajan kysymyksissä on ennemminkin kyse luotettavaan tietoon ja tiedonmuodostukseen liittyvistä ongelmista ja kriiseistä, mitä totuuden käsitteen monet mahdolliset merkitykset hämärtävät, mutta tekevät siitä myös huomiota herättävän.

Heräämisestä tiedonkriisiin seuraa tiedon haltuunottaminen

Suomalaiset salaliittoteorioita jakavat sosiaalisen median sisällöntuottajat jakavat saman huolen tiedon ja tiedonmuodostuksen kriiseistä. Keskeisenä huolenaiheena on kuitenkin se, että vääristyneen ja valheellisen tiedon jakajina toimivat ennemminkin perinteisesti luotettavina pidetyt tahot kuten media, viralliset instituutiot ja osittain myös tiede. Tällaiseen näkemykseen päätymistä kutsutaan salaliittoteoreetikoiden parissa heräämiseksi.

Perinteisten yhteiskunnallisen tiedon varmentamisen mekanismien sijaan uudenlaisten tietämisen tapojen keskiössä toimii ”oman tutkimuksen” tekeminen, mikä korostaa yksilön vastuuta tiedon hankkimisesta ja prosessoinnista

Heräämisen myötä ryhdytään niin sanotusti tiedostamaan yhteiskunnassa esiintyviä valheita ja manipulaatiota, minkä myötä luottamus yhteiskunnassa perinteisesti luotettavina pidettyihin tiedonjakajiin ja -tuottajiin ei ole enää itsestään selvää. Tästä seuraa se, että esimerkiksi journalistisen median sekä virallisten tahojen asema ja merkitys ensisijaisina luotettavan tiedonlähteinä vähenee.

Herääminen johtaa jonkinlaiseen uudenlaiseen asennoitumiseen tiedon luotettavuutta kohtaan. Manipulaation sekä taloudellisena ja symbolisena altavastaajana olemisen keskellä juuri tieto on sellainen pääomana, jota on mahdollista hallita ja ottaa haltuun. Tiedon haltuunottamisen kautta luovutaan osittain perinteisen yhteiskunnallisen tiedonmuodostuksen tavoista tietää ja sen rinnalle otetaan toisenlaisia tietämisen tapoja. Perinteisten yhteiskunnallisen tiedon varmentamisen mekanismien sijaan uudenlaisten tietämisen tapojen keskiössä toimii ”oman tutkimuksen” tekeminen, mikä korostaa yksilön vastuuta tiedon hankkimisesta ja prosessoinnista. 

Ei perimmäisen totuuden kriisi yksilötasolla vaan yhteisöllisen tiedonmuodostuksen kriisi

Keskusteltaessa totuudesta, totuudenjälkeisyydestä ja totuuden merkityksen katoamisesta sekä pyrittäessä sitä kautta selittämään, mistä salaliitoteorioista ja valeuutisista on kyse, ollaan monenlaisista lähtökohdista kumpuavien keskustelujen ja käsitteellisten epäselvyyksien äärellä. Salaliittoteorioita jakavien sisällöntuottajien keskuudessa ajatukset luotettavan tiedon kriteereistä ovat heräämisen myötä muuttuneet luottamuksen heikennyttyä perinteiseen yhteiskunnalliseen tiedonmuodotukseen. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että perimmäisen totuuden tavoittelu sinänsä olisi menettänyt merkitystään sisällöntuottajille, mutta se saattaa olla yksi suurimmista syistä kuluttaa ja jakaa eteenpäin salaliittoteorioita ja valeuutisia, päämääränä ”totuuden” selvittäminen koetun manipulaation ja valehtelun keskeltä. Tämä vahvistaa ajatusta siitä, että tässä ajassa ei välttämättä ole kyse perimmäisen totuuden kriisistä yksilötasolla, vaan ennemminkin yhteiskunnallisella tasolla olevasta tiedon ja tiedonmuodostuksen kriisistä.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Frankfurt, Harry G.: Paskapuheesta. Kääntänyt Antti Nylén. Helsinki: Johnny Kniga, 2006.

Hautamäki, Antti: Näkökulmarelativismi: tiedon suhteellisuuden ongelma. SoPhi 142. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2019.

Pihlström, Sami. 2014. ”Pragmatismi”. filosofia.fi. 12. elokuuta 2014. https://filosofia.fi/fi/ensyklopedia/pragmatismi

Raatikainen, Panu. 2020. ”Totuusteoriat”. filosofia.fi. 4. joulukuuta 2020. https://filosofia.fi/fi/ensyklopedia/totuusteoriat

Robertson, David G.: UFOs, Conspiracy Theories and the New Age: Millennial Conspiracism. New York: Bloomsbury, 2016.

Robertson, David G.: 021. ”Legitimizing Claims of Special Knowledge: Towards an Epistemic Turn in Religious Studies”. Temenos – Nordic Journal of Comparative Religion 57 (1): 17–34, 2021.

Solman Riina-Julia. ”Totuuden kriisistä episteemiseen pääomaan. Suomalaisten sosiaalisen median sisällöntuottajien tiedonvarmentamisen strategioita episteemisen pääoman haltuun ottamiseksi” Ari-Elmeri Hyvönen & Niko Pyrhönen (toim.), Salaliittoteorioiden politiikkaa. Avauksia käsitteelliseen analyysiin. Tampere: Vastapaino, 2023. (Tuleva)

Valaskivi, Katja, & David G. Robertson: ”Introduction: Epistemic Contestations in the Hybrid Media Environment”. Popular Communication 20 (3): 153–61, 2022.