Seurakuntien digiloikassa työ säilyi merkityksellisenä – yhteisöllisyyttä jäätiin kaipaamaan

Seurakuntatyön nopeaa sopeutumista korona-arkeen kuvaa hyvin Kuopion hiippakunnan piispan Jari Jolkkosen kuvaus: kokoontumisrajoitusten tullessa voimaan torstaina, pääosin seurakunnat striimasivat jumalanpalveluksia sunnuntaina. Kirjoitus perehtyy seurakuntien työntekijöiden kokemuksiin työn muutosten keskellä.

Yhteiskunnan kriisit edellyttävät nopeaa reagointia

Kirkkolain (25:15a) mukaan evankelis-luterilaisen kirkon tehtävä poikkeusaikana on tarjota psykososiaalista tukea. Koronapandemia on osaltaan osoittanut, että suomalaiset kääntyvätkin edelleen kirkon puoleen ja asettavat kirkolle odotuksia yhteiskunnallisesti haastavissa tilanteissa. Huhti-toukokuussa 2020 tehdyt kyselyt osoittavat, että pandemian aikana suomalaiset arvostavat kirkon työssä erityisesti konkreettisia tukitoimia: 80 % vastaajista ilmoitti, että pitää kirkon auttamistyötä, taloudellista apua ja ruokatukea tärkeänä tai erittäin tärkeänä. (Evl, 2020.)

Kirkkojen diakoniatyö on perinteisesti reagoinut nopeasti yhteiskunnallisiin kriiseihin ja niiden synnyttämiin ongelmiin ja epäkohtiin. Samoin seurakunnissa tapahtunut ”digiloikka” otettiin varsin nopeasti, jotta kirkko pystyi jatkamaan toimintaansa mahdollisimman monipuolisesti.

Yhteiskunnallinen tilanne ja koronan tuomat mullistukset huomioiden on syytä olettaa, että seurakuntien työntekijät ovat käyneet läpi moninaisia työtehtäviin liittyviä muutoksia pandemian vuoksi. Tässä artikkelissa vastaamme kysymykseen siitä: miten seurakuntien työntekijät kokivat oman työhyvinvointinsa ja työn merkityksellisyyden ensimmäisen korona-aallon loppupuolella. Tulokset muodostuvat 393 osallistujan vastauksesta.

Osallistujat vastasivat määrällisiin väittämiin sekä sanoittivat vapaasti omia ajatuksiaan kahdessa avovastauksesta. Määrällisen aineiston tulkinta tässä artikkelissa perustuu SPSS-tilasto-ohjelmalla tehtyyn analyysiin. Aineiston laadullinen osuus on analysoitu temaattisella sapluuna-analyysillä. Tässä kirjoituksessa etenemme laadullisesta aineistosta nousseiden teemojen mukaisesti ja tarkastelemme niiden yleisyyttä määrällisen aineiston tunnusmerkkien avulla

Positiiviset kokemukset oman työn parissa

Aineisto osoittaa, että kokemus työn merkityksellisyydestä säilyi valtaosalla vastaajista varsin vahvana. Laadullisissa vastauksissa positiiviset teemat kiteytyvät työn rajaukseen, työn ja arjen tasapainoon sekä uudenoppimisen mahdollisuuksiin.

Teemoina työnrajaus tulee hyvin lähelle kokemusta työn ja arjen tasapainon uudenlaisesta löytymisestä. Osallistujat esimerkiksi sanoittivat, että poikkeusolot lisäsivät työssä viihtymistä, sillä nyt oli “sopivammin töitä” iltatöiden vähentyessä ja lisäksi internetin kautta käydyt nettikokoukset vähensivät autossa istumista. Samalla löytyi myös ”aikaa [omille] lapsille” enemmän kuin aikaisemmin. Tällaiset kokemukset tuottivat positiivisia ajatuksia siitä, että oma mieli oli levänneempi ja oli aikaa syventyä uusiin asioihin.

Uudet työnteon tavat sanoitettiin myös mahdollisuutena ideoida ja toteuttaa asioita erilaisilla tavoille. Tämän koettiin tuovan ”uudenlaista yhteistyötä työhön”.

Uuden äärellä olivat monet myös työnkuvan sisältöjen muuttuessa. Uudet työnteon tavat sanoitettiin myös mahdollisuutena ideoida ja toteuttaa asioita erilaisilla tavoille. Tämän koettiin tuovan ”uudenlaista yhteistyötä työhön”. Osa vastaajista koki uudet työtehtävät niin innoittavina, että toivoivat työn sisällöllisten muutosten jatkuvan myös poikkeusolojen ja koronan jälkeen.

Tarkastellessamme määrällisten vastausten kautta muodostuneita summamuuttujia, huomaamme, että työ itsessään oli valtaosalle vastaajista erittäin keskeinen merkityslähde elämän merkityksellisyyden kokemuksen näkökulmasta kuten seuraava taulukko osoittaa:

Taulukko osoittaa, että 20 % vastaajista oli täysin samaa mieltä väittämien kanssa, jotka mittasivat kokemusta siitä, että työ toi heille merkityksellisyyttä elämään. Lisäksi lähes 60 % vastaajista oli näiden väittämien kanssa jokseenkin samaa mieltä. Noin viidennes vastaajista ei ollut väittämien kanssa samaa eikä eri mieltä. Joukossa oli muutama prosentti heitä, joille työ ei tuottanut merkityksellisyyttä elämään.

Negatiivisten kokemusten moninaisuus

Edellä esitettyjen positiivisten kuvausten lisäksi laadullisessa aineistossa kuvattiin mittavasti myös työnhaasteita ja niihin liittyviä tunteita. Näiden kuormitustekijöiden kuvas oli sanallisissa vastauksissa huomattavasti paljon runsaampaa kuin positiivisten aspektien esille tuominen.

Kokemus omasta väsymyksestä ja riittämättömyydestä nousee esiin varsin usein samoin kuin ärsytys ja stressi.

Yhtenä pääteemana vastaajat sanoittavat haastavia poikkeustilanteeseen liittyviä tunteita. Kokemus omasta väsymyksestä ja riittämättömyydestä nousee esiin varsin usein samoin kuin ärsytys ja stressi. Myös huoli omasta terveydestä nousee esille niillä, jotka kokivat, että omassa seurakunnassa koronaan ei suhtauduttu riittävällä vakavuudella sekä heillä, jotka kokivat, että työntekijöiden hyvinvointiin ei kiinnitetty riittävästi huomiota.

Johtamisen haasteita aineistossa kuvataan esimerkiksi epätasaisena ja epäreiluntuntuisena työn jakautumisena. Merkittävä työmäärän kasvu oli osalla vastaajista johtanut myös työ- ja vapaa-ajan liudentumiseen sekä ylipitkien työpäivien tekemiseen. Johtajuuden näkökulmasta esille nousi myös vahvasti sanoituksia siitä, että tiedotuksen selkeytystä ja tukea jatkuvasti muuttuvien ohjeistusten kanssa kaivattiin.

Yhteisöllisyyden kaipauksen erilaiset näkökulmat tulivat aineistosta esille: vastaukset heijastelivat seurakuntalaisten kohtaamisten ja työtovereiden kohtaamisten kaipausta. Toive yhteisestä, jaetusta ilosta tuntui jäävän täyttymättä.

Kun tarkastelimme tutkimusaineistoa määrällisillä mittareilla, huomasimme, että valtaosa vastaajista (65 %) ilmoittaa työkykynsä säilyneen poikkeusolojen aikana verrattain hyvin. Samanaikaisesti vastaajat kuitenkin raportoivat uupumuksen oireita sekä kognitiivisten ja emotionaalisten haasteiden ilmaantumista ja työstä henkisen etäisyyden ottamisen lukuarvoja.

Kaiken kaikkiaan 9 % vastaajista raportoi kokeneensa aina tai usein uupumusta. Lisäksi merkittävä osuus (39 %) raportoi kokevansa uupumusta joskus. Uupumisen tunnusmerkkejä mittaavat myös kognitiiviset haasteet kuten ärtyneisyyden lisääntyminen, jota ilmeni hieman pienemmällä joukolla vastaajista.

Lopuksi

Koronapandemian pitkittyessä usean aallon pituiseksi väsytystaisteluksi vaikuttaa siltä, että suomalainen yhteiskunta on hiljalleen palaamassa aikaan, jossa rajoitukset ovat jäämässä taakse. Tässä tilanteessa on olennaista löytää sellaisia työntekemisen tapoja, jotka tukevat seurakuntien työntekijöiden työhyvinvointia.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Baumeister, R. (1991). Meanings of life. New York: Guilford Press.

Burnout Assessment Tool (2021).

Saarelainen, S.-M. (2021). Merkityksellisyyden kokemus koronapandemia aikana. 

Schnell, T. (2009). Sources of meaning and meaning in life questionnaire (SoMe): Relations to demographics and well-being. The Journal of Positive Psychology, 4(6), 483−499.

Steger, M. (2021). Meaningful work. 

Steger, M.F. & Dik, B.J. (2009). Work as meaning: Individual and organizational benefits of engaging in meaningful work. – Garcea, N., Harrington, S., & Linley, P.A. (toim.), Oxford Handbook of Positive Psychology and Work. New York: Oxford University Press, 131–142.