Pääkirjoitus: Miten korona meitä kurittaa?

Vajaassa kahdessa vuodessa olemme oppineet, että Covid-19 virusta ei ole helppoa pysäyttää. Viruksena korona on ennen kaikkea lääketieteellisen ja rokotetutkimuksen ytimessä. Ilmiönä korona on monitieteellinen tutkimusaihe, joka herättää pohtimaan viruspandemian erilaisia puolia. Tämä teemanumero kokoaa erityisesti teologisen tutkimuksen parissa tehtyä koronatutkimusta.

Kaukaisesta viruksesta arjen ahdistukseksi

Alkuvuonna 2020 uutiset koronasta tuntuivat kaukaisilta. Korona levisi ”jossakin kaukana,” vaikka tilanne muuttuikin varsin nopeasti. Suomessa rajoitukset alkoivat keväällä: Etätyösuosituksen astuessa voimaan myös koulut, päiväkodit ja koulutuslaitokset sulkivat ovensa. Kahden metrin turvavälit maskeineen astuivat arkielämäämme. Huolta kannettiin erityisesti 70 vuotta täyttäneistä sekä perussairauksien vuoksi riskiryhmään kuuluvien henkilöiden terveyden puolesta.

Yli puolentoista vuoden ajan olemme saaneet lukea päivittäisiä tietoja tartuntamääristä, tehohoitopaikoista ja kuolemaan johtaneista tapauksista. Viimeisimpänä lisänä uutisissa ovat rokotekattavuuden prosenttilukemat. Osaltaan myös piispat ovat ottaneet kantaa rokotteiden puolesta ja sosiaalinen media on tehnyt näkyväksi näitä kannanottoja. Kirkolla oli aktiivinen rooli rokotusten jakamisessa jo 1800-luvun alussa, näin käy ilmi Esko M. Laineen kirjoituksesta. Artikkeli osoittaa, että eräs keskeinen syy joukkorokotevastaisuuteen tuolloin olivat rokotteiden aiheuttama pelko ja rokotteiden tuntemattomuus. Laineen kirkkohistorian alaan lukeutuva kirjoitus herättää lukijan pohtimaan samankaltaisuuksia nykypäivän rokotekeskustelun parissa.

Uskontopsykologiset tutkimukset reilun vuoden ajalta ovat osoittaneet, että korona on laajasti lisännyt ihmisten kuolemanpelkoa, ahdistusta ja tuonut esiin kirjon mielenterveyden haasteita. Vaikka ensimmäisen korona-aallon aikana ihmiset säilyttivät pääosin toiveikkuutensa, koronan sulkutilan jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua: Tutkimukset osoittavat merkityksen kokemuksen osin kriisiytyneen koronasulun jälkeen. Myös Suomessa tiedämme, että kesän 2020 aikana avustuspuhelimien langat soivat kuumina ja kirkon keskusteluavun määrä nousi huimasti.

Vakava sairaus tai sen uhka ovat omiaan herättämään myös uskonnollista ja hengellistä pohdintaa. Silloin, kun sairaus tulee osaksi omaa arkea, ihminen kohtaa syväluotaavia eksistentiaalisia kysymyksiä: Miksi? Miksi minä? Miksi Jumala sallii? Eksistentiaalinen pohdinta voi viedä ihmisen joko kauemmas Jumalasta tai lähemmäs Jumalan yhteyteen riippuen siitä, millaisia vastauksia yksilö omalle pohdinnalleen löytää ja rakentaa.

Lauri Snellman nostaa uskonnonfilosofisessa kirjoituksessaan esille, että korona vie ihmisen pohtimaan suoraan pahan ongelman ydintä: Mikä on Jumalan rooli kärsimyksessä? Kirjoituksessa sanoitetaan merkityksen rakentamisprosessien logiikkaa ja teodismin ongelmia.

Kirkon perustyön muutokset vaikuttavat sekä seurakuntalaisten kokemuksiin että työntekijöiden hyvinvointiin

Korona toi osaltaan kuolematietoisuuden osaksi ihmisten elämää. Suomalaisessa yhteiskunnassa kuolema tapahtuu edelleen valtaosin sairaaloissa ja avointa kuolemapuhetta on verrattain vähän. Lyhyellä aikavälillä olemme tulleet tilanteeseen, jossa koronan tuoma epävarmuus saa monet ihmiset pohtimaan myös omaa kuolemaa. Siinä missä toisen on helppo ohittaa korona ”vähän normaalia pahempana flunssana,” toinen pysähtyy miettimään: ”entä, jos minä olen se perusterve, joka joutuukin tehohoitoon?”

Suomessa kuolemaan johtavia tautitapauksia oli lokakuun 2021 loppuun mennessä kirjattu 1154. Emotionaalinen kipu ja suru niiden kohdalla, jotka ovat menettäneet läheisensä koronavirukselle on osaltaan erilainen kuin muuten kuoleman ja surun yhteydessä. Auli Vähäkankaan kirjoitus keskittyy korona-ajan kuolemateemaan perehtymällä ihmisten kokemuksiin korona-ajan hautajaisista. Kirjoitus osoittaa, että pandemian aikaiset hautajaiset herättivät ristiriitaisia tunteita: Osa koki epätoivoa, kun hautajaisia ei voinutkaan toteuttaa suunnitelmien mukaan. Osalle yksinkertaisemmat hautajaiset olivat helpotus suuren surun keskellä.

Kirkollisten toimitusten lisäksi muutoksessa ovat pandemian myötä olleet myös muut kirkon perustyön osa-alueet. Jumalanpalveluselämän muutokset ja haasteet tulevat esille Talvikki Ahosen ja Pekka Metson kirjoituksessa. Ahonen ja Metso perehtyvät ortodoksisen kirkon jäsenten kokemuksiin striimatuista jumalanpalveluksista. Artikkeli osoittaa selkeän kaipuun ihmisiä kokoaviin jumalanpalveluksiin, seurakuntayhteyteen ja ehtoolliselle.

Liisa Loirin kirjoitus lähestyy samaa tematiikkaa, mutta analyysi on syventynyt digitaalisesti pidettyjen evankelis-luterilaisen kirkon pääsiäisjumalanpalvelusten kaavaan. Myös Loiri osoittaa, että kaipaus ehtoolliselle kirkkovuoden suurena juhlana tulee selkeästi esille. Samoin hän tuo esille, kuinka digiaika on vienyt seurakunnat pohtimaan etäpalvelusten mahdollisuuksia ja haasteita.

Kevään digiloikka oli ennen näkemättömän nopea ja suuri. Piispa Jari Jolkkonen luonnehti tilannekuvaa sanoittamalla, että tieto koronarajoitusten kohdentumisista sunnuntain jumalanpalveluksiin tuli torstaina ja suurin osa seurakunnista tuotti sosiaaliseen mediaan striimatun jumalanpalveluksen sunnuntaina. Samoin seurakunnat ja lukuisat työmuodot vaihtoivat kuin lennosta toimintatapojaan etävälinein toteutettaviksi.

Suvi-Maria Saarelaisen, Hilla Inkilän ja Noora Palmin kirjoitus avaa näkökulmia siihen, miten seurakuntien työntekijät kokivat oman työhyvinvointinsa ja työn merkityksellisyyden ensimmäisen korona-aallon lopulla. Kirjoitus osoittaa, että kokemus työn merkityksellisyydestä säilyi varsin vahvana. Työssä jaksaminen herätti kuitenkin kysymyksiä etenkin silloin, jos ero työ- ja vapaa-ajan välillä oli liudentunut.

Korona moukaroi yhteiskunnan marginaaleissa

Suomalaisessa kontekstissa korona on kiinteästi myös kirkon asia, sillä kirkkolaki (25:15a) määrittelee psykososiaalisen tuen tarjoamisen kirkon rooliksi poikkeusaikana. Lisäksi pitkittynyttä pandemiaa ja kirkon roolia siinä voidaan tulkita Kirkkojärjestyksen (4. luku, 3. §) määritelmän kautta, mikä muistuttaa, että diakonian harjoittaminen ja avun antaminen yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleville on kirkon perustehtävä. Piispa Seppo Häkkinen sanoitti eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä, että: ”Monelle kirkon diakonia ja auttamistyö on keskeinen syy kuulua kirkkoon. Pandemian jälkeen tämä vahvistuu, jos kirkko pystyy ottamaan kantaa yhteiskunnallisesti ja tukemaan kaikkein heikoimpia.”

Marginaalissa elävien näkökulma nousee erityisesti esille Karoliina Ahosen kirjoituksessa. Ahonen nostaa esiin yhteiskuntamme monet ihmisryhmät, jotka ovat olleet osaltaan hiljennettyjen ihmisryhmien joukossa jo ennen koronaa. Korona on osaltaan tuonut näkyväksi sen, että yhteiskunnassamme on useita erityisen tuen tarpeessa olevia ryhmiä, joiden arjen tuen tarpeestakaan ei tiedetä tarpeeksi. On ihmisryhmiä, joille sulkutila on kuukaudesta toiseen jatkuvaa arkea.

Anna Sofia Salosen kirjoitus pureutuu marginaalissa olevien näkökulmiin ruoka-avun näkökulmasta. Salonen tuo esille, kuinka koronakriisi toi esille ruoka-avun välttämättömyyden: ruokajakelu on monelle viimeinen oljenkorsi arjen paineissa. Rakenteellisesti vaikuttaa kuitenkin siltä, että korona entistä vahvemmin profiloi ruoka-avun kiinteäksi – toivotuksi – osaksi yhteiskunnallista toimintaa sen sijaan, että käytäisiin keskustelua kriittisesti siitä, miksi ruoka-apua yhteiskunnassamme tarvitaan.

Korona yhdistää tutkijoita

Tämä teemanumero on yksi osoitus siitä, miten moninaista tutkimusta teologisissa oppiaineissa on koronan aikana tehty. Lisäksi vasta ilmestynyt Teologinen Aikakauskirja että joulukuussa avoimesti luettavissa oleva Diakonian tutkimuksen aikakauskirja kokoaa koronatutkimusta omissa teemanumeroissa.

Koronatutkimusverkosto, joka tuli yhteen DIAK:in Sami Ritokosken aloitteesta kokoontuu säännöllisesti yhteen tutkimusten äärellä. Verkosto kokoaa laajasti tutkijoita sekä DIAK:ista että teologista koulutusta antavista oppilaitoksista. Koronatutkimusverkostoa voit seurata Twitterissä @koronaverkosto. Lisäksi Kirkkohallituksen hallinnoimille internetsivuille on tulossa koontiosio tutkimuksesta, joka tuo yhteen kirkkoon liittyvää koronatutkimusta laajemminkin.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus