Pääkirjoitus: Pyhä maa

Pääkirjoitus: Pyhä maa

Tämän teemanumeron artikkeleissa tarkastellaan sitä, miten pyhä kytkeytyy uskonnollisessa ajattelussa maahan, erilaisiin maa-alueisiin, paikkoihin ja tiloihin. Numerossa pureudutaan pyhään maahan ja luonnon pyhittämiseen, kristillisten pyhiinvaellusten kehitykseen sekä pyhän maan moniin tulkintoihin.

Kysymys ”mikä sinulle on pyhää?” herättää helposti pohtimaan itselle erityisen merkityksellisiä, luovuttamattomia ja loukkaamattomia asioita. Tällöin pyhällä saatetaan tarkoittaa niitä keskeisiä tekijöitä, joiden kautta rakennetaan omaa tai yhteisön identiteettiä ja määritellään sen rajoja.

Uskonnollisessa ajattelussa pyhä liitetään usein erilaisiin paikkoihin, tiloihin, asioihin, esineisiin, tapahtumiin ja henkilöihin, jotka erotetaan tai erottuvat eri tavoin tavallisesta ja arkisesta, profaanista. Monesti näiden paikkojen ja asioiden ajatellaan olevan erityisessä yhteydessä jumaluuteen tai yliluonnolliseen todellisuuteen: pyhä metsä toimii jumaluuksien asuinsijana, pyhimykset olivat jumalan erityistehtävään valitsemia ihmisiä ja rituaaleissa rakennetaan ja ylläpidetään yhteyttä jumalalliseen todellisuuteen.

Pyhä maa ja luonnon pyhittäminen

Tämän teemanumeron artikkeleissa tarkastellaan sitä, miten pyhä kytkeytyy uskonnollisessa ajattelussa maahan, erilaisiin maa-alueisiin, paikkoihin ja tiloihin. Veikko Anttonen pohtii pyhän käsitteen määrittelyyn liittyvää problematiikkaa ja esittelee tutkimusta, jossa kartoitetaan uskontoperinteiden omistamia pyhiä, biodiversiteetiltään rikkaita maa-alueita. Anttonen perää aiheeseen liittyvää monialaista tutkimusta, jotta pyhän tilan paikantuminen juuri tietynlaiseen luontotyyppiin ja kulttuurimaisemaan avautuisi riittävällä tavalla. Luonnon määrittäminen pyhäksi on myös yksi tapa perustella ympäristönsuojelua. Panu Pihkala esittelee ekoteologiaa ja paikan teologiaa, joissa pohditaan esimerkiksi sitä, miten pyhät paikat ja paikkojen pyhittäminen vaikuttaa ihmisten ympäristökäyttäytymiseen.

Intia on tunnettu pyhistä metsistään, jotka ovat myös monesti luontoarvoiltaan hyvin monimuotoisia. Johanna Jylhä tarkastelee hindulaisuudessa vallalla olevaa käsitystä Intian niemimaasta elävänä jumalattarena. Intiassa sekä luonnonpaikat että ihmisten rakennelmat, kuten kaupungit, on jo tuhansien vuosien ajan liitetty hindulaiseen mytologiaan. Nämä paikat muodostavat koko maan kattavan pyhiinvaelluskohteiden verkoston.

Kristillisten pyhiinvaellusten kehitys

Pyhiinvaellukset ovat monissa uskontoperinteissä tärkeä tapa ilmaista omaa uskonnollisuutta. Kristinuskon varhaisvaiheissa pyhiinvaelluksen merkitystä kristityille pohdittiin kuitenkin myös kriittisesti. Anni Maria Laato toteaa artikkelissaan, että varhaiskristillisessä ajattelussa korostettiin sitä, kuinka Jumalan läsnäolo ei ole sidottu tiettyihin paikkoihin tai rakennuksiin vaan Jumala on läsnä kaikkialla, missä kokoonnutaan jumalanpalvelukseen. Laato esittelee Palestiinaan kohdistuvaan matkustamiseen liittyvää varhaiskristillistä ajattelua sekä 300-luvulta lisääntyneen pyhiinvaelluksen teologiaa.

Kristillisessä perinteessä harjoitettavat pyhiinvaellukset ovat kohdistuneet Palestiinan lisäksi paikkoihin, jotka liittyivät pyhimysten elämään, kuolemaan ja ihmeisiin. Jyrki Knuutila tarkastelee keskiaikaisen pyhiinvaelluskäytännön kehitystä Euroopassa. Knuutilan mukaan pienet vaellukset kohdistuivat yksittäisten pyhimysten elämään kytkeytyviin kohteisiin eri puolilla Eurooppaa. Suurilla vaelluksilla vierailtiin Roomassa, Santiago de Compostelassa sekä Israelissa ja Jerusalemissa.

Pyhän maan monet tulkinnat

Johan Bastubackan mukaan Jerusalem lienee yksi tunnetuimmista pyhistä kaupungeista. Jerusalemista tekee erityisen merkityksellisen ja ainutlaatuisen se, että kaupunki on kolmen uskonnon pyhä paikka, jossa juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin historia ja nykyhetki risteävät. Bastubacka kuvaa Jerusalemin uskonnollista ja poliittista kerrostuneisuutta sekä kaupunkiin suuntautuvaa pyhiinvaellusta. Artikkelissa piirtyy näkymä Jerusalemista pyhiinvaelluspaikkana, jossa pyhä on jatkuvien uudelleentulkintojen ja -määrittelyiden kohde.

Pyhään liittyvät tulkinnat ja uudelleentulkinnat näkyvät myös siinä, miten kristillisessä ja juutalaisessa traditiossa on tulkittu ja tulkitaan pyhän maan ideaa. Juha Pakkala osoittaa, kuinka Vanhassa testamentissa ei puhuta pyhästä maasta eikä sen sivuilta löydy yksiselitteistä käsitystä siitä, mitä on pyhä. Sen sijaan Vanhassa testamentissa korostuu ajatus luvatusta maasta. Pakkala esittää, että ajatus Palestiinasta tai Israelista pyhänä maana onkin myöhempää perua, ja se alkaa muotoutua juutalaisessa diasporassa ja kristillisen pyhiinvaellustradition kehittymisen myötä.

Myös Risto Nurmela korostaa juutalaisuudessa esiintyvää ajatusta Palestiinasta luvattuna maana. Nurmelan artikkelissa tulee näkyville, kuinka käsitykset pyhästä maasta, luvatusta maasta ja menetetystä maasta ovat muotoutuneet ja muotoutuvat juutalaisten historian, antisemitismin ja Palestiinan alueen geopoliittisten realiteettien kautta. Mia Andessén-Löf syventyy puolestaan uskonnollisessa sionismissa esiintyviin käsityksiin Israelista pyhänä maana. Anderssén-Löf kuvaa, kuinka kuuden päivän sodan jälkeen tapahtuneet vallattujen alueiden palautukset ovat muuttaneet tulkintoja pyhästä maasta siten, että tiettyjen Israelin hallinnassa olevien alueiden metafyysistä merkitystä pyhinä paikkoina on alettu korostaa.

 

Kirjoittaja Heikki Pesonen on uskontotieteen dosentti ja yliopistonlehtori Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.

s-posti: heikki.pesonen@helsinki.fi