Viisaus, elämänkulku ja merkityksellisyys

Kirjaesittelyssä: Ricca Edmondson: Ageing, Insight and Wisdom. Meaning and practice across the lifecourse. Bristol: Policy Press, 2015.

Ricca Edmondson on irlantilaisen NUI Galway yliopiston emeritaprofessori, joka on omistautunut sosiologin urallaan vanhenemisen tutkimukselle. Hänen kirjansa, Ageing, Insight and Wisdom, on monella tapaa erityinen teos. Se summaa ja tuo yhteen koko Edmondsonin tieteellisen panoksen, ja on samalla hämmästyttävän tarkkanäköinen kannanotto juuri tämänhetkiseen keskusteluun viisaudesta.

Viisauden tutkimuksessa Edmondson on aina ollut maalaisjärjen puolestapuhuja – niin tässäkin teoksessa. Hän on tutkimuksissaan tarkastellut muun muassa Irlannin syrjäseutujen ikäihmisiä, ja analysoiden tehnyt näkyväksi heille ominaista viisautta: tilannesidonnaista, elettyä, implisiittistä ja käytännönläheistä. Erityisesti tämän päivän tutkimuskentässä Edmondsonin lähestymistapa ja kyseinen kirja ovat tärkeitä muistutuksia siitä, missä on tutkimamme viisauden ydin ja missä kulkevat tarkastelumme rajat – etenkin kun viisauden lähestyminen sosiaalipsykologisin ja sosiologisin määrällisin menetelmin on ottanut huimia ja edistysaskeleita. Millaisen viisauden menetelmämme tavoittavat, ja mitä mahdollisesti jää niiden tavoittamattomiin?

Teos painottaa elettyä viisautta monin tavoin: sekä käsitteiden, teorian että käytetyn aineiston tasoilla. Tutkimusmenetelmien suhteen lähestymistapa on vaativa. Miten lähestyä viisautta ihmisten välisessä kanssakäymisessä siten, että tutkijana ei vie kentälle vain omia käsitteitään ja kategorioitaan ja katsele maailmaa niiden läpi? Miten säilyttää avoimuus erilaisille ajatusprosesseille ja vastauksille? Kaikilla viisaillakaan ihmisillä kun ei välttämättä ole viisasta vastausta valmiina tutkijan saapuessa.

Kirjan eräs vahvuuksista onkin sen vahva eettinen tunnustuksellisuus: se asettuu vastustamaan vastakkainasettelua, ulos sulkemista ja sivuuttamista vanhusten ja kaikkien muidenkin ihmisryhmien kohdalla. Edmondsonin mukaan viisauden määrittely tai tarkastelu ei ole koskaan neutraalia, vailla arvopohjaa tai eettisiä seurauksia.

Ageing, Insight and Wisdom tutkiskelee viisauden ja merkityksellisyyden yhteyksiä useista eri näkökulmista. Edustettuina ovat uskonnon ja spiritualiteetin näkökulmat sekä kehitys- ja positiivisen psykologian ja sosiologian sekä sosiaalipolitiikan katsantokannat. Teos on ansiokas läpileikkaus erilaisista diskursseista ja stereotypioista ja se taipuisi myös oppikirjakäyttöön. Edmondson muun muassa erittelee erilaisia ’merkitys’ -termin käyttöjä yhteydessä viisauteen: ’merkityksellä’ voidaan viitata tarkoitusta tuovaan yhteyden tunteeseen tässä hetkessä, merkityksellisyyden kokemukseen elämänkulun myötä- ja vastoinkäymisissä tai ymmärrykseen omasta merkityksestä ja kyvyistä suhteessa ympäröivään maailmaan (sivut 112–114).

Erityisen kiinnostava on kuitenkin teoksen viisautta käsittelevä osio – myös suhteessa tämänhetkisiin tieteellisiin keskusteluihin toisaalta positiivisen psykologian mahdollisuuksista ja toisaalta gerontologiassa työstetyistä onnistuneen tai hyvän vanhenemisen teemoista. Edmondsonin mukaan sekä merkityksellisyys että viisaus syntyvät, kasvavat ja antautuvat tutkimuksen kohteiksi vain sosiaalisessa kontekstissaan, tietyssä yhteisöllisessä ja yhteiskunnallisessa tilanteessa. Hänen näkemyksensä on, että viisauden ydin on jossakin yhteisöllisen ja jaetun viisauden (jossa yhteisön kokemukset ovat enemmän kuin osiensa summa) ja toisaalta yksilön potentiaalin risteyskohdassa. Tähänkin pohjautuen Edmondson ei teoksessaan keskity määrittelemään viisautta tai suhteuttamaan sitä lähikäsitteisiin, kuten myötätuntoon, hyveisiin tai pääoman eri tyyppeihin. Tämän tyyppiselle pohdinnalle kirja tarjoaa kuitenkin kosolti polttoainetta ja pureskeltavaa.

Edmondsonin teosta voi lukea myös kannanottona viisaan tieteentekemisen puolesta. Hänen mukaansa tieteellä – myös sillä, mitä se ottaa tarkastelunsa kohteeksi – on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Jos tutkijoina töissämme sivuuttaisimme merkityksellisyyden tai viisauden kysymykset, kuinka voisimme olla väittämässä, että ne ovat keskeisiä yhteiskunnassa ja yhteisöissä? Edmondson viittaa myös gerontologiparivaljakkoon Moody ja Cole (1986, Aging and Meaning), joiden mukaan merkityksellisyyden kokemus oli juuri se asia, jota vanhenemisen tutkimus alkujaankin halusi ymmärtää. Voisiko tässä kuulla samoja kaikuja kuin teemanumerossamme esitellyssä Tom McLeishin teoksessa: tieteenkin päämääränä lopulta on ymmärtää elämää ja elää sitä viisaasti.

 

Kirjoittaja TT Jenni Spännäri työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa, CoCare ja CoPassion -tutkimusprojekteissa. CoCare -projektissa hän tarkastelee ikäihmisten ryhmiä viisauden ja huolenpidon näkökulmasta.

Kirjan kansikuva: Policy Press.