| Johan Bastubacka |

Pyhän kaupungin monikerroksinen topografia


Pyhän kaupungin monikerroksinen topografia

Jerusalemista on tullut kaikissa monoteistisissa uskonnoissa enemmän kuin paikka: se on myös kertomuksia, tekstiä, kuvia ja esineitä – kulttuurista ja uskonnollista muistia, johon liittyy ja joka myös generoi ihmisten kokemuksia ja mielikuvia.

”Jerusalem, rakennettu kaupungiksi, johon kokoonnutaan yhteen”

Maailman pyhiinvaelluskohteista lähes jokaisella on jokin ainutlaatuinen tai poikkeuksellinen ominaispiirre. Samanaikaisesti on paljon myös niitä piirteitä, jotka yhdistävät pyhiinvaelluskohteita. Tapahtumat, narraatiot, henkilöt, paikat, rakennukset ja esineet sekä näiden yhteydessä tapahtuvat rituaalit ilmaisevat, rakentavat ja ylläpitävät paikkojen pyhyyttä. Pyhistä kaupungeista Jerusalem lienee tunnetuimpia, ja samalla se on myös kaupunki tai tila, jonka paikkoja ja rakenteita on toisinnettu eri puolille maailmaa.

Via crucis -kuvat ja rakennelmat, Lalibelan kirkot Etiopiassa tai pyhät portaat Roomassa ovat vain muutamia kristillisiä esimerkkejä siitä, miten Jerusalem ei ole ainoastaan pyhiinvaellusten kohde, vaan samalla myös paikka, joka lähtee liikkeelle ja vaeltaa eri puolille uskonnon kulttuurista maailmaa. Jerusalemista on tullut kaikissa monoteistisissa uskonnoissa enemmän kuin paikka: se on myös kertomuksia, tekstiä, kuvia ja esineitä – kulttuurista ja uskonnollista muistia, johon liittyy ja joka myös generoi ihmisten kokemuksia ja mielikuvia. Tarkastelen tässä kirjoituksessa Pyhää Kaupunkia erityisesti kristillisen pyhiinvaelluksen näkökulmasta, mutta sivuten myös juutalaisia ja islamin perinteitä.

Kolmen uskonnon pyhä

Jerusalem on kolmen uskonnon pyhä paikka. Sen pyhiinvaellustopografia on jaettua ja kerroksellista. Tarkoitan tässä pyhiinvaellustopografialla niitä sekä paikkaan ja materiaan ankkuroituja että kuviteltuja ja uskottuja kulttuurin rakenneosasia, jotka yhdistyessään tuottavat paikan pyhyyttä.

Jerusalemin vanhan kaupungin itälaidalla sijaitseva Temppelivuori kantaa arkeologisine rakenteineen muistoja varhaisemmasta juutalaisesta temppelistä, jonka massiivinen länsimuuri toimii nyt juutalaisena synagogana – osin ulkoilmassa ja osin alueen pohjoisosassa ns. Wilsonin kaaren alla. Juutalaisessa ajattelussa temppelivuori ennen temppelirakennuksia on luomisen alkupiste: Moorian vuori, Abrahamin uhrin ja koettelemuksen paikka. Temppelivuori antaa juutalaiselle uskonnonharjoitukselle sen rukoussuunnan. Jerusalem on maanpakolaisuudessa koetun kaipauksen ja messiaanisen ajattelun keskipiste.

Kristillinen paikan pyhyys rakentuu ennen muuta Kristuksen elämän ja erityisesti sen viimeisten tapahtumien muistelemiseen, uudelleen elämiseen ja paikallistamiseen. Paikkoja on ”löydetty” projisoimalla niihin Uuden testamentin narraatioita. Jerusalemista muodostui toden teolla kristillisen pyhiinvaelluksen kaupunki, kun pakanallistetun roomalaisen Aelian kristillistyminen alkoi 300-luvulla. Tässä yhdessä ajateltiin, että keisari Konstantinoksen äiti Helena löysi Kristuksen ristin.

Kristillinen topografia rakennettiin kaupunkiin erityisesti Pyhän haudan kirkon (335) ja siihen liittyvän basilikan (suorakaiteen muotoisen pylväshallikirkon) ja Golgatan kappelin kautta. Näin syntyi katolisen ja ortodoksisen sekä orientaalisen kristikunnan pyhiinvaelluksen pääsuunta, eri traditionaalisten kristinuskon suuntausten tarkkaan jakama tila. Myöhemmin protestantit ovat rakentaneet vaihtoehtoisen Kristuksen haudan, ns. Puutarhahaudan, Gordonin Golgatan viereen. Lisäksi herätyskristillisten ja karismaattisten piirien viime aikoina viettämät lehtimajanjuhlat liittyvät kaupungin pyhyyteen ja muovaavat osaltaan edelleen yhden kristinuskon suuntauksen pyhiinvaellusta.

Temppelivuoren ylätasanteella sijaitseva Kalliomoskeija toimii puolestaan islamilaisen Jerusalem-pyhiinvaelluksen visuaalisena ja rakenteellisena keskuksena, merkiten samalla Muhammedin yöllisen taivasmatkan lähtöpistettä maailmassa. Jerusalem muodostikin varhaisen islamin rukoussuunnan ennen Mekkaa.

Temppelivuoren Kalliomoskeija
Kuvassa keskellä Temppelivuoren Kalliomoskeija Jerusalemissa. Kuva: Wikipedia.

Uskon ja kulttuurin kerrostumat

Paikan uskonnollinen ja poliittinen kerrostuneisuus sekä jakaantuneisuus on Jerusalemissa ainutlaatuista. Muinainen israelilainen kulttuuri rakentui vanhan kanaanilaisen asutuksen perustalle temppeleineen. Sittemmin tätä seurasivat juutalainen asutus ja yhteisörakenteet, joita kulloisetkin suurvallat – Egypti, Assyria, Babylonia, Persia, Hellenistiset suurvallat ja Rooma – vuoron perään eri tavoin alistivat tai valtasivat. Myöhäisantiikista eteenpäin kaupungin ovat ottaneet haltuunsa: Itä-Rooma, Persialaiset (614–629), vuodesta 638 islamilaiset vallanpitäjät (umaijadit, abbasidit ja fatimidit), ristiritarit (1099) ja Saladdin (1187), sydänkeskiajan vaihtelevat islamilaiset, kristilliset ja mongoli-vallanpitäjät sekä 1500-luvulla ottomaanit. Modernin ajan lähihistoria kamppailuineen vaatisi jo oman pitkän lukunsa.

Jerusalemin poliittinen ja sotilaallinen historia pitää sisällään myös sen uskonnollisen kerrostuneisuuden. Pyhän haudan kirkon perustuksista löytyy toisen temppelin aikaisia juutalaisia hautoja, sisternejä (kallioon hakattuja vesisäiliöitä) ja ilmeisesti roomalaisajan kaupungin temppelin perustusta. Kirkko itsessään on kerrostunut rakennelma, jota on rakennettu, purettu ja rakennettu uudelleen, mm. kalifi Al-Hakimin poikkeuksellisen pyhien rakennusten ja paikkojen hävityksen (1009) jälkeen.

Koko Jerusalemin pyhälle arkkitehtuurille on oikeastaan ollut ominaista sama rakentamisen ja hävittämisen syklisyys. Pyhyyttä on rakennettu ja pyhyyttä on hävitetty ja purettu ja muovattu uudelleen, myös toisen uskonnon käyttöön. Tällainen toiminta ei tietenkään ole ainutlaatuista ja vain Jerusalemissa tapahtunutta, mutta juuri siellä pyhän tuhoaminen ja pyhän rakentaminen on tapahtunut monta kertaa. Toisaalta toisten uskontojen pyhiä paikkoja on läpi historian myös kunnioitettu tai suvaittu – ja juuri tämän kunnioituksen tai suvaitsevaisuuden takia Jerusalemissa on säilynyt paljon ainutlaatuista rakennus- ja kulttuurihistoriaa.

Mielen maisemat

Kristinuskon jakaantuminen 400-luvulta eteenpäin näkyy Pyhän haudan kirkon osittamisessa ja jakamisessa eri kirkollisten traditioiden kesken. Pyhän haudan kappelin takaseinän takana voi kohdata koptilaisen munkin, joka antaa omilleen siunauksen, kun samanaikaisesti haudan sisällä päivystää ortodoksista traditiota edustava munkki. Vuoron perään kappelia ympäröivään rotundaan tulvahtaa pyhiinvaeltajia eri puolilta maailmaa: protestantit vaeltelevat ympäriinsä ja katselevat kiinnostuneina tai hämmentyneinä kuvien ja esineiden paljoutta ja arkkitehtuurin kerroksia, katoliset suunnistavat järjestelmällisesti ristintien loppuosan asemasta toiseen ja ortodoksit kumartuvat maahan suudellen Kristuksen ruumiin voitelukiveä matkallaan Golgatan kappelilta pyhään hautaan. Ihmiset itkevät, iloitsevat ja ihmettelevät. Pyhiinvaellus on myös tunnetta.

Aedicule which supposedly encloses the tomb of Jesus LR1
Pyhiinvaeltajia ja turisteja Pyhän haudan kirkossa. Kuva: Wikimedia Commons.

Tilassa on samanaikaisesti menossa lukuisia monenlaisia pyhiä matkoja, ja on ilmeistä, että kaupungissa pyhiinvaelluskohteesta toiseen risteilevät tilausbussit piirtävät pyhiinvaeltajien ja turistien mieliin maisemaa, jossa Jerusalem muodostuu tiettyjen kirkkojen ja historiallisten muistomerkkien torneista, kupoleista, pihoista, portaaleista ja interiööreistä. Näissä viivähdetään usein vain joitakin minuutteja. Tähän mielen maisemaan piirtyy myös pyhiinvaeltajien ja turistien oma liike, joka värittää kaupungin eri osien ennestään laajaa etnistä, uskonnollista ja kulttuurista moninaisuutta.

Jerusalemista muodostuu näin kokonaisuudessaan mielen maisema, jossa menneen esineellistyneen ja paikallistuneen pyhyyden kuvat ja tilat lomittuvat nykyaikaan. Pyhiinvaelluspaikan pyhyys voidaan siten ajatella paitsi uskonnontutkija Mircea Eliaden esittämään tapaan ymmärrettynä maailman akselina ja itseisarvoisen aidon olemisen ilmentymänä, myös paikkojen, kertomusten, kuvittelun ja kokemusten sekä tunteiden kerrostumana, jolla on syntynsä ja kehityskaarensa. Paikka voi tulla pyhäksi ja menettää pyhyytensä, ja pyhyys voi saada erilaisia sävyjä ja tulkintoja. Pyhä paikka on menneisyyden ja nykyisyyden solmukohta, jossa mennyt tulee erityisen merkitykselliseksi ja liittyy tämän hetken kysymyksiin ja kaipaukseen. Uskonnon pyhän paikan autenttisuus ilmenee toisin sanoen niin, että yhdessä uskottu menneisyys tai pyhä aika jaetaan yhteisessä rituaalissa.

Kaupunginosien jakaantuneisuus ja poliittiset ristiriidat

Erityisesti Temppelivuoren alueiden arkeologinen tutkimus on ollut herkkää ja rajoitettua, ja tällä alueella voidaan nähdä antiikin ja keskiajan rakenteiden jälkiä ja osasia, jotka kertovat paitsi kulloisestakin vallanpitäjästä, myös poliittisen vallan uskonnollisesta ulottuvuudesta. Nykyäänkin se, kuka omistaa alueen ja kenellä ja miten on pääsy temppelivuorelle tai jollekin muulle vanhan kaupungin alueelle, on poliittisesti erittäin herkkä kysymys. Pyhän kaupungin topografialla ja paikan pyhyydellä on näin myös kerrostunut poliittinen ulottuvuutensa.

Vanhassa kaupungissa vaelteleva kohtaa tämän hämmentävän ja kiehtovan moninaisuuden siirtyessään islamilaisesta korttelista juutalaiseen, latinalaiseen tai vaikkapa armenialaisten naapurustoon, jossa ystävällinen rouva myi armenialaisen kirkon vieressä pikku kaupastaan 40 asteen helteessä litran vesipullon nääntyneelle pyhiinvaeltajalle pikkurahalla, ”koska ei halunnut ottaa eri hintaa muukalaisilta”.

Jerusalem ei ole − eikä ole ollut − pelkästään konfliktien ja jännitteiden kaupunki, vaan myös yhdessä elämisen kaupunki. Huolimatta eri inhimillisistä menetyksistä, tuhoista ja valloituksista, paljon on myös säilytetty ja rakennettu aina uudelleen. Kaupunki on kokonaisuudessaan pyhiinvaelluskohde, ja samalla osoitus siitä, miten rauhan (ja joskus myös sodan) aikoina eri uskontojen ja kulttuurien edustajat ovat asuneet rinnakkain tunnustaen ja eläen todeksi kukin omaa uskoaan.

Jerusalemiin pyhänä kaupunkina liittyy toivon näkökulma rauhasta.

 

Kirjoittaja Johan Bastubacka on käytännöllisen teologian dosentti ja yliopistonlehtori, joka on menneinä vuosina vaellellut muutamaan otteeseen Pyhällä maalla ja Jerusalemissa pohdiskellen pyhien paikkojen luonnetta ja historiaa.

Kirjoittaja kiittää lämpimästi tohtori, akatemiatutkija Stefan Schröderiä, joka auttoi artikkelin historiallisten taustatietojen kokoamisessa ja tarkistamisessa.